-->

tiistai 25. heinäkuuta 2017

#131 Uusia esteitä

Summer bucket listissä oli kohta, jossa piti tehdä erikoisesteitä ja mennä niitä Lorun kanssa. Tätä olinkin suunnitellut jo jonkin aikaa, mutta vasta viikko sitten sain pienen projektini päätökseen.

Tein muutaman esteen: kaksi lankkua, yksi putki, toinen putki ja myös yksi vähän pidempi, mutta matala este. En tosin tehnyt näitä kaikkia mitenkään tekemällä, sillä joihinkaan ei tarvittu edes muuta, kun vain yhtä tavaraa, mutta joka tapauksessa esteistä tuli ihan kivoja ja Loru suorittaakin ne aika hyvin, paitsi aika usein se empii vähän ennen estettä, mutta eihän se kumminkaan ole mikään agilitykoira. Teemmehän me tätä ihan vain mielenvirkistykseksi!

Viikonloppuna Alina hypytti Lorua, joten päätinkin kaivaa kameran esille ja kuvata heidän touhotusta, tai no oikeastaan Lorun, eikä Alinan. Kuvista tuli jokseenkin kivoja ja onnistuneita, joten ajattelin jakaa teille näitä kuvia nyt tällä kertaa! Nyt siis kuvien pariin!




Noissa yllä olevissa kuvissa on ensimmäinen tuotokseni, lankku, jossa on kuvioituna muuri. Tällä esteellä on se hyvä, että meillä on punaiset tolpat ja puomi, joten saadaan korotettua tätä estettä vielä siten, että väritkin sopivat hyvin toisiinsa! Ja tämän esteen hyppääminen sujuu aika hyvin, ja joskus aika varman oloisestikin.



Toinen tuotokseni, lankku, jossa on vinosti kuvioituna valkoisia raitoja turkoosilla pohjalla. Mielestäni tästäkin esteestä tuli ihan kiva, ja erityisesti tykkään tuosta pirteästä turkoosista väristä. Tämä on ehkä yksi lemppareistani!




Tein myös kaksi putkea, joista toinen oli hiukan pidempi. Putki on sellainen, että se pitää joka kerta tehdä uudelleen, mutta ihan kiva, että siitäkin saa erilaisia putkia tarvittaessa. Tämä putki meni yllättävän hyvin, vaikka Lorulla olikin tuttuun tapaan pientä alku jännitystä.


Tuossa yllä olevassa kuvassa on vielä se hiukan lyhyempi putki, joka on sen verran pieni, että siinä Loru kävelee nurmikolla, eikä tavallaan putkessa. Tämäkin on sujunut hyvin, paitsi mitä nyt Loru muutaman kerran on hypännyt sen yli, koska luuli sen olevan ylitettävä este!



Tämä viimeinen uudempi este, joka todellisuudessa on vain pahvilaatikko. Esteen tarkoitus on olla matala, mutta vähän pidempi. Loru suoriutuu tästäkin oikein hyvin.





Ja yllä olevissa kuvissa vähän vanhempaa estekalustoa, jotka tehtiin aikoinaan meille keppareilla hyppäämistä varten, mutta nyt ovat olleet Lorun käytössä.

Mitäs piditte tällaisesta vähän lyhyehköstästä ja kuvapainotteisesta postauksesta? Olisi kiva kuulla minkälaista estekalustoa teillä mahdollisesti on, joko itsellänne, koirillanne tai sitten hevosillanne. Toivottavasti piditte postauksesta! Ens postaukseen!

10 kommenttia:

  1. Tosi hauskalta näytti! Ja tosi kivoja kuvia! Meillä olen käyttänyt keppariestettä ja olen hypyttänyt Sisuamme! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa kyllä olikin! Kiitos Elsi, meilläkin nuo alunperin keppariesteitä, mutta nyt ne ovat vaihtuneet Lorun esteiksi!

      Poista
  2. Kivasti oot jaksanu panostaa noihin :) Tosi kivan näkösiä esteitä! Sain tästä idean juuri tuohon putkeen kun oon meidän estekalustoa halunnut uusia pitkän aikaa niin nyt sain uusia ideoita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrankin, kun jotain tekee, niin onhan se pakko panostaa! Mukava kuulla, että sait idean teidän estekalustoon, toivottavasti sen idean toteutus onnistuukin!

      Poista
  3. En oo jotenkin koskaan tajunnu väsätä lankuista noin kivan näköisiä esteitä! Ihan super hienoja oot näistä saanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, nyt ehkä tajuat jatkossa! Kiitos Essi, itsekkin tykkään kyllä kovasti!

      Poista
  4. Noi on ihan hurjan hienoja esteitä, ja Loru suorittaa niitä todella mukavan oloisesti ♥ Onnistuit myös näiden kuvien kanssa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lyydia! Loru kyllä menee ne tosi kivasti, varsinkin siihem aijempaan verrattuna! Kiva kuulla, että kuvat onnistuivat!

      Poista