-->

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Suosikki Instagram-tilit

Osa teistä lukijoista saattaa muistaakin, kun kesäloman aikana julkaisin tänne blogiin postauksen, jonka kommentteihin sai linkkailla omia hevos- ja valokuvausaiheisia Instagram-tilejä. Nyt vihdoin ja viimein olen löytänyt sopivan kohdan julkaista linkatuista tileistä suosikkini. Tässä postauksessa siis parhaimmisto linkatuista instagram-tileistä. Ennen tilien esittelyä haluan mainita, ettei nämä ole missään paremmuusjärjestyksessä!


@Ohjaksissa Instagram-tili on hevosaiheinen, joka sisältää välillä myös blogijuttuja. Pääasiassa tililtä löytyy kuulumisia puolalaisesta puoliverisestä Hugosta ja lämminverisestä ravihevosesta Linneasta. Joskus päivityksiä saattaa tulla myös muistakin nelijalkaisista.

Tilissä erityisesti silmään pisti erilaisuus, jolla meinaan nyt sitä, että julkaistut materiaalit eivät ole aina samanlaisia, vaan materiaalia löytyy käytännössä laidasta laitaan. Tililtä löytyy hyviä ja laadukkaita kuvia, joista huomaa, että suurimpaan osaan on selvästi panostettu. Kuvien lisäksi löytyy myös erilaisia videoita, joita on kiva katsoa aina mielenvirkistykseksi. Videoissa ja kuvissa on mukavan mittaiset ja selkeät kuvatekstit, joka on mielestäni vain hyvä asia. Plussaa myös instastoryn päivittely aina välillä. Harmitettavasti materiaalia on tullut viime aikoina aika vähän, mutta toivottavasti tähän on tulossa jossain vaiheessa muutosta.



@vveerajahepat Instagram-tilillä pääsee seuraamaan Veeran ratsastunti elämää Kiviojanponitallilla. Tilille tulee viikoittain päivityksiä torstaisin olleista ratsastustunneista.

Vaikka tavallaan pidän Instagram-tileissä materiaalin erilaisuudesta, niin pidän kyllä kovasti myös Veeran tilillä olevasta yksinkertaisesta tyylistä. Julkaisuja tulee aina joka viikko torstaina olevan ratsastustunnin jälkeen ja niiden katsominen on aina yhtä mukavaa. Kuvat ja joskus myös videotkin ovat hyvä laatuisia ja erilaisia toisiinsa verrattuna. Julkaisuilla on myös hyvät, selkeät sekä runsaat kuvatekstit, joista saa hyvin selville sen, miten ratsastustunti oikein menikään ja, mitä siellä tehtiin. Minun makuuni instastorya voisi aina mahdollisuuksien mukaan päivitellä, sillä se olisi kiva lisä tähän siistiin, mutta yksinkertaiseen tiliin.



@ella_pyste nimiselle Instagram-tilille tulee päivityksiä pääasiassa Ellan eli tilin käyttäjän omista hevosista, suomenhevostammasta Pystestä sekä suomenhevosorista Prinssistä. 

Tiliä selaillessani huomioni kiinnittyi todella hyviin ja laadukkaisiin kuviin, joista välittyy ihana tunnelma ruudun toiselle puolelle saakka. Kuvat ovat erilaisia, vaikka silti tyyliltään aikalailla samanlaisia, joka ei tosin haittaa ainakaan minua. Mielestäni on hyvä, että tililtä löytyy yksi ja selvä kokonaisuus, jota tili noudattaa. Kuvista löytyy hyvät, pitkät ja selkeät kuvatekstit, jotka ovat todella kivojen kuvien seassa vain pelkkää plussaa. Omaan makuuni kuvia voisi tulla hiukan useammin, sillä niiden katselu ei käy laisinkaan tylsäksi ja sen lisäksi instastorya voisi päivitellä aina välillä.



@raketillakuuhun käyttäjätili Instagramissa on Raketilla Kuuhun -blogin Instagram-tili. Pääasiassa tilille tulee päivityksiä haflinger ruunasta Kuusta, mutta joskus päivityksissä saattaa esiintyä myös shettistamma Leenu.

Pelkkä tilin nimi antoi minulle hyvän ensivaikutelman, sillä se on varsin omalaatuinen, eikä samanlaisia nimiä löydy joka lähtöön. Ulkonäöllisesti tili on mukavan siisti. Kuvat ovat todella laadukkaita, hyviä ja kuvia tulee sopivan paljon erilaisia. Kuvista huomaa myös, että joihinkin niistä on selkeästi käytetty enemmän aikaa ja niihin on panostettu. Kuvat sisältävät oikein hyvät, selkeät, pitkät ja laadukkaat kuvatekstit. Kuvia tulee sopivin väliajoin. Itse kaipaisin kuvien lisäksi välillä myös videoita, eikä instagramstoryn päivittelykään olisi yhtään pahitteeksi.



@porkkananvoimalla nimisellä käyttäjätilillä seikkailee suomenpienhevosruuna Peetu, wpb-tamma Sara, islanninhevonen Disa sekä aasit Daisy ja Lucia. Välillä tilillä esiintyy myös muita mahdollisia karvakorvia.

Julkaisuja ja tilin yleisilmettä selaillessa huomaa, että tiliin ja sinne laitettuihin kuviin on käytetty useimmiten aikaa ja niihin on nähty välillä enemmän ja välillä vähemmän vaivaa. Käyttäjätilille tulee todella usein hyvin monipuolisesti materiaalia ja ne ovat aina laadultaan todella hyviä. Kuvia on aina ilo katsella ja ihailla, miten onnistunutta materiaalia tilillä on. Erityisesti pidän Instagram-tilin kekseliäästä nimestä, joka on todella luova ja erilainen. Plussaa myös se, että päivityksiä tulee instastoryyn, vaikka niitä voisi tulla vielä entistä enemmän.



@nellinadja on lifestyle-painotteinen käyttäjätili. Tilillä esiintyy välillä shetlanninlammaskoira Nuppu, mutta pääpaino on enemmän lifestylessä ja valokuvauksessa.

Ensimmäisenä tiliä selatessa silmääni pistää todella nätti feed, joka on ihanan raikas, vaalea ja kirkas. Julkaistut kuvat ovat todella laadukkaita ja niihin on selvästi käytetty aikaa ja huomaa, että kuvien ottoa on valmisteltu ja kuvien julkaisun ajankohtaa on mietitty, jotta feed näyttäisi yhtenäiseltä ja siistiltä. Kuvista välittyy onnellisuus, , jota varmasti on nuoren naisen elämässä ja se  on mielestäni ihana asia. Kuvat sisältävät hyvät lyhyet ja ytimekkäät kuvatekstit ja kuvia tulee mukavan aktiivisesti, joka on tietysti vain pelkkää plussaa. 


Yllä oli esittelyssä kuusi todella ihanaa ja hyvää Instagram-tiliä, jotka teidän kaikkien pitäisi ottaa haltuun! Kiitos vielä kaikille tilien linkkaajille. Jos jotain kiinnostaa, tässä linkki postaukseen, jonka kommenteista löydät kaikki linkatut Instagram-tilit. Joka tapauksessa tämä postaus oli tässä, jättäkäähän kommenttia, mitä piditte!

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Matka maailman ympäri

Moni on varmasti huomannut, ettei blogiini ole ilmestynyt pitkään pitkään aikaan ratsastustuntipostausta, vaikka materiaalia olisi ja vaikka millä mitalla. Jos teillä on ikävä näitä ratsastustuntipostauksia, käykäähän ottamassa haltuun Instagramissa @elaimetsydamessa. Sinne tulee ennemmin tai myöhemmin päivityksiä menneistä ratsastustunneista.

Viikko sitten torstaina  9.11.2017 meillä oli ratsastustunti ja menimme tunnilla ilmansatulaa ja onnekseni sain mennä tunnin Eetulla. Tunnista teki vielä erikoisen se, että menin Eetulla ensimmäistä kertaa ilman satulaa, en ollut mennyt ponilla pitkään aikaan ja kaiken lisäksi siitä oli tasan vuosi ja kuusi päivää, kun ensimmäisen kerran ratsastin tällä maailman suloisimmalla pikkuponilla!

Kuvat Jenna Pasonen

Eetu tuli ponikoulun tunnilta pois 18.00, joten tallissa otimme vain satulan pois ja tarkistin kaviot ja sen jälkeen olikin aika lähteä kohti maneesia. Jos joku ei tiennyt, tallillemme on valmistunut maneesi lokakuussa ja siitä lähtien olemmekin ratsastaneet pelkästään siellä. Kun pääsimme maneesin sisälle, kiipesin Eetun selkään ja lähdin kävelemään ympäri kenttää. Heti alusta alkaen Eetu tuntui varsin reippaalta omalta itseltään.

Aluksi ravailimme ympäri kenttää ja teimme toiselle pitkälle sivulle loivaa kiemuraa, jonka keskikohdassa teimme voltin uralle päin. Eetu tuntui tosi hyvältä ja voltitkin onnistuivat oikein kivasti, kunhan itse muistin kääntää sitä päätä sinne, minne oltiin menossa. Hetken ravattuamme jatkoimme samaa tehtävää, johon lisäsimme toiselle pitkälle sivulle laukan. Laukka nousi Eetulta tosi hyvin ja se olikin yllättävän tasainen. Ponilla riitti myös virtaa, sillä muutamalla pätkällä päästeltiinkin menemään aika kovaa.



Hetken päästä otimme vielä laukkaa ympäri kenttää, joka sujuikin hetken aikaa ihan hyvin, kunnes vauhti alkoi kiihtymään ja Eetu pisti päätä hiukan normaalia alemmaksi, jonka seurauksena menetin tasapainoni ja lensin ihan kunnon lennolla Eetun selästä alas. Hiukan sattui lonkkaan, mutta heti, kun poni saatiin kiinni, nousin selkään ja jatkoimme laukkaamista. Tosin nyt otin vähän varovaisemmin, ettei vauhti pääsisi yltymään, etten lentäisi Eetun selästä uudelleen. En muista otimmeko vielä toiseen suuntaan laukkaa vai emme, mutta jos otimme, niin silloin ei tapahtunut mitään erikoista. Laukkojen jälkeen otimme käyntiä ja kävelimme pitkin ohjin.



Käveltyämme keräsimme ohjat tuntumalle ja laitoimme ohjien päähän solmun. Meidän piti pystyä tasapainoilemaan ponien selässä ilman pitämättä ohjista kiinni, ettei ohjat sotkeudu ponin jalkoihin. Jatkoimme koko ajan tasapainoilua siten, että pitkät sivut ravissa ja lyhyet sivut käynnissä. Ensimmäisenä tehtävänä oli pitää toista kättä sivulla ja sitä teimme muutaman pitkän sivun. Sen jälkeen teimme toisella kädellä saman. Sitten laitoimme molemmat kädet sivuille. Kaikki nämä olivat tasapainon suhteen varsin helppoja. Tosin haastetta hiukan tähän toi se, että Eetu välillä tuppasi  kiihdyttämään, vaikka ei olisi tarvinnut.

Kun kolme tasapainoharjoitusta oli tehty, tehtävämme muuttuivatkin vähän haasteellisemmiksi. Ensimmäisenä meidän piti päästää kädet sivuille ja alkaa pyörittämään käsiä eri tai samaan aikaan. Meidän osalta se sujui oikein hyvin. Sen jälkeen meillä oli vielä ravissa tasapainoharjoitus, jossa kädet piti pitää kypärän päällä. Sekin sujui oikein hyvin. Ravi tasapainoharjoitusten jälkeen otimme vielä toisella pitkällä sivulla laukkaa yksitellen. Laukassa sai pitää kättä/käsiä sivulla ja rohkenin kokeilemaan Eetun kanssa laukkaamista kädet sivuilla. Laukkaaminen sujuikin oikein kivasti, eikä Eetu erityisemmin kiihdyttänytkään laukassa. Viimeisellä laukka pätkällä pääsin, jopa pyörittämään käsiä onnistuneesti! Super poni!




Tasapainoharjoitusten jälkeen leikimme vielä tehtävä leikkiä. Leikissä ideana on antaa tehtäviä, jotka pitää suorittaa ponin kanssa ja se, kuka on hitain tehtävän suorittamisessa, joutuu määräämään tehtävän, joka muiden tuntilaisten täytyy tehdä. Tällä kertaa kerkesimme tekemään kaikenlaisia tehtäviä ja niitä oli yllättävän monipuolisesti.

Leikissä tehtävänämme oli mm. tehdä maailmanympärysmatkoja, ja ne matkat kestivätkin harmittavan vähän aikaa. Niiden lisäksi piti tulla ponin selästä alas ja kiivetä takaisin ylös, tehdä vatsalihaksia, ratsastaa naistensatulassa, tehdä saksia, laukata ponien kanssa siten, että ratsastaja juoksee vieressä sekä muutamaan otteeseen piti mennä kenttä laukassa päästä päähän, jossa olimmekin Eetun kanssa aika hyviä. Tosin yhdellä kerralla lensin Eetun selästä alas, kun laukkasimme ehkä vähän liiankin kovaa, ja menetin tasapainoni. Siinä ei silloin sattunut, mutta  jälkeenpäin seuraavina päivinä huomasi, että käsi oli tärähtänyt tippuessani, sillä se tuntui hiukan kipeältä.





Ylipäänsä tehtäväleikissä olimme aika hyviä, koska emme jääneet Eetun kanssa kertaakaan keskelle jakelemaan tehtäviä. Tosin tehtävien tekijänä on kyllä oikein kiva olla, jos tehtävät ovat haasteellisia, eikä mitään ihan normaaleja. Tehtävä leikkiä leikimme aika kauan, jonka jälkeen oli aika tehdä loppuverryttely.

Teimme ihan kevyen loppuverryttelyn. Ravissa meidän tehtävänämme oli tehdä ympyröitä, jonka jälkeen otimme käyntiä. Kokonaisuudessaan tunti oli oikein kiva ja Eetu oli ihan super ihana ja sillä oli todella kiva mennä pitkästä aikaan! Eetu jatkoi vielä seuraavalle tunnille, joten kävin tallilla  ja sen jälkeen menin takaisin maneesille katsomaan toisten ratsastustuntia.



Pitkästä aikaa ratsastuspostausta, mitä piditte? Nyt marraskuun aikana olisi tarkoitus saada ainakin yksi postaus ulos ja muuten varmaan loppu kuukausi meneekin joulukalenterin parissa. Hiukan jännittää miten sen kanssa tulee käymään, mutta pidetään peukut pystyssä ja toivotaan parasta, että joulukuun aikana saadaan ulos yhteensä 24 postausta, ennen joulukuuta!

Tässä oli tämä postaus. Toivottavasti piditte ja ratsastustuntipostaukset vielä maistuu! Kertokaahan kommenteissa mielipiteenne tästä postauksesta!


lauantai 11. marraskuuta 2017

Pakkasaamun kuvaukset

Muutama viikko sitten tänne kotikaupunkiini satoi ensilumi, joka päättikin jäädä maahan reiluksi viikoksi. Lumen tuloa oli kyllä odotettu varsin pitkään, sillä talvikuvien saanti alkoi tulla jo ajankohtaiseksi aiheeksi, ainakin blogin suhteen.

Eräänä aurinkoisena pakkasaamuna olinkin ahkera ja lähdin kuvaamaan Lorua pihalle pienen lenkin jälkeen ennen kouluun lähtöä. Kouluni alkoi vasta 10.30, joten aikaa kuvaamiselle oli reilut 45 minuuttia. Matkassa mukana oli kasa häiriötekijöitä, mutta onneksi sain muutaman onnistuneen kuvan otettua, vaikka yleisesti ottaen kuvista ei tullutkaan mitään parhaimmistoa. Tänään ajattelin kumminkin tehdä kuvapostausta pitkästä aikaa ja postaus sisältääkin kuvausaamun kuvia Lorun kertomana.

"Vuh! Aino päästi minut, Lorun taas pitkästä aikaa tänne blogiinsa kirjoittamaan tai ylipäänsä edes esiintymään täällä blogissa. Tänään näytän teille pakkasaamun kuvia, joita se Aino otti minusta ennen hänen kouluun lähtöä eräänä arkipäivänä. Ennen kuvauksia kävimme reippailemassa lenkillä, jonka jälkeen tulimme kotipihallemme. Siellä Aino yritti epätoivoisesti ottaa kuvia minusta. En tiedä, miksi se oli niin epätoivoista puuhaa, mutta olettaisin, että siksi koska minä reagoin mukamas liikaa häiriötekijöihin. Nyt kumminkin kuvien pariin!

1. Tämän kuvan se otti silloin, kun se pakotti minut kököttämään lumihangessa. Tosin ehkä se oli ihan kannattavaa, kun se sai minun silmästäni näin hienon kuvan!

2. Tämän kuvan otto hetkenä suunnittelin kovasti, että voisin käydä hakemassa palloni

3. Ja muutama sekunti, niin olin jo palloleikin ytimessä. Menoni oli niin hurjaa, että lumetkin lensivät päälleni.

4. Sitten olin kiltti ja poseerasin kauniissa valaistuksessa!

5. Ja jatkoin poseeraamista.

6. Sitten se ottikin palloni ja huusi "sivu" ja juoksin täysiä Ainon sivulle.

7. Kohta se huusi minut uudelleen sivulle ja minä leikin kengurua ja loikin Ainon luokse!

8. Ja sitten sain pallon ja juoksin Aino karkuun, jottei se saisi enää palloa minulta.

9. Juoksin todella kovaa...

10. Mutta kohta istuin jo nöyränä lumihangessa, mutta todellisuudessa tämän kuvan jälkeen pomppasin ottamaan palloa Ainon kädestä.


11. Ja taas se huusi sivulle ja minä juoksin sen luokse, vaikka olisikin tehnyt mieli mennä haastelemaan naapurin koirille. 

12. Olimmekin olleet jo yli 30 minuuttia ulkona ja sitten olikin aika mennä sisälle. Minä kiltisti katsoin Ainoa ja yritin pyytää, että voisin jäädä vielä sisälle, mutta vastaus oli kielteinen. Ja sen vuoksi aloin piilokiukkuilemaan sille!

13. Lopuksi poseerasin vielä kerran!
Sitten minun pitikin mennä sisälle, jotta Aino kerkesi lämmitellä sormiaan ja varpaitaan ennen kouluun lähtöä ja jos totta puhutaan, niin taisi se laittaa minusta kuvan näpsättiin ja johonkin vatsaappi ryhmään, jotta kaikki voisivat ihastella minua.

No, mutta ei minulla tänään muuta. Toivottavasti tykkäsitte postauksesta ja minä annan jokaiselle teille ylävitosen, jotka kommentoitte lempi kuvanne sekä sen, mitä piditte tästä minun kirjoittamastani postauksesta! Eletään siinä toivossa, että pääsen kirjoittelemaan tänne taas pian, joten siihen asti heippa!

PS. Haluaisitteko, nähdä minusta ja Ainosta teemakuvia, jos haluatte, niin mitä? Kertokaa se kommenteissa! Vuh!!"

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Lokakuu 2017

Lokakuussa sattui ja tapahtui kaikenlaista ja samalla lokakuu olikin aika tapahtumarikas kuukausi. Sanoisinko, että ehkä yksi tapahtumarikkaimmista kuukausista hetkeen ja erityisesti täällä blogin puolella. Tänään siis lokakuun koosteen parissa!

Kuukauden katsotuin postaus:

Lokakuun aikana uunista ulos tuli neljä postausta, joihin tulikin  panostettua ehkä hiukan normaalia enemmän ja se kyllä näkyi postauksien näyttökerroissa. Ensimmäinen hämmästys tapahtui, kun huomasin, että kuukausipostaukselle oli tullut yli 200 näyttökertaa ja seuraavat kaksi muuta saivat myös yli 200 näyttökertaa, joista toinen miltei 300 näyttöä. Koko lokakuun viimeinen, kuukauden sekä kautta aikain blogin suosituin postaus, jonka olin tehnyt yhteistyössä Playsson.net:in kanssa keräsi melkein 1000 näyttökertaa! Eli postaus, jossa arvostelin Riders Magazinen, joka sisälsi myös arvonnan sai näyttökertoja huimat 996. Olen tosi häkeltynyt moisesta luvusta, sillä se on enemmän näyttöjä, mitä koko syyskuussa niitä tuli blogille yhteensä. Jos et ole vielä ennättänyt lukea kyseistä postausta, niin voit käydä tekemässä sen nyt tästä linkista!


Kuukauden näyttökerrat:

Lokakuussa tuli suhteellisen paljon näyttökertoja pelkälle blogillekkin ja se yllätti minua jonkin verran, jos vertaa siihen, että kyseessä oli ihan normaali kuukausi, joka tosin sisälsi syysloman. Yllätyksenä näyttökertoja tuli silti huimat 2482! Olen todella kiitollinen jokaiselle teistä, jotka olette asioineet täällä blogissani lokakuun aikana.


Kuukauden kommentti ja kommentoijat:

Lokakuussa blogiin tulikin yllättävän paljon kommentteja ja olen niistä jokaisesta todella kiitollinen! Kommentteja tuli yhteensä 38, joista 19 oli arvontaan osallistuvien kommentteja. Haluan kiittää myös jokaista arvontaan osallistunutta!

Ihania kommentteja tuli todella paljon lokakuun aikana ja kuukauden kommentin päättäminen oli tällä kertaa todella haasteellista. En siis pystynyt valitsemaan vain yhtä kommenttia vaan nyt lokakuussa kaksi kommenttia saa kuukauden kommentti -tittelin! Toinen kommentoijista oli Noora, joka kommentoi syyskuun postaukseen ihanan kattavan kommentin yleisesti ottaen kuukausipostauksista ja siitä, miten olin onnistunut kuukausipostauksen toteuttamisessa. Toinen kommentoijista oli Essi,  joka kommentoi myös samaiseen postaukseen kuin Noorakin ja siinä kommentissa oli jokseenkin samoja asioita kuin Noorallakin. 



Parin viimeisen kuukauden aikana olen todennut kätevämmäksi laittaa kuukauden kommentoijat tekstillä, joten samalla linjalla jatketaan myös tässäkin postauksessa. Kiitos paljon teille jokaiselle kommentoijalle ja erityisesti seuraaville kolmelle!

Essi Huida: 3 kommenttia
Tiia: 3 kommenttia
Viivi: 2 kommenttia

Kuukauden tykätyin Instagram-kuva:

Lokakuussa tulikin julkaistua Instagramiin jonkin verran kuvia. Yksi lokakuun tykätyimmistä kuvista sai melkeinpä 100 tykkäystä, muttei ihan. Tykätyin instagram-kuva oli kuva, jossa olen Erinin kanssa tallissa sisällä ja sen kuvan kuvateksteissä kerroin ratsastustunnistani, jonka menin kyseisellä ponilla! Tykkäyksiä kuvalle tuli siis 97 eli normaalia enemmän. 



Kuukauden ratsu:

Lokakuun aikana siirryimme vasta valmistuneeseen uuteen maneesiin, mutta sitä ennen meillä oli kaksi ratsastustuntia, joista toisen menin Erinillä ja toisen Ciriuksella. Maneesiin pääsinkin aikaisemmin, mitä oletin, koska menin extempore reissulle valmennukseen Gerdan kanssa. Seuraavan viikon torstaina maneesissa ratsastelut jatkuivat Gerdan kanssa, josta seuraavana päivänä oli taksvärkki, jonka vietin Kiviojalla ja silloin pääsin ratsastamaan pitkästä aikaa Sunshinella. Sitä seuraavalla viikolla kävimme Alinan kanssa tallilla Sallan kanssa ja ratsastimme Alinan kanssa yhdellä Eltsulla ja lokakuun viimeinen ratsu olikin suurena yllätyksenäni Enni.

Lokakuun aikana pääsin useamman eri ponin selkään ja normaalia enemmän ratsastamaan. Tunnit menivät hiukan vaihtelevalla menestyksellä, eikä mitään tiettyä mieleenpainuvinta ratsastuskertaa taida olla, mutta jos jokin noista pitäisi sanoa, niin tunti, jonka menin jättiponilla Ennillä. Tunnille minulla oli hirvittävästi ennakkoluuloja ja varsinkin, kun hyppäsimme esteitä, mutta tunti menikin odotettua paremmin ja saimme oikein kivoja hyppyjä, vaikka itselle tuotti hiukan hankaluuksia mukautua Ennin hyppytyyliin.

Ratsastuskuvat: Viivi Vanhanen



Kuukauden mieleenjääneimmät tapahtumat:

Koko kuukausi alkoi suurella määrällä orkesteriharjoituksia ja Jennan yllätyssynttäreitä suunnitellen. Järjestimme siis Alinan ja kaverini Sofian kanssa yllätyssynttärit Jennalle, jonne leivoimme Alinan kanssa naapurimme avustuksella ison täytekakun. Synttäreiden lomassa kävimme uimassa ja syömässä Holiday Clubilla. Seuraavalla viikolla olin esiintymässä alkuviikosta yhdessä musiikkiopistojen ja kaupunginorkesterin kanssa Suomi 100 konserteissa sekä siitä hyvästä pääsimme myös syömään Amarilloon, jossa oli oikein hauskaa. 

Lokakuussa oli myös taksvärkki, jonka jälkeen alkoikin syysloma, jonka vietin täällä Lappeenrannassa. Sen aikana kävin keilaamassa, uimassa, tallilla x2, mummolla ja mummilla, kaupungilla x2 ja mitähän muuta siihen mahtui. Kavereiden kanssa oloa sekä paljon nukkumista.




Siinä se lokakuu oikeastaan menikin. Takana siis kaikenlaista kivaa täynnä oleva kuukausi! Tähän postauksen loppuun haluan mainita vielä, että tämä blogi saattaa viettää jonkin laista hiljaiseloa nyt marraskuussa, jotta saan kaikki joulukalenterin postaukset siihen vaiheeseen, että niitä voikin sitten postata tänne blogiin heti joulukuun alkaessa. Ei minulla tällä kertaa muuta. Kertokaahan mitä piditte! Ens postaukseen!