-->

lauantai 5. elokuuta 2017

Koulua ja esteitä // Ratsastusleiri osa 1

Yksi kesän odotetuimmista, upeimmista ja mahtavimmista viikoista on nyt ohi... Tosiaan, perjantaina meillä oli ratsastusleirimme viimeinen leiripäivä ja oli aika päättää hienot neljä päivää hyvin märissä merkeissä. Kiitos kaikille leiriläisille huippuleiristä! Lupailinkin, että leiristä tulee omat postauksensa ja tänään on ensimmäisen osan aika. Tässä postauksessa kerron teille tiistain leiripäivästä

Kaikki leirillä otettu materiaali on (c) minä, Salla, Nea, Elsa tai Ella


Leiripäivämme alkoi tiistaina klo. 8.30, mutta tallille saavuimme jo kahdeksan jälkeen. Tallilla hetken tuntilistaa ihmeteltyämme, menimme hakemaan ensimmäisien tuntien poneja sisälle. Minä olin Alinan, Pihlan, Lounan ja Idan kanssa samalla tunnilla ja meidän tuntimme oli Sallan, Ellan, Nean ja Elsan tunnin jälkeen. Ennen meidän omaa tuntia, autoin Sallaa karsinassa ja kentällä selkään. Tämän jälkeen menin harjaamaan Etydiä, jolla menin seuraavan tunnin ja sen jälkeen lähdin hetkeksi aikaa kuvailemaan tätä meitä edeltävää tuntia. Hetken kuvailujen jälkeen laitoin Etydille ja minulle varusteet päälle ja kentälle. 

Nousimme selkään vähän aikaa ennen tuntimme alkua toisella kentällä ja siellä tuli heti alkukättelyssä ongelmia, kun en meinannut saada satulavyötä tarvittavan kireälle. No sain sen kumminkin, mutta sen seurauksena kädet olivat hartioista seuraavat pari päivää älyttömän kipeitä. Hetken kävelimme pienemmällä kentällä ja sen jälkeen suuntasimme kohti alakenttää. 

Heti alkukättelyssä ryhdyimme tositoimiin ja aloitimme ravissa tekemään toiselle pitkälle sivulle avotaivutuksia. Jos nyt oikein muistan, niin ne menivät ihan hyvin. Etydi taisi tehdä liian loivaa avoa, mutta vauhti oli kumminkin ihan sopiva. Avojen jälkeen jatkoimme hetken ihan ravaillen harjoitusravissa ja siirryimme käyntiin ja jäimme isojen ponien kanssa pääty-ympyrälle, jossa aloimme tekemään pohkeenväistöjä ympyrän avoimella puolella. Ne väistöt menivät ihan ok, vauhti oli turhan reipas ja väistöaskeleet olisivat voineet olla hiukan jyrkempiä. Kun olimme tehneet hetken aikaa käynnissä, niin siirryimme raviin ja teimme vielä muutamat väistöt ravissa. Sitten vaihdoimme suuntaa ja päätyjä ja jatkoimme samaa tehtävää ravissa. Tässä kierroksessa huomasin, että Etydi alkoi jo vähän lämpenemään, eikä väistöistä oikein tullut mitään, sillä keskittyminen meni siinä, kun hidastelin Etydiä aina vähän väliä.



Väistöjen jälkeen otimme välikäynnit, jonka jälkeen teimme siten, että toiselle pitkälle sivulle tehtiin avotaivutus ravissa, jonka jälkeen sen pitkän sivun lopusta laukka, laukassa pääty-ympyrä ja laukkaa jatkettiin seuraavan pitkän sivun puoliväliin saakka, josta ravi ja uudelleen taas sama. Etydi alkoi vähän lämpenemään lisää avoissa ja kaikenlisäksi ennakoimaan, joten avot menivät vähän, miten sattuu. Noh, laukka oli ihan mukavan tuntuista, vaikka välillä olikin aika vauhdikasta. Teimme ensin avoja, jonka jälkeen laukkaa hetken toiseen suuntaan, jonka jälkeen laukkasimme ympäri kenttää, sitten vaihdoimme suuntaa ja teimme vielä näitä samoja, mutta eri suunnassa. Toisessa suunnassa Etydillä oli astetta enemmän vauhtia, mutta sain sen lopulta sopivaan vauhtiin. 

Laukkailujen jälkeen teimme loppuravit, jonka jälkeen kävelimme pitkillä ohjilla kenttää ympäri. Kävelyjen jälkeen tulimme kaartoon, tulimme alas selästä ja menimme talliin. Siellä hoidimme ponit ja veimme ne ulos. 




Ensimmäisten ratsastustuntien jälkeen meillä oli ruokailu. Ruokana meillä oli kanakastiketta sekä riisiä ja jälkiruokana marjakiisseliä. Ei tuota ruokaa voi, kun kehua, miten hyvää se voikaan olla! Ruuan jälkeen saimme ostaa pienestä kioskista vähän herkkuja, jonka jälkeen meillä oli vapaa-aika. Sen tosin vietimme tiistaina varustehuoneessa lattialla istuen ja herkkuja syöden sekä puhelimia näpräten. 

Vapaa-ajan jälkeen meillä olikin teoriaa, jossa aiheena oli kahdella ohjalla juoksuttaminen. Poneina meillä toimi shettikset Elegia ja Sunshine. Ensimmäisenä Pami näytti Elegian kanssa, miten homma oikein toimii ja sen jälkeen pääsimme itse kokeilemaan, miltä juoksuttaminen kahdella ohjalla oikein tuntuukaan. Minä pääsin juoksuttamaan Elegiaa ja se ei ollutkaan niin helppoa, miltä se oikeasti näytti. Juoksuttaessa kävin kaikki askellajit läpi ja kokeilin myös taivuttaa Elegiaa, muttei siitä oikein meinannut tulla yhtikäs mitään, kun poni meinasi siirtyä koko ajan pienemmälle ympyrälle. Kun itse olin juoksuttanut, seurasin muiden kanssa, kun loput juoksuttivat Elegiaa ja Sunshinea ja sen jälkeen lähdimme hakemaan seuraavan tunnin urheat ratsumme laitumelta. Minä kävin hakemassa Poksun laitumen perältä, ja sitten menin syömään välipalaa, joka oli leipää, vesimelonia ja banaania. 


Olimme päivän jälkimmäisistä tunneista ensimmäisellä tunnilla ja aiheena meillä oli esteillä tekniikka. Ennen tuntia harjailin Pokemonin, varustin itseni ja ponin, jonka jälkeen lähdinkin kentälle. Siellä kävelimme hetken, jonka jälkeen otimmekin ravia. Ravissa tulimme puomeja, jotka olivat vähän niin kuin loivalla kiemurauralla. Paikoittain Poksu liikkui hyvin hitaasti, mutta välillä ravi oli oikein lennokasta. Jälkimmäinen puomi nostettiinkin, sitten pieneksi kavaletiksi ja tulimme sitä. Taisimme myös lisätä tähän tehtävään jossain vaiheessa laukkaa. Laukassa Pokemon oli todella tahmea, eikä meinannut liikkua kovinkaan hyvin eteenpäin, mutta välillä tuli ihan reippaitakin pätkiä.




Laukkailujen ja kävelyiden jälkeen siirsimme ponit ravin kautta käyntiin ja kävelimme hetken aikaa pitkin ohjin. Käveltyämme tulimme kolmen esteen jumppasarjaa, joka meni ihan hyvin, tosin en päässyt kahteen viimeiseen esteeseen koskaan mukaan. Tämän jälkeen tulimme pientä rataa, jossa oli yksi okseri, loivalla kiemurauralla kavaletit ja jumppa. Rata meni muistikuvien mukaan ihan hyvin, vaikka vauhti olisi voinut olla paikoittain hiukan reippaampaa. Tulimme vielä kaksi pientä rataa, joihin kuului nämä samat esteet. Ne menivät osittain ihan hyvin, sillä jotkut tiet olivat vähän huonoja, koska esimerkiksi okserille kääntyminen oli aika haasteellinen. Ratojen jälkeen tulin kerran vielä Pokemonin kanssa jumppasarjan, joka meni kaikista parhaiten tuon tunnin aikana. Pääsin, jopa kaikkiin hyppyihin mukaan!





Hyppelyiden jälkeen otimme vielä loppu ravit ja käynnit ja niissä Poksu liikkui oikein kivasti. Tunnista jäi kyllä todella hyvä fiilis! Tunnin jälkeen menimme hoitamaan ponit ja sen jälkeen vein Poksun ulos. Sen jälkeen vielä lähdin kuvailemaan jälkimmäistä tuntia. Tunnin päätyttyä korjasimme kaikki esteet ja lähdimme talliin auttelemaan muita ja sen jälkeen suuntasimme kotiin.

Suunnitelmiin tulikin vähän muutoksia ja julkaisin vain yhden leiripäivän tässä postauksessa, mutta sen sijaan seuraavaan leiripostaukseen tulee aika varmasti kaksi päivää, mutta ehkä tästä tuli tarpeeksi pitkä nyt yhdelle päivälle. Toivottavasti piditte postauksesta, olisi kiva kuulla tuolla kommenteissa, mitä te piditte! Huomiseen!

8 kommenttia:

  1. Ihan super kivasti sulla alkoi leiri! Nää molemmat ponit jolla menit, on myös super suloisia 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, hyvillä fiiliksillä leiri startattu! Etydi on kyllä nätti tamma sekä Pokemon eli Poksu tosi komee oripoika!

      Poista
  2. Hyvä postaus! Kerroit hyvin tuntien tehtävistä, mutta jotkut lauseet olivat hieman sekavia. Joidenkin tehtävien kulkua selittämään olisit voinut piirtää kuvan😊 Kuvat ovat todella kivoja!

    www.tuhattasataa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ida kommentista sekä vinkeistä ja parannusehdotuksista! :) Pitääkin kiinnittää huomiota siihen, että ens postsuksessa lauseet olisivat selkeämpiä. Kiva, että kuvat puolestaan miellyttivät!

      Poista
  3. Kivasti leiri on alkanut! Tosi hyvän pituinen ja en lainkaan kyllästynyt lukemiseen!

    ponivoimatpelissa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tosi hyvin alkoi leirimme! Kiva kuulla, että pituus oli hyvä, eikä teksti ollut laisinkaan kyllästyttävää!

      Poista
  4. Voi vitsi, tuo leiri on varmasti alkanut todella hyvin, ainakin kuulostaa ihan todella mukavalta paikalta olla leirillä! ♥ Puhumattakaan kuvista, ne vasta tässä antaakin ihanan fiiliksen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jjuu, leiri alkoi super hyvin! Ja kiviojalla on kyllä aina kivoja leirejä, vaikka päiväleirejä onkin! Kuvat ovat kyllä onnistuneet omasta mielestäni aika kivasti, varsinkin tiistain kuvat!

      Poista