First time tag with Veera

Postaus tehty yhteistyössä Porkkanan voimalla -blogin kirjoittajan Veeran kanssa.

Monet teistä on saattanut nähdä internetin ihmeelisessä maailmassa haasteen, joka tunnetaan nimellä first time tag. Suurin osa teistä on varmasti nähnyt sen video muodossa, mutta me ajattelimme Veeran kanssa toteuttaa tämän haasteen postauksena ja tietenkin hevosaiheisena! Pidemmittä puheitta, menkäähän lukemaan, mitä kaikkea me ollaankaan Veeran kanssa keksitty!

Ps. Teimme näitä postauksia kaksi osaa ja toisen osan postauksesta pääset lukemaan tästä!

LEMPIPONI

Aino: Ensimmäisen ratsastustuntini jälkeen olin ihan onnessani tuntini ratsusta. Se oli pieni, ruskea, hyvin pörröinen, suht vanha ja todella suloinen shetlanninponi. Se oli pieni, mutta silti iso shetlanninponi Jasu.

Tykästyin Jasuun heti ensimmäisen kerran jälkeen ja sen huomasi siitä, kun annoin sen otsalle tuntini jälkeen pusun. Ehkä tämä päähänpisto johtui siitä, että poni kulki niin kiltisti koko tunnin ajan ja olihan se ensimmäinen poni, jonka selkään hyppäsin Kiviojalla.

Jasu taisi olla lempiponini ainakin seuraavaan ratsastustuntiin saakka. En tosiaan tiedä vaihtuiko lemppari siinä vaiheessa, kun pääsin jonkun muun ponin selkään, mutta joka tapauksessa pääsin kokemaan Jasun kanssa kaikenlaista. Yksi näistä kokemuksista oli ensimmäinen tippuminen elämässäni ja toinen esteiden hyppääminen ensimmäistä kertaa.

Tässä kuvassa ratsastan Jasulla, tosin vain vuonna 2017.

Veera: Ensimmäinen lempiponini oli Pähkinäksi kutsuttu hollantilainen risteytysponitamma. Tämä kaunis tähtipäinen, siro ruunikko on ratsastuskoulun poni ja kiersinkin sillä tuolloin tunteja melko tiheään tahtiin viekkaiden shetlanninponien rinnalla.

Pähkinä oli kiva, koska se oli isompi kuin tikittävät shettikset ja huomattavasti korkeampi koulutukseltaan. Kouluratsastuskenttiä kierrelleen konkarin vahvuuksiin kuuluivat myös äärettömän kiltti luonne ja hyvä ratsastettavuus.

Pähkinän kyytiin pääsin yllättäen vuonna 2014, jolloin ratsastin sillä yömaaston. Olimme Samban (oma ponini) kanssa leirillä tällä ratsastuskoululla, mutta koska Samba otti niin kovasti kuumaa, päätin lainata tallilta ratsua ilman satulaa suoritettuun maastoon. Loppumatkasta yllättäneestä kaatosateesta huolimatta kovin nostalgista ja ihanaa laukkailla pitkin pusikkoja ennen niin tärkeän ponitamman kanssa!

LAUKKAAMINEN

Aino: Ensimmäiset laukka-askeleet sain kokea 2012-2013 vuoden vaihteen paikkeilla. Sen historiallisen teon pääsin tekemään yhdessä dartmoorinponiruuna Jasonin kanssa. Tosin olimme silloin vielä niin aloittelijoita, että jouduimme laukkaamaan siten, että ratsastuksenopettajani juoksi rinnalla.

Muistan, että pysähdyimme jonoon tuntilaisteni kanssa C-päätyyn ja siinä meille kerrottiin, miten meidän pitää nostaa laukka. Sitten menimme yksi kerrallaan pitkän sivun laukassa ratsastuksenopettajani juostessa vierellä. Laukkaaminen oli hirvittävän jännittävää, ja varsinkin kun menin Jasonilla ihan ensimmäistä kertaa. Ensimmäisen laukkaamisen jälkeen olin ihan innoissani ja sen jälkeen odotin aina tunnista sitä aikaa, kun aletaan laukkaamaan.

Jason vuonna 2013 tai 2014.

Veera: Ensimmäiset laukat on tullut otettua joskus 2009 kieppeillä. Ratsastin vieraalla tallilla irtotuntia täysin uudella tuttavuudella: leffojen inkkariponia muistuttavalla Hiawathalla. Hiawatha oli tosi kiva ja hauska iso poni, josta on jäänyt positiiviset muistot.

Meillä sujui Hiawathan kanssa niin hyvin, että opettaja kehoitti nostamaan laukan. En ollut aikaisemmin moista askellajia mennytkään, mutta pienen pikaopastuksen seurauksena laukkailin kenttää ympäri hymy korvissa. Arvatkaa vaan, olivatko kaverit kateellisina kun pääsin ottamaan ensilaukkani ilman taluttajaa. Hahhah!

Vuonna 2011 sain oman intiaaniponin, Disan.

RATSASTUSKILPAILU

Aino: Ensimmäiset ratsastuskilpailuni pääsin starttaamaan yhdessä Jasonin kanssa vuoden 2013 syksyllä. Kisat olivat ratsastuskouluni järjestämät omat pikkuestekisat, joissa kaikki kannustivat kaikkia, taputtivat suorituksien jälkeen hurjasti käsiä yhteen ja pitivät hyvä fiilistä yllä.

Kisoissa menin minulle juuri sopivan luokan eli ristikkoluokan. Luokassa oli minun lisäksi n. parikymmentä osallistujaa ja kävelimme kaikki yhdessä radan ennen luokkamme alkua. Verryttelimme ratakentällä pienissä ryhmissä ja sitten tulimme radat aina vuorotellen. 

Minä menin Jasonilla erään tallilaiseni jälkeen ja muistan, että sanoin hänelle, että meinaan ravata koko radan, mutta toisin kävi. Jason nosti laukan, joten laukkasin koko radan päättäväisesti loppuun saakka reippaasti ilman esteiden pudotuksia. 

Laukkaaminen oli jokseenkin kannattavaa, sillä kisojen jälkeen olin lähdössä kotiin karkkipussi kainalossani ja ruusuke ihailtavana käsissäni.

Kuva ensimmäisistä ratsastuskilpailuistani.

Veera: Suostuttelupuheiden saattelemana ilmottauduin joulukuussa 2011 ensimmäisiin "kisoihini", jotka olivat todellisuudessa tallin omat harjoituskilpailut. Menin niissä tuona vuonna omistukseemme tulleella Disalla hurjaakin hurjemmat 40cm ja pariesteluokan (50-60cm korkeudella hypätty rata, joka  suoritettiin kaveriratsukon kanssa puokkiin, kummankin oli pakko hypätä tietty määrä esteitä).

Vuonna 2011 Disalla oli päällä vielä paha estekammo ja se oli vaikea hypätessä, mutta jostain kumman syystä kisoja edeltänyt tunti ja itse kisapäivä sujui kuin vettä vaan. Ensimmäinen luokka saatiin pakettiin 0/0vp tuloksella ja pariesteluokassa taisimme napata yhden kiellon huonon tien seurauksena. Sijoituimme kuitenkin luokassa toisiksi ja rata tuntui yhtä stoppia lukuunottamatta sujuvalta.

Ensimmäiset viralliset kisani hyppäsin Disalla vuonna 2013, jolloin starttasimme I-tasolla 60cm-luokan. Menestystä ei tuolloin napattu mukaan, mutta sitäkin enemmän kokemusta ja rutiinia alkavaa kisakautta ajatellen.

Apua hävettää julkaista tällaisia kuvia..!

RUUSUKE

Aino: Äsken mainituista esteratsastuskisoista nappasinkin laukkaamisen ansiosta kotiin hienon valkoisen värisen ruusukkeen. Kisoista nappasimme Jasonin kanssa siis kolmannen sijan ja se oli kyllä pikku-Ainolle suuri juttu, kun elämänsä ensimmäisistä kisoista hän sai matkaansa ruusukkeen, jota todellakin kehtasi esitellä kavereille ja tutuille!

Veera: Ensimmäinen ruusuke on juurikin aikaisemmin mainituista harjoituskilpailuista saatu sininen rosetti. Pariesteluokassa sijoittuminen oli tuolloin ihan superjuttu, olihan rata haastava ja monet saivat matkansa varrelle useampiakin epäonnistumisia.

RATSASTUKSESTA KIRJOITETTU TEKSTI

Aino: Ensimmäinen ratsastustunnista kirjoitettu teksti oli samalta tunnilta, josta kerroin Veeran blogissa, joten ajattelin ottaa toisen tekstin tähän, ettei näissä molemmissa postauksissa kerrota samaisesta tunnista. 

Tämä teksti on kirjoitettu ratsastustunnilta, joka oli 3.1.2013! 

"Oli ihan tavallinen tunti, mut mun luokan henkilö x alotti samal tunnil. Eka mentii ravia ja tehtii voltteja. Sit ravattii, tehtii jotai ihme ympyrää. Ei meil muuta ollu, paitsi Sunshain, mite se nyt kirjotetaakaa, mut silti, ni meni parhaite. Ei koskaa oo menny paremmi"

Toivottavasti, ette järkyttyneet ihan totaalisesti. Tosiaan kirjoitin tuon tekstin vuonna 2013 ja se oli alunperin vielä hirveämpää. Oli pakko lisätä pisteitä sinne, että tekstistä saa edes vähän selkoa!

Sattumalta minulta löytyi kuva samaiselta tunnilta. Tunnin menin siis Sunshinella, joka on shetlanninponi.

Veera: Valitettavasti minulla ei enää ensimmäistä ratsastuksesta kirjoitettua tekstiä ole tallessa, mutta sovellan kohtaa sen verran ja ongin tähän pätkän ensimmäisistä blogikirjoituksistani, joissa kerron päivän ratsastuksesta.

Kirjoitettu 29.7.2013

"Tarkoitus oli tänään vähän hypätä, mutta arvatkaas huviksenne onnistuiko se mitenkään - no ei. Alkukäynneistä Disa oli mukavan reipas ja itsekkin menin hyvällä fiiliksellä; "jes, tänään muuten hyppelöt sujuu!", mutta sitten poni päätti toisin. Ensin tehtiin käyntitehtäviä, mm. voltteja, ympyröitä, peruutuksia ja erilaisia suunnanmuutoksia. Yritin hakea ponia kuulolle alusta alkaen.

Seuraavaksi oli tarkoitus ottaa kevyttä ravia alkuun ihan pitkillä ohjilla uraa pitkin tehden suuria ympyöitä päätyihin ja keskelle. Niin, kaksi raviaskelta se otti ja sitten lähti. Ahteri vaan notkahti ponilla, kun se pinnisti itsensä täyteen vauhtiin ja sinkosi toiselle puolen peltoa. Kokosin ohjat takaisin käteen ja ohjasin ponin sinne mistä se lähti vetämään. Sen jälkeen ravityöskentely sujuikin ihan hyvin ja innostuin vähän tuuppailemaan alkuun pohkeenväistöjen parissa.

Seuraavaksi tulimme kokorataleikkaalla laukassa yhtä maapuomia. Poni pomppasi aluksi yli, mutta hetken tutustuttuaan poninsyöjäpuomiin se malttoi astua nätisti yli. Laukassa tehtiin puomin avulla vaihtoja, ja siitäkös neiti taas kuumeni.

Ratsastus muuttui ihan hankalaksi kun Disa yritti vain juosta ja juosta. Sain sen kuitenkin taas lopulta kulkemaan kuulolla ja pikkuisten välikävelyjen ja huilien jälkeen alettiin tulla sarjaa. Poni kaahotti siinäkin, joten tein paljon puolipidätteitä ja lyhensin laukkaa saadakseni kaksi askelta esteiden välille. Välit, lähestyminen ja itse esteet sujuivat moitteettomasti, mutta heti viimeisen esteen ylitettyään Disa koetti aina lähteä vipeltämään pitkin peltoa.

Loppuverkat menin maastossa. Tallilla huuhtelin Disan ja mentiin tekemään vielä jotain maastakäsin juttuja ja harjoituksia pihalle. Ne sujuivat erinomaisesti ja poni seurasi minua ympäri pihaa. Onse vaan niin suloinen vaikka välillä vähän pöllö onkin! <3"

Mitä tästä nyt voi edes kommentoida: kamalaa, ihan kaikelta osin. Onneksi sentään nykyään enemmän aivot messissä ja taitaa tuo tekstikin olla hieman parempaa!

Se maailman paras ralliponi edelleen, vaikka vuosi tässä kuvassa onkin jo 2017!
Kuva: Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi

Tässä kaikki kohdat minun blogistani. Muistathan käydä vielä kurkkaamasta postauksen toisen osan täältä!

Kiitos vielä Veeralle yhteistyöstä, oli mukava tehdä tätä kanssasi!

Toivottavasti piditte postauksesta. Toivotaan, että uuden postauksen pariin päästään mahdollisimman pian!