-->

lauantai 10. kesäkuuta 2017

Vihdoin ja viimein

Eilen kapusin pitkästä aikaan Ciriuksen selkään! Tuota päivää olinkin odottanut jo pitkään. Ciriushan on yhdellä tallikaverillani vuokralla, eikä se ole käynyt tunneilla erityisen aktiivisesti. Ja uusille lukijoilleni tiedoksi, että Cirius on ratsastuskoulun Dartmoorinponiruuna, joka on yksi ihanimmista poneista, jonka olen koskaan tavannut. Ja tuolla ihanalla meinaan sen luonnetta ja söpöyttä.

Kun pääsin tallille, kävin hakemassa Ciriuksen tarhasta ja hoidin sen ratsastuskuntoon. Hoito-"operaatio" sujui oikein mallikelpoisesti. Sen jälkeen omat varusteeni päälle ja menin kentälle. Tuntimme piti tällä kertaa Kati, joka pitää aina meidän kanssa samaan aikaan olevan tunnin. Oli tosi kiva, kun meillä oli erilainen osaava opettaja, joka näki vähän erilaisia näkökulmia ratsastuksestamme.

Ignooratkaa tuo epämääräinen valkoinen kökkö tuolta korvasta. Meillä on tallilla käytössä korvanapit ja se ei kestä korvassani ilman huivia/pantaa, jonka sattumoisin unohdin sitten kotiin, joten korvassani on siis kasa teippiä!

Kaikki kuvat (c) Ella Cedeström

Aluksi alkukäyntien jälkeen menimme ympäri kenttää ravia ja siihen lisäsimme molempiin päätyihin isot pääty-ympyrät, jotka ulottuivat kentän keskelle saakka. Ympyrät sujuivat ihan hyvin, mutta melkein koko tunnin, varsinkin alkutunnin ajan meillä oli ongelmana vauhti. Cirius oli erityisen hidas pohkeelle, josta Kati huomauttelikin aika paljon. Alkutunnin, tai no oikeastaan koko tunnin ajan piti siis yrittää keskittyä siihen, että Cirius liikkuisi energisesti eteenpäin.

Pääty-ympyrä tehtävää teimme molempiin suuntiin, joka sujui minun ja Ciriuksen osalta ihan hyvin. Tosin se vauhti oli vieläkin liian hidas, mutta käännökset ja ympyrän isona pitäminen sujui meidän osalta oikein mainiosti. Oli tosi kiva työskennellä pitkästä aikaa ympyröillä oikein urakalla.



Hetken ravailujen jälkeen siirryimme kahdelle ympyrälle, jossa toisessa oli pikkuponit Shettikset ja Dartmoorit ja toisessa isot ponit eli Connemarat. Ympyröillä teimme ravissa tempomuutoksia. Ensin menimme reippaammin, joka oli meille huomattavasti haastavampaa, mutta kyllä saimme paikoittain ihan hyvä tempoisiakin pätkiä. Tämän jälkeen istuimme alas satulaan ja hidastimme ravia. En muistanutkaan miten ihanan pehmeä ja tasainen Ciriuksen ravi olikaan. Siinä oli tosi ihana istua. Mutta nyt takaisin asiaan! Hidas ravi oli kyllä se meidän juttumme. Hyvä, ettei Cirius ihan kävellyt, mutta silti ravasi kiltisti eteenpäin. Tässä tuli oikein hyviä pätkiä, ainakin minun mielestäni!

Hetken ympyrällä ravailujen jälkeen nostimme laukan, jota työstimme myös ympyrällä. Ai että, kun se laukka oli niin ihanan tasaista. Laukassa teimme myös näitä samoja tempomuutoksia kuin ravissakin. Ensin reippaampaa laukkaa, joka jäi ehkä hiukan hitaaksi ja sitten hitaampaa laukkaa, joka osoittautui ehkä hiukan haasteelliseksi, sillä Cirius oli aina siirtymässä raviin. Kyllähän me siitäkin selvittiin, vaikka ei ehkä sillä parhaimmalla mahdollisella tavalla.



"Eipä se haittaa, vaikka silmät kiinni menis, kuha ratsastaja muistaa kuljettaa oikeaan suuntaa" - Cirius
Sitten olikin vuorossa välikäynnit, joidenka aikana vaihdoimme suuntaa ja jäimme työskentelemään ympyröille. Tosin tässä välissä vaihdoimme isojen ponien kanssa päätyä. Hetken aikaa työskentelimme ravissa samoja tempomuutoksia kuin toisessa suunnassakin, jonka jälkeen nostimme taas laukan. Tässä vaiheessa Ciriukselta alkoi jo löytyä sitä energiaa, jonka olisi pitänyt löytyä jo hiukan aikaisemmin. Mutta parempi myöhään, kun ei milloinkaan. Laukassa teimme myös samoja tempomuutoksia. Reipas laukka meni paremmin kuin edellisessä kierroksessa ja no hitaampi laukka aika lailla samalla tavalla. Cirius oli siirtymässä raviin, kun omat pohkeeni eivät olleet tarpeeksi hereillä.

Tuon ympyrän jälkeen otimme koko uran käyttöön ja jatkoimme laukkaamista kenttää ympäri. Siinä tuli jo sitä hyvää fiilistä, kun Cirius meni niin reippaasti laukkaa. Kati vielä sanoi minulle, että nyt se menee hyvin reippaasti, eikä tarvitse mennä yhtään reippaampaa. Sehän oli vain positiivinen asia, kun ponista löytyi virtaa ja oli se tunnekin aika mahtava! Hetken laukkailujen jälkeen otimme vielä ravia, vaihdoimme suuntaa ja laukkasimme vielä toiseenkin suuntaan ympäri kenttää. Silloin löytyi se sama energisyys ponista ja laukkaa oli kiva työstää. Huippu poni!



 Laukkailujen jälkeen olikin vuorossa loppu ravailut, jotka menivätkin hiukan hitaammassa tahdissa. Tosin ei liian hitaassa. Loppu ravailujen aikana Cirius tuntui oikein rennolta ratsastaa. Oli se vaan niin ihana! Sitten sopivasta kohdasta käyntiin ja pitkät ohjat ponille! Cirius oli kyllä kerrassaan huippu ja ihana ratsastaa, vaikkei se reippaus ollutkaan meidän juttumme tällä kertaa! Ehkä ensikerralla menee sitten paremmin.


Tunnin jälkeen hyppäsin kyydistä alas, rapsutin ponia, jalustimet ylös, ja talliin. Sitten vuorossa olikin hoitaminen ja siitä sitten poni ulos.

Nyt näin jälkeenpäin, kun ajattelee, niin onhan se ihan pakko todeta, kuinka upeaa ja ihanaa on päästä tärkeän ponin selkään pitkästä aikaa. Ja vielä, kun sitä päivää oli odottanut monta viikkoa, tai no oikeastaan monta kuukautta! On se vaan uskomaton tunne! Toivottavasti postaus miellytti. Kertokaahan kommenteissa onko teillä koskaan ollut niitä ihania hetkiä, jolloin olette päässeet kauan odotuksen jälkeen jonkun tärkeän ponin selkään?

12 kommenttia:

  1. Haha, tätä itse rehellisesti odotin, milloin toiveeni menisi perille ja menisit Ciriuksella kun en itse tallilla ole.:D Cirpasta on nyt tullut sellane pyöreä makkara mikä kiitää pienempiä ratsastajia kentällä 6-0 ja isompia ei vie mihinkään:) Ootas vaa ku pääset esteille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sait kyllä odottaa ja aika kauankin! Ps. Minäkin odotin ja vihdoin se toteutui!

      Mutta on se Cirppa hassu, kun tuollalailla tekee, tosin aika monet muutkin tuppaavat tekemään noin! Pitäähän se niitä isompia ratsastajia vähän testata! Esteitä odotellessa ;)

      Poista
  2. Te olette hienon ja sopusuhtaisen näköinen ratsukko! :) Onpa ponilla kaunis ja pitkä harja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Veera! Oonkin parhaillaan Ciriukselle ja yleisestikkin näille dartmooreille suht sopivan kokoinen. Mutta Ciriuksen harja on kyllä ihana ja hulmuava!

      Poista
  3. Söpöt.<3 Ja vaikutti tosi kivalt tunnilt ja kerroit tosi kivasti, ja laajasti.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henriika! Kiva tunti se olikin. Mukava, että kirjoitus oli miellyttävää!

      Poista
  4. Tosi nätin näköistä menoa, Cirius on tosi hienon näköinen poni! En yhtään ihmettele, miksi tykkäät siitä! :)
    Ihanalta tunnilta kuulosti ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Cirius on kyllä hieno ja ihana, ja sen takia tykkään siitä, kerrassaan huippu poni! Tunti olikin mukava, ja hiukan erilainen!

      Poista
  5. Ite haluisin kans pitkäst aikaa Ciriuksen selkää koska onhan se aivan ihana poni❤ Pääsin just tos reilu viikko sit puolen vuoden tauon jälkee Fionan selkää ja mentii esteitä. Sillo ku sain just tietää et menin sillä ni oliha se ihana kuulla ja olin iha innoissani. Ponin selkään oli sillo tottakai tosi kivaa nousta. Meet muute tosi hyvin ja kuulosti kivalta tunnilta.💋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Senni! Tuntimme oli kyllä tosi kiva ja vaihtelua Pamin tunneille! Cirppa on kyllä ihana poni ja niin ihana oli nousta sen selkään tauon jälkeen. Sulla oli varmasti yhtä kiva nousta Fionan selkään, kun miun Ciriuksen selkään!

      Poista
  6. Tosi kivasti kuvailtu postaus, tykkäsin! 😊

    VastaaPoista