-->

sunnuntai 19. elokuuta 2018

Estetreeniä valvovan silmän alla

Perjantaina ohjelmassa oli Gerdan kanssa Sanna Kosken estevalmennus. Valmennukseen menin hiukan jännittävin fiiliksin ja toivoen, että pääsen tallilta pois ehjin nahoin tippumatta ponin selästä. Poni kuitenkin pääsi yllättämään ja päätimmekin valmennuksen hyvin fiiliksin! Tässä postauksessa lisää valmennuksesta. 

Käyntien jälkeen siirryimme raviin ja aloitimme työstämään ravia askeleenpidennyksillä. Teimme jonkin verran vaihteluita lyhyiden ja pitkien askelien välillä. Tehtävä sujui paikoittain ihan hyvin. Gerda oli alusta alkaen todella hidas pohkeelle, eikä liikkunut siitä tarpeeksi hyvin eteenpäin. Saimme kuitenkin muutamia hyviä pätkiä askeleen pidennyksissä ja lyhennyksissä. Tehtävää teimme molempiin suuntiin, jonka jälkeen siirryimme käyntiin ja annoimme poneille hiukan pidempää ohjaa ja sillä aikaa kuuntelimme valmennuksen ensimmäisen estetehtävän.

Kuvista kiitos Viiville!

Meille annettiin tehtäväksi nostaa lyhyen sivun puolesta välistä laukka ja jatkaa pitkälle sivulle laukassa, jossa tehtävänä oli tehdä neljän kavaletin innari. Sen jälkeen jatkettiin laukassa lyhyen sivun puoleen väliin saakka ja siitä raviin. Toisella pitkällä sivulla tehtiin ravista muutaman kappaleen verran käyntiin siirtymiä.

Ensimmäisellä kerralla, kun tulimme tehtävää, Gerda hieman tuijotteli kavaletteja, mutta kun sain tarpeeksi kannustettua ponia menemään kavalettien yli, Gerda hyppäsi kiltisti, vaikka välissä tulikin raviaskelia. Tulimme useamman toiston ensimmäiseen suuntaan ja Gerda alkoikin sujumaan hyvin ja saatiinkin onnistuneita pätkiä. Tosin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota siihen, että muistaisin katsoa esteillä suoraan eteenpäin, eikä esteisiin tai ponin jalkoihin. 

Toisessa suunnassa innari ei sujunutkaan ollenkaan niin hyvin kuin edelliseen suuntaan. Ponin hitaus korostui jotenkin entistä enemmän, eikä askeleetkaan meinanneet osua kohdalleen, sillä ponin olisi pitänyt edetä huomattavasti enemmän. Viimeinen pätkä sujui kuitenkin todella kivasti tähän suuntaan ja siihen oli hyvä lopettaa tämä tehtävä.


Sen jälkeen hyppäsimme toisella pitkällä sivulla ollutta linjaa, jossa ensimmäinen este oli pysty ja toinen okseri. Ensimmäisellä kerralla olimme tulossa laukalla sisään, mutta poni siirtyi raviin ja hyppäsimme pystyn hiukan epäröiden yli. Nyt en muista pääsimmekö okserin ensimmäisellä yrittämällä yli, mutta jos pääsimme, sille Gerda tuli epäröiden. Saatoimme kuitenkin ottaa okserille uusi lähestyminen, mutta minulla ei kuitenkaan ole tarkkaa muistikuvaa siitä, tapahtuiko näin. Otimme linjalle useamman toiston siihen suuntaan ja Gerda hyppäsikin hyviä hyppyjä ja se alkoikin vähän imemään esteille. 

Vaihdoimme toiseen suuntaan ja siihen suuntaan tehtävä oli haasteellisempi. Ensimmäisellä kerralla meille tuli todella huono lähestyminen ja sen vuoksi emme päässeet esteestä ensimmäisellä yrityksellä yli, joka tosin ei siinä tilanteessa yllättänyt. Sen jälkeen tulimme uudella ja paremmalla lähestymisellä ja pääsimme onnistuneesti okserista ja pystystä yli. Otimme linjalle useamman toiston tähän toiseen suuntaan ja tuli ihan kivoja pätkiä. Tosin se tuli huomattua, että Gerda vaihtaa esteeltä todella helposti laukan vääräksi, joten siihen täytyy vielä kiinnittää huomiota tulevissa estetreeneissä. 



Viimeisenä estetehtävänä tulimme linjan, jonka jälkeen jatkoimme laukkaa ja tulimme yhden pystyn lävistäjällä. Se sujui hyvin ja Gerda hyppäsi kiltisti yli täysin uudesta esteestä. Kokonaisuudessaan esteistä jäi todella hyvä fiilis, vaikka tulimmekin aika pitkälti vain muutamaa tehtävää. Mielestäni nämä toistot ovat kuitenkin todella hyvää treeniä Gerdalle, jotta poni saa onnistuneita ja hyviä kokemuksia esteiltä. 

Esteiden jälkeen teimme vielä loppuverkan ravissa ja siinä teimme ympyröitä ja vähän samoja juttuja kuin alkuverryttelyssäkin. Sen jälkeen kävelimme ja annoimme pidempää ohjaa. Olin kyllä todella tyytyväinen siihen, miten Gerda suoriutui kaikista esteistä ja hypyistä. Valmennuksesta jäi todella hyvä ja onnistunut fiilis, joten siitä onkin hyvä jatkaa estetreeniä Gerdan kanssa.


Tällaisissa fiiliksissä ratsasteltiin siis perjantaina Sannan valmennuksessa. On se poni vaan huippu ja aina se vaan pääsee yllättämään kuinka kivasti Gerda nykyään hyppää! Olisi kiva kuulla, mitä piditte postauksesta ja kiinnostaisiko vielä näiden loppu kuun päivien ajalta joltain yhdeltä ratsastuskerralta saada postausta? 

8 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus! Miusta siun lirjotus tyyli on jotekii tosi ihana ja sitä on miusta tosi mukava lukea. Sattu vaan silmään että tuolla luki "Gerda alkoi sujumaan hyvin".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Mukava kuulla, että tykkäät kirjoitustyylistäni ja, että sen lukeminen on mukavaa!

      Poista
  2. Kiva kuulla, että meni hyvin! Kerkesin jonkun verran nähdä ja meni super hyvin😍. Ihana teksti ja ihanat kuvat❤️.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Gerda oli kyllä aika huippu valkussa ja ihan tosi hyvät fiilikset jäi valmennuksen päätteeksi! On Sanna vaan hyvä valmentamaan ja on ihan huippua, että meillä tuntsareillakin on mahdollisuus päästä Sannan valmennuksiin!

      Poista
  3. Kiva postaus!
    Itsellänikin on tällä viikolla tulossa estetunti, enkä millään malttaisi odottaa sitä. Kenties me päästään jopa tallillamme syyskuussa pidettäviin esterataharkkoihinkin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Estetunnit ovat kyllä aina sellaisia, ettei niitä malttaisi millään odottaa, meilläkin jo seuraava valmennus tiedossa ja siihenkin tuntuu olevan vielä pitkä aika. Se olisi kiva, jos pääsisitte Karkin kanssa kisailemaan, onhan se kuitenkin oma ulottuvuutensa esteratsastuksessa. Meilläkin luvassa huomenna tallin omat estekisat!

      Poista
  4. Tosi kiva postaus, tätä oli todella kiva lukea! Kirjoitat ratsastuspostaukset niin, etteivät ne kyllästytä ja ovat sopivan mittaisia. Jatka samaan malliin!

    pollenkirjakarsina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Matilda! Mukava kuulla, että nämä ratsastuspostaukset eivät kyllästytä ja ovat sopivan pituisia!

      Poista