-->

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Kesä tuli ja meni

Kesä menikin sellaista vauhtia, että paljon jäi kokematta, mutta myös paljon tuli koettua. Voisinko sanoa näin, että kesä 2017 oli viime aikaisemmista kesistä se kaikista parhain, ihan selvästi! Tänään voidaan vähän fiilistellä vielä edesmennyttä kesää ja käydä läpi kesän ämpärilistan suoritetut kohdat.


Kesälomani starttasi kesäkuun kolmantena päivänä heti kevätjuhlan jälkeen. Heti ensimmäisellä kokonaisella kesäloman viikolla, meillä olisi pitänyt olla ratsastusleiri, mutta opettajan sairastumisen vuoksi se jouduttiin siirtämään. Sen sijasta meillä ensimmäinen viikko menikin aikalailla kotioloissa. Tosin kävimme me kyllä torstaina perinteisesti ratsastamassa ja ottamassa myös kuvia Alinan ja Lorun kanssa voikukka pellolla ja siitä saimmekin yhden suoritetun kohdan kesän ämpärilistaan. Samaisen viikon perjantaina kävimme myös Simpeleellä meidän mummilla ja sillä reissulla kokeilimme frisbeegolffausta, joka oli loppujen lopuksi meidän veljen perässä rämpismistä. Ja se metsä oli tosiaan kunnon nokkospuskaa ja sieltä sainkin ihanat nokkosen pistokset. 

Sunnuntaina kotiolot muuttuivatkin kerta heitolla, kun astuimme bussiin Alinan, veljeni ja isäni kanssa aamu kuudelta. Siitä starttasikin meidän sillä viikolla varaamamme matka Tallinnaan. Jossa olinkin ihan ensimmäistä kertaa koskaan. Tallinnassa kävimme sunnuntaina TV-tornilla, kaupassa, sadamarketissa sekä eksyimme syömään vanhaan kaupunkiin, johonkin suomalaiseen formula ravintolaan, jossa tosin ei puhuttu suomea, paitsi viereisessä pöydässä olevan suomalaisen kanssa. 

Menimme veljeni ja Alinan kanssa ylös TV-torniin hissillä, joka oli n. 180m korkeudessä. Tosin korkeutta tornilla oli vielä 300 metriin saakka, mutta niin ylös ei päässyt laisinkaan.


Hotelli huoneemme oli ihan terminaalien vieressä, joten näimme aina kaikki lähtevät, tulevat ja paikalla olevat laivat. Kuva on otettu hotellihuoneestamme, mutta kuva ei ole terminaaleja päin.

Maanantaina meillä oli kauppojen kierto päivä. Aamusta lähdimme kauppakeskus Rocca al Mareen, jossa vietimme muutamia tunteja erilaisten ostosten parissa. Sieltä lähdimme syömään kauppakeskuksen vieressä olevaan mäkkäriin. Illasta lähdimme vielä Alinan ja isäni kanssa kiertämään kaupunkia ja silloin kävimme vielä muutamissa kaupoissa ja sieltä tulikin tehtyä muutamia hyviä hankintoja. Illasta kävimme vielä subissa ja sitten menimme Alinan kanssa koko loppuillaksi hotellille. Tosin kävimme vielä ennen nukkumaan menoa hotellin baarista hakemassa jäätelöt, joidenka makuelämys oli minulle aivan uusi. (ämpärilistassa oli tehtävä, jossa piti maistaa viittä uutta jäätelömakua, jotka ovat minulle aivan uusia ja itse maistoin Tallinnassa raparperi jäätelöä, daim-lakritsi, classicin minttusuklaata, rainbowin toffeetuuttia ja pingviinin nougat tuuttia.) Illalla katsoimme vielä viimeistä kertaa tulevia ja lähteviä laivoja.

Tiistaina ennen laivamme lähtöä meillä olikin jonkin verran aikaa. Heti aamupalan jälkeen suuntasimme sadamakettiin ja hotellihuoneen luovuttamisen jälkeen menimme Tallinnan eläintarhaan, joka oli ehkä hiukan pettymys. Sillä siellä oli monia eläimiä, joilla oli todella pienet aitaukset ja sanoisinko, että huonot oltavat. Eläintarhasta tultuamme kävimme vielä muutamassa kaupassa ja siitä menimmekin laivaan odottelemaan Suomeen pääsyä. Kotiin pääsimmekin vasta keskiviikon puolella.

Kuvassa raparperin makuinen jäätelö, joka oli ehkä hiukan pettymys.
Tosin en tiedä, mitä siltä edes odotin, mutten hirvittävästi pitänyt jäätelön mausta.

Jokaisessa ympyrässä on niin monta laivaa, mikä luku ympyrän yläpuolella on.
Eli 1+2+3+1+1=8 eli 8 laivaa

Yksi Tallinnan eläintarhan norsuista.

Heti seuraavan päivänä, kun olimme päässet takaisin Suomeen, meillä oli ratsastustunti, jolloin hyppäsin Eetulla ja meillä oli erikoisesteitä sekä maastoesteitä, joten yksi ämpärilistan kohdista tuli suoritettua. Tunti meni ihan hyvin. Välillä tuli kiellettyä ja välillä tuli hyviä pätkiä, mutta positiivisin mielin lähdin tunnilta pois. Muistan myös sen, että tunnin jälkeen tajusin oikeasti sen, kuinka tärkeä Eetu onkaan minulle! Tunnista tuli kirjoitettua tänne blogiin ja sen kirjoitetun postauksen löydät täältä!



19.06.2017 alkoi minun ensimmäinen kesätyö (+ yksi suoritettu kohta ämpärilistaan), joka olikin lähikaupassani. Siellä hyllytin aikalailla, toki välillä tuli tehtyä kaikenlaista muuta pientä puuhaa. Kesätyöt kestivät yhteensä sen kaksi viikkoa ja minun mielestäni se oli ihan mukavaa vaihtelua perus kesäloma-arkeen.

Juhannuspäivänä starttasimme aamu kymmeneltä matkan kohti mökkiämme ja menopeleinämme toimikin pyörät. Ehkä vähän perinteeksi tullut pyöräily mökille toistui myös tänä kesänä ja samalla tuli suoritettua taas yksi kohta ämpärilistasta. Juhannus muuten meni saunoen sekä uiden ja syöden hyvää grilliruokaa.

Kuva otettu juhannuksena mökkitieltä.


Kesäkuun viimeisellä ratsastustunnilla menin Fionalla ja hyppäsimme esteitä ilman satulaa, tunnista jäi hyvä fiilis ja oli vaihtelua hypätä ilman satulaa. Samalla viikolla, heti seuraavana päivänä menimme Jennan kanssa mökille ja siellä uimme ja pelasimme mölkkyä sekä nulikkaa. Ja kävimme eräjormailemassa metsässä. Viikon lauantaina kävimme vielä tallilla ja siellä olin kuvaamassa ratsastustunteja. Saman viikon sunnuntaina kävimme vielä Jennan mökillä ja siellä uimme ja saunoimme sekä ajelimme polkuveneellä ja hyppelimme sieltä alas keskellä järveä sekä kävimme myös soutamassa oikealla veneellä!


Kuva eri eräjormareissulta, mutta kertoo kaiken olellisen.

Heinäkuun alussa lähdimmekin minun ja Alinan ystävän Neean mökille. Siellä olimme maanantaista keskiviikkoon ja siinä ajassa kerkesimme tehdä sitä sun tätä. Suurin osa ajasta meni uidessa ja paljussa olossa, mutta paistoimme myös vaahtokarkkia ja teimme lettuja sekä kävimme soutamassa muutamaan otteeseen. Neean mökillä innostuimme taas HayDaysta, jota pelasimmekin siellä monet hetket. Reissu oli kyllä varsin antoisa ja mukava.




07.07.2017 oli se päivä, kun Alina pystytti teltan pihaamme ja siellä tulikin viihdyttyä monet yöt, oli sää sitten mikä tahansa. (Yksi ämpärilistan kohta suoritettu) Samaisena viikkona kävimme pyörillä Jennan mökillä, jossa ajelimme polkuveneellä, söimme lettuja sekä uimme ja saunoimme, eli perus mökkeilyä.


Heinäkuussa starttasi myös Lorun esteiden rakentelu operaatio sekä niiden meneminen, eli yksi kesän ämpärilistan projekteista. Esteitä tuli tehtyä muutamia ja niistä tuli ulkonäöllisesti aika kauniita, ainakin omasta mielestäni. Näiden esteiden hyppelystä tein vielä ihan oman postauksenkin, jos et ole lukenut sitä, niin käy kurkkaamassa se tästä! Postauksesta löytyy tarkempaa kuvaa tekemistämme esteistä.



Heinäkuun ajan kävimme myös aika paljon tallilla, vaikka Kiviojalla olikin kesätauko. Pääsimme myös ratsastamaan, tai no oikeastaan maastoilemaan jonkin verran muutaman suokin kanssa. Talleiluun kyllä kuului myös perus tallihommat. Heinäkuun ajan talleilu oli kyllä kiva, kun ei tarvinnut jättää koko heinäkuuta ihan hevosettomaksi.

Kävin myös äitini, Alinan ja Lorun kanssa kummini luona mäntyharjulla päiväreissulla. Siellä teimme paljon lettuja, ja lopuksi rohkenin itsekkin tekemään niitä, sillä uhalla, että ne olisivat menneet ihan pieleen, mutta toisin kävi. Letut olivat hyviä ja meillä oli reissussa hauskaa!



Yksi kesän parhaimmista hetkistä alkoi 21.07.2017, kun lähdimme Jennan kanssa junalla kohti Tikkurilaa. Siellä Jennan kummi oli meitä asemalla vastassa ja sieltä suuntasimmekin hotellille viemään tavarat sinne sekä lataamaan puhelimia. Hetken kuluttua lähdimme festaribussilla kohti Tikkurila festivaaleja ja siellä menikin yöhön saakka koko ilta. Perjantaina meidän kuuntelu listalla oli Mikael Gabriel, Sanni, Haloo Helsinki ja Profeetat. Kaikkien keikat olivat todella hyviä ja pääsimme varsin hyville paikoille, tosin olimme Profeettojen keikan aikana aika edessä, mutta tietenkin edessäni oli todella pitkä poika, joten näkökenttä lavalle oli jokseenkin aika heikko. No se siitä, musiikki silti kuului ja esitys muuten oli hyvä. Illan jälkeen menimme takaisin hotellille ja siellä kävimme iltapesujen jälkeen melkeinpä heti nukkumaan.

Näkymät hotellihuoneen ikkunasta.

Kuva Sannin keikalta

Kuva Profeettojen keikalta


Lauantaina aamupalan jälkeen suuntasimme junalla kohti Helsinkiä. Helsingissä kävimme muutamissa kaupoissa sekä Magnumin liikkeessä syömässä jäätelöä. Helsingin keskustasta menimme vielä Itikseen metrolla ja sieltä lähdimme suoraa tietä, kohti Ikeaa. Ikeassa kiersimme koko paikan läpi sekä söimme lihapullia ja perunamuusia. Se muuten oli hyvää! Ikeasta tultua meillä oli pieni levähdystuokio, jolloin katsoimme Jennan kanssa videoita YouTubesta.

Festarialueelle suuntasimme vasta yhdeksän aikoihin ja silloin menimme katsomaan Antti Tuiskua, joka veti varsin tiiviin, mutta todella hyvän setin. Tämän keikka jäi kyllä ehkä yhdeksi suosikeistani! Sen jälkeen kävimme ottamassa kampaukset hiuksiimme ja glitterit naamalle ja sitten menimme vähän myöhässä katsomaan JVG:tä, jolla oli myös varsin hyvä keikka. Tämän jälkeen suuntasimme viimeistä kertaa festarialueelta pois ja menimme hotellille.




Sunnuntaina pakkasimme tavarat ja söimme aamupalan, jonka jälkeen meidän pitikin lähteä junalla kohti Lappeenrantaa. Illasta meille tuli vielä Alinan kummit Turusta.

Heinäkuun päätteeksi otimme haasteen Alinan kanssa ja ryhdyimme tekemään kaksikerroksista kakkua, joka lopulta oli varsin epämuodostunut sekä hyvin epäonnistunut, tosin sen maku oli suhteellisen hyvä, jos vertaa siihen minkälaisen työ se vaati. Kakun täytimme mansikoilla, joita olimme aikaisemmin viikolla käyneet keräämässä äitini kanssa.

Heinäkuun viimeisen kokonaisen viikon sunnuntaina kävimme tuttujemme mökillä ja siellä uimme, saunoimme, söimme, kuvasin, kiikaroimme sekä virvelöimme. Ämpärilistassa oli kohta, jossa käskettiin onkia, mutta siihen emme saaneet mahdollisuutta, joten lasketaan virvelöinti sen tilalle. Tuottoa emme harmitettavasti saaneet virveleillä, mutta hauskaa meillä ainakin oli.





Mielestäni kiva otos tuttujemme koirista!

Päivää enne elokuuta kävimme kaupoilla ostamassa meille kumisaappaat, ratsastuskypärät sekä tuulitakit. Näitä tarvitsimme heti seuraavana päivänä alkavalle leirille. Tällä alkavalla viikolla aloitin myös yhden ämpärilistan kohdan jolloinka piti postata joka päivä viikon ajan. Tuon tehtävän sain suoritettua, vaikka välillä se toikin haasteita.

Ratsastusleirimme alkoi 01.08.2017 ja se kesti nelisen päivää. Siellä pääsimme kokemaan kaikenlaista mm. juoksuttamaan kahdella ohjalla, joka osoittautuikin haasteelliseksi puuhaksi. Samalla sain tehtävän suoritettua ämpärilistasta, jossa piti kokeilla ponien kanssa jotain uutta. Leirillä tuli kuvailtua myös poneja jonkin verran, joten siitä sain heti seuraavan kohdan suoritettua ämpärilistasta. Leiristä en ala enempää selittelemään, sillä siitä on tehty kolme omaa postausta, jossa lukee leiristä tarkemmin (Ensimmäisen päivän postaukseen pääset tästä, toisen ja kolmannen päivän postaukseen pääset tästä ja neljännen päivän tästä). Kokonaisuudessaan sanon vielä, että leirimme oli todella ihana hyvässä seurassa!




Vielä päivää ennen koulun alkua ja kesäloman päätöstä pääsin tekemään kaikennäköistä. Esimerkiksi olimme Alinan kanssa naapurini synttäreillä auttelemassa uimarannalla sekä illalla menin vielä Jennan ja Sofian kanssa syömään. Illasta vielä julkaisin Veeran kanssa yhteistyössä tehdyn postauksen, joka olikin yksi ämpärilistan kohdista.



Kaiken näiden kesän tapahtumien lisäksi olin todella paljon kavereideni kanssa sekä tietysti tulihan lenkitettyä Loruakin joka viikko, melkein päivittäin. Kamerakin kulki matkassa mukana ja tietysti tämä blogini, johon tuli postauksia aktiivisesti sekä ei niin  aktiivisesti! Ja vaikka sää olikin suurimmaksi osaksi jokseenkin kylmä ja sateinen, niin kyllä minä silti nautin kesästä, sillä olihan tämä jokseenkin huippu kesä ja siinä ajassa pääsin testaamaan ja kokemaan kaikenlaista uutta ja mukavaa!




Ja, jos kuvittelitte niin, että kaikki ämpärilistan kohdat onnistuivat, niin ei. Kaksi kohtaa kokivat kohtalonsa ja jäivät suorittamatta. Toinen niistä oli repovedellä käynti, joka vaan jäi suorittamatta ja toinen niistä oli, että käy Lorun kanssa mätsäreissä. Yritys oli kova toiseksi viimeisellä kesäloman viikolla ja olinkin menossa yhteen tiettyyn mätsäriin, mutta suunnitelmat menivät vähän uusiksi ja se jäikin sitten suorittamatta.

Kesä se vain tuli ja meni. Ennen kesälomaa lupailin tehdä koostevideon kesästäni, joten nauttikaa sen parissa! Jättäkää myös kommenttia, että mitäs piditte postauksesta ja millainen kesä teillä oikein olikaan!


16 kommenttia:

  1. Olipa kiva postaus! Paljon olit ehtinyt tehdä kesän aikana, näytti oikein mukalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viivi! Kesän aikana kerkesin kyllä tekemään kaikenlaista, vaikka paljon jäi kokemattakin, oli kyllä huippukesä!

      Poista
  2. Todella hyvä postaus, ehkä oma lempparini! Tää oli niin hienosti toteutettu ja kuvat olivat ihania <3 Kaiken kruunasi vielä tuo video, täyttä plussaa! 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Alina! Mukava kuulla, että pidit. Kiva myös, että pidit toteutuksesta ja videosta!

      Poista
  3. Ihanan positiivinen ja pirteä postaus, tätä oli superkiva lukea ja katsoa❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla. Kiva, että pidit postauksesta ja videosta! Kiitos!

      Poista
  4. Olipa kyllä todella kiva postaus!

    VastaaPoista
  5. Sun kesä näytti oikein mukavalta, tosi paljon oot ehtinyt tekemään! Hyvin sait myös tähän postaukseen asiat sopivan tiiviisti, mutta silti kattavasti. Vaikka postaus olikin vähän pitkähkö, jaksoi tämän hyvin lukea helppolukuisuutensa ja mielenkiintoisuutensa ansiosta!:)

    Joo, kesä todellakin tuli ja meni myös mun kohdalla. Tuntui jotenkin vielä nopeammalta, kun varmaan 80% ajasta satoi.. Mä en ollut edes suunnitellut mitään sen kummemmin, ja kieltämättä oli ehkä ensimmäinen kerta, kun en syksyllä todennut menneen kesän olleen paras ikinä. Pokkiksen kanssa touhuamaan kuitenkin pääsin ihan sopivissa määrin, mikä aina piristi tosi paljon!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! Kesä kyllä tuli ja meni ja paljon kerkesin tekemään ja kyllä paljon jäi tekemättäkin, mutta ehkä sitten joskus muulloin. Mukava kuulla, että postauksen jaksoi lukea helposti loppuun, sillä vähän tuli jännättyä, että jaksaako kukaan oikeasti vaivautua lukemaan näin pitkän postauksen miun kesästä, mut sitten totesin, et ehkä kirjoitan tän itseäni varten.

      Poista
  6. Aivan ihania kesäkuvia! <3

    http://dreamyhorses.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina! Todella kiva kuulla, että pidit kuvista!

      Poista
  7. Sun kesä kuulosti ihan super ihanalta! Itse en ole paljoa matkustellut lentokoneilla vaan aina määränpäänä on ollut Ruotsi tai Tallinna. Parhaimmillaan ollaan käyty neljä kertaa kuukauden sisään laivalla :Dd
    Toi teidän Tallinnan matka kuulosti mukavalta. Kauppakeskus, jossa kävitte on myös mulle tuttu :)

    Postauksen kuvat miellytti kyllä omaa silmää ja ne oli aseteltu hyvin. Varsinkin nuo Tallinasta otetut kuvat ja ratsastuskuvat olivat lemppareitani!. Ihana kun jaksoit panostaa tähän postaukseen niin paljon! :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä olikin Super ihana! Ja itse en ole koskaan käynyt edes lentokoneessa, vaan aina oon liikkunut ulkomaille, laivalla ja siellä sitten autolla. Saksaankin kerran matkattiin 27h laivalla.

      Mukava kuulla, että kuvat miellyttivät ja olihan se pakko panostaa, jotta itselleni jäisi tämän postauksen myötä hyvä muisto menneestä kesästä kokonaisuudessaan!

      Poista
  8. Siinä on ollut kiva kesä! Näyttää siltä, että tylsiä hetkiä ei ole ollut havaittavissa ja hyvä niin. :D Oot ollut paljon tekemisissä hevosten ja kavereiden kanssa ja viettänyt paljon hauskoja hetkiä :)

    vinuski.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kesä se olikin! Kyllä niitä tylsähköjä hetkiäkin välillä oli, tosin se ei ehkä tästä postauksesta välittynyt, mutta hevoset ja kaverit olivat kaksi suurta osaa kesääni!

      Poista