-->

tiistai 5. joulukuuta 2017

Joulukalenterin luukku 5: Esittelyssä blogivihkoni


Monilla bloggaajilla on varmasti käytössään blogivihko, joka sisältää paljon blogiin liittyviä asioita. Sieltä voi löytyä esimerkiksi postausideoita ja itse postauksien suunniteluja sekä kuukausikatsauksia, joihin on koottu, mitä postauksia oikein tulee ja minäkin päivänä.

Monien bloggaajien seassa myös minulla on blogivihko, joka onkin tämän viidennen joulukalenteriluukun päätähti. Tänään, tässä postauksessa pääsette siis näkemään, mitä blogivihkoni sisältää ja millainen se oikein on. Toivottavasti pidätte postauksesta ja saatte tästä mahdollisesti ideoita omien blogivihkojenne toteuttamiseen ja tekemiseen!

Ennen minulla oli käytössä ihan normaali ruutuvihko, jonne olin lisäillyt kaikkia blogijuttuja. Syyskuussa päädyinkin youtubettaja Julia Ahosen innoittamana kokeilemaan bullet journal eli bujo tyyppistä blogivihkoa ja siitä se kaikki sitten lähtikin. Ostin Suomalaisesta kirjakaupasta kirjasen, joka on tarkoitettu juuri bujoja varten, sillä sen sivuilla on suunnittelua varten suunnattuja pilkkuja.

Kuvassa blogivihkoni, joka on ostettu Suomalaisesta kirjakaupasta
Heti ensimmäiseltä sivulta löytyykin sisällysluettelo, jossa on blogivihkoni tärkeimmät sivut  sisältöineen. Sisällysluettelo sivulle lisäilenkin aina tarpeen mukaan uusia sivuja. Seuraavalta sivulta löytyykin isolla otsikkona vuosi 2017 ja sen alla lukee, mikä tämä vihko oikein onkaan.

Lisäsin heti otsikkoa seuraavalle sivulle loppu vuoden kuukausikalenterit, jossa on lyhyesti pienesti laitettuna kuukausi ja viikonpäivät. Tähän sivuun laitoin ehkä hiukan aiheesta poikkeavan koristelun, joka ei liittynyt millään tavalla meneillä olevaan kuukauteen. Sivusta tuli silti ihan kiva.



Ensimmäisten alkusivujen jälkeen löytyy syyskuun, lokakuun, marraskuun ja joulukuun kuukausikatsaukset. Jokaisen kuukauden sisältä löytyy isompi kuukausinäkymä sekä viikkonäkymä ja kuukauden päätyttyä kooste menneestä kuukaudesta blogin ja Instagramin suhteen. Joskus kuukausien sisältä löytyy myös postausideoita, yhteistyöjuttuja sekä joulukuun lähestyessä jouluun ja joulukalenteriin liittyviä suunnitelmia.

Olen kokeillut nyt neljän kuukauden aikana erilaisia kuukausi- ja viikkonäkymiä ja kuukauden kansikuvia. Inspiraatiota olen saanut koristeluihin ja kaikkeen muuhunkin internetin ihmeellisestä maailmasta. Youtubesta löytyy esimerkiksi paljon hyödyllisiä bullet journal videoita, joista löytyy paljon erilaisia koristeluita ja niistä saa myös paljon inspiraatiota. Marraskuussa käytössä oli vähän yksinkertaisempi tyyli, jonka viikkonäkymä jäi ehkä hiukan tylsäksi. Joulukuusta tuli puolestaan vähän koristeellisempi ja kivempi. Teidän iloksenne pääsettekin tsekkaamaan miltä blogivihkoni joulukuu oikein näyttääkään.

Tästä löytyy marraskuun kansikuva, josta tuli ihan kiva, vaikka olikin aika yksinkertainen.

Tässä vähän kuvitusta marraskuun viikkonäkymästä.
Joulukuun kansikuvaksi tuli teksti, jossa luki kaunokirjoituksella "Joulukuu" ja se oltiin kehystetty ympyrällä. Sen ympärille lisäilin erinäköisiä lumihiutaleita, joita hyödynsinkin koko kuukauden koristelussa, sillä ne tuovat aika kivoja yksityiskohtia esille.

Joulukuun kansikuvan jälkeiselle aukeamalle tein vähän isomman kuukausinäkymän, johon lisään kaikki julkaisemani postaukset ja siitä pystyn samalla seurailemaankin, että minkälaisia postauksia olen joulukuun aikana julkaissut ja milloin. Mielestäni sen seuranta on oikein kivaa, koska siitä näkee minkälaisin väliajoin julkaisen postauksia. Tätä sivuakin koristelin lumihiutaleilla.

Vasemmalla sivulla on marraskuun kooste, josta näette, mitä se oikein sisältääkään ja
oikealla sivulla on joulukuun kansikuva kaikkineen lumihiutaleineen.

Kuvassa joulukuun kuukausinäkymä
Heti seuraavalta sivulta löytyykin vielä lopullinen joulukalenteri, johon lisään aina jokaisena päivänä, sen luukun postauksen, jonka julkaisin. Lokakuun puolelle olen tosin tehnyt alustavan suunnitelman tästä joulukalenterista, mutta tähän sivulle tulee ne postaukset, mitä joulukalenterini todellisuudessa sisälsi.

Viimeisin juttu, jonka olen tehnyt joulukuulle on kuukauden viikkokatsaus. Viikkokatsaus sisältää minun blogivihkossani aina yhdellä aukeamalla yhden viikon päivät isompina ruutuina, joihin lisäilen sitten, mitä kaikkea olenkaan tehnyt blogini tai muiden blogien eteen. Joulukuun viikkokatsauksesta tuli minun makuuni oikein kiva ja sain siihen tuotua mukavasti koristeita lumiukkojen ja lumihiutaleiden merkeissä.

Vasemmalla puolella on lopullinen joulukalenteri ja oikealta puolella joulukuun kolmen
ensimmäisen päivän viikkonäkymä otsikkoineen ja sisältöineensä, mitä olen niinä päivinä oikein tehnytkään.

Tässä kuvassa kokonaisen viikon viikkonäkymä. Tämänlaista
järjestelmää loputkin viikot noudattelevat joulukuun viikkoina,
 Siinä aikalailla kokonaisuudessaan blogivihkoni sisältö ja joulukuu. Joulukuuhun tietysti tulee varmasti vielä postauksien suunnitteluja sekä mahdollisesti jotain muutakin. Lisäksi loppuun tulee joulukuun kooste, joka tulee noudattelemaan samanlaista kaavaa marraskuun koosteen kanssa.

Joulukuuta yritin koristella parhaani mukaan kaikenlaisilla lumihiutaleilla, joista tuli aika kivankin näköisiä. Viikkokatsauksessa lumiukotkin pääsivät aika isoon rooliin ja mielestäni ne toivat aika kivan lisän lumihiutaleiden sekaan. Blogivihkoni työstämisessä käytän oikeastaan lyijykynää hahmottelemisessa, mustaa ohtupäistä stabiloa ääriviivojen vahvistamisessa, muita stabiloita muissa mahdollisissa elementeissä (paksu ja ohutpäisiä) sekä puuvärejä mahdollisesti joidenkin elementtien värittämisessä. Isona osana blogivihkoni tekoa on myös viivotin ja kumi.

Kollaasi, joka sisältää tarkempia kuvia blogivihkoni joulukuun koristuksesta.
Siinä oikeastaan kaikki blogivihkostani. Olisi kiva kuulla, miten te toteutatte teidän blogivihkojanne ja jos teillä mahdollisesti on myös postauksia, joissa esittelette teidän blogivihkojanne, niin linkatkaa ihmeessä, sillä niitä on mielestäni oikein kiva lueskella!

Toivottavasti piditte tästä joulukalenterin viidennestä luukusta. Heittäkäähän kommentteihin mielipidettä postauksesta. Huomenna kuudennen luukun parissa, joka mahdollisesti saattaa liittyä meidän hienoon sata vuotiaaseen Suomeen!

16 kommenttia:

  1. Tosi kiva blogivihko sinulla! Tämä innosti itseänikin tekemään oman blogivihon kun minulla ei sellaista vielä ole. Tammikuusta alkaen voisinkin heti alkaa pitämään sitä! Olisi kiva nähdä jatkossakin postauksia, tai vaikka videopostauksia blogivihosta/bujosta!

    ponivoimatpelissa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Eevi! Niin ihana kuulla, jos tästä postauksesta sai inspiraatiota oman blogivihkon tekoon! Jos jotain postattavaa olisi tästä blogivihkosta, niin toteutan varmasti!

      Poista
  2. Onpas nätti! Itse en edes viitsi esitellä omaa blogivihkoani tämän postauksen jälkeen, kun minulla ei ole läheskään näin hieno :D...

    http://maijunhevoselamaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Maiju! Ei se varmasti niin kamala ole, ettei sitä kehtaa esitellä. Jokaisen mielestä vähän vähemmän vaivaa tarvitseva vihko voi olla paljon helpompi, eikä tällaiseen oikeasti tarvitrsisi edes panostaa!

      Poista
  3. Todella kiva blogivihko sulla! Tein kanssa luukun omasta bujostani ensimmäisenä adventtina! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos paljon Suvi! Sun postauksen katoinkin ja siulla on oikein kiva blogivihko!

      Poista
  4. Wau! Tosi kiva idea. Olis tommonen kyllä kätevä mutta oon aina ollut huono pitämään kirjaa kaikista tämmösistä jutuista. Kalenteriakin oon testannu mutta ei :D Tää on tosi hienon näkönen ja todella kivat koristelut oot väsänny :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Emma! Itsellänikin kirjaaminen välillä tuppaa jäämään, mutta kyllä jossakin vaiheessa kirjaamisen saa taas ajantasalle, kunhan muistaa aina välillä ryhdistäytyä!

      Poista
  5. Vautsi ompas kiva blogivihko sulla! Sai kivaa inspistä ens vuoden uuteen blogivihkoon. Blogivihkosi näytti tosi siistiltä ja huolellisesti tehdyltä. Siistiin ja hillitysti koristeltuun vihkoon, joka miellyttää omaa silmää, on aina kivempaa ja motivoivampaa suunnitella ja kirjata ylös blogijuttuja. Tosi kiva postaus!

    viisiaskellajia.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pihla! Kiva, että tästä sai inspiraatiota, sillä sen jakaminen on aina super mukavaa! Siistiä ja huolellista sekä ehjää kokonaisuutta tällä olen yrittänytkin, mutta välillä se ei ihan silyä näytä!

      Poista
  6. Vau, täytyy sanoa, ettei ole tullut edes ikinä mieleen pitää blogivihkoa. Tallivihkoa pidin ennen, mutta nyt siihenkään ei ole tullut pariin vuoteen merkintöjä. Se kyllä vähän harmittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vihkojen ylläpitäminen on kyllä aina mukavaa, ainakin silloin, kun luet niitä vanhempana! Toivottavasti alat tulevaisuudessa vielä pitämään kirjaa!

      Poista
  7. Ihana vihko <3 Mulla blogi vihko on ihan tavallinen vihko, missä on viivoja ja se on todella sekalainen, koska olen listannut sinne ideoita ihan satunnaisesti ja välistä löytyy joitain postauksien suunnittelujakin. Tuo sinun on todella selkeä ja inspiroi myös kuvien avulla. Olen kokeillut bujoa ja tehnyt omankin mutta se on todella pieni ja olen laittanut sinne vain pieniä kuukausi näkymiä ja joitain pieniä tärkeitä juttuja.
    Muutenkin ihana luukku. Olisi kiva kuulla vaikka vinkkejä bujoon liittyen, mikä toimii mikä ei ja vaikka millaisia tarvikkeita sinä olet käyttänyt. :)

    vinuski.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos paljon! Ennen minullakin oli samanlainen vihko, mutta nyt päätin kokeilla jotain aivan uutta ja erilaisia! Bujoon liittyen voisin tehdä uutta postausta, kunhan keksin jotain mitä siitä kirjoittaa.

      Poista
  8. Onpa ihana vihko, olet nähnyt sen eteen vaivaa toden teolla! Itsellä ei hermo kestä tuollaisen tekemisessä, lopetan aina ennenkuin ehdin aloittaakaan :D
    Mukavaa joulunodotusta!

    www.ninnujaviivi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Viivi! vaivaa tämän eteen on kyllä nähty, ´ja ehkä hiukan liikaakin!

      Poista