-->

perjantai 8. kesäkuuta 2018

Mainio poni maastossa!

Kesän ensimmäinen maasto ratsastettiin 7.6.2018. Maastoon pääsin menemään lopulta pienien ponin muutoksien kautta minulle aivan uudella tuttavuudella, Iineksellä. Iines on siis kaunis ja kiltti 4-vuotias dartmoorinponi tamma.

Tallille saavuttuamme kävin hakemassa ponin laitumelta, jonka jälkeen jätin sen odottamaan hetkeksi sitä, että tulen hoitamaan sen. Harjasin ponin ja laitoin varusteet sille päälle. Iines oli hoitaessa todella kiltti, eikä häseltänyt omiaan. Pian lähdimmekin kentälle ja siellä nousin Iineksen kyytiin, jonka jälkeen kävelimme kentällä hetken aikaa ja sitten lähdimmekin kohti maastoa. 

Aluksi kävelimme aika pitkän matkan, tosin itse jouduin ottamaan muutaman ravipätkän jo käynnin aikana, sillä isot ponit menivät niin paljon reippaammin, joten jouduimme Alinan kanssa ottamaan isoja poneja kiinni ravilla, jottei jäätäisi ihan muista jälkeen. Kävelemisen jälkeen siirryimme raviin ja ravasimme vähän pidemmän pätkän. Iines jaksoi oikein mainiosti puksuttaa eteenpäin, vaikka ravissa menimme yhden vähän isomman ylämäenkin. 

Kuvista jälleen kiitos meidän vakiokuvaajallemme Viiville!

Laukkaa otimme pienen pätkän yhdellä vähän pidemmällä suoralla. Ajattelin, että Iines nostaisi laukan kiitoravin kautta, mutta se nousikin oikein hyvin ja jaksoi laukata mainiosti. Yhdessä vaiheessa spurttasimme ponin kanssa ja oli jotenkin rentouttavaa laukata vähän reippaammin!

Käännyimme laukkaamisen jälkeen metsätielle, jossa kävelimme aluksi hetken aikaa ja siellä annoinkin ponille vähän pidempää ohjaa. Metsässä otimme myös ravia sekä laukkasimme siellä vielä vähän lisää. Iines meni niin kiltisti, että ei voi muuta sanoa kuin hieno poni! Metsätie johti meidät lopulta osuuteen, jossa ei ollut kunnon polkuja ja siellä meidän täytyi rämpiä yksi aika jyrkähkö ylämäki, jotta päästäisiin takaisin tielle, Poni ei ollut siitä moksiskaan, eikä hätäillyt, vaikka jäimmekin siinä vaiheessa vähän muista jälkeen. Lopulta pääsimme kuitenkin yhdessä Alinan ja Gerdan kanssa muiden perään ja siitä jatkoimme käynnissä tiellä.


Hiekkatieltä poikkesimme vielä yhdelle mökkitielle, jossa kävelimme ja ravailimme jonkin matkaa. Paluumatkallamme pysähdyimme kahlaamaan järveen, jonne saimmekin kuvaajan paikalle ja sen ansiosta pääsimme lähtemään tallilta kotiin kivojen kuvien. Iines oli oikein kiltisti järvessä ja meni sinne hyvin. Poni osoittautui hiukan tylsäksi, kun ei näyttänyt miten järvessä tulisi polskia. Turvan se kuitenkin uskalsi laskea veteen, mutta sitä enempää Iines ei rohkaistunut tekemään. 

Loppumatkan kohti tallia kävelimme ja silloin annoinkin vähän pidempää ohjaa ponille. Tallille saapuessamme otimme muutamat kuvat maasta ja hoidimme ponit tallissa, jonka jälkeen veimme ne ulos. Oli jotenkin todella rentouttavaa käydä taas hetken tauon jälkeen maastossa ja pakko myöntää, että on tuo Iines todella ihana tapaus ja menisin sillä kyllä mielelläni kentälläkin! 

Poni ei ihan hallinnut tuota polskuttelemista, joten piti vähän itse avittaa!


Mitään kommelluksia ei kyllä sattunut reissun aikana, mutta olihan tuo aikamoinen hyvän mielen maasto. Nämä tällaiset on kyllä ihan parhaita, tosin kyllä ne kommellukset tuovat iloa ja jännitystä elämään, joten sellaisetkin kelpaisivat aina välillä! 

Tämä postaus taisi olla nyt aika pitkälti tässä. Olisi kiva kuulla, mitä tykkäsitte ja miten teidän maastoilut ovatkaan viime aikoina oikein menneet! Katsotaan, jos saisin vielä lähiaikoina jonkinlaista materiaalia taas tänne blogiin.

9 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus! Maastoiluista on tosi hauska lukea postauksia, vaikka voisi ajatella, että niistä ei oikein postausta saisi kasaan. Tosi kiva, että olit saanut myös kahlailuista kuvia. Harmi, ettei meidän tallin lähellä ole mitään paikkaa, missä saisi uittaa eläimiä.

    Tämä Iines vaikuttaa oikein mukavalta tapaukselta, ja tosi kiltiltä sekä kuuliaiselta nuoresta iästään huolimatta. Parhaita maastoja ovat kyllä ne, joilla saa laukata paljon ja kovaa :D Mä en ookkaan vähään aikaan päässyt maastoilemaan, mutta toivottavasti vielä ennen tuntilomaa päästäisiin maastoilemaan. Jos ei, niin heinäkuun leirillä sitten viimeistään. Viimeisimmän maaston noin kuukausi sitten taisin mennä ekaa kertaa ikinä Herkulla. Siitä kuoriutuikin super kiva ja reipas maastoponi!

    viisiaskellajia.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Pihla! Tuo on kyllä täysin totta! Voisi kuvitella, ettei maastoista ole niin paljoa kerrottavaa, että sen saisi koottua tarpeeksi hyvin kokonaiseksi postaukseksi. Tosin joskus tällaiset maastopostaukset saattavat jäädä jokseenkin tyngiksi, mutta yleensä maastossa tapahtuu aina sen verran paljon kaikkea, että kerrottavaa löytyy!

      Iines oli kyllä oikein mukava maastossa ja ilmeisesti myös kentällä ratsastaessakin. Ja jep, parhautta ovat ne maastot milloin saa laukata paljon ja kovassa vauhdissa! Toivottavasti säkin pääset pian maastoilemaan, sillä onhan se kuitenkin mukavaa vaihtelua kentällä ratsastamiseen!

      Poista
  2. Ompas kiva, että teillä on tuntikäytössä tuollainen nuorempikin hevonen! Onhan se rikkaus päästä ratsastamaan erilaisia hevosia ja nämä nuoret varsinkin tuntuvat kehittävän, ainakin mitä olen itse huomannut :) Tää maasto kuulostaa oikein mahtavalta!

    welifedream.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli kyllä kiva maasto ja hauskaa oli! Tuo on kyllä täysin totta, että on aikamoinen rikkaus päästä menemään erilaisilla poneilla ja juurikin nuo nuoret tapaukset ovat niin opettavaisia. Iineksen lisäksi on tunneilla käy myös muutama muu nuori sekä useampia tallinkasvatteja, jotka ovat olleet pienestä asti tunneilla ja silloin on päässyt menemään niillä.

      Poista
  3. Ihanan pirteä hyvänmielen postaus! Sä saat kyllä maastoreissuistakin raavittua kasaan kiinnostavan postauksen, onnittelut!
    Mä olen viimeksi maastoillut yli vuosi sitten leirillä, ja tavallaan olisi mukavaakin päästä vähän käpsyttelemään hevosen selässä luonnon helmaan :)

    pollenkirjakarsina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan pirteä hyvänmielen kommentti! Mahtavaa kuulla, että sain maastopostauksesta tarpeeksi kiinnostavan, sillä siinä on kuitenkin omat haasteensa. Sulla onkin ollut pitkä tauko viimeisestä maastosta, joten toivottavasti säkin pääset pian maastoon köpöttelemään.

      Poista
  4. Mukava lukea maastoilusta, nämä kuvat ovat ihan mahtavia! :) Pääsisipä itsekin pian maastoon, on niin rentouttavaa ja mukavaa käydä tuulettamassa päätä metsien siimeksessä! Edellisen kerran taisin maastoilla syksyllä täällä Hingunniemessä- olisi jo korkea aika mennä maastoilemaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, näistä kuvista tuli kyllä kerrassaan kivoja ainakin omaan makuun! Maastossa on kyllä aina välillä kiva käydä, joten toivottavasti säkin pääset pian maastoilemaan.

      Poista
  5. Kiitos! Maastopostaukset ovat kyllä yllättävän mielenkiintoisia, vaikka toisin voisi ajatellakin. Erityisesti silloin, kun tapahtuu jotain odottamatonta.

    Eetu on kyllä myös oikein mukava maastoponi ja on siellä aina niin terhakkana liikkumassa eteenpäin. Toivottavasti teidän maastonne menee hyvin ja pääset menemään Iineksellä!

    VastaaPoista