-->

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Ratsastusleirillä osa 2


Ratsastusleirillä osa 2

Moi! Nyt tulee jatko-osa ratsastusleiri postaukselle! Jos et ole lukenut ensimmäistä osaa kannattaa käydä lukemassa se nyt ennen kun aloitat tämän toisen osan lukemisen! Tästä pääset ensimmäiseen osaan!

Kaikki kuvat ellei toisin mainita (c) Alina Tamminen

Torstai 16.6

Torstai alkoi ponien hakemisella ja toisten tuntilaisten auttamisella! Sen jälkeen hain oman ratsuni ja hoidin sen, kävin katsomassa myös ensimmäistä tuntia. Torstaina meillä oli ensimmäisellä tunnilla estetunti ja ratsuni oli Daalia. Daalialla olin mennyt kaksi kertaa, ensimmäisestä kerrasta oli vain huonoja muistoja ja toisella kerralla menimme uittamaan poneja ja leikimme. Daalia on siis connemara tamma.
      Kun kello oli sen verran menimme kentälle ja hyppäsimme ponien kyytiin. Alusta asti Daalia tuntui kivemmalta mitä odotin. Teimme alkuverkat tulimme kavaletin kokoista sarjaa laukassa ja ravissa, teimme myös ympyröitä. Kun olimme verkanneet aloimme hyppäämään! Tulimme ensin ihan pieniä esteitä, ne Daalia meni hyvin. Ennen rataa tulimme muuri palikoista toista palikka ja sille Daalia kielsi ja meni ohi, mutta ne oli aika lailla omia mokia. Sitten tulimme rataa. Daalia tuntui todella mukavalta ja hyppäsi hyvin, tulimme vielä toisen radan, jonka esteet nostettiin aika isoiksi! Korkein niistä oli sarjan B-osan okseri. Daalia hyppäsi kaikki esteet Super hyvin ja olin poniin todella tyytyväinen. Hyppyjen jälkeen teimme vielä loppuverkat.







Tunnin jälkeen meillä oli ruoka, ja sitten taas teoriaa. Teoriassa meillä oli hevosen matkustuksesta. Ensimmäiseksi laitoimme Fionalle kuljetussuojia ja sen jälkeen lastasimme koppiin Fionaa ja Elegiaa. Lastasimme ensimmäisenä Alinan kanssa Fionaa. Fiona meni ihan hyvin koppiin kerran otti takapakkia, mutta kun otimme Fionan pois kopista.... Kun takapuomi oli avattu Fiona alkoi pakittamaan täysiä taakseppäin enkä päässyt etupuomin alta, sen seurauksena oli hanskojen kuluminen. Onneksi oli niin pitkä naru ettei Fiona päässyt irti! Sen jälkeen veimme Fionan talliin eikä sitä lastattu enää ollenkaan. Teorian jälkeen meillä oli välipala.
      Kun olimme syöneet välipalan meillä oli taas ratsastusta. Tällä kertaa menin Ninnillä. Tuosta tunnista ei ole yhtään kuvia, joten kerron lyhyesti mitä teimme. Teimme siis tunnilla kolmikaarisella kiemurauralla siirtymisiä ja voltteja. Ninni teki ne ihan hyvin. Laitoin Ninnin heti liikkeelle että se jaksaisi liikkua koko tunnin loppuun asti reippaasti. Ninni oli todella mukavan tuntuinen ja sillä olisi kiva mennä joku tunti uudestaan!
     Tuon tunnin jälkeen veimme ponit talliin otimme varusteet pois hoidimme ne ja lähdimme kärryajelulle. Se oli kivaa. Sitten haimme vielä Caran hoidimme sen ja laitoimme varusteet päälle, koska meidän ratsastuksenopettaja ratsasti sillä. Kävimme kasaamassa heinäpaaliesteen ja haimme poneja ilta tunneille. Omalla iltatunnilla menin Celestellä. Hyppäsimme maastoesteitä. Celeste oli kiva ja reipas. Alkuverkka oli oikeastaan samanlainen kun keskiviikkona. Poni hyppäsi hyvin ja olin tyytyväinen. Tunnin jälkeen hoidimme ponit veimme ne ulos ja lähdimme kotiin.

Celeste kuvat (c) Ida Becker






Perjantai 17.6

Perjantaina oli viimeinen leiripäivä. Aamulla meillä oli leikkitunti ja menin Sunshinella ilman satulaa. Meillä oli kyllä paras leikkitunti koskaan! Aluksi menimme puomeja ja kavaletteja ja pujotteluja. Sunshine meni ne todella hyvin! Teimme myös minivoltteja kartioiden ympärille! Laukassa menimme myös puomeja ja kavaletteja! Kun olimme käyneet kaikki askellajit läpi, meillä oli viesti! Ensimmäinen joukkue oli Sunshine, Fiona ja Colibri VS Jason ja Robin, noh meidän joukkue hävisi, mutta toisella kierroksella oli Tervoset: Sunshine ja Robin VS Fiona, Jason ja Colibri, ja sillä kierroksella me voitimme. Viestien jälkeen meillä oli tasapaino juttuja. Ratsastimme kädet sivvuilla, kypäränpäällä... menimme myös naistensatulassa, ja siinä Sunshine pukitti miut alas, tipuin naistensatulasta toisenkin kerran. Menimme puomeja ilman käsiä, se oli hauskaa. Ratsastimme myös väärinpäin ja seisoimme ponien päällä, teimme saksia ja maailman ympäryysmatkoja. Tunti oli todella hauska! Tunnin jälkeen hoidimme ponit ja menimme katsomaan ja kuvaamaan jälkimmäistä tuntia!






Kun molemmat tunnit olivat ratsastaneet menimme taas syömään, mutta sen jälkeen meillä ei ollutkaan teoriaa. Haimme ponit sisälle mitkä ei olleet vielä ja hoidimme ne ratsastuskuntoon. Lähdimme maastoon laavuretkelle. Sillä tunnilla menin Gerdalla! Ratsastajia oli 12 samassa jonossa, 10 lasta, 2 aikuista. Maastossa menimme ravia ja käyntiä. Kaikki meni hyvin! Kun saavuimme laavulle laitoimme ponit kiinni ja söimme makkaraa, kun olimme syöneet lähdimme takaisin tallille. Takastulo matkalla taisimme astua maaampiaispesään, joten meidän ympärillä pörräsi kauhea ampiais parvi. Se ei ollut kovinkaan kivaa! Matkalla kävimme myös kahlaamassa järvessä ja Gerda oli oikea vesipeto! Kun saavuimme tallille hoidimme ponit pois ja aloimme tekemään agilityrataa, ja menimme agilitya ponien kanssa. Minulla oli Alina Tammisen kanssa ponina Gerda. Gerdaa pelotti jotkut esteet, mutta kaikista selvittiin! Kun kello oli sen verran leiri päättyi! Ei voi muuta sanoa kun mahtavaa leiri! Kiitos kaikille parhaasta leiristä!!!!!!!!!!!!



(c) Sara Laakkonen



Nyt ois tämä toinenkin osa valmis! Mitäs piditte kumpi oli kivempi osa? Muistakaahan kuukauden kommentti voi olla jonkun teidän kommentti! Ens postaukseen, moikka!!!

13 kommenttia:

  1. Vitsi sä ratsastat hyvin! Sikahyvä postaus, yhtä hyvä kuin se ekakin! :) Oot oikeesti niin taivaallisen hyvä bloggaaja, eikä ♥ Tais sulla olla ihana leiri :) Huippu tää postaus kyllä oli, kuvat oli erityistä plusaaa :)

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus♥ja hyvin ratsastat.

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia, niistä huokuu se, että oli kivaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, minulla oli ainakiin itsellä kivaa, paras leiri ikinä!

      Poista
  4. Ihanasti kirjotit ja kivoja kuvia C:

    angelspullip.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. Mie tykkäsin ehkä vähän enemmi täst toisesta osasta. Toi laavuretku vaikutti tosi kivalle,olin joskus itekki kiva kokeilla! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, hauska kuulla! Laavuretkellä oli kivaa ja se oli hauska kokemus, toivottavasti siekii pääsisit viel joskus sellaselle ;)!

      Poista
  6. Mie tykkäsin ehkä vähän enemmi täst toisesta osasta. Toi laavuretku vaikutti tosi kivalle,olin joskus itekki kiva kokeilla! :D

    VastaaPoista