-->

maanantai 4. joulukuuta 2017

Joulukalenteri luukku 4: Kumpi vai Kampi


Eilen oltiin kolmannessa joulukalenterin luukussa postausideoiden parissa ja tänään puolestaan pääsette lukemaan "jotain VS jotain" -kysymyksiä ja vastauksiani niihin. Kysymysten aiheena on joulu, eli kaikki kysymykset ovat jouluaiheisia. Pidemmittä alkupuheitta, voittekin lukea seuraavaksi kysymykset ja niihin vastaukset.

Tekokuusi VS Oikea kuusi

Olen sitä mieltä, että oikea kuusi on parempi ja itselleni mieluisempi vaihtoehto. Meillä on aina ollut kotona oikea kuusi ja se tuo ihanaa jouluista tunnelmaa, erityisesti sen jouluisella tuoksulla. Toki joissain tapauksissa tekokuusikin on hyvä vaihtoehto. Esimerkiksi huoneessani on valkoinen pieni tekokuusi, se tuo sinne jouluista tunnelmaa, eikä siitä karise siivoamista tarvitsevia neulasia.

Jouluvalot VS Joulukoristeet 

Ehdottomasti jouluvalot, koska ne tuovat enemmän tunnelmaa verrattuna joulukoristeisiin. Sen lisäksi jouluvaloja pystyy pitämään pölyttymässä ympäri vuoden, kun taas joulukoristeet on vähän pakko ottaa pois. 


Joulu Suomessa VS Ulkomailla 

Itse en ole viettänyt jouluani koskaan, missään muualla kuin Suomessa ja täälläkin kotikaupungissani kotona, mummon ja vaarin ja/tai mummin luona. Sanon siis joulu Suomessa. Tosin voisihan se olla ihan kiva ulkomaillakin, mutta itse en varmasti saisi siitä sitä samanlaista jouluista fiilistä kuin täällä Suomessa.

Jouluaatto VS Adventti  

Jouluaatto. Itse en koe adventtia kovinkaan tärkeänä, eikä sitä vietetä minun kotonani, kun taas jouluaattoa ja ylipäänsä joulua vietetään. 

Joulupukki VS Tontut 

Sanoisinko, että joulupukki. Joulupukki on varsin legendaarinen ja lapsuudessani hyvin merkittävä henkilö. joten ehdottomasti se. Tontutkin ovat kyllä olleet ihan hauskoja, mutta samalla hyvin merkityksellisiä kavereita silloin, kun olen ollut pienempi.


Suklaakalenteri VS Kuvakalenteri VS Karkkikalenteri

Kuvakalenterit ovat aina olleet hiukan tylsiä, vaikka omalla tavallaan ihan kivoja. Koko historiani aikana minulla on ollut vain kerran karkkikalenteri, eikä se kovinkaan kummoinen ollut ja varsinkin, kun karkkia tulee ostettua ihan arkenakin. Paras vaihtoehto on siis suklaakalenteri. Suklaa kuuluu jouluun, joten joulukalenterin täytyy olla ehdottomasti suklaakalenteri. Tänäkin vuonna minulla on suklaakalenteri. 

Joulukalenterit blogeissa VS Joulukalenterit YouTubessa

Tämä on kyllä varsin paha kysymys.  Tykkään todella paljon katsoa joulukalentereita videoina, mutta tykkään myös lukea niitä blogeista. Jos oikeasti tätä alkaa tarkemmin miettimään, niin en todellakaan osaa sanoa. 

Itse tehdyt lahjat VS Kaupasta ostetut lahjat 

Sanoisinko, että riippuu aikapaljon lahjan sisällöstä ja minkälainen se itse tehty lahja todellisuudessa on tai minkälainen se kaupasta ostettu lahja todellisuudessa on. Tähän en osaa sanoa oikeaa vastausta, mutta olen sitä mieltä, että ajatus on tärkein, olkoot se lahja minkälainen tahansa!


Lahjojen paketointi VS Kaupassa valmiiksi paketoidut lahjat 

Itse tykkään lahjojen paketoinnista ja erityisesti silloin, kun ne ovat muodoltaan sen verran helppoja, ettei paketointi tuota eritysemmin haasteita. Olen siis lahjojen paketoinnin kannalla. Tosin joissain tapauksissa valmiiksi paketoidut lahjat ovat ihan kivoja vaihtoehtoja ja erityisesti silloin, kun paketti on ulkonäöllisesti kaunis ja hieno.

Paljon lunta VS Vähän lunta 

Tähän on päivän selvä vastaus ja se on paljon lunta! Mielestäni joulu ei ole joulu, jos lunta ei ole paljon tai ylipäänsä, jos sitä ei ole laisinkaan. Reilut 50cm lunta olisi täydellinen asia, mutta luulenpa, ettei se ole mahdollista, sillä tunnetusti tämä Suomen talvi on, mitä on.

Piparit VS Joulutorttu 

Tykkään kyllä molemmista ja nyt joulutortuista olen oppinut tykkäämään vielä enemmän, kun ikää on tullut lisää. Silti joulupiparit ovat ehkä enemmän makuuni. Niistä tulee paljon enemmän sitä jouluista tunnelmaa, kun vertaa joulutorttuihin.


Glögi VS Joulutortut 

Niin kuin edellisessä kohdassa sanoin, että tykkään joulutortuista, niin tykkään myös glögistä. En osaa sanoa kyllä, kumpi niistä on enemmän suosikkini, ehkä joulutortut, tai sitten glögi. Molemmat ovat ihan erilaisia ruokia, vaikka ovatkin jouluherkkuja, joten siksi tämä on niin vaikea.

Porkkanalaatikko VS Lanttulaatikko 

Jouluaterialla otan lautaselleni molempia jouluruokia ja tykkään molemmista ruoista. Itselleni ehkä enemmän sydäntä lähellä on lanttulaatikko, jonka syömisen aloitinkin jo marraskuun 21. päivä ja se olikin vielä yhtä hyvää, kun viime  joulunakin.

Tässä nämä kaikki kysymykset! Huomenna uusien juttujen parissa viidennessä joulukalenteri luukussa. Toivottavasti pidit postauksesta! Muista kertoa ajatuksiasi postauksesta ja siitä, oletko joistain kohdista eri mieltä! 


6 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Osa oli kyllä haastavia kysymyksiä enkä niihin välttämättä olisi edes itse osannut vastata. Ehdottomasti tee tälläinen postaus uudestaan mutta eri aiheesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Anni! Osa kyllä oli haasteellisia minullekin, eikä oikean vastauksen keksiminen ollut todellakaan helppoa! Tälläisen voisin tehdä joskus uudelleen, jos näiden lukeminen kiinnostaa!

      Poista
  2. Jälleen hyvä postaus! Tää oli aika pitkä, mutta jaksoi silti lukea hyvin loppuun asti. Kiva idea tällaiset jouluiset kysymykset, kun muuten tää on aika loppuun kulutettu idea. Tykkäsin, ja toi piristystä tähän maanantaihin!

    viisiaskellajia.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pihla jälleen kerran! Hyvä, että pituudestaan huolimatta tämän jaksoi lukea loppuun saakka ja kiva kuulla, että toi piristystä siun maanantaihin!

      Poista
  3. Tää oli hauska, tälläseen en oo jouluteemalla törmännytkään! Mä en olisi itsekään osannut kaikkiin vastata.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Tiia! Ei kyllä kaikkiin vastaaminen ollut kovinkaan helppoa, sillä osa näistä kysymyksistä oli oikeasti todella kinkkisiä!

      Poista