-->

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Super Eetu

Moi! Viime postauksessa lupailinkin vähän postausta ratsastustunnistani, joka oli siis 6.4 eli viime viikon torstaina. Tunnilta sain tarpeeksi materiaalia, joten päätin nyt tulla kertomaan miten tuntimme oikein menikään!

Tunnin aiheena meillä oli kavaletit. Menin toivomallani ponilla eli Eetulla ja arvatkaa kuinka iloinen olin sen jälkeen, kun näin listan! Heti saavuttuamme tallille menin katsomaan meitä edeltävien tuntia. Välillä kävin tallissa auttamassa muita ja lopuksi laitoin varusteet päälleni ja menin hakemaan ponia toiselta tunnilta. Kentälle päästyäni hyppäsin Eetun selkään ja siitä alkoikin kevään ensimmäinen kavalettitunti.

Kuvista kiitos Iinalle!

Heti alkuun kävelimme perinteikkäästi alkukäynnit, jonka jälkeen aloimme ravailemaan. Ravissa menimme ravipuomeja ja niiden puomien välissä käyntíin siirtyminen  ja takaisin raviin. Lisäksi saimme tehdä ympyröitä itsenäisesti. Eetun kanssa puomit menivät ihan hyvin. Välillä itse olin menossa eteen, mutta lopuksi saimme puomeillekkin muutaman hyvän pätkän ja olin poniin todella tyytyväinen! Teimme tätä puomitehtävää molempiin suuntiin.




En nyt tarkalleen muista miten nämä seuraavat tehtävät ihan tarkalleen ottaen menikään, mutta kerron sen minkä muistan. Puomien jälkeen aloimme tulemaan kavaletteja. Ensimmäisenä tulimme siten, että sivulla oli puomi-ristikko-puomi, jonka jälkeen uusi samanlainen sarja. Alkuun tulimme ihan vain ravissa ja ehkä? nostimme ensimmäisen kavaletin jälkeen laukan.

Ensimmäiset pomput menivät ihan ok:sti. Ne eivät olleet niin sujuvia, mitä ne olisivat voineet olla, mutta kunnialla selvisimme niistäkin. Tulimme tätä tehtävää useamman kerran, jonka jälkeen sitä muokattiin. Seuraava tehtävä meni jotenkin näin: puomi-ristikko- 4 puomia-kavaletti. Tähän menimme sisälle laukassa. Tämä tehtävä meiltä alkoi sujua jo astetta paremmin. Saimme hyviä pikku pomppuja!



Tulimme vielä yhtä tehtävää, jossa oli puomi-ristikko-puomi-kavaletti-puomi-kavaletti ja sarjalle laukassa. Tässä meillä tuli sitten super hyviä pätkiä ja saimme Pamilta paljon kehuja. Olin tosi tyytyväinen Eetuun. Eetu hoiti siis kavaletit tosi mallikkaasti! Lisäksi pääsin itse hyppyihin hyvin mukaan.

Tämän tehtävän jälkeen otimme vielä kenttää ympäri laukkaa ja meillä oli puomit toisella pitkällä sivulla. Eetu laukkasi tosi hienosti, vaikka loppua kohden poni taisi alkaa olla jo hiukan väsynyt. Laukkailujen jälkeen otimme loppu ravit. Teimme ympyröitä ja muita kiemuroita.



Loppu ravailujen jälkeen otimme vain käynnit. Sitten kaartoon ja siitä sitten talliin! Kokonaisuudessaan todella tyytyväinen poniin ja myös itseeni! Tunnista jäi super hyvä fiilis. Kokosin vielä lyhyehkön videon tunnista, jonka voit käydä katsomassa tästä!


No, mutta tässä tämä postaus. Kertokaahan kommenteissa mitä piditte! Ens postaukseen!

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Hyvän mielen maasto

Moi! Tänään erilaisempaa ratsastuspostausta! En yleensä kerro teille maastoista, mutta tällä kertaa tunnista jäi niin hyvä fiilis, joten pakko tulla kertomaan miten meillä maastossa oikein menikään. Se oli vähän niin kuin otsikossakin lukee eli "hyvän mielen maasto"!

Tosiaan kyseessä on siis viikon takainen ratsastustunti. Tunnin menin Eetulla ja maastouduimme silloin siis maastoon. Oli tosi kiva päästä ihanan ponin kanssa, pitkästä aikaa ja vielä hyvällä säällä maastoilemaan.


En tosiaan ollut ennen mennyt Eetulla maastossa, eikä se ainakaan Kiviojalla olessa ole käynyt maastossa vielä kovinkaan usein, joten vähän alkuun jännitti miten poni menee. Jännitys kumminkin katosi heti, kun olimme kävelleet hetken matkaa. Meidän porukasta olin peränpitäjänä.

Maastossa kävelimme ja ravailimme suurimmaksi osaksi. Ne menivät hyvin ja Eetu meni tosi kiltisti, mutta reippaasti metsäreittejä ja tietä pitkin. Maastossa luotto vain kasvoi Eetua kohtaan.


Maastomme puolessa välissä otimme laukkaa pitkällä suoralla. Ensimmäisellä nostolla Eetu spurttasi aika paljon, koska meidän ja meidän edellä oleven välillä oli vähän väliä. Lopulta Eetu vähän hidasti ja pääsimme laukkaamaan mukavassa tempossa pitkää pätkää. Olen hiukan, jopa yllättynyt miten hienosti Eetu laukkasi maastossa!

Laukan jälkeen ravailimme ja kävelimme loppumatkan. Matka sujui tosi hyvin loppuun saakka, ihanassa suomalaisessa luonnossa. Olen kyllä todella tyytyväinen poniin ja myös itseeni. Maasto sujui odotettua paremmin! Tallille saapuessa menimme kentälle kaartoon ja siitä sitten talliin. Hoidimme ponit otimme kuvat ja veimme ulos!

Tyytyväinen poniin! <3
Huomenna menemme taas tallille. Meillä on ratsastustunti ja haluaisin kyllä mennä Eetulla. Meillä pitäisi olla kavaletteja. Siitä mahdollisesti postausta jos saan hyvää materiaalia tunnilta. Haluaisitteko tunnista mahdollisesti videota? Kertokaas kommenteissa.

Toivottavasti piditte postauksesta. Ens postaukseen! Moikka!

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Maaliskuu 2017

Moi! Vaikka tuntuukin, että maaliskuu meni todella nopeasti, silti tuntuu myös siltä, että sen alkamisesta on todella pitkä aika. Hiukan ristiriitaista! Nyt on kumminkin alkanut vuoden neljännes kuukausi ja on aika maaliskuun postaukselle.

1-5.3.2017

Meillä tosiaan oli vielä tällä viikolla hiihtoloma ja teimme vähän kaikenlaista. Keskiviikkona teimme pitsaa ja menimme Sallalle, josta lähdimmekin loppuillaksi Kiviojalle. Torstaina kävimme Alinan kanssa kaupungissa ja meillä oli ratsastustunti, jonka menin Poksulla. Kävimme perjantaina mummolla leipomassa ja hiihtämässä illalla. Viikonloppuna olimme kotona, kaverillamme, katsoimme hiihtoa ja kävimme mäkkärissä.

1. Keskiviikon tallireissulta
2. Torstaina musiikin kuuntelua ennen ratsastusta
3. Kuvailua lauantailta
4. Marabowin suklaata, joka on oikein hyvää eli kannattaa maistaa!
6-12.3.2017

Kouluviikko alkoi normaalisti. Eikä maanantaina ja tiistaina tapahtunut mitään erikoisempaa. Keskiviikkona meillä oli musikaaliharjoitukset, jotka sujuivatkin yllättävän hyvin. 9.3. torstainan olikin sitten Lorun 2 v. synttärit. Samaisena päivänä meillä oli ratsastus  ja tunnilla menin Jasulla. Lauantaina olimmekin Jennan kanssa. Kävimme Karhusaaressa paistamassa makkaraa, jonka jälkeen menimme kaupungille ja siitä vielä mäkkäriin. Olimme myös Jennalla jonkun aikaa. Sunnuntai olikin vaihteeksi ihan vain kotipäivä.


1. Maisemakuva kauppareissulta
2. Karhusaaren eräjormailuista Jennan kanssa
3. Arnoldsista lauantailta
4. Kuun kuvaus operaatio



13-19.3.2017

Alkuviikko meni oikeastaan musarilla, koulussa ja kotona kouluhommien parissa. Torstaina meillä oli sitten ratsastus. Tunnilla menin Celestellä. Tunti meni ihan suht hyvin, poni oli koko tunnin ajan hirveän kiireinen.  Viikonloppuna olimme kavereidemme kanssa. Lauantaina leivoimme Neealla kasan herkkuja ja illalla olimme ulkona. Sunnuntaina kävimme Jennan kanssa ostamassa Sofian synttärilahja, jonka jälkeen pelasimme korttia. Illalla menin vielä Neealle.

1. Alkuviikon salaatti
2. Ratsastustunnin jälkeen
3. Neean kukat, jotka leivonnan lomassa menivät ihan taikinaan
4. Artsy pilvikuva
20-26.3.2017

Tämäkin viikko oli näin vaihteeksi aika koulupainotteinen. Keskiviikkona oli valinnaisvanhempainilta, jossa olin Jennan kanssa. Sen jälkeen kävimme vielä kaupassa. Siellä meillä oli erityisen hauskaa, muttei niistä täällä sen enempää. Torstaina meillä oli ruokana pizzaa, jonka jälkeen oli ratsastus. Ennen sitä kuvailín Alinaa (ei minun siskoa) ja Ciriusta. Tunnilla menin Fionalla ja tunti sujui ihan hyvin. Perjantaina meillä olikin klarinetti konsertti, jossa olin soittamassa. Lauantai oli ihan huippupäivä. Aamupäivällä oli musikaaliharjoitukset, jonka jälkeen menimme kalahoitoon Jennan kanssa. Sieltä menimme vielä Imatralle mäkkäriin. Illalla menimme vielä Sofialle yöksi. Sofialla meillä oli oikein hauskaa. Sunnuntaina kävimme nukkumaan kuuden jälkeen ja heräsimme kahdeltatoista. Illalla menimme vielä Jennalle.

1. Köksän tunnilla tehty ruoka
2. Ratsastustunnilla Fionalla
3. Kalahoitolassa Rauhassa
4. Kalahoitolan pukuhuoneessa


27-31.3.2017

Maanantai alkoi hyvin uuden jakson parissa. Tiistaina meillä oli ihan normaali päivä ja illalla olin naapureideni kanssa. Keskiviikkona meillä oli aika jees päivä, koska liikunnassa oli sulkapalloa. Torstai oli ihan mahtava, vaikka koulua olikin 15.55 saakka ja 17.00 piti lähteä tallille. Ratsastuksessa meillä oli maasto, jonka menin Eetulla. Maasto meni superr, superr hyvin! Perjantaina menimme vielä XXL:llään, joka avattiin tänne Lappeenrantaan keskiviikkona. Illalla kävimme myös kaupassa ja katsoin UP:ta.

1. Ratsastustunnin jälkeen
2. Ratsastustunnin kuvaamista
3. XXL:n avajaisista
4. UP:n katsomista perjantaina
Toivottavasti piditte! Ens postaukseen! Moikka!

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Ratsastustunti Fionalla

Moi! Pitkästä aikaa postausta ja pitkästä pitkästä aikaa perinteistä ratsastuspostausta! Syy siihen, etten ole kirjoittanut ratsastuksista on se, etten ole viittinyt alkaa kirjoittamaan ratsastuspostausta ilman hyviä ja sen tunnin aikana otettuja kuvia ja niitä kuvia en ole sitten saanut pimeyden vuoksi.

Pidemmittä puheitta voidaankin mennä torstain ratsastustuntiin, joka oli siis 23.3 ja tunnilla menin Fionalla pitkän (yli vuoden) tauon jälkeen. Fionan selkään oli siis kiva hypätä. Ja jos joku ei vielä teinnyt niin Fiona on rodultaan connemara.

Kuvassa: Fiona edessä ja Daalia takana

Tunnilla meillä oli aiheena puomit. Menimme eräänlaista puomitehtävää, jossa oli kahdeksan puomia jotka muodostivat kaksi neliötä kentän keskelle. Tätä tehtävää menimme alkuun käynnissä ja sen jälkeen ravissa ja laukassa, mutta hiukan muokatusti. Mielestäni se tehtävä oli tosi kiva, koska emme ole ennen menneet samanlaista, emmekä saman tyyppistäkään.

Kaikki kuvat: Nea Kettunen



Heti alusta alkaen Fiona tuntui aika laiskalta ja yritin saada sitä vertymään, mutta tulosta alkoi syntyä vasta lopputunnista. Meidän osalta neliötehtävä sujui hyvin. Välillä saatiin kehuja ja hyviäkin pätkiä aina osittain.  Käyntien ja ravailujen jälkeen otimme hiukan verkkalaukkaa ympäri kenttää + tarvittaessa pääty-ympyrät. Fiona laukkasi ihan kivasti, jos virtaa olisi ollut enemmän niin poni olisi mennyt vielä paremmin. Verkkalaukkojen jälkeen otimme käyntiä ja kävelimme välikäynnit pitkin ohjin.




Käyntien jälkeen teimme laukkapuomi tehtävää. Tehtävä suoritettiin kokonaan laukassa ja siinä oli molempiin suuntiin laukkaa puomien yli ja neliöiden keskellä olevan x kirjaimen ylitystä, joka näkyykin yhdessä edellä olevassa kuvassa. Tehtävä ei ollut mikään ihan helppo, mutta kunnialla suoriuduttiin Fionan kanssa kumminkin tästä tehtävästä. Laukan aikana Fiona alkoi jopa liikkumaan hiukan energisemmin.




Lopuksi meillä oli vielä loppuverkat. Silloin sitten Fiona alkoi jo pidentämään askelta ja energiaakin alkoi löytyä. Teimme ympyröitä ja muita kaaria. Ravailujen jälkeen otimme käyntiä ja kävelimme loppukäynnit. Tunnin jälkeen menimme talliin ja hoidimme ponit.



Kertokaahan kommenteissa mitä piditte! Ens postaukseen, moikka!

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Vastauksia kysymyksiin osa 1

Moikka! Tein postauksen muutama viikko sitten jossa pyysin teitä lähettämään maan ja taivaan väliltä kysymyksiä. Kysymyksiä tuli jonkin verran joten päätin toteuttaa tämän postauksen kahdessa osassa. Tässä siis kysymyspostaus osa 1 ja nämä kysymykset olen saanut tallikavereiltani eräässä whatsapp-ryhmässä.

Mikä on tavoitteesi ratsastuksessa?

- Tavoitteeni ratsastuksessa on kehittyä, oppia uusia ja haasteellisempia asioita, sekä osata ratsastaa kaikenlaisia poneja.

Oletko enemmän este- vai kouluratsastaja?

- Tykkään molemmista, mutta jos jompi kumpi pitää valita niin esteratsastus on tällä hetkellä enemmän se minun juttuni. Ehkä se muuttuu, kun ikää tulee lisää, mutta saas nyt nähdä.


Monella tallilla olet ratsastanut?

- Vakituisesti olen ratsastanut vain Kiviojalla. Siellä aloitin 2012 syksyllä. Eli ratsastusta olen harrastanut tulevana syksynä 5-vuotta.

Mikä on este-ennätyksesi?

- Minun este-ennätykseni on 85cm ja sen hyppäsin Etydilllä.

Lempi hevosrotuni?

-  Hevosrotua en osaa sanoa, mutta lempi ponirotu on ehdottomasti Dartmoor ja hyvänä kakkosena tulee shetlanninponit.

Top 5 lempiponia Kiviojalta?

- Tällä hetkellä varmaankin näin:

1. Cirius
2. Eetu
3. Gerda
4. Sunshine
5. Ehkä Pokemon


Harrastatko mitään muuta ratsastuksen lisäksi?

- Kyllä harrastan. Soitan klarinettia ja käyn orkesterissa, sekä mupessa! + valokuvaus ja bloggaus, jos ne lasketaan harrastukseksi.

Mitä teet yleensä vapaa-ajalla?

- Yleensä viikolla vapaa-aikani menee harrastusten ja kouluhommien parissa. Viikonloppuna aikaa menee myös joskus kouluhommiin, mutta yleensä viikonloppuisin olen kavereideni kanssa.

Kävisitkö koulua jos se olisi vapaaehtoista?

- Jos jotain haluaisin oppia ja saada aikuisena työpaikan, niin kyllä kävisin. Vaikkei se aina olekkaan mieluisaa, niin kyllä siellä aina joka päivä oppii jotain uutta!


Mikä on lempiaineesi koulussa?

- Tykkään aika monesta, mutta ne päällimmäiset suosikit ovat liikunta, musiikki ja köksä.

Lempi vuodenaika?

- Lempi vuodenaikani on kesä!

Lempi ruoka?

- Makaronilaatikko, Kanakastike, pizza ja hampurilaiset ja ranskalaiset.


Lorun parhaat puolet?

- Se on aina niin leikkisä, suloinen ja se on muutenkin kiltti + siitä saa hyviä kuvia!

Miten päädyitte Lorun rotuun?

- Selailimme netistä eri koira rotuja ja sieltä sitten löysimme sitten Lorun rodun eli rodun kromfohrländer. Päädyimme tähän rotuun, koska rodun koirat eivät ole mitään hirveän isoja, eikä niillä ole metsästys viettiä. Lisäksi kromfohrländerit ovat hiukan pidättyvääisiä seurakoiria.



Haluaisitko tällä hetkellä toisen koiran?

- Ehkäpä. Olisi kiva saada Lorulle seuraa, ettei sen tarvitse olla niin hirveän paljon yksinään.

Ikimuistoisin kokemus Lorun kanssa?

- En osaa sanoa mitään yhtä tiettyä, joten sanon kaksi! Ensimmäinen meidän yhteinen kokemus on myöskin yksi ikimuistoisimmista kokemuksista. Eli silloin, kun menimme katsomaan Lorua ja muita pentuja ensimmäistä kertaa, menimme pentuaitaukseen, ja siellä Loru oli ensimmäinen koira, joka tuli syliini! Se oli ihana ja ikimuistoinen kokemus. Lisäksi meidän ensimmäiset viralliset näyttelyt olivat myös aika ikimuistoiset. Sieltä saimme SA:n ja ERI:n.

Siinä oli nyt tämän postauksen kysymykset! Kertokaahan kommenteissa mitä piditte! :)

Moikka!

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Motivaatiota valokuvaamiseen

Moikka! Tänään tarkoituksena olisi puhua vähän valokuvaamisesta ja siitä minkä kuvaaminen minua tällä hetkellä kiinnostaa. Toivottavasti pidätte postauksesta!

Aloitetaan vaikka siitä millä kameralla minä oikein kuvailen. Eli kamerani on Nikonin D3200 ja se on ollut minulla nyt vuoden 2014 jouluaatosta saakka. Olen kyllä ollut kameraan tyytyväinen ja on oikein sopiva kamera omaan harraste käyttööni. Minulla on kaksi objektiivia kameran oma mukana tullut 18mm-55mm ja keväällä 2016 ostettu Nikonin 18mm-140mm objektiivi. Tällä hetkellä olen oikeastaan käyttänyt vain tätä pidempää putkea!

Lisäksi joitakin kuvia tulee otettua puhelimellani mm. kuukausipostauksien kuvat. Puhelimeni on Samsung galaxy A5. Omistuksessa on myös vaaleanpunainen pokkari. Tosi en ole käyttänyt sitä pitkään pitkään aikaan.


Tällä hetkellä minulla on hirveästi motivaatiota oppia kaikkea uutta kuvaamisesta ja uusien asioiden/kohteiden kuvauksesta! Lisäksi liityin erääseen hevosbloggaajien whatsapp-ryhmään, josta olen saanut vähän avustusta asetuksien kanssa. Olen nimittäin ollut vähän hukassa kaikkien iso-arvojen ja suljinaikojen kanssa. Nyt tiedän jopa mistä niitä säädetään ja olen myös yrittänyt käyttää niitä.

Nyt viikonlopun aikana olen yrittänyt selailla mahdollisimman paljon kaikkia eri blogeja ja nettisivuja mistä saisin kuvausvinkkejä. Eilen satuin sitten selailemaan Kuviakin kiinnostaa blogia ja sain sieltä hyvän idean, että voisin kokeilla vesipisaroiden kuvaamista. Niiden kuvailu oli minulle ihan uusi ulottuvuus. Se oli hauskaa, mutta osittain hyvin haastavaa!

Tässä muutama kuva tämän päivän otoksista!




No minkä kuvaaminen sitten minua kiinnostaa juuri tällä hetkellä? Tällä hetkellä olen tykännyt kuvata kaikkea muuta kuin hevosia. Hevosten kuvaaminen on tosi kivaa ja tykkään siitä  todella paljon, mutta tähän vuodenaikaan se ei vaan motivoi. Sen sijaan minua on motivoinut kuun ja luonnon kuvaaminen. Kuuta on kiva kuvata ja ne kuvat ovat jokseenkin onnistuneet, mutta putkeni on sen verran lyhyt, että se kuu jää niin kauaksi ja sitten kun sitä zoomaa laatu menee pilalle. Kuun ja kameran asetuksien kanssa on kyllä kiva leikkiä. Sitten huomaa miten paljon erilaisia kuvia voi saada vain muuttamalla hiukan asetuksia!





Olen myös tykännyt kuvata Lorua ja siitä onkin tullut ihan kivoja kuvia! Varsinkin ne kuvat missä se leikkii ja temmeltää, sekä ne kuvat missä se istuu kököttää. Lisäksi talviset kuvat on niin ihania, kun tausta on luminen! Laitan tähän vielä muutaman kuvan minkä olen ottanut Lorusta tämän maaliskuun aikana.




Tässä olisi nyt postaus missä on vähän omia ajatuksiani tällä hetkellä valokuvaamisesta! Toivottavasti piditte. Vielä sellaista asiaa, että ajattelin tehdä elämäni aakkoset kuvina, mitäs mieltä olisitte siitä? :) Ens postaukseen!

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Helmikuu 2017

Moi! Tänään pääsen vihdoin ja viimein kirjoittamaan helmikuun postausta ja muutenkin pitkästä aikaa postausta! No mutta eipä tässä muuta, viimeisiä päiviä viedään hiihtolomasta ja sitten alkaa taas koulu. Mutta pidemmittä puheitta mennään olennaiseen eli helmikuun postauksen pariin!

1-5.02.2017

Helmikuu alkoi suht rennolla koulupäivällä, jonka jälkeen oli orkesteri. Torstaina meillä oli ratsastus ja tunnilla menin Eetulla. Poni oli tosi hyvä ja oikeastaan melkein kaikki sujui meidän osaltamme. Viikonloppu puoli meni Neean kanssa ollessa. Lauantaina kävimme laskettelemassa myllymäessä. Sen jälkeen innostuin tekemään lumityötkin ja sunnuntaina teimme piknikin Neealla niiden suihkutilaan. Viikon päätteeksi kävimme vielä luistelemassa.

1. Kuvasin Lorua heti helmikuun ensimmäisenä päivänä
2. Kuva torstailta, kun menin Eetulla
3. Lauantaina myllymäessä laskettelemassa
4. Sunnuntain piknikiltä. Herkut oli 6/5
6-12.02.2017

Viikko oli kokonaisuudessaan oikein mainio. Lenkitimme Lorua aika paljon. Tiistaina äidinkielen tunnilla meillä oli muistotilaisuus eräille liskoille. Keskiviikkona oli metku harjoitukset joissa olin osallisena. Ratsastustunnilla menin Pokemonilla. Tunti ei sujunut yhtään, tuntui vaan siltä, ettei mikään onnistu. Perjantaina kävimmekin sitten koulun kanssa laskettelemassa Tahkolla. Päivä oli kokonaisuudessaan tosi jees. Viikonloppuna olimme naapureidemme kanssa ja sunnuntaina kävimme hiihtämällä yhdessä saaressa. Siellä paistoimme makkaraa.

1. Kuva torstailta kun olimme menossa tallille
2. Kuva Tahkolta hississä
3. Lorun kanssa lenkillä lauantaina hyvässä pakkassäässä.
4. Karhusaaresta laavulta

13-19.02.2017

Viikkomme oli aika tapahtumarikas. Maanantaina meillä oli musikaaliharjoitukset joita ennen haimme pitsaa. Ystävänpäivänä koulussamme oli halipäivä. Silloin kävin myös naapurissamme. Sitten torstaina oli penkkarit. Samassa koulussa missä olen on lukio, eri rakennuksessa vain, joten saimme aika paljon karkkia. Menimme vielä kaupungille katsomaan penkkareita koulun jälkeen ja illalla oli ratsastustunti, jolloin menin Etydillä. Tunti meni hyvin, ponilla oli välillä hiukan liikaa virtaa, mutta oli koko ajan hallinnassa. Perjantaina oli sitten wanhat, joita olimme katsomassa. Niiden ansiosta pääsimme jo ajoissa koulusta. Koulun jälkeen kävin kaupungilla ja illalla menimme vielä Jennan kanssa laskettelemaan. Viikonloppuna olimme kavereidemme kanssa. Kävimme mm. jäätelöllä mäkkärissä ja lenkitimme Lorua ja rakensimme jopa vuoden ensimmäisen lumiukon.

1. Kuva maanantailta ennen musikaaliharjoituksia.
2. Torstaina ratsastustunnin jälkeen. Kuvan poni siis Etydi
3. Perjantaina katsoin UP:ta Jennan ja Alinan kanssa
4. Laskettelemassa perjantaina Jennan, Jeren ja Alinan kanssa
20-28.02.2017

Viikko alkoi hyvin inhottavasti, koska vatsaani sattui melkeinpä koko maanantain ajan. Onneksi se meni sitten ohi tiistaihin mennessä, koska halusin kumminkin olla mukana metkukonserteissa 1049 muun laulajan lisäksi. Konsertit menivät osaltani hyvin.  Torstaina meillä oli sitten ratsastustunti. Tunnilla menin Gerdalla ja poni oli ihan mukava. Perjantaina meillä alkoi loma. Alinan kummit ja niiden lapset kävivät meillä ja kävimme ostamassa irttareita. Lauantaina kävin äitini ja Lorun kanssa montulla, samana päivänä kävimme vielä pulkkamäessä. Seuraavan viikon kaksi päivää menivät hyvin. Kävimme uimassa, tein pannaria ja tiistaina kävimme laskettelemassa.

1. Onnistunut kuva Gerdan kanssa ennen ratsastusta
2. Perjantaina pelattiin Alinan kummien "lapsien" (molemmat yli 18) kanssa kunnon klassikkopeliä eli kaninloikkaa.
3. Lauantailta montulta
4. Myllymäen laskettelukeskuksessa oli laskiaisrieha, jonka päätti ilotulitukset
No tässä nyt tämä postaus. Toivottavasti tykkäsitte ja toivottavasti kerkeän joku päivä tulla uudelleen kirjoittelemaan teille! Heittäkäähän kommentiin mielipiteenne!