-->

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Tasapaino koetuksella

Mistäs sitä oikein aloittaisikaan? 

Koko syksy on ollut omalta osaltani aika kiireistä ja paljon on ennättänyt tapahtua näiden muutaman kuukauden aikana. Tällä hetkellä päällimmäisenä on mielessä Enkelit -musikaali, jonka esitykset ovat olleet viime viikolla ja nyt alkavalla viikolla on kaksi viimeistä esitystä. Kaikkien treenien ja esityksien keskellä olen ennättänyt käymään tallilla aina tuttuun tapaan ja tämän postauksen kuvittaakin viime perjantaina otetut syksyiset kuvat Gerdasta.


Meillä päättyi siis elokuussa Gerdan joka päiväinen vuokraaminen ja sen aikana kaikki sujui oikein kivasti ja oli ihanaa päästä käymään lähes joka päivä tallilla. Ainut haitta puoli siinä oli ehkä se, ettei muulle elämälle jäänyt niin paljoa aikaa, sillä tallilla meni kuitenkin yleensä koko ilta aina koulupäivän jälkeen. Gerdan kanssa puuhailut eivät kuitenkaan päättyneet elokuuhun, vaan jatkamme tämän ainutlaatuisen ponin kanssa touhuiluja aina perjantaisin. On kyllä kiva, kun saa vähän extra ratsastusta aina viikottaisen ratsastustunnin lisäksi. 

Syyskuun ensimmäisenä perjantaina ratsastin kentällä ja tein ratsastaessa erilaisia siirtymiä, jotta poni herkistyisi. Lisäksi paljon  ympyröitä sekä hyödynsin kentällä olevia puomeja siten, etten tullut niiden yli. Puomit olivat ns. loivalla kiemurauralla. Gerda sai paljon rapsutuksia ratsastuksen jälkeen ja vähän leipää.



Toisena perjantaina menin ravissa ravipuomeja ja laukassa puomikasaa. Gerda liikkui koko ratsastuksen ajan tosi kivasti ja reagoi hyvin pohkeeseen. Oli kiva, kun poni kulki hyvin eteenpäin omalla moottorillaan. Gerda vähän tuijotteli puomeja ravissa, mutta muutaman kerran jälkeen ne sujuivat oikein mallikkaasti. Laukassa puomit olivat yhtenä kasana ja ensimmäisellä lähestymisellä Gerda päättikin tehdä todella yllättäen U-käännöksen ja siinä sitten lensin aika tehokkaasti sieltä alas. Sen jälkeen olin varautunutkin mahdolliseen temppuun uudelleen ja heti seuraavalla kerralla poni yritti tehdä saman tempun uudelleen, mutta ei onnistunut ja lopulta hyppäsimme puomikasan yli. Toinen suunta oli myös yhtä jännittävä, mutta saimme siihenkin suuntaan hyviä puomikasan ylityksiä muutaman ensimmäisen ylitys kerran jälkeen. 

21.9 perjantaina oli päivän ratsastussuunnitelmissa lähteä Alinan ja Ciriuksen (käykää katsomassa instagramissa @cirppailua) kanssa maastoon kahdelleen. Maastossa kävimme metsässä rämpimässä ja menimme kaikki askellajit läpi. Oli ihana päästä tuulettelemaan aivoja laukan tahdissa! Kotimatkalla kävimme vielä vähän kahlailemassa järvessä ja sieltä lähtiessä menimme pienen metsikön kautta, jossa hyppäsimme parin tukin yli ja ne Gerda ylittikin yllättävän hyvin, ihana poni!


Syyskuun viimeinen viikko olikin kisaviikko ja maanantaina otin extrana ratsastustunnin, jolloin menin Gerdalla ja silloin hyppäsimme maneesissa. Gerda oli hidas pohkeelle, mutta tuli kuitenkin ihan hyviä pätkiä. Oli hyvä saada alle maneesissa hyppäämistä, kun viikon kisat olivat maneesissa. 

Torstaina jatkoin Gerdan kanssa omalla tunnilla ja menimme ulkona kavaletteja. Tunti meni meidän osalta ihan penkin alle, eikä fiilikset olleet kovinkaan korkealla tunnin päätyttyä. Gerda ei kuunnellut yhtään, eikä siihen saanut mitään reaktiota. Ihan viimeinen kavalettitehtävä meni kuitenkin ihan hyvin, mutta se ei kuitenkaan nostanut fiilistä seuraavan päivän kisoihin. 

Noh, perjantaina starttasimme Gerdan kanssa Kiviojan omissa kisoissa 50cm luokan ja ajatuksena oli lähteä korjaamaan edellisien kisojen virheitä, mutta kisat menivät vielä huonommin.. Ulkona, verryttelyssä Gerda ei kuunnellut oikein yhtään ja sitä vain kiukutti. Verkkahypyt olivat kuitenkin hyviä ja pääsimme jokaisesta yli ensimmäisellä yrittämällä. Maneesissa oli itse rata, jonne päästyä Gerda tysähti paikalleen ja tuijotteli ikkunasta ulos sekä oli todella jännittynyt, eikä reagoinut mihinkään. Maneesissa sai ottaa yhden hypyn ennen rataa ja sille Gerda kielsi. Uudella yrittämällä pääsimme esteestä yli ja sen jälkeen jatkoimme radalle. Ensimmäinen este ylitettiin puhtaasti ja heti toiselle tuli kielto. Otin uuden lähestymisen ja tulimme esteelle ravissa ja Gerda kielsi yllättävästi esteelle ja sen jälkeen pakitti vielä vähän ja tasapainoni ei siinä vaiheessa enää kestänyt, eli tipuin ponin kyydistä alas ja meidät hylättiin. Selkä otti vähän osumaa ja siinä oli sellainen tunne, että oli tärähtänyt. Kävin vielä sen jälkeen ulkona hyppäämässä kerran verryttelykentällä esteen ja se sujui hyvin.



 Nyt lokakuussa olen käynyt kahteen kertaan ratsastamassa Gerdalla ja molemmilla kerroilla olen mennyt koulua. Ensimmäisellä kerralla ratsastuksesta ei meinannut tulla yhtään mitään ja silloin minun hermojani koeteltiin ihan urakalla. Jälkimmäisellä kerralla Gerda kuitenkin liikkui oikein kivasti ja reagoi hyvin pohkeeseen. Kävimme myös kävelemässä tiellä loppu käynnit. 

Gerdan kanssa on siis mennyt vaihtelevalla menestyksellä touhuilut, mutta on se silti ihana poni ihanalla olemuksellaan. Nykyään se on meidän seurassa niin positiivinen, kun ollaan hoidettu sitä ja se saa kyllä minut aina niin hyvälle tuulelle. Tuon ponin kanssa on oppinut arvostamaan niitä pieniäkin onnistumisia, sillä Gerda kuuluu siihen listalle, jossa on ponit, joiden kanssa saa tehdä toden teolla töitä, että saa niitä hyviä pätkiä ja hyvän fiiliksen. 


Ehkä tässä oli tarpeeksi kuulumisia tälle kerralle. Katsotaan, mitenkä postailut tulevat jatkumaan nyt syksystä. Jos täällä on hiljaisempaa, niin Instagramin puolelle tulen kuitenkin päivittelemään mitä kaikkea ponien kanssa on oikein tullut puuhailtua!

4 kommenttia:

  1. Vihdoin ja viimein! Hyvä postaus, jatkossa lisää tämmösiä!

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus! Ja super hienoja kuvia Gerdasta

    VastaaPoista
  3. Super kiva postaus ja ihania kuvia:)

    VastaaPoista
  4. Tykkäsin sun postauksesta :) Käy kurkkaa myös minun blogini :
    Moi kasinoaiheinen uusi blogini jota kirjoittaa 33 vuotias mies pääkaupunkiseudulta.
    https://kasinokeisarin.blogspot.com/

    VastaaPoista