-->

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Positiivisen viikon kooste

Olen moneen kertaan miettinyt, että haluanko kirjoittaa menneeltä viikolta koosteen, mutta nyt päädyin siihen tulokseen, että kirjoitan. Menneestä viikosta jäi sen verran positiivinen fiilis, että haluan kuitenkin jakaa kuluneen viikon teidän kanssanne. Toivottavasti tykkäätte!

Maanantai 6.8.2018

Viikko alkoi pyöräilemällä tallille hirvittävässä vastatuulessa ja matkamme kuluikin aika hitaasti. Päivä olikin siitä erilainen, että ohjelmassa oli irtohypytystä. Rakensimme kentälle kujan valmiiksi ja sitten hoidimme Gerdan ja veimme sen kentälle. Juoksutimme ponia ensin irtona ja sen jälkeen hypytimme. Gerda hyppäsi oikein kivasti, vaikka olisi ehkä voinut edetä vielä enemmän. Hypytyksestä jäi kuitenkin hyvä fiilis. Gerdan jälkeen oli Ciriuksen vuoro, jonka jälkeen siivosin osittain puomeja ja tolppia ja jätin loput muille siivottaviksi.

Ilmoittauduin aamulla vähän extempore vielä ratsastustunnille Gerdan kanssa. Joten lähdin hoitamaan Gerdaa. Meillä oli puomitunti, joka oli kyllä oikein hyvä aihe meille Gerdan kanssa. Tunnilla työskentelimme aika paljon sellaisella tehtävällä, jossa oli ensin ravipuomit, jonka jälkeen useampi metri, johon väliin tehtiin voltti ja sen jälkeen uudet ravipuomit. Tehtävää tehtiin ravissa ja siinä Gerda kulki ihan kivasti. Poni olisi voinut edetä vähän enemmän, mutta muuten kulki mainiosti. Laukassa teimme samaa tehtävää, mutta puomien sijasta oli kavaletit. Tehtävä sujui meidän osalta oikein hyvin ja se sopikin Gerdalle loistavasti, sillä siinä se joutui työskentelemään vähän enemmän, eikä menty vain esteeltä toiselle. Lopuksi ravailimme ja kävelimme ja lopuksi ravissa Gerda tuntuikin jo paremmalle kuin alussa. Meille tunti oli kuitenkin hyvä ja hyödyllinen. 

(c) Alina Tervonen

(c) Alina Tervonen

Tiistai 7.8.2018

Gerda teki ihmeteon, kun tuli meitä ravilla vastaan, kun olimme hakemassa sitä tarhasta. Vähän ihmetytti miten se noin teki, sillä sille tyypillisempää on enemmän lähteä karkuun ja kääntää takamustaan. Hoidettaessa Gerda oli kuitenkin todella positiivisella tuulella ja oli ilo lähteä sen kanssa tekemään töitä. Aluksi menin kentälle ratsastamaan ja siellä tein vain ympyröitä sekä muita kaarevia uria. Sen jälkeen kävelin maneesille, koska tunnit olivat molemmilla ulkokentillä. Maneesissa ravailin ja tein ympyröitä ja hain poniin tuntumaa, joka löytyikin paikoittain aika kivasti ja tuli aika hyvän tuntuisia pätkiä. Laukassa tein vain ympyröitä ja laukkailin rennosti eteenpäin. Sitten lopuksi käynnit ja ravit. 

Tiistaina Gerda oli todella hyvän tuntuinen ratsastaa ja oli jotenkin todella kiva mennä sillä, kun se kuunteli niin hyvin apuja ja liikkui hyvin omalla energiallaan eteenpäin. Itse ratsastin tiistaina ensimmäisenä ja sen jälkeen vielä äitini sekä Alina ratsastivat Gerdalla.

(c) Viivi Vanhanen

Keskiviikko 8.8.2018

Meillä oli kuvauspäivä ja harjasimme Alinan kanssa Gerdan hyvin, jonka jälkeen nakkasimme sille suitset päähän ja lähdimme maastoon ilman satulaa. Alkumatkan menimme Ciriuksen kärryjen perässä ja se sujui hyvin. Sitten pysähdyimme eräälle tielle, jossa Alina otti minusta ja Gerdasta kuvia, kun olin ponin selässä. Pian sen jälkeen tulin kyydistä alas ja otimme lisää kuvia. Otin samassa paikasta Alinasta myös kuvia ja pian sen jälkeen siirryimme toiseen paikkaan kuvailemaan. Sitten kävelimme takaisin tallille ja poni sai huilahtaa hetken aikaa. Meidän äitimme meni sillä vielä illalla omalla tunnillaan, joten Gerda pääsi vielä tosissaan puksuttelemaan ja tekemään töitä.

(c) Alina Tervonen

(c) Alina Tervonen

Torstai 9.8.2018

Minulla oli oma ratsastustuntini ja menin sen Gerdalla. Äitini lämmitteli minulle Gerdan ennen kuin ratsastustuntini alkoi, joten hyppäsin vain ponin kyytiin, kun tuntini alkoi. Tunnilla meillä oli aiheena pohkeenväistöt ja aloitimmekin tekemään niitä jo alkukäyntien jälkeen. Aluksi teimme käynnissä siksak-väistöä pitkällä sivulla. Hetken kuluttua vaihdoimme suuntaa ja teimme samaa tehtävää toiseen suuntaan, mutta ravissa. Käynnissä tuli paljon parempia pätkiä kuin ravissa, mutta en kyllä tiedä menivätkö väistöt käynnissäkään kovinkaan hyvin. 

Ennen laukkaamista väistätimme takaosaa ympyrällä ympyrän keskustaa kohden ravissa. Ja sitten laukassa. Samaa teimme toiseen suuntaan. Tehtävä ei mennyt osaltamme kovinkaan hyvin, koska a) en tajunnut aluksi mistä oli kyse b) en saanut pohjetta tarpeeksi läpi & c) en vain osannut ratsastaa. Laukkailujen jälkeen ravailimme ja kävelimme. Jostain syystä sitä hyvää fiilistä ei tullut tunnin päätteeksi, ehkä se johtui vaan siitä, etten osannut ratsastaa, eikä todellakaan ollut minun ja Gerdan yhteinen hyvä päivä.

(c) Viivi Vanhanen

(c) Viivi Vanhanen

Perjantai 10.8.2018

Perjantaille minulla oli luvassa hiukan kuvaushommia ja sen jälkeen pääsin vasta liikuttamaan Gerdaa. Tein Gerdan kanssa ihan perusjuttuja. Jonkin verran ympyröitä sekä siirtymiä. Yritin hakea sitä samaa fiilistä, mikä tuli tiistainakin ja sen etsinnät sujuivat paremmin kuin torstaina. Gerda liikkui huomattavasti paremmin torstaihin verrattuna. Poni liikutti hyvin takaosaan ja taipui aika kivasti. Se eteni myös paremmin ja liikkui pohkeesta, vaikka tosin se olisi voinut edetä vielä enemmän. Tämän etenemisen suhteen ollaan kuitenkin päästy paljon eteenpäin ja se on liikkunut jo huomattavasti paremmin heinäkuuhun verrattuna.

Kentällä pyörimisen jälkeen kävin vielä kävelemässä tietä pitkin lenkin selästä käsin Gerdan kanssa. Annoin Gerdalle vähän pidempää ohjaa ja poni käveli oikein kiltisti eteenpäin. Perjantailta jäi kuitenkin oikein hyvä mieli, kun Gerda jatkoi jo useamman päivän kestänyttä positiivisuuttaan, ihana poni.

Lauantai 11.8.2018

Menimme aamuselta jo tallille ja kävimme hakemassa Gerdan sisälle laitumelta. Hoidimme Gerdan hyvin ja varustimme sen. Äitini lähti sillä maastoilemaan yhden tallikaverinsa kanssa ja sillä aikaa me jäimme Alinan kanssa talliin ja autoimme tuntiponien sisälle hakemisessa. Kun he tulivat takaisin maastosta, äiti ratsasti Gerdalla hetken aikaa ja sitten Alina meni Gerdan kyytiin. Itse en liikuttanut ponia lauantaina, mutta nyt alkavalla viikolla jatkuu taas touhuilut Gerdan kanssa. 

(c) Alina Tervonen

Tällaisissa tunnelmissa siis touhuiltiin Gerdan kanssa vasta päättynyt viikko. Gerda oli kyllä koko viikon ajan jotenkin todella positiivisella tuulella hoitaessa ja muutenkin touhuillessa. Onhan se ihan huippu! Katsotaan, mitä alkava viikko tuo tullessan, mutta toivottavasti ainakin samanlaisia fiiliksiä. Kertokaahan, mitä tykkäsitte tästä postauksesta ja jaksatteko lukea näitä postauksia vielä jatkossakin!

16 kommenttia:

  1. Hyvä postaus ja ihanii kuvii!������

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Pihla, mukava kuulla, että postaus miellytti!

      Poista
  2. Te sovitte Gerdan kanssa tosi hyvin "yhteen". Teillä näyttää yhteistyö sujuvan ja saat ratsastettua sitä tosi hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kiva kuulla! Yhteistyötä on hiottu tässä kohta kahden kuukauden ajan ja jotain tulosta alkaa kyllä vähän syntyä, vaikka toki vielä olisi paljon kehityttävää!

      Poista
  3. Meilläkin on ollut kiva viikko, kiitos erityisesti maanantain seurasta! Työ ootte kyllä kehittyny iha super nopeasti, superit!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos siulle, oli kiva päästä toteuttamaan irtohypys! Jostain kumman syystä pääsee kehittymään aikamoista vauhtia, kun pääsee ratsastelemaan päivittäin.

      Poista
  4. Todellakin lisää tämmöisiä koosteita! On mukavaa lukea teidän monipuolisesta menosta :) Gerda vaikuttaa ihanalta ponilta! :*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että tykkäsit ja näitä koosteista saisi kirjoitella jatkossakin! Gerda on kyllä ihana poni!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Gerda on kyllä varsin söpö tapaus ja se on rodultaan dartmoorinponi!

      Poista
  6. Mahtavaa taas päästä lueskelemaan teidän touhuiluja blogin puolelta! Ootte Gerdan kanssa oikein tehopoppoo, jonka tekemisä on kiva seurata. Onnistunut postaus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tehopoppoo, ihana! Mukava kuulla, että pidit postauksesta ja siusta on ollut kiva seurailla meidän touhuiluja!

      Poista
  7. Miljoona kertaa olen sen sanonut, mutta sanon vielä kerran- hitsi, miten hyvin osaat tiivistää isojakin kokonaisuuksia tosi kevyeksi ja vaivatta luettavaksi paketiksi! :) Hyvä sä! :)
    Gerda oli kyllä oiva valinta teille vuokrahevoseksi, kerta kerralta tuntuu vain sujuvan paremmin ja paremmin- olen niin iloinen teidän puolesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, että onnistun mielestäsi hyvin näissä tiivistystä vaativissa postauksissa! Gerda oli kyllä mainio valinta ja sen kanssa huomaa kyllä sen, kun onnistuu oikeasti ja se todellakin palkitsee sen. Ponin kanssa pääsee kyllä kehittymään ihan huimasti!

      Poista
  8. Hyvin kirjoitettu postaus, tätä oli taas ilo lukea! :)

    VastaaPoista