-->

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Pikku Jenni ja kuulumisia

Moikka! Tässä on taas venähtänyt tälläinen kiva postaustauko. Noh olen ollut lomalla ja olen pitänyt loman. Nyt kumminkin olen kirjoittamassa teille, ehkä saisin kirjoitettua tässä joku päivä toisenkin postauksen. Tänään kerron teille vähän kuulumisia

Kävimme viikko sitten lauantaina ratsastamassa kaverimme kahdella Shetlanninponilla Jennillä ja Pelellä. Itse ratsastin Jennillä ja Alina Pelellä. Jenni on ei niin osaavainen nuori raviponi ja Pele on sitten vanhempi ja osaavampi raviponi.


Ensimmäisenä Alina ratsasti ja sen aikaa kävelyttelin Jenniä, kun Alina oli ratsastanut hyppäsin Jennin kyytiin ja aloitin kävelemään. Heti alkuun tein isoja ympyröitä, pysäytyksiä ja harjoittelimme peruutusta ratsastajan kanssa. Sen Jenni ymmärsi aika äkkiä ja saimme muutaman kerran tehtyä ilman avustusta. Hetken kuluttua aloimme ravaamaan. Ravissa tein ympyröitä ja yritin koko ajan saada ponin jatkamaan hyvässä ravissa. Välillä Jenni halusi siirtyä käyntiin. Kävelimme aina välillä, ettei Jenni ihan uuvahtaisi.

Kuvat: Iina Ahtiainen



Ravailujen ja käyntien jälkeen testasimme laukkaa. Jenni ei ollut koskaan laukannut kentällä, eikä se oikein ymmärrä vielä laukka pohkeista mitään. No laukasta tuli vain nopeaa ravia. Siitä ei siis tullut mitään, joten menimme testaamaan laukka pienelle tienpätkälle, joka oli tarhan vieressä. Siinä Jenni oli ennen laukannut ja siinä se laukka nousikin aika helpolla. Sen laukan otimme kolmeen kertaan. Ensimmäinen kerta meni hyvin, toisella kerralla Jenni teki pikku pukit ja kolmas kerta meni hyvin. Laukkailujen jälkeen menimme vielä kentälle ravaamaan ja kävelemään. Silloin teimme vielä perus ympyröitä ja pysäytyksiä ja vähän kiemuriauria.



Lopuksi kävelin pitkin ohjin ja kävelimme Alinan ja Pelen kanssa pienen lenkin tallin ympäri. Ratsastuksen jälkeen otimme varusteet pois, hoidimme ponit ja veimme tarhaan. Jenni oli oikein ihana tapaus! Laitan pienen videon alas! Sen jälkeen vähän kuulumisia.



Noniin nyt kuulumisten pariin:

Olen siis ollut lomalla perjaatteessa keskiviikosta saakka. Keskiviikkona meillä oli koulussamme taksvärkki. Silloin menimme Saran kanssa Kiviojalle. Siellä siivosimme tarhoja, haimme poneja sisälle ja itse ratsastin Ciriuksella. Cirius oli ihan kiva hieman laiska ja karsinassa ei niin kiva. Toki tämä oli ensimmäinen kerta kun Cirius lähti ratsastamaan ruunana.


Torstaina menin omalla tunnilla Ciriuksella. Poni oli oikein mainio, liikkui tosi hyvin. En tiedä olenko koskaan mennyt yhtä reippaalla Ciriuksella laukkaa. Hoitaessakin Cirius oli paljon kiltimpi ja rauhallinen. Todella tyytyväinen tähän pieneen poikaan!


Ei tässä muuta kummempaa, huomenna maanantaina koulussamme on viimeinen lomapäivä, sitten ahkeroidaan jouluun asti ja päästään uudelle lomalle! No joo en nyt ala muuta selittelemään toivottavasti piditte postauksesta. Yritän tässä joku kaunis päivä väsätä jonkunlaisen postauksen! Heittäkäähän kommenttia mitä piditte! Moikka!

28 kommenttia:

  1. Aiku suloset, pikku pullerot! Jenni on aika söpö<3 hyviä kuvia! Ja hyvä, kun Ciriuksesta on tullut rauhallisempi :)

    Tammi :)

    VastaaPoista
  2. Hyvän näköstä ratsastusta! Omaan silmään jalustimet näytti vähän lyhykäisiltä, saisi luultavasti kantapäät paremmin alas jos olisi paria reikää pidemmät jalustimet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Jalustimet tuntuivat siinä hetkessä ihan sopivilta, mutta nyt kun noita kuvia katsoo niin tosiaan ne olisi voinut olla kyllä hieman pidemmät! :)

      Poista
  3. Ihanan söpöt shettikset❤! Ja kiva postaus!

    VastaaPoista
  4. Niin ihania poneja. Tuo talli elämä on kyllä muutenkin ihanaa. :)

    VastaaPoista
  5. Voi vitsit, kuinka suloinen tämä Jenni onkaan! Olisinpa vielä itsekin shettiskokoinen, ikävä noita aikoja :D Tää oli oikein kiva postaus!

    welifedream.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni on kyllä suloinen! Todella harmillista, kun ihminen kasvaa eikä jossain vaiheessa enää voi mennä niillä söpöillä pienillä poneilla! Kiva kun pidit!

      Poista
  6. Suloinen Jenni, hienosti menet sillä!

    VastaaPoista
  7. Ei noin niitä pohkeita anneta.. Toisaalta ei ole mun poni,joten aivansama :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! :) Tiedän ihan itse, että jalkani tekevät videolla jotain hyvin omituista, mutta siitä ei tarvitse tulla raportoimaan tänne varsinkaan anonyyminä! :)

      Poista
  8. Oi miten söpö poni! Olis kyllä niin kiva jos pystyis vielä itekki ratsastamaan shettiksillä ❤

    kuviteltu.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni on kyllä söpö! Shettiksillä ratsastus on ihanaa!

      Poista
  9. Eksyin blogiringin ansiosta blogiisi! Ihanaa, kun olet pystynyt pitämään blogisi linjoista kiinni ja huomaan, että sulla on selkeä aihealue, josta blogissasi kirjoitat! :-)

    http://maijaviola.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogiringin ansiosta blogiini on nyt tainut eksyä useampi henkilö, todella hyvä idea Tiialta ja Vinuskilta! Kiitos kivasta kommentistasi! Käynkin kurkkaamassa blogiasi :)!

      Poista
  10. Aivan ihana postaus. Lisää tämmöisiä <3 Sait muuten uuden lukijan ;)
    http://hetkessamukana.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lisää varmastikkin tulossa! Tervettuloa pieneen lukijakuntaani!

      Poista
  11. Kiva postaus ja erityisesti viimeinen kuva kn todella hieno!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Olga! Itsekkin tykkään erityisesti viimeisestä kuvasta!

      Poista
  12. Todella kiva, että pääsit ratsastamaan vähän erilaisella ponilla! Varmasti teki teille molemmille hyvää :) Kiviojalla oli varmasti todella kiva olla taksvärkissä, ehkä jopa hieman kateellinen olen siitä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Oli kyllä kivaa ja voisin ens vuonnakin kysyä sinne pääsyä! Oli hauska kokemus!

      Poista