-->

maanantai 31. heinäkuuta 2017

#132 Kesän odotetuin viikko alkakoon!

Se oli sellainen kaunis aurinkoinen päivä, jolloin satuin selailemaan ämpärilistan tehtäviä, ja en todellakaan muistanut, että siellä oli tehtävä, joka meni jotenkuten näin: Postaa viikon ajan, joka ikinen päivä.  No, siinä samassa tajusin, että viikot alkavat käymään aika vähiin, mutta pakkohan on tämäkin suorittaa, tai no ainakin yrittää sen suorittamista. Päädyin, sitten siihen, että se viikko on tämä, joten varautukaa siihen, että postauksia tulee maanantaista sunnuntaihin, joka ikinen päivä!

Ajattelin nyt näin viikon ensimmäisenä päivänä vähän fiilistellä tällä viikolla olevaa ratsastusleiriä Kiviojan Ponitallilla eli siellä, missä käyn tunneillakin ratsastamassa. Leirimme on tiistaista perjantaihin ja ihan näin olennaisena tietona, että leirimme on päiväleiri, eikä siellä olla yötä, vaan menemme tallille aina puoli yhdeksäksi ja lähdemme sieltä puoli viisi, kun leirimme päättyy.

Postausta kuvittaa viime vuoden ratsastusleirin kuvat
Olen muutamissa postauksissa tainnutkin mainita, että leirimme jouduttiin valitettavasti siirtämään sairastumisen vuoksi kesäloman ensimmäiseltä viikolta kesäloman viimeiselle kokonaiselle viikolle. Ennen kesäloman alkua odotimme todella paljon leiriä ja olimme kauhuissaan siitä, että joudutaanko leiriä siirtämään tai ottamaan jokin muu opettaja, vai perumaan se ihan kokonaan, mutta onneksi kävi sitten, niin, että leirimme saatiin siirrettyä elokuulle. Olemme siis saaneet odottaa leiriä vähän pidemmän aikaa, mitä alun perin olisi pitänyt. Noh, toivotaan, että pitkä odotuksemme palkitaan leirillä, josta tulee varmasti ikimuistoinen ja sen odotuksen arvoinen!

Kun leirimme alkaa, niin myös Kiviojan kuukauden pituinen kesätauko päättyy, tai no oikeastaan, se päättyy tänään, eli päivää ennen leirimme alkamista. Tämähän meinaa siis sitä, etten ole päässyt ratsastamaan kunnolla heinäkuun aikana, tosin olenhan minä käynyt Telman kanssa maastossa ja kerran ratsastamassa yhdellä shetlanninponilla, mutta siihen se sitten jääkin. Silti tuntuu siltä, että taidot ovat hiukan ruosteessa, enkä osaa mitään, joten en todellakaan tiedä minkälaista säätöä leirin ensimmäinen tunti tulee oikein olemaan.


Leiriä on siis odotettu ja samalla tuijoteltu sääennusteita. Näin jälkeenpäin voinkin todeta, että onneksi leirimme siirrettiin, sillä sää on ainakin kolme kertaa lämpimämpi nyt elokuussa, verrattuna siihen kesäkuun sateiseen ja kylmään säähän. Tosin onhan se luvannut nytkin sadetta, ainakin joilekkin päiville, mutta lämpötilat ovat paljon paremmat! Pidän, jopa ajatuksesta, että sääennuste näyttää vesisadetta (en oikeasti), sillä tänään kävimme ostamassa leiriä varten ja muutenkin sateisien säiden varalle kumisaappaat, jotka valitsin ihanan kirkkaan keltaisessa värissä. Ne ovat kyllä, niin ihanat, voisin lompsia niiden kanssa, vaikka paistaisi aurinko! Kävimme myös ostamassa tänään ohuen tuulitakin, joka ehkä voisi pitää vettä, ainakin toivottavasti. Luulen kyllä, ettei sitä tule tarvitsemaan, mutta syksyllä ratsastaessa se varmasti tulee käyttöön! Ja ei siinä vielä kaikki, vaan ostimme myös uuden ratsastuskypärän, perus mustan ja oikein kivan näköisen sellaisen! Kypärä pääsee testiin jo heti huomisaamuna leirin ensimmäisellä ratsastustunnilla.


Itse ehkä eniten odotan leiriltä ratsastustunteja ja niiden ratsuja, hyvää ruokaa, onnistuneita hetkiä yhdessä ponien kanssa, paljon erilaista puuhailua ja varsinkin ihanien kavereideni näkemistä! Uskon ja toivon, että meillä on hyvä ryhmähenki ja saamme pidettyä hauskaa!


Ajattelin vielä tähän loppuun lisätä muutaman leiriläiseni ajatuksia ja kommentteja nimettömänä tulevasta leiristä! Kiitos teille, ketkä jaksoitte vaivautua kirjoittamaan omia ajatuksiaan leiristä! :)

- Odotan leiriä todella innolla ja, koska viime vuonna oli niin mahtava leiri, niin varmasti tänä vuonna on vähintään yhtä mahtava!

-  No siis, tälle leirille tulee ihania ihmisiä!

- Odotan innolla leiriä ja, että pääsen näkemään kaikki Kiviojan ponit ja kaikki leiriläiset. Odotan ehkä kuitenkin eniten itse ratsastustunteja. Näiden lisäksi odotan myös hyvää ruokaa ja toivon, että meidän leiriläisten kesken tulee hyvä ryhmähenki!


Ja älkää kuvitelkokkaan, ettei tästä leiristä ole tulossa postausta! Parhaimmassa tapauksessa ne tulevat ulos jo viikonloppuna, joten sitä siis odotellessa!

Toivottavasti te piditte postauksesta! Olisi kiva tietää, oletteko te päässet tänä kesänä leireille ja jos olette, niin mitä piditte ja mitä te teitte siellä? Nyt pidemmittä puheitta voidaan päättää tämä postaus näihin sanoihin ja tunnelmiin! Hyvää alkanutta viikkoa! 

18 kommenttia:

  1. Olipas kiva postaus ja noi kuvat ovat ihania!:)

    Mun tän kesän ohjelmaan ei aiemmista vuosista poiketen leiriä kuulunut, mikä kyllä omalla tavallaan harmittaa. Aiempina vuosina meillä oli kuitenkin ihan mahtava porukka (joka myös pysyi melkein joka vuosi samana!) ja ikävä niitä viikkoja on kova. Kivaa leiriä siulle!:)

    http://taaonmunhetki.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! Mukava kuulla, että pidit!

      Varmasti harmittaa tuo, ettei teillä ollut tänä vuonna leiriä, sillä se on aina kesän yksi kohokohdista. Oon kyllä kuullut teidän leireistä Viiviltä ja ne ovat kuulostaneet oikein hauskoilta ja ihanilta leireiltä!

      Poista
  2. Kuulostaa ihan odottamisen arvoiselta leiriltä! Postausta idotan innolla :)
    Itse kävin Perniön Ponitallilla leirillä jaa itselläni oli ainakin super ihana viikko <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, toivottavasti se sitä onkin! Leiripostaukset tulevat varmasti ulos jo viimeistään nyt alkavalla viikolla.

      Sulla oli varmasti hyvä leiri myöskin. TOivottavasti teillä oli siellä hauskaa? :)

      Poista
  3. Mukavaa leiriä sulle! Viime leiri oli kyllä paras :DD olisin itse myös leirille halunnut tulla, mutten nyt kesällä päässy:/ kerran vielä, hyvää leiriä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Alina! Meillä oli kyllä viime vuonna tosi hyvä leiri, toivottavasti tämän vuoden leiristä tulisi vähintään yhtä hyvä, mitä se oli!

      Poista
  4. mie hymyilin koko postauksen ajan, kirjotat aina niin positiivisesti ja iloisesti :)mie en malta oottaa huomista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla Elsa, kiitos! Ja jep, leiriä odotetaan!

      Poista
  5. Todella kiva postaus! Kirjoitat kivan mukaan tempaisevasti ja näitä postauksiasi on todella kiva lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Noomi! Ihana kuulla, tällaista palautetta, mukava, että tykkäät lukea postauksiani!

      Poista
  6. Kivan positiivinen postaus aivan ihanilla kuvilla höystettynä! Itse olin tänä vuonna Mikkolassa leirillä, ja voin sanoa, että paras leiri ikinä ❤️👌

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Teillä varmasti oli myös huippu hyvä leiri, siellä Mikkolassa!

      Poista
  7. Kuulostaa mahtavalta leiriltä, mitä odottaa! ♥
    Odotan innolla postauksia joka päivä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä, se varmasti onkin! Mukavaa, että odotat niitä!

      Poista
  8. Olipa mukava postaus!

    Olipa kiva, että pääsitte sairastumisesta huolimatta leirille, vaikka jouduitte odottamaankin hieman pidempään.

    Minä en ole ollut pitkään aikaan leirillä, mutta ehkä vielä joskus menen! Mukavaa leiriviikkoa sinne!

    Kuvat olivat todella kivoja ja erilaisuutta postaukseen toi muiden leiriläisten kommentit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ida! Mukava, että pidit ja ajattelinkin, että nuo kommentit voisivat olla hyvä lisä, tällaiselle tarinointi postaukselle.

      Toivottavasti säkin pääset taas pian leirille, sillä ne ovat aina ihan parhaita juttuja kesän aikana!

      Poista
  9. Tosi kiva ja ihanan positiivinen postaus! Kannatti siis leiriä odotella koko kesä, kerta säät on nyt paljon mukavampia :-) Leireillä nyt on kivaa oli sää millainen tahansa, mutta toki lämpimät kelit ovat suurempi plussa!

    Olipas muuten hauska löytää taas bloggaaja Lappeenrannasta, samoilta seuduilta. Sait blogiisi juuri uuden lukijan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina ja tervetuloa pienen lukijakuntani joukkoon! Se on kyllä aina mukava, kun löytää bloggaajia omalta asuinalueelta. Niiden blogien seuraaminen on aina jotenkin erilaista.

      Poista