maanantai 18. kesäkuuta 2018

Katsaus blogivihkooni

Joulukuussa tein yhden postauksen blogivihkostani (postaukseen pääset tästä), joka osoittautuikin lopulta hyvin tykätyksi postaukseksi ja sain siihen sellaisia kommentteja, että olisi kiva saada jatkoa blogivihkostani tehdylle postaukselle. Nyt päätinkin tarttua tuumasta toimeen ja ottaa kuvia vuoden 2018 aikana tehdyistä sivuista ja jakaa ne tänne teille nähtäväksi. 


Olen ainakin omasta mielestäni kehittynyt vihkon tekemisessä jonkin verran, sillä jälki on huomattavasti viime vuoteen verrattuna siistimpää. Lisäksi olen saanut nuo yllä olevassa kuvassa näkyvät Micron kynät, joidenka avulla on helppo tehdä mustalla ääriviivat. Vihkoa tehdessäni minulla on käytössä myös Stabilon paksupäisiä, ohutpäisiä sekä yliviivaus tusseja. Viime vuoteen verrattuna myös vihkooni käytettävät piirustusvälineet ovat muuttuneet paremmiksi. Ehkä se siis vaikuttaa myös työn jälkeen.



Viime vuoden päättyessä lisäsin otsikoksi 2018, jonka jälkeen tein koko vuoden kuukausittain yhdelle kokonaiselle sivulle. Toiselle puolelle laitoin muutamia tavoitteita, mitä voisi koittaa saavuttaa tämän vuoden aikana. 

Tällä kertaa päädyin siihen, etten laita ollenkaan kuvia tammikuusta tai helmikuusta, sillä en ole niihin kovinkaan tyytyväinen. Niistä tuli ehkä hiukan sotkuiset, erityisesti tammikuusta. Aloitetaan siis katsomaan minkälaisia juttuja olenkaan pistänyt maaliskuusta lähtien tänne kesäkuuhun saakka.




Maaliskuussa olikin kaktukset teemana ja jos en muista täysin väärin, niin inspiroiduin tähän jostain katsomastani videosta. Kansilehdessä on ihan vain pelkkä otsikko ja sitä ympäröi kaktukset, jonka jälkeen tulee sivu, jossa on kuukaudesta kokonaisuudessaan kuva ja siihen kirjaankin kaikki julkaisemani postaukset. Sen jälkeen tuli viikottainen kooste, johon kirjaan aina, mitä kaikkea olen blogini eteen tehnyt. Lisäksi tämä kuukausi sisälsi muutaman sivun, mutta en lisää niistä kuvia, sillä saman tyyppiset sivut tulevat vielä tämän postauksen aikana. 

Huhtikuussa sivuja koristamassa oli kukkaset. Kuukusinäkymästä tein vähän erilaisemman maaliskuun näkymään verrattuna ja mielestäni siitä tuli ihan kiva, vaikka onkin hyvin avara ja osittain myös hiukan tyhjän näköinen. Viikon laatikot onnistuivat mielestäni hyvin ja niistä tuli jotenkin todella kivan näköiset, vaikka ovatkin suht yksinkertaiset. Itse tykkään niistä todella paljon. Kuukauden viimeisellä sivulla oli listattuna postausideoita huhtikuulle, jotka ruksitin, kunhan sain toteutettua ne. Ja sen alla oli kooste huhtikuun tilastoista. Ja nämä viimeisen sivun asiat olivat myös maaliskuun sivuilla, mutta niistä en tosiaan ottanut kuvia tähän postaukseen. 





Toukokuun sivuissa on myös paljon kukkia, jotka tosin olivat erilaisia huhtikuun kukkasiin verrattuna. Toukokuulle yritin tehdä mahdollisimman hempeät sävyt ja onnistuin siinä lopulta aika kivasti. Kuukausinäkymä oli huhtikuun kanssa samanlainen, mutta viikkonäkymä oli hieman erilainen, mutta minun mielestäni siitä tuli myös oikein kiva. Toukokuullekin lisäsin koosteen kuukaudesta sekä tietysti postausideat ja mielestäni siitä sivusta tuli koko toukokuun nätein sivu.



Kesäkuulle päätinkin tehdä hiukan värikkäämmän ja räväkämmän teeman ja kesäkuun sivuilta löytyykin paljon värikkäitä viirejä koristamassa tekemiäni sivuja. Fontiksi valitsin vähän leikkisemmän fontin, joka sopii mielestäni oikein kivasti tähän kesäkuun teemaan. Kuukausikoosteesta tein vähän erilaisemman ja siitä tuli kyllä ehkä tämänhetkisistä kuukausimalleista oma suosikkini. Viikkokoosteeseen en jaksanut erityisemmin panostaa, joten siitä tuli hyvinkin yksinkertainen.

Kesäkuulle tein kaikkien näiden edellisissä kuukausissa olevien sivujen lisäksi jotain aivan uutta ja päätin kokeilla trackerin käyttöä. Lisäsin siihen kohdat: kirjoittaminen, julkaisu, muiden blogien luku, kommentteihin vastaaminen, instagramiin kuvan laittamisen, valokuvaamisen sekä kuvien muokkaamisen, joka tosin koskee pelkästään vain blogiin tulevien kuvien muokkausta. Ainakin tähän mennessä sivu on toiminut hyvin ja varmasti jatkossa teen trackereitä lisää, sillä niistä pystyy hyvin seuraamaan, miten ahkerasti on esimerkiksi kirjoitellut blogiin.





Tällä hetkellä blogivihkoni näyttää tuolta ja olen kyllä tykännyt erityisesti näistä kuukausista maaliskuusta alkaen. Blogivihkon avulla pystyy hyvin toteuttamaan piirtäen itseään ja se on kyllä kiva, että välillä tulee tehtyä blogin eteen asioita muutenkin, kun vain koneella istuen. 

Olisi kiva kuulla millaisia ajatuksia teille heräsi postauksesta ja meinaatteko jossain vaiheessa alkaa itse tekemään blogivihkoa tai bujoa eli bullet journalia vai mahdatteko te tehdä jo sellaista? Jos omistatte myös postauksissa, joissa esittelette teidän blogivihkojanne, niin katson niitä enemmän kuin mielelläni, joten niitä saa linkkailla tuonne kommentteihin!  

9 kommenttia:

  1. Ihania piirustustuksia😍 tosi söpöjä😍. Hyvin kirjoitettu👌🏻

    VastaaPoista
  2. Aivan jumalattoman kaunis vihko! �� Ihanan monipuolisen näköinen ja oot mahtava kyllä piirtämään! En voi kuin kehua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Janita! Piirrustustaidoista ei voi sanoa kyllä mitään, mutta vihkonen on kyllä aika monipuolinen, vaikka tavallaan toistaa itseään jonkin verran.

      Poista
  3. Todella ihana ja visuaalinen vihko!! <3 Itsellä on ollut kans suunnitteilla koota postausta omasta vihostani, mutta mietin, olisiko se parempi näyttää videona? :) Mitä mieltä sää oot? ;))

    Sain tosi paljon inspii sun vihkosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Eve! Ihana kuulla, jos kerta vihkoni on inspiroinut sinua oman vihkosi kanssa. Ja tee ihmeessä omasta vihkosta postaus ja mielestäni tällainen tapa toimii yhtä hyvin kuin videokin, jos postauksessa on paljon kuvia vihkon sisällöstä, eikä vain muutama hassu yksittäinen kuva. Kannattaa myös miettiä sisältääkö vihko jotain, mitä koko kansalle ei voi näyttää, jos näin on, niin sitten tekisin ehkä kuvien muodossa vihkon esittelyn. Molemmat ovat kyllä kelpo vaihtoehtoja ja molemmista saa kyllä luotua toimivat esittelyt!

      Poista
  4. Wau, miten kaunis vihko! :o Ihan mielettömän hieno, ei voi kuin kehua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiitos kovasti! Pakko myöntää, että tykkään tästä itsekin todella paljon ja vihkostani on tullut yllättävän hieno!

      Poista