Eräänä syyskuisena lauantaina ratsastuskoulullani eli Kiviojan Ponitallilla oli estekisat, joihin päätin osallistua. Kisaratsunani toimi elokuun leiriltä minulle uusi tuttavuus Erin, jonka kanssa pääsin hyppäämään useamman kerran ennen kisapäivää. Luokkana oli C-merkin esteluokka, jonka arvostelu menetelmä oli clear round, joka meinaa siis sitä, että kaikki puhtaan radan saaneet saavat ruusukkeet. Itselläni oli siis tarkoituksena saada suoritettua C-merkki, jonka kouluosuuden suoritin Eetun kanssa viime keväänä. Tänään ajattelin kirjoitella teille vähän ajatuksia kisoja edeltävästä ratsastustunnista ja itse kisoista!
Torstain ratsastuskuvat (c) Viivi Vanhanen
Kaksi päivää kisoja ennen olevana torstaina meillä oli ratsastustunti, jolloin menimme tunnilla pieniä kavaletteja sekä puomeja. Teimme tietynlaista tehtävää, jossa puomeja oli ympyrällä ja kokorataleikkaa-linjoilla. Tehtävämme meni siten, että ensin tehtiin päätyyn pääty-ympyrä puomien yli, jonka jälkeen mentiin lävistäjälle ja siinä tulimme puomit ja sen jälkeen teimme toiseen päätyyn ympyrän ja tulimme toisella lävistäjällä puomit. Laitan tähän alle muutaman kuvan tunnilta, jotka voisivat ehkä hiukan hahmottaa tätä tehtävää.
Tunnilla tulimme myös pientä rataa, jossa ympyröiden puomit nostettiin puomikasoiksi ja kokorataleikkaa-linjan puomit kavaleteiksi. Tähän rataan lisättiin myös ristikko toisella pitkällä sivulla ja pieni kavaleteista muodostunut linja/sarja toisella sivulla.
Rata meni ihan ok. Erin ei oikein taipunut ympyröillä ja jotkut pikkuhypyt olivat vähän huonoja, mutta ihan ok fiilis jäi radasta. Lopuksi tulimme vielä esteiksi korotetun linjan/sarjan, joka meni ihan hyvin.
Tunnista jäi ihan hyvä fiilis, mutta olisihan se voinut olla hiukan parempikin. Päivän jälkeen jäinkin jännityksellä odottamaan, miten lauantain kisat oikein menevätkään. Tavoitteena olisi saada puhdasrata Erinin kanssa, mutta olin jo henkisesti sekä fyysisesti valmistautunut siihen, että joku este mahtaisi kumminkin pudota radan aikana. Eli kovinkaan varmat fiilikset minulla ei ollut.
Lauantaina ennen tallille lähtöä putsasin chapsini sekä ratsastuskenkäni, jonka jälkeen äitini letitti hiukseni ja sitten olikin aika lähteä pukemaan ratsastusvarusteitani päälle. Tallille lähdimme vähän 10.30 jälkeen ja kisat alkoivat 11.00, joten ihan ensimmäisiä ratoja emme kerenneet näkemään, sillä meidän piti koukata vielä Pihlan kautta hakemaan Pihla kyytiimme.
Tallille saavuttua kävin viemässä tavarani talliin ja samalla silmäilin C-merkin esteradan, jonka kyllä tiesin jo valmiiksi, sillä se oli se yksi tietty ja sama rata, joka löytyy netistäkin. Rata oli hyvin yksinkertainen viiden esteen rata, jossa maksimi korkeus oli 60cm.
Kuvassa näkyy kyseinen rata sekä esteiden estekorkeudet.
Ennen omaa kisaluokkaani oli ristikko ja 40cm luokat, joidenka aikana toimin kuvaajana kentän laidalla. Heti ristikkoluokan jälkeen menin talliin auttamaan Erinin muita ratsastajia sen kuntoon laitossa ja pian sen jälkeen alkoi 40cm luokka. Sieltä katsoin Erinin radat ja niiden jälkeen minulla oli omasta suorituksesta hiukan varmempi olo, sillä molemmat Erinin ratsastajista ratsastivat reippaalla tempolla puhtaat radat.
Jälkimmäinen Erinin ratsastaja vei ponin talliin joksikin aikaa odottamaan minun rataani. Siellä kaiken kiireen keskellä kävi pieni äksidentti ja Erinin suitset menivät rikki, mutta onneksi tilalle saatiin uudet ja minä pääsin ratsastamaan Erinillä pienistä ongelmista huolimatta.
Kiitos kaikille kuvaajille! Tämä kuva (c) Alina T.
Hetken kuluttua minun ja Erinin oli aika lähteä verryttelemään. Itse otin hyvin rennon verryttelyn, koska poni oli mennyt jo muutaman radan, joten parempi olla väsyttämättä sitä kokonaan. Verryttelyssä Erin tuntui hyvältä. Oli ehkä hiukan hidas aluksi, mutta loppua kohden parani ja hypyt olivat hyviä.
Vain pieni hetki kului ja sitten olinkin odottamassa radalle pääsyäni kentän laidalla. Siinä samassa kertasin vielä helpon radan ja kävin läpi tiet, joista meinaan ratsastaa. Edellisen ratsastajan radan lopetettua siirryin kentälle kävelemään ja odottamaan lähtömerkkiä, jonka jälkeen pääsin tervehdyksen jälkeen aloittamaan radan.
(c) Emilia N
Radan ensimmäinen este oli S:än kohdalla pitkällä sivulla L-päätyä kohden. Sille esteelle menin reippaasti laukassa ja se este ylitettiin oikein mallikkaasti yli, ilman minkäänlaisia ongelmia. Siltä esteeltä jatkettiin laukassa seuraavalle, joka oli B-H-kokorataleikkaalinjalla. Tälle esteelle tuli ehkäpä hiukan mutkaisa tie ja hyppy tuli aika pohjaan ja kaiken tämän lisäksi olimme liian reunassa, joten tämän esteen jälkeen ajatus oli se, että tippuikohan sieltä puomi alas, vai ei? Onneksi meillä oli onnea matkassa ja puomit pysyivät paikallaan kannattimilla.
(c) Nea K
(c) Mirka K
Seuraavat kaksi estettä oli linjalla C-päädystä L-päätyä kohden ja ne tulivat ihan hyvin. Niille tulimme sisään laukassa, jolla jatkoimme koko linjan loppuun saakka. Näiden esteiden jälkeen tuli hetkellinen tunne, että seuraava puomi kyllä varmasti tippuu, sillä viimeisen esteen tie oli hiukan vaikea ja ei jotenkaan olisi hirveästi yllättänyt, jos viimeisen esteen puomi olisi päättänyt kokeilla maan pintaa. Viimeinen este oli siis E-M linjalla ja sille tulimme Erinin kanssa laukassa ja hyppäsimme sen kunnialla puhtaasti yli.
(c) Ida K
(c) Ida L
(c) Venla B
(c) Viivi Va
Emilia N
Viimeisen esteen jälkeen laukkasin kohti porttia, jossa siirryinkin ravin kautta käyntiin. Siinä vaiheessa tunsin onnistumisen tunteen ja suuren tyytyväisyyden ponia kohtaan! Portilta saimme ruusukkeen puhtaasta radasta, joka tosin oli aluksi vääränlainen ruusuke, mutta sain sen vähän myöhemmin vaihdettua oikeaksi.
Kävin vielä Erinin kanssa kävelemässä pienen lenkin tallin pihalla loppukäynneiksi, jonka jälkeen menin talliin ja siellä otin Eriniltä ja itseltäni varusteet pois ja jätin Erinin sisälle. Itse menin vielä katsomaan ja kuvaamaan viimeistä luokkaa. Sen jälkeen suuntasimme kotiin.
(c) Viivi Vi
Kokonaisuudessaan kisoista ja erityisesti Erinistä jäi huippu fiilis. Ja nyt olenkin saanut suoritettua C-merkin koulu- ja esteosuuden, joten täällä odotellaan kongreettisen C-merkin saapumista.
Alla radastani kuvattu video, jonka on kuvannut Ida B, kiitos siitä! Toivottavasti piditte postauksesta ja toivotaan, että päästään mahdollisimman pian taas uuden postauksen pariin!
Ihanaa, että sulla meni kisat hyvin! Kuviakin oli kivasti, ja video oli kiva lisä!
Mä oon ruvennut itsekin vähän kisakuumeilemaan tässä kisapostausten myötä, vaikken yleensä kisaintoilija olekaan.:o Kyllä Päivölässä olisikin marraskuun alussa TaRan estekisat, mutta mun ja ponin estetaidoilla ei sinne kyllä edes ristikkoluokkaan kehdata lähteä..:D
Onnittelut puhtaasta radasta! Pääsispä itekkin jossakin vaiheessa ton C-merkin suorittamaan kokonaisuudessaan :D Estekisat ovat mulla menneet aina vähän penkin alle koska seuran kisojen 12 esteen radat eivät nyt ihan suostu pysymään siellä päässä :'D
Kiitti Emma! Toivottavasti pääset suorittamaan tuota C-merkkiä ja meillä tuo rata ainakin oli ihan Super helppo, paitsi C-merkin esteosuuteen on kyllä toinenkin esterata vaihtoehto. Kyllä se siitä, kyllä sä vielä joskus muistat nuo 12 esteen esteradat!
Onnea puhtaasta radasta ja ruusukkeesta! Postauksen läpi välittyi oikein iloinen tunnelma onnistumisen johdosta. Harmi, etteivät vikat kunnon treenit ennen kisoja menneet ihan putkeen, mutta näköjään itse kisapäivänä kaikki sujui mallikkaasti. Erin on muuten tosi kivan värinen <3
Kiitos Pihla, ihana kuulla! Ehkä oli parempi niin, että torstain treenit eivät menneet ihan hehkeesti, sillä lauantaille pystyttiin tsemppaamaan hiukan, jotta saataisiin puhdas rata! Ja jep, Erin on kyllä todella nätti poni!
Ihanaa, että sulla meni kisat hyvin! Kuviakin oli kivasti, ja video oli kiva lisä!
VastaaPoistaMä oon ruvennut itsekin vähän kisakuumeilemaan tässä kisapostausten myötä, vaikken yleensä kisaintoilija olekaan.:o Kyllä Päivölässä olisikin marraskuun alussa TaRan estekisat, mutta mun ja ponin estetaidoilla ei sinne kyllä edes ristikkoluokkaan kehdata lähteä..:D
Kiitos! Mukava, että kuvat ja video miellytti!
PoistaKannattaa mennä vaan kisoihin, se on kyllä hauskaa, mutta samalla jännittävää puuhaa. Jos ei tosissaan, niin hakemaan edes kokemusta!
Onnittelut puhtaasta radasta! Pääsispä itekkin jossakin vaiheessa ton C-merkin suorittamaan kokonaisuudessaan :D Estekisat ovat mulla menneet aina vähän penkin alle koska seuran kisojen 12 esteen radat eivät nyt ihan suostu pysymään siellä päässä :'D
VastaaPoistaKiitti Emma! Toivottavasti pääset suorittamaan tuota C-merkkiä ja meillä tuo rata ainakin oli ihan Super helppo, paitsi C-merkin esteosuuteen on kyllä toinenkin esterata vaihtoehto. Kyllä se siitä, kyllä sä vielä joskus muistat nuo 12 esteen esteradat!
PoistaOnnea puhtaasta radasta ja ruusukkeesta! Postauksen läpi välittyi oikein iloinen tunnelma onnistumisen johdosta. Harmi, etteivät vikat kunnon treenit ennen kisoja menneet ihan putkeen, mutta näköjään itse kisapäivänä kaikki sujui mallikkaasti. Erin on muuten tosi kivan värinen <3
VastaaPoistaviisiaskellajia.blogspot.fi
Kiitos Pihla, ihana kuulla! Ehkä oli parempi niin, että torstain treenit eivät menneet ihan hehkeesti, sillä lauantaille pystyttiin tsemppaamaan hiukan, jotta saataisiin puhdas rata! Ja jep, Erin on kyllä todella nätti poni!
Poista