-->

maanantai 5. maaliskuuta 2018

Helmikuu 2018

Vuoden lyhyin kuukausi tuli ja meni nopeasti, eikä sen aikana kerennyt kuin vain havahtua, että kohtahan on jo maaliskuu. Niinhän ne päivät kuluivat ja nyt on aika uuden ja vuoden toisen kuukauden katsauksen!

Luetuin postaus sekä oma suosikki tekeleeni

Helmikuussa kirjoittelin tänne blogiin yhteensä viisi postausta, joista yksi oli perinteinen kuukausipostaus, toinen tiedotuspostaus blogin uusista tuulista. Yksi postaus sisälsi kuvia Lorusta, kun taas yksi Horse Fairista. Viimeinen, muttei vähäisin postaus oli ratsastustuntipostaus. En tiedä, mitä oikein ajattelin näiden postauksien menestyksestä, mutta hieman yllätyksenä tuli se, miten paljon sain näyttöjä kuukauden katsotuimmalle postaukselle eli Horse Fairista kertovalle postaukselle. Kyseinen postaus sai huimat 1550 näyttökertaa, vau! Siinä postauksessa kerroin ajatuksiani messujen ohjelmasta ja ylipäänsä messuista. Sen postauksen voi käydä lukemassa täältä.

Omaan makuuni suosikki postaukseksi helmikuun postauksistani nousi ratsastustuntipostaus, jossa kerroin estetunnista Sunshinen kanssa. Sen tekstin voi käydä lukemassa täältä. Postauksessa purin ajatuksiani menneestä tunnista ja kerroin tunnin tehtävistä kuvien sekä videoiden kera!

Kuva kuukauden katsotuimmasta postaukseesta!
Kuukauden näyttökerrat


Helmikuun näyttökerrat pääsivät aika hurjiin lukemiin menneen kuukauden aikana ja olen suhteellisen yllättynyt niin kivoista luvuista. Täällä blogissa kävi vieraita helmikuussa yhteensä 3213 kertaa, joka on yllättävän suuri määrä! Kiitos kaikille blogissa kävijöille. Toivottavasti saadaan tulevina kuukausina yhtä mukavat lukemat näyttökertoihin!


Kuukauden kommentti ja kommentoijat

Blogiin tuli yhteensä 18 kommenttia helmikuussa ja niihin lisättynä vielä omat vastaukset. Kaikki kommenteista oli kyllä oikein kivoja päivän piristyksiä. Yksi ihan suosikeista blogiin tulleista kommenteista oli Matzun laittama kommentti tammikuun postaukseen. Siitä kommentista tuli oikein mukavan tsemppaava fiilis! Niin ihana saada moista palautetta!


Olette varmasti huomanneet, että viimeisien kuukausien aikana tässä kuukauden top 3 kommentoijaa osiossa on ollut aika usein samat henkilöt. Ja sama toistuu vielä tänäkin kuukautena, sillä kuukauden kommentoijat ovat seuraavat:

Suvi - 4 kommenttia
Matzu - 2 kommenttia
Pihla - 2 kommenttia

Kuukauden suosikkiblogi

Helmikuussa kaikki aika meni muuhun, joten muiden blogeille jäi vähemmän aikaa erityisesti loppukuusta. Mitään tiettyä yksittäistä blogia ei ole erityisemmin jäänyt mieleen helmikuulta, mutta olen kuitenkin tykännyt Ida Turusen blogista Tuhatta & Sataa. Sieltä on tullut mukavasti postauksia ulos ja niissä on ollut todella paljon mahtavia kuvia! Erityisesti tykkäsin Idan tekemästä yhteistyöpostauksesta, jossa Ida oli saanut yhteistyönä hevosille tarkoitetun korun. Se postaus kannattaa käydä kurkkaamassa tästä linkistä!



Tykätyin Instagram-kuva

Instagramin sain hieman aktiivisemmaksi tammikuuhun verrattuna ja julkaisin yhteensä 13 kuvaa sinne. Olin hieman yllättynyt mukavista tykkäymääristä, sillä jokaiseen kuvaan tuli yli 100 tykkäystä. Lisäksi uusia seuraajia on kertynyt kivasti helmikuussa sekä muutenkin viimeisien kuukausien aikana. Kuukauden tykätyimmäksi kuvaksi nousi kuva Sintistä, jonka otin yhtenä lauantaina, kun kävin kuvaamassa vähän peltoilua! Tykkäyksiä tälle kuvalle nousi yhteensä 143.



Kuukauden ratsu ja ratsastustunti

Helmikuussa ratsasteluja oli normaalia vähemmän Kiviojalla, sillä yhden ratsastuskerran vietin kipeänä sängyn pohjalla. Kävimme kuitenkin Alinan kanssa extempore reissulla Sallan kanssa ja pääsimme ratsastamaan yhdellä shetlanninponilla, Eltsulla. Lisäksi meillä oli toinen päivä estekurssista helmikuun puolella, joten ratsastuskertoja ennätti kuitenkin kertyä yhteensä viisi. Kiviojalla ratsuinani oli Fiona, Gerda, Sunshine ja Pokemon. Näistä kuukauden ratsuksi osoittautui ehdottomasti Sunshine! Sen kanssa tunti sujui oikein rattoisissa merkeissä hyvillä fiiliksillä.

Vaikka ratsastustunti Sunshinen kanssa meni oikein kivasti, niin silti se ei välttämättä ollut se kuukauden suosikki ratsastustunti. Tunnillisesti tykkäsin ratsastustunnista, jonka menin Gerdalla. Silloin meillä oli aiheena istunta ja meillä oli tunnilla hyödyllisiä tehtäviä istunnan harjoitusten merkeissä.

Kuva estetunnilta Sunshinen kanssa
Näin meni kuitenkin helmikuu minun osalta. Toivottavasti tämä alkanut kuukausi olisi yhtä hieno ja lukemat blogin tilastoissa olisi yhtä korkealla vielä jatkossakin! Kertokaahan ajatuksia tästä postauksesta tuonne kommentteihin, niin ilomielin lueskelen niitä sekä jätän vastauksia!

8 kommenttia:

  1. Ihana, kun mainitsit blogini postauksessasi <3

    Tosi kiva postaus! Olit kirjoittanut mukavan lyhyesti, eikä mielestäni virheitä ollut. Jatka samaan malliin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Ida! Siun blogi on kyllä maininnat ansainnut, sillä siellä on niin paljon, niin hyvää sisältöä! Mukava kuulla, että tykkäsit postauksestani!

      Poista
  2. Tosikivasti tiivistettyna helmikuu! Idan blogi on kyllä todella kivaa luettavaa, pakko myöntää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Emma! Mukava kuulla, että pidit ja Idan blogi on kyllä todella hyvä ja siellä on paljon kivaa lukemista!

      Poista
  3. Ihanaa kuulla, että mun kommenttini on ilahduttanut!
    Ihan hurja määrä katselukertoja sun blogissa taas, vau :o Mutta toki olet sen eteen hienoa työtä tehnytkin!
    Oikein mukavaa maaliskuunjatkoa sinulle, ihanan postauksen taas kirjoitit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitat aina niin ihania kommentteja, että tottakai ne ilahduttavat! Ja näyttöjä tuli kyllä ihan hullut määrät, olen itsekin todella hämmentynyt niistä. Kiva kuulla, että pidit ja mukavaa maaliskuun jatkoa siullekin!

      Poista
  4. Hurjia kävijämääriä, huh! Vautsi :) Helmikuussa julkaisit kyllä kivoja ja monipuolisia postauksia, joten ei ihmekään! :)
    Hyvin koostit taas tämänkin kuukauden, ja täytyy taas kehua kuukauden hepan valintaa- minäkin olisin varmaan ottanut juuri Sunshinen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ne ovatkin olleet aika huimat nyt viime kuukausina! Kiitos kuitenkin ja Sunshine oli kyllä niin kiva, että tosiaan se ansaitsi paikkansa kuukauden ratsuna!

      Poista