-->

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Aurinkoisien pakkaspäivien tuotoksia

Muutamien viikkojen sisällä on ennättänyt olla monen monta kaunista sekä aurinkoista pakkaspäivää.  Pariin kertaan olen jopa ollut niinkin ahkera, että olen käynyt ulkoiluttamassa kameraa sekä Lorua. Samalla on tullut tietysti ikuistettua todella monta ihanaa kuvaa Lorusta. Tällä hetkellä olen viettänyt kuitenkin viikon päivät sängyn pohjalla kipeänä. Kavereideni pyynnöstä päätin nyt jakaa teille näitä ottamiani kuvia, tosin joissakin kuvissa olen päässyt myös itse kameran eteen, joten mukana myös muutamia muidenkin ottamia kuvia. Niissä kuvissa on mainittu erikseen kuvan ottaja!

"Vuh! Aino pääsi juuri äsken kirjoittamaan jotain höpöhöpöä. Minä olen täällä tänään ja alla on kauniita kuvia minusta, joita minusta on otettu. Huomatkaahan kuvissa minun kaunis pinkki nuttu, vai onko se sittenkin takki tai vaate. No en minä kuiteskaan tiedä, mutta eikö tuo pinkki asia pue minua kuitenkin oikein kauniisti! Nyt kuvien pariin, joista minä saan kunnian kertoa teille!

1. Tässä kuvassa minua yllytettiin juoksemaan, mutta en saanut siitä hyvästä namia, joten en juossut täysiä.

2. Jos joku kehtaa sanoa minun kasvonpiirteitäni joksikin muuksi kuin kauniiksi, niin se saa kyllä vielä kuulla!

3. Ennen tätä kuvaa kuulin huudon "ÄNYYHTEENNYT"

4. Ja sitten minä juoksin ja kovaa, koska halusin voittaa kultaa  juoksukilpailuista!

5. Vähän ennen maalia huomasin kuitenkin, ettei kisassa ollut muita, joten piti hidastaa vauhtia.

6. Tykkäättekö minun hymystäni.

7. Tässä kuvassa juoksen namien perässä, mutta ne namit eivät olleet kovinkaan herkullisia, joten en näyttänyt parastani.

8. Pitihän minun välillä poseeratakin ja se kuvausmies sai hienon kuvan!

Kuva: Alina Tervonen
9. Sitten en joutunutkaan enää yksin kuvattavaksi,

10. Joku voisi joskus leikata noita silmien eteen tulevia karvoja, jotta näkisin edes jotain...

11. Tätä kuvaa ottaessa oli niin kylmä päivä, että täytyi juosta nopeasti, etten paleltuisi.

Kuva: Alina Tervonen
12. Mitäs tykkäätte Ainon tupsusta sen hatussa? Se on ainakin miusta aika kiva
ja se on kyllä aikaisemmin päässyt kuvauksen kohteeksi! ;)

Kuva: Sara Laakkonen
13. Onneksi Aino piti minua sylissä, sillä se lämmitti minua kylmältä pakkaspäivältä.

14. Aino ja sen kaveri kahlasi minulle polun, mitä pitkin juosta.

15. Juoksin todella kovaa!

Kuva: Sara Laakkonen
16. Ette ehkä halua tiedä, mitä tämän kuvan jälkeen tapahtui, hups.

17. Näytin juostessa ihan avaruudessa olevalta ufolta. Jännä juttu, eikö olekin.

18. Juoksin niin kovaa, että sain lumetkin pöllyämään!

19. Viimeisellä kerralla juoksin kohti ulko-ovea.

20. Mutta todellisuudessa juoksinkin sen jälkeen Ainoa karkuun, se oli vain pränkki, en todellakaan päästäisi sitä niin helpolla!
Toivottavasti nautitte taas tarinoistani. Minusta on ainakin kiva tarinoida täällä välillä, eikä mielestäni tarvitsisi antaa aina tuota kaikkea huomiota noille hiukan isompi kokoisille nelijalkaisille. Tässä kuitenkin minä tältä päivältä. Oli kiva kirjoitella teille taas mukavia!"

Näin edelliskertojen tapaan tiedätte varmasti, että kirjoittakaahan kommenttia siitä, mikä näistä Lorusta otetuista kuvista osoittautui teidän suosikiksenne. Minulla on tällä hetkellä sellainen tunne, että näitä hienoja aurinkoisia päiviä on luvassa vielä lisää ja Lorusta tulee varmasti otettua vielä paljon aurinkoisia kuvia, jos ne kiinnostavat vielä tulevaisuudessa, niin kertokaahan siitä tuolla kommenttien puolella!

14 kommenttia:

  1. 6,8 ja 15 ihan supersöpöjä otoksia! Hyvä postaus, näitä on kiva lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Alina! Mukavaa, jos tykkäsit tästä, näitä varmaan tulee vielä lisää jatkossakin!

      Poista
  2. Ihania kuvia Lorusta ja kiva idea tämä, että koira kertoo kuvista. Ite oon käyttänyt samaa meiän pupujen kuvapostausten kanssa. Kiva postaus ja tuo vaihtelua blogiin :)

    http://hevostytonelamaax.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Suvi! Mukava kuulla, jos pidit postauksesta. Tällainen tyyli toimii varmasti myös niiden pupujenkin kanssa!

      Poista
  3. Super ihania kuvia kaikki ja oli kiinnostavaa luettavaa! Sisukin on itseasiassa päässyt kirjoittaamaan blogiini ja saman tapaista postausta on omaankin blogiin tulossa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos paljon Elsi! Mukava kuulla, että pidit! Kiva päästä lukemaan siunkin blogista tämän tyyppistä postausta. Innolla odotan!

    VastaaPoista
  5. Kiitos paljon Veera! Se on kyllä oikein onnistunut otos.

    VastaaPoista
  6. Nää on todella mahtavia kuvia! Tuo pinkki nuttu(tai mikä nyt onkaan :D) on kyllä ihanan värinen! :) Kuva numero 19 on kyllä mun ehdoton suosikki!

    welifedream.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ja joo, nutuksi myö ollaan sitä kutsuttu, mut se on kyllä kivan värinen ja sopii aika kivastikin Lorulle ainakin miun mielestä!

      Poista
  7. Vautsi kuinka kivoja kuvia! Talviset kuvapostaukset on aina niin mukavaa katseltavaa. Vaihteluksi kuvapostaus hevosten sijaan koirista oli tosi kiva. Loru on niin suloinen ja sille sopii pinkki! :D En osannut valita lemppareitani näistä kuvista, kaikki olivat niin kivoja

    viisiaskellajia.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Pihla! Kuvapostaukset ovat kyllä aina tosi kivoja, varsinkin silloin, jos kuvien eteen on nähty edes vähän vaivaa. Loru on kyllä söppänä ja pinkki kyllä sopii sille miunkin mielestä!

      Poista
  8. Aivan ihania ja aurinkoisia kuvia! Sä otat myös ihan älyttömän kivoja kuvia, kaikki on niin tarkkoja ja muutenkin kivan näköisiä❤️ Loru on myös hienon näköinen näissä kuvissa, joten en osaa valita lempikuvaa :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ihana kuulla, että tykkäät! Kiitos paljon ihanasta kommentistasi!

      Poista