-->

tiistai 12. joulukuuta 2017

Joulukalenteri luukku 12: Päiväni kuvina: Bloggaajat tapaa


Lauantaina oli omalla tavallaan varsin erikoinen päivä, mutta silti hyvin normaali sellainen. Sinä päivänä ajattelinkin, että voisin kuvata päiväni kuviksi ja jakaa sen tänne teidän kanssa. Toivottavasti teillä on vielä intoa katsoa näitä päiväni kuvilla postauksia taas pitkästä aikaa. Pidemmittä alkupuheitta mennään suoraan lauantai päiväni pariin!

Edellisenä iltana olin laittanut herätyskelloni huutamaan yhdeksältä, jotta minulla olisi tarpeeksi aikaa valmistautua päivän tapaamiseen ja löhöillä sängyssä ennen sängystä nousemistani. Heräsinkin aamulla ennen herätystäni, puolen yhdeksän jälkeen. Sänkyyn jäinkin makaamaan reiluksi tunniksi. Sen aikana luin muutamia postauksia, rapsutin Lorua, katsoin videoita YouTubesta ja selailin kaikki muutkin sosiaalisetmediat läpi.


Sängystä noustuani menin avaamaan Minion ja Dumle joulukalenterini sekä Alinan tekemän karkkikalenterin, joka sisältää erilaisia suklaita sekä lakritseja. Joulukalenterien avaus operaation jälkeen peitin sänkyni ja järjestelin hiukan huonettani. Sen jälkeen siirryinkin yläkerrasta alakertaan.

Alakerrassa söin suhteellisen kevyen aamupalan, sillä nälkä ei ollut erityisen kova, jonka jälkeen pistin hiukset ponnarille ja tein muut tarpeelliset aamutoimet. Aamuselta kerkesin vielä järjestelemään hiukan paikkoja alakerrasta ja harjailin ihan vähän Lorua, jonka jälkeen minun pitikin lähteä Lorun kanssa kävelemään kohti lähimmäistä kauppaani vastaan erästä bloggaajaa.



Hetken odottelun jälkeen Tuhatta & Sataa -blogin Ida saapui paikalle ja lähdimmekin kävelemään kaupalta meille päin. Matkalla jutustelimme hiukan valokuvaamisesta ja vähän muustakin. Sen jälkeen tulimme hetkeksi meille sisälle ja olimme koneella etsimässä hiukan inspiraatiota päivän kuvauksiin. Pienien ongelmien kautta tietokone saatiin yhteistyöhaluiseksi ja pääsimme etsimään inspiraatiota, jota ei kyllä hirvittävästi löytynyt. Samaan aikaan odotimme, että kaiken epämääräisen sataminen loppuisi ja, jotta voitaisiin lähteä kuvailemaan.

Matkamme kävi n. 12 aikoihin kohti kuvauspaikkaa, jona toimi jalkapallokenttä. Siellä Ida otti minusta ja Lorusta yhteiskuvia. Niiden lisäksi päästimme Lorun remmistä irti ja otimme juoksukuvia. Kentällä viihdyimme yhteensä tunnin verran. Siinä ajassa sormet alkoivat jäätyä minulla ja Idalla, joten aloimme hipsiä kohti kotiani. Matkan aikana pysähdyimme kentän pukukopeille ottamaan kuvia graffititaustalle. Sen jälkeen lähdimme lopullisesti kotiin ilman pysähdyksiä.

Kuva Ida Turunen

Kuva: Ida Turunen

Kuva: Ida Turunen

Meillä kotona lämmittelimme hetken aikaa sisällä, jonka jälkeen koitimme pihallamme studiokuvia, jotka eivät enää suhteellisen huonon valaistuksen vuoksi enää onnistuneet. Sen sijaan saimme otettua muutaman juoksukuvan meidän pihalta.

Hetken ulkona olon jälkeen tulimme vielä sisälle katsomaan päivän kuvasaldoa. Kuvat olivat ihan huippu hyviä ja erityisen ihania kuvia, mutta niitä kuvia saatte nähdä myöhemmin tämän kuukauden aikana. Hetken päästä Idan pitikin lähteä ja sen jälkeen minä menin syömään ruokaa ja kello olikin siinä vaiheessa kolme.


Loppu päivä menikin aika paljon höntsäillessä. Syömisen jälkeen menin koneelle tekemään Englannin tehtävää, Irlannin esitelmää. Sen jälkeen menimmekin Alinan kanssa kauppaan ostamaan rocky road tarpeet sekä sipsiä. Loru pääsi matkaan mukaan ja se odottikin Alinan kanssa kaupan ulkopuolella sillä aikaa, kun kävin kaupassa.

Sen jälkeen siirryin koneelle blogi ja muiden hommien pariin. Illalla tein mm. joululahjatoivelistani ja kirjoitin sen blogiin ja sen lisäksi lueskelin muiden blogeja ja katsoin videoita YouTubesta. Kello oli noin kaksitoista, kun menin sänkyyn ja nukkumaan kävinkin joskus puoli yhdeltä.



Tuollainen oli minun lauantai päiväni. Oli kyllä oikein kiva tavata Idaa ja suunnitelmissa varmasti tulee olemaan uusia kuvauskeikkoja vielä jatkossakin. Toivottavasti te piditte tästä postauksesta ja olisi kiva kuulla, että haluaisitteko vielä jatkossakin päiväni kuvina -postauksia? Jättäkäähän mielipiteenne kommenttiboxiin!

PS. Joulukuun koostepostaukseen on tulossa suuri määrä kuukauden kommentteja, joten muistakaahan jättää aina lukemanne postauksen jälkeen kommenttia, mitä piditte! :)



8 kommenttia:

  1. Olipa kiva postaus! Tekstissä oli pari kirjoitusvirhettä, mutta kenellepä niitä ei joskus tulisi :) Oli tosi kivoja kuvia, vaikka itse sanonkin xD ja ne onnistui yllättävän hyvin. Pitää kyllä joskus muulloinkin käydä kuvailemassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ida! Kuvista tuli kyllä ihan todella kivoja, kiva jos tulisit joskus muulloinkin kuvaamaan tänne Lappeenrantaan!

      Poista
  2. Tää oli kiva, näitä lisää! Jostain tallipäivästä ois varsinkin kiva nähdä tällänen!:)

    ps. me voidaan myös joskus suorittaa myös yhteentörmäys, koska jos muistat/tiedät ni asustelen täällä puolen tunnin ajomatkan päässä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos! Voisinkin tehdä joskus tallipäivästä tällaisen! Ja joskus voisi tosiaan tavata ja koittaa ottaa joitain kuvia!

      Poista
  3. Tosi kivoja noi Idan ottamat kuvat Lorun kanssa! Ja muutenkin tosi kiva postaus, eikä lainakan tylsä, ja sen jaksoi lukea hyvin loppuun asti. Komppaan Tiia, tallipäivästä tällainen samanlainen olisi kiva saada!

    viisiaskellajia.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pihla! Nuo kuvat ovat kyllä ihan huippu ihania! Ja tuosta tallipäivästä voisin tehdä joskus samanlaisen postauksen!

      Poista