-->

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Pennuttelua💕🐶😘

Moi! Eilen sunnuntaina 26.4 kävimme tapaamassa aivan ihania pikku karvapalloja. Tällä kertaan emme käynneet kasvattajalla, vaan emän toisella omistajalla., koska koirat siellä viikonlopun olivat olleet. Olimme kahden maissa siellä ja sitten tulikin pentujen isän omistaja myös. Otimme heti kamerat esiin ja ei, kun vaan räpsimään. Laitan tähän muutaman kuvan.
                                                        Tässä meidän tuleva koira💕
                                     Lelu otettiin heti käyttöön, kun sen pennut saivat😊
Piimäkin näytti maistuvan😊

Koirat heräsivät silloin, kun menimme ja heti  käytimme ulkona, että oppisivat nopeasti sisäsiisteiksi. Sen jälkeen touhuttiin ja niin leikksiä ne vaan on ja painivat jo mukavaa tahtia😉.
Sen jälkeen kun oltiin hetki temuttu, alkoi jo pieniä väsyttää. Sitten yritettiin ottaa yhteis kuvaa vanhemmat ja pennut. Itseltä ne ei hyvin onnistunut, kun kolmas sukupolvi saatiin kuvaan niin minulta onnistui.
Pentujen emä, isä, isän äiti ja itse pennut👌💖
Siinä kaikki pennut💕

Sitten, kun pennut heräsivät käytettiin ulkona ja sen jälkeen lastattiin autoon. Pennut lähtivät ilman emää. Tähän laitan vielä muutamia kuvia😊💕!
Tässä on tulevat lappeenrantalaiset💕

Loistava poseeraja, vaikka vettä satoikin👌

💕

Väsyttääköhän vielä?😴


💕💖💕

Perjantaita odotellessa💕
Ajattelin tehdä viikon ajan jokaiselta päivältä koira my dayn yhteen tai kahteen postaukseen! 
Mut MOIKKAA👋!

torstai 23. huhtikuuta 2015

Esittelyä Itsestäni

Moi! Eli tässä tulee minusta vähän esittelyä :). Olen 11-vuotias tyttö, mutta pian täytän 12. Olen siis viidennellä luokalla ja luokkani on musiikkiluokka. Laulamme todella paljon ja opiskelemme musiikinteoriaa. Lempiaineitani on musiikki, liikunta ja käsityö. Historia, matikka ja biologia ja maantieto eivät ole parhaimmasta päästä. Luokkani on todella ihana. Harrastuksiini kuuluu lisää musiikkia. Soitan klarinettia ja käyn kahdessa orkesterissa. Olen soittanut kohta kolme vuotta ja on kivaa oppia lisää ja uutta musiikista. Klarinetin soitto alkoi siitä, kun musiikkiluokalle pääsykokeisiin tarvittavassa lapussa piti laittaa soitintoiveet. En tiennyt itse mitä haluan soittaa, mutta sitten äiti ehdotti klarinettia ja siinä se sitten olikin. Kävin katsomassa googlen kuvahausta minkälainen soitin oli ja sitä ei enää sen jälkeen mietittykään. Toiseksi vaihtoehdoksi laitoin pianon, kun olin sitä jo soitellut kotona ja soittelen vieläkin. Ja harrastan myös sitä mitä ei koskaan voisi lopettaa eli ratsastusta<3. Käyn Kiviojan ponitallilla. Aivan ihana paikka ja hyvä, kannustava opettaja. Myös aivan ihanat tallikaverit<3. Ratsastuksesta tämä blogi kertoo paljon toisen asian rinnalla, mikä selviää tässä hetkenpäästä. Ratsastan torstaisin kuudesta seitsemään. Tunnillani on äitini, kaks kaveriani ja pikkusiskoni Alina. Lempiponejani on Anni joka on connemara, Jason, Colibri ja  Cirius jotka ovat dartmooreja ja Sunshine joka on Shetlanninponi. Ratsastuksesta ei nyt tässä muuta, vaan siirrytään aiheeseen, minkä takia perustin tämän blogin. Eli saamme koiran viikon päästä, jota odotan innolla. Koiran rotu on kromfohrländer. Se on saksalainen rotu ja aika harvinainen täällä suomessa. Niitä on vain 200-400. Koiramme nimeksi taitaa tullee Loru. Tässä muutama kuva tulevasta koirastamme :)!



Nämä kuvat on otettu kaksi viikkoa sitten ja pennussa/pennuissa on muutosta tapahtunut paljon.
Koirasta sitten kuvia ja juttuja satelee kun se meille saapuu vapun aikaan.

En tiedä mitä tässä nyt itsestäni enää kertoa :D!
Laitan alas vielä muutaman kuvan ja toivon tänne kommentteja :)
                                                    Nämä jostain koulun jutusta kuvattu!
                                                                  Minä ja Etydi
                                                             ilotulitukset 2014

Saksasta vuonna 2014!