-->

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Super Eetu

Moi! Viime postauksessa lupailinkin vähän postausta ratsastustunnistani, joka oli siis 6.4 eli viime viikon torstaina. Tunnilta sain tarpeeksi materiaalia, joten päätin nyt tulla kertomaan miten tuntimme oikein menikään!

Tunnin aiheena meillä oli kavaletit. Menin toivomallani ponilla eli Eetulla ja arvatkaa kuinka iloinen olin sen jälkeen, kun näin listan! Heti saavuttuamme tallille menin katsomaan meitä edeltävien tuntia. Välillä kävin tallissa auttamassa muita ja lopuksi laitoin varusteet päälleni ja menin hakemaan ponia toiselta tunnilta. Kentälle päästyäni hyppäsin Eetun selkään ja siitä alkoikin kevään ensimmäinen kavalettitunti.

Kuvista kiitos Iinalle!

Heti alkuun kävelimme perinteikkäästi alkukäynnit, jonka jälkeen aloimme ravailemaan. Ravissa menimme ravipuomeja ja niiden puomien välissä käyntíin siirtyminen  ja takaisin raviin. Lisäksi saimme tehdä ympyröitä itsenäisesti. Eetun kanssa puomit menivät ihan hyvin. Välillä itse olin menossa eteen, mutta lopuksi saimme puomeillekkin muutaman hyvän pätkän ja olin poniin todella tyytyväinen! Teimme tätä puomitehtävää molempiin suuntiin.




En nyt tarkalleen muista miten nämä seuraavat tehtävät ihan tarkalleen ottaen menikään, mutta kerron sen minkä muistan. Puomien jälkeen aloimme tulemaan kavaletteja. Ensimmäisenä tulimme siten, että sivulla oli puomi-ristikko-puomi, jonka jälkeen uusi samanlainen sarja. Alkuun tulimme ihan vain ravissa ja ehkä? nostimme ensimmäisen kavaletin jälkeen laukan.

Ensimmäiset pomput menivät ihan ok:sti. Ne eivät olleet niin sujuvia, mitä ne olisivat voineet olla, mutta kunnialla selvisimme niistäkin. Tulimme tätä tehtävää useamman kerran, jonka jälkeen sitä muokattiin. Seuraava tehtävä meni jotenkin näin: puomi-ristikko- 4 puomia-kavaletti. Tähän menimme sisälle laukassa. Tämä tehtävä meiltä alkoi sujua jo astetta paremmin. Saimme hyviä pikku pomppuja!



Tulimme vielä yhtä tehtävää, jossa oli puomi-ristikko-puomi-kavaletti-puomi-kavaletti ja sarjalle laukassa. Tässä meillä tuli sitten super hyviä pätkiä ja saimme Pamilta paljon kehuja. Olin tosi tyytyväinen Eetuun. Eetu hoiti siis kavaletit tosi mallikkaasti! Lisäksi pääsin itse hyppyihin hyvin mukaan.

Tämän tehtävän jälkeen otimme vielä kenttää ympäri laukkaa ja meillä oli puomit toisella pitkällä sivulla. Eetu laukkasi tosi hienosti, vaikka loppua kohden poni taisi alkaa olla jo hiukan väsynyt. Laukkailujen jälkeen otimme loppu ravit. Teimme ympyröitä ja muita kiemuroita.



Loppu ravailujen jälkeen otimme vain käynnit. Sitten kaartoon ja siitä sitten talliin! Kokonaisuudessaan todella tyytyväinen poniin ja myös itseeni! Tunnista jäi super hyvä fiilis. Kokosin vielä lyhyehkön videon tunnista, jonka voit käydä katsomassa tästä!


No, mutta tässä tämä postaus. Kertokaahan kommenteissa mitä piditte! Ens postaukseen!

10 kommenttia:

  1. Vaikuttaa todella ihanalta tunnilta olleen💕 Hyvä te! Ihanaa pääsiäisviikkoa (:

    http://toverit.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Todella hyvin toteutettu postaus taas, sekä ihania kuvia kaiken lisäksi! Oot kyllä tosi taitava ratsastaja, tuo video varmistaakin sen, hienoa ♥
    Hei muuten; Ihanaa pääsiäistä ♥

    VastaaPoista
  3. Ompas suloinen tää sun ratsus! :3 Tää oli oikein kiva postaus, video oli kiva lisä!

    VastaaPoista
  4. Söpö Eetu:3 Tätä postausta oli kiva lukea. Ratsastat tosi hyvin:)

    VastaaPoista
  5. Olipa kivaa luettavaa! ❤ Hyvä postaus ✨

    tiiaemilia.blogspot.fi

    VastaaPoista