-->

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Vauhdikasta menoa!

Moikka! Tänään ajattelin kirjoittaa pitkästä aikaa koira-aiheista postausta. Toivottavasti tykkäätte :)!

Kävin äitini ja Lorun kanssa montulla lauantai aamupäivästä. Tarkoituksena oli ihan vain juoksuttaa Lorua mäkiä ylös ja alas. Matka montulle meni hyvin Lorulla oli vain hirrrrveä kiire. Varmaan tiesi mihin oltiin menossa. Montulla päästettiin Loru irti ja siellä se sai juoksennella aluksi ihan vapaasti.




Aina välillä pyysimme, että Loru jäisi odottamaan mäen alapäähän ja äiti meni mäen yläpäähän ja kutsui Lorua sivulle. Loru odotti aina tosi hienosti, vaikka äitini ja Lorun välillä oli aika pitkäkin matka. Joskus Loru kyllä lähti topsuttelemaan mäkeä kohti malttamattomana.

Montulla olimme jonkin aikaa, mutta Lorulle alkoi tulla vähän kylmä ja sen tassut olivat ihan lumessa, joten päätimme lähteä kävelemään kotiin päin. Miunkin sormet olivat aikalailla jäätymispisteessä.







Ennen lähtöä halusin ottaa vielä muutaman kuvan Lorun kanssa. Ne onnistuikin aika hyvin. Sitten laitoimme Lorulle remmin kaulaan ja lähdimme kävelemään kotiin päin.


Kertokaahan mitä piditte postauksesta ja minkälaista postausta mahdollisesti haluaisitte Lorun 2v syntymäpäivänä, joka onkin 9.3! Oisko se Lorun kertoma postaus vai ihan joku muu? Ideoita kommentteihin! Ens postaukseen!

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Vähän vanhoja kuvia

Moi! Kiireitä on ollut, joten postauksien kirjoitteleminen onkin jäänyt, eikä postausideoitakaan ole sadellut toinen toisensa jälkeen. Nyt ajattelin kuitenkin tehdä postausta vanhoista ratsastuskuvista. Suurin osa näistä varmaan onkin ollut täällä blogissa, mutta toivottavasti se ei haittaa. Kertokaahan lempi kuvanne kommentteihin!

1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.

9.

10.

11.

12.

13.

14.

15.

16.

17. Ikävä pientä <3

18.

19.
20.

Kertokaahan siis suosikki kuvanne! Toivottavasti tykkäsitte postauksesta! Ens postaukseen!

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Kysymyksiä maan ja taivaan väliltä

Moikka! Ajattelin tehdä jotain speciaalia sadannen postauksen kunniaksi ja se jokin on kysymyspostaus! Eli toivon kovasti, että laittaisitte paljon kaikenlaisia kysymyksiä eli aihetta ei ole! Mitä vaan maan ja taivaan väliltä!


Kysymyksiä voit laittaa viikon ajan, eli viimeinen kysymysten laittamis päivä on 19.2.2017! Laita kysymyksiä, joko tämän postauksen kommentteihin tai blogin instagramini kuvaan,, joka on tarkoitettu kysymyksille. Instagramini on @elaimetsydamessa! Menkää ihmeessä seurailemaan sitä, jos ette vielä seuraa!

maanantai 6. helmikuuta 2017

Ratsastin shunshainilla!

Moi! Yhtenä kauniina päivänä selailin laatikoitani ja löysin sieltä kaksi vihkosta joihin olin kirjoitellut ratsastustunneistani. Toinen on vuodelta 2013 ja toinen on vuodelta 2015. Tietenkään kaikilta vuosien tunneilta ei ole kirjoittamaani tekstiä laiskuuden vuoksi, mutta suurimmalta osalta. Ajattelin kirjoittaa teille muutaman tunti kirjoituksen, suoraan vihkosta. Eli älkää ihmetelkö suuria kirjoitusvirheitä mitä tekstit sisältää!  Postaukseen lisänä vielä vanhoja ratsastuskuvia.


21.12.2012

"Meillä oli tasapaino harjoituksia. ensiksi piti mennä ihan tavallisesti ravia. Sitten piti ottaa toinen käsi irti ja pitää toisella kiinni. Sit tuli vaihto. Sitte ravia ilma kumpaakaa kättä. Pami sano ku meil meni nii hyvi et laittakaa kädet kypärän päälle ja ravatkaa niipä tietyst toppahousut oli nii liukkaat et tipahin Jasun selästä. se oli kivaa. tipahin melkee uusiks mut (miun serkku, joka talutti) sai mut kii. tunnin jälkee en pysyny pystyssä ni vedin spakaatin ja naama melkee kakka kasas"

14.2.2013

"Laukattiin kaikki yksin sain shunshainin (shunshinen) ja Allu Ikean. Mun poni oli ärsyttävä ku se voltis alko temppuilee. Allul ja Mul meni siihe oikeesee suuntaa laukka sika huonost mul ainaki vasempaa suuntaa lähti tokal ja kolmannel kerral iha automaattisesti jopa liian aikasi. Tavallinen tunti!"


14.3.2013

"Menin Coliprilla (Colibrilla) joka on dartmoori Alina meni Jasonilla (yks tuntilaine) Ikealla (toine tuntilaine) Fionalla. Colibri oli tosi vilkas se oli kiivaa mut se oli koko aja melkee pää alhaalla se nyki paljo vissii ois pitäny päätä samal taval ku kisaajat laukka oli tosi nopeeta en oo menny koskaa nii nopeeta laukkaa. Kysyin Jamina. Mentii puomeja ja ravattii."

12.3.2015

"Eli tänään menin Ciriuksella. Se oli ihana mutta ei kauhean reipas. Poni tuntui jo alusta lähtie erillaisen tuntuinen. En ollut mennyt sellaisilla poneilla jotka pitää kaulan kaarella. Aluksi haimme poneihin tuntumaa. Teimme voltteja ja pysäytyksiä. Ponia sain vauhdittaa kuin hidastella. Sitten aloimme mennä keskihalkasijalla muutamaa ravipuomii ja vaihdettiin suuntaa joka kerta. Sen jälkeen yritin laukata mutta poni ei laukannut muutama nosto onnistui. Sit loppuravit ei enää jaksanu mut ridan jälkee tallissa se oli ihan mahoton."



3.9.2015

"Menin Jasonilla tälläkertaa meillä oli esteitä. Ensiksi teimme ympyröitä ja tulimme puomikavaletti hommaa. Sen jälkeen laukkasimme. Sitten aloimme tulemaan pientä pystyä. Sen jälkeen tulimme sarjaa. Sitten aloimme tulemaan muutamaa rataa. Jotkuun hypyt onnistui hyvin. Sitten tulimme vielä kerran vähän korkeamman. Se oli 60cm. Sitten vielä loppuverkkasimme ja kävelimme."

8.10.2015

"Tällä kertaa Fionalla. Alkuun teimme kaulanarujen ja istunnan avulla pysäytyksiä. Sitteen ravailtiin. Otimme jalustimet pois ja ravailtiin keskiympyrällä. Fiona oli vähän laiska. Sitten ympyrällä taivuttelimme poneja. Sit käveltiin. Laukkasimme suoralla ja teimme ympyröitä. Sen jälkeen teimme loppu ravit ja käynnit."


Tässä nämä tältä kerralta. Kertokaahan kommenteissa mitä piditte ja haluaisitteko toisen osan tälle postaukselle!

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Tammikuu 2017

Moi! Tänään vuorossa kuukausi postausta uudistetussa muodossa! Olen jollain tavalla todella innoissani tästä ja odotan innolla millaista palautetta saan teiltä lukijoilta. Tammikuusta vielä sen verran, että se on ollut kokonaisuudessaan aivan mahtava kuukausi, jospa helmikuusta tulee vielä tätäkin parempi?! :)

1-8.1.2017

Tammikuu ja vuosi 2017 alkoi ilotulituksia kuvaamalla. Tammikuun ensimmäisellä viikolla katsoin  Sykkeen neljännen kauden kokonaan ja paljon eri videoita. Olimme myös paljon kavereilla ja avasimme laskettelukautemme Myllymäessä lasketellen Roosan, Saran ja Alinan kanssa. Kävimme  Jennalla yötä ja meillä oli todella hauskaa. Vähitellen jouduin palaamaan arkeen, kun piti alkaa lukemaan historian kokeisiin. Viimeisenä päivänä lomaa kävimme pulkkamäessä, joka ei ollut mitenkään fiksua, koska pehvani on vieläkin siitä kipeänä. Ensimmäisellä viikolla talutimme myös Lorua ahkerasti ja säätkin suosivat vaikka ne olivat välillä -25 astetta! Viikon aikana julkaisin yhden postauksen ja näyttökerrat olivat tuolta viikolta 618!

1. Kuva kaupungin ilotulituksesta
2. Kuva kun kävimme laskettelemassa myllymäessä
3. Innostuin hetkellisesti piirtämisestä ja piirsin kirahvin
4. Vuoden ensimmäinen instagram kuvani @ainotervonen
9-15.1.2017

Vähitellen alkoi arki sujua, vaikka olisi ollut ihan kiva olla vielä lomalla. Jokatapauksessa minulla oli tammikuun toisella viikolla keittiö TET, joka oli ehkä viikon kamalin päivä ja, kun jouduin olemaan siellä kaverini sairastumisen vuoksi yksin. Meillä oli koulussa erittäin mukava liikunta tunti, koska olimme kaupunkisotaa hiukan muokatuin säännöin sykemittareilla. Viikon ratsastustunnilla meninkin Pokemonilla, josta kerroinkin yhdellä postauksella. Viikon aikana meillä oli myös musikaali harjoitukset, jotka sujuivat oikein hyvin! Viikon loppupuolella kävin Jennan kanssa Sofialla siellä katsoimme vähän Sykettä ja Pll:llää, sieltä tulimme bussilla meille ja meillä pelasimme monopolya. Viikon aikana julkaisin kaksi postausta ja näyttökerrat olivat 438!

1. Kuva, kun olin kirjoittamassa postausta
2. Kuva sipseistä joita söin perjantaina
3. Kuva siitä, kun olin kirjottamassa päivän tapahtumia ylös.
4. Kuva aamiaisestani
16-22.1.2017

Tammikuun kolmannella viikolla tapahtuikin paljon kaikkea. Viikolla leivoin mokkapaloja, ulkoilutin Lorua ja luin kotitalouden kokeeseen. Torstaina meillä oli musiikin tunnilla Sari Kaasinen ja illalla vielä ratsastustunti, jolloin meninkin Eetulla. Eetu oli tosi kiva. Kävimme iskän kanssa perjantaina ostamassa laskettelumonot, joita kävinkin testaamassa jo heti lauantain musikaali harjoitusten jälkeen. Laskettelemassa oli oikein kivaa upeassa säässä ja hyvän porukan kanssa! Viikon viimeisenä päivänä kävimme vielä luistelemassa ja ulkoiluttamassa Lorua Neean kanssa. Viikon aikana julkaisin yhden postauksen ja viikon näyttökerrat olivat 175!

1. Kuva lenkiltä Lorun kanssa
2. Kuva upeasta säästä torstailta
3. Kuva tallilta torstaina
4. Kuva lauantailta laskettelemasta

23-31.1.2017

Tammikuun viimeisellä viikolla tapahtuikin hurjasti kaikenlaista. Meillä oli kaksi ratsastustuntia tiistaina, jolloin menin Annilla ja torstaina jolloin menin Colibrilla. Viikolla oli myös musikaaliharjoitukset, joita ennen tein banaanilettuja, jotka olivat pahoja eikä niiden tekeminen onnistunut. Tein myös lettuja (ei banaanilettuja) perjantaina ennen kuin lähdimme mummille. Ne sentään onnistui jollain tavalla. Lauantai menikin sitten Sofian ja Jennan kanssa, kun kuvasimme kuvia äidinkielen työhön. Sunnuntaina olimme Neealla ja kävimme luistelemassa katsoimme myös elokuvan. Tammikuun viimeiset päivät eli maanantai ja tiistai menivät oikein hyvin aikalailla kouluhommien parissa. Loppu tammikuun näyttökerrat olivat 629 ja postauksia julkaisin kaksi.

1. Kuva tiistailta tallilta, kun olin hoitanut Annin
2. Kuva epäonnistuneista banaaniletuista
3. Kuvassa karkkeja joita söin sunnuntaina
4. Kuva luistelemasta sunnuntailta

Olisi kiva kuulla mitä piditte tällaisesta kuukausi postauksesta! Jättäkäähän siis kommenttia alas! Hyvää helmikuuta!