-->

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

#107 Maaliskuu 2017

Moi! Vaikka tuntuukin, että maaliskuu meni todella nopeasti, silti tuntuu myös siltä, että sen alkamisesta on todella pitkä aika. Hiukan ristiriitaista! Nyt on kumminkin alkanut vuoden neljännes kuukausi ja on aika maaliskuun postaukselle.

1-5.3.2017

Meillä tosiaan oli vielä tällä viikolla hiihtoloma ja teimme vähän kaikenlaista. Keskiviikkona teimme pitsaa ja menimme Sallalle, josta lähdimmekin loppuillaksi Kiviojalle. Torstaina kävimme Alinan kanssa kaupungissa ja meillä oli ratsastustunti, jonka menin Poksulla. Kävimme perjantaina mummolla leipomassa ja hiihtämässä illalla. Viikonloppuna olimme kotona, kaverillamme, katsoimme hiihtoa ja kävimme mäkkärissä.

1. Keskiviikon tallireissulta
2. Torstaina musiikin kuuntelua ennen ratsastusta
3. Kuvailua lauantailta
4. Marabowin suklaata, joka on oikein hyvää eli kannattaa maistaa!
6-12.3.2017

Kouluviikko alkoi normaalisti. Eikä maanantaina ja tiistaina tapahtunut mitään erikoisempaa. Keskiviikkona meillä oli musikaaliharjoitukset, jotka sujuivatkin yllättävän hyvin. 9.3. torstainan olikin sitten Lorun 2 v. synttärit. Samaisena päivänä meillä oli ratsastus  ja tunnilla menin Jasulla. Lauantaina olimmekin Jennan kanssa. Kävimme Karhusaaressa paistamassa makkaraa, jonka jälkeen menimme kaupungille ja siitä vielä mäkkäriin. Olimme myös Jennalla jonkun aikaa. Sunnuntai olikin vaihteeksi ihan vain kotipäivä.


1. Maisemakuva kauppareissulta
2. Karhusaaren eräjormailuista Jennan kanssa
3. Arnoldsista lauantailta
4. Kuun kuvaus operaatio


13-19.3.2017

Alkuviikko meni oikeastaan musarilla, koulussa ja kotona kouluhommien parissa. Torstaina meillä oli sitten ratsastus. Tunnilla menin Celestellä. Tunti meni ihan suht hyvin, poni oli koko tunnin ajan hirveän kiireinen.  Viikonloppuna olimme kavereidemme kanssa. Lauantaina leivoimme Neealla kasan herkkuja ja illalla olimme ulkona. Sunnuntaina kävimme Jennan kanssa ostamassa Sofian synttärilahja, jonka jälkeen pelasimme korttia. Illalla menin vielä Neealle.

1. Alkuviikon salaatti
2. Ratsastustunnin jälkeen
3. Neean kukat, jotka leivonnan lomassa menivät ihan taikinaan
4. Artsy pilvikuva
20-26.3.2017

Tämäkin viikko oli näin vaihteeksi aika koulupainotteinen. Keskiviikkona oli valinnaisvanhempainilta, jossa olin Jennan kanssa. Sen jälkeen kävimme vielä kaupassa. Siellä meillä oli erityisen hauskaa, muttei niistä täällä sen enempää. Torstaina meillä oli ruokana pizzaa, jonka jälkeen oli ratsastus. Ennen sitä kuvailín Alinaa (ei minun siskoa) ja Ciriusta. Tunnilla menin Fionalla ja tunti sujui ihan hyvin. Perjantaina meillä olikin klarinetti konsertti, jossa olin soittamassa. Lauantai oli ihan huippupäivä. Aamupäivällä oli musikaaliharjoitukset, jonka jälkeen menimme kalahoitoon Jennan kanssa. Sieltä menimme vielä Imatralle mäkkäriin. Illalla menimme vielä Sofialle yöksi. Sofialla meillä oli oikein hauskaa. Sunnuntaina kävimme nukkumaan kuuden jälkeen ja heräsimme kahdeltatoista. Illalla menimme vielä Jennalle.

1. Köksän tunnilla tehty ruoka
2. Ratsastustunnilla Fionalla
3. Kalahoitolassa Rauhassa
4. Kalahoitolan pukuhuoneessa


27-31.3.2017

Maanantai alkoi hyvin uuden jakson parissa. Tiistaina meillä oli ihan normaali päivä ja illalla olin naapureideni kanssa. Keskiviikkona meillä oli aika jees päivä, koska liikunnassa oli sulkapalloa. Torstai oli ihan mahtava, vaikka koulua olikin 15.55 saakka ja 17.00 piti lähteä tallille. Ratsastuksessa meillä oli maasto, jonka menin Eetulla. Maasto meni superr, superr hyvin! Perjantaina menimme vielä XXL:llään, joka avattiin tänne Lappeenrantaan keskiviikkona. Illalla kävimme myös kaupassa ja katsoin UP:ta.

1. Ratsastustunnin jälkeen
2. Ratsastustunnin kuvaamista
3. XXL:n avajaisista
4. UP:n katsomista perjantaina
Toivottavasti piditte! Ens postaukseen! Moikka!

12 kommenttia:

  1. Hyvä postaus:), en tiedä tykkäänkö näistä vai vanhoista kuukauden kootut postauksista:3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentista! Siinä onkin hyvä pohtimisen aihe! :)

      Poista
  2. Kivoja kyllä nämä uuden tyyliset kuukausi postaukset! Hieman on kyllä ikävä niitä lukeja jne muita juttuja, mutta on tämä näinkin kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Näitä voisin vähän muokata, jotta niitä vanhojakin juttuja pääsisi esille.

      Poista
  3. Oikein kiva postaus! :) Hyviä kuvia ja mukava idea, mutta tykkään ehkä enemmän niistä vanhoista kuukausipostaukista, mutta on nämäkin hyviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voisinkin vähän muokkailla, jotta tulisi vähän niitä vanhojakin juttuja esiin!

      Poista
  4. Nämäkin kuukausipostaukset on ihan superkivoja, mutta olis kiva, jos tähän mukaan liittäisi vaikkapa jotain blogitilastoja näiden lisäksi, niin kokonaisuus olisi monipuolisempi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea! Ensimmäisellä kerralla niin tein, mutta toisella kerralla unohdin ja nyt tähän postaukseenkin olin kirjannut ne ylös, mutta kävi sillälailla, että ne unohtuivatkin sinne minne ne kirjoitinkin! Hups!

      Poista
  5. Ihana postaus, ja oon samaa mieltä ylempien kanssa, että tämäkin on ihan kiva, mutta toisaalta tykkäsin enemmän niistä edellisistä! Mutta on tämäkin hyvä ja mukava idea, koska en ole tällaista muilla nähnyt :)

    VastaaPoista
  6. Tämä on jo vanha postaus, mutta pakko kommentoida! Tykkäsin tyylistä miten tämä on kirjoitettu ja kollaasit oli mukava lisä tähän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla! Näiden kirjoittaminen oli ihan hauskaa, mutta päädyin siirtymään vanhaan tyyliin näiden kuukausipostauksien kirjoittamisessa!

      Poista