-->

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Kesän odotetuin viikko alkakoon!

Se oli sellainen kaunis aurinkoinen päivä, jolloin satuin selailemaan ämpärilistan tehtäviä, ja en todellakaan muistanut, että siellä oli tehtävä, joka meni jotenkuten näin: Postaa viikon ajan, joka ikinen päivä.  No, siinä samassa tajusin, että viikot alkavat käymään aika vähiin, mutta pakkohan on tämäkin suorittaa, tai no ainakin yrittää sen suorittamista. Päädyin, sitten siihen, että se viikko on tämä, joten varautukaa siihen, että postauksia tulee maanantaista sunnuntaihin, joka ikinen päivä!

Ajattelin nyt näin viikon ensimmäisenä päivänä vähän fiilistellä tällä viikolla olevaa ratsastusleiriä Kiviojan Ponitallilla eli siellä, missä käyn tunneillakin ratsastamassa. Leirimme on tiistaista perjantaihin ja ihan näin olennaisena tietona, että leirimme on päiväleiri, eikä siellä olla yötä, vaan menemme tallille aina puoli yhdeksäksi ja lähdemme sieltä puoli viisi, kun leirimme päättyy.

Postausta kuvittaa viime vuoden ratsastusleirin kuvat
Olen muutamissa postauksissa tainnutkin mainita, että leirimme jouduttiin valitettavasti siirtämään sairastumisen vuoksi kesäloman ensimmäiseltä viikolta kesäloman viimeiselle kokonaiselle viikolle. Ennen kesäloman alkua odotimme todella paljon leiriä ja olimme kauhuissaan siitä, että joudutaanko leiriä siirtämään tai ottamaan jokin muu opettaja, vai perumaan se ihan kokonaan, mutta onneksi kävi sitten, niin, että leirimme saatiin siirrettyä elokuulle. Olemme siis saaneet odottaa leiriä vähän pidemmän aikaa, mitä alun perin olisi pitänyt. Noh, toivotaan, että pitkä odotuksemme palkitaan leirillä, josta tulee varmasti ikimuistoinen ja sen odotuksen arvoinen!

Kun leirimme alkaa, niin myös Kiviojan kuukauden pituinen kesätauko päättyy, tai no oikeastaan, se päättyy tänään, eli päivää ennen leirimme alkamista. Tämähän meinaa siis sitä, etten ole päässyt ratsastamaan kunnolla heinäkuun aikana, tosin olenhan minä käynyt Telman kanssa maastossa ja kerran ratsastamassa yhdellä shetlanninponilla, mutta siihen se sitten jääkin. Silti tuntuu siltä, että taidot ovat hiukan ruosteessa, enkä osaa mitään, joten en todellakaan tiedä minkälaista säätöä leirin ensimmäinen tunti tulee oikein olemaan.


Leiriä on siis odotettu ja samalla tuijoteltu sääennusteita. Näin jälkeenpäin voinkin todeta, että onneksi leirimme siirrettiin, sillä sää on ainakin kolme kertaa lämpimämpi nyt elokuussa, verrattuna siihen kesäkuun sateiseen ja kylmään säähän. Tosin onhan se luvannut nytkin sadetta, ainakin joilekkin päiville, mutta lämpötilat ovat paljon paremmat! Pidän, jopa ajatuksesta, että sääennuste näyttää vesisadetta (en oikeasti), sillä tänään kävimme ostamassa leiriä varten ja muutenkin sateisien säiden varalle kumisaappaat, jotka valitsin ihanan kirkkaan keltaisessa värissä. Ne ovat kyllä, niin ihanat, voisin lompsia niiden kanssa, vaikka paistaisi aurinko! Kävimme myös ostamassa tänään ohuen tuulitakin, joka ehkä voisi pitää vettä, ainakin toivottavasti. Luulen kyllä, ettei sitä tule tarvitsemaan, mutta syksyllä ratsastaessa se varmasti tulee käyttöön! Ja ei siinä vielä kaikki, vaan ostimme myös uuden ratsastuskypärän, perus mustan ja oikein kivan näköisen sellaisen! Kypärä pääsee testiin jo heti huomisaamuna leirin ensimmäisellä ratsastustunnilla.


Itse ehkä eniten odotan leiriltä ratsastustunteja ja niiden ratsuja, hyvää ruokaa, onnistuneita hetkiä yhdessä ponien kanssa, paljon erilaista puuhailua ja varsinkin ihanien kavereideni näkemistä! Uskon ja toivon, että meillä on hyvä ryhmähenki ja saamme pidettyä hauskaa!


Ajattelin vielä tähän loppuun lisätä muutaman leiriläiseni ajatuksia ja kommentteja nimettömänä tulevasta leiristä! Kiitos teille, ketkä jaksoitte vaivautua kirjoittamaan omia ajatuksiaan leiristä! :)

- Odotan leiriä todella innolla ja, koska viime vuonna oli niin mahtava leiri, niin varmasti tänä vuonna on vähintään yhtä mahtava!

-  No siis, tälle leirille tulee ihania ihmisiä!

- Odotan innolla leiriä ja, että pääsen näkemään kaikki Kiviojan ponit ja kaikki leiriläiset. Odotan ehkä kuitenkin eniten itse ratsastustunteja. Näiden lisäksi odotan myös hyvää ruokaa ja toivon, että meidän leiriläisten kesken tulee hyvä ryhmähenki!


Ja älkää kuvitelkokkaan, ettei tästä leiristä ole tulossa postausta! Parhaimmassa tapauksessa ne tulevat ulos jo viikonloppuna, joten sitä siis odotellessa!

Toivottavasti te piditte postauksesta! Olisi kiva tietää, oletteko te päässet tänä kesänä leireille ja jos olette, niin mitä piditte ja mitä te teitte siellä? Nyt pidemmittä puheitta voidaan päättää tämä postaus näihin sanoihin ja tunnelmiin! Hyvää alkanutta viikkoa! 

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Uusia esteitä

Summer bucket listissä oli kohta, jossa piti tehdä erikoisesteitä ja mennä niitä Lorun kanssa. Tätä olinkin suunnitellut jo jonkin aikaa, mutta vasta viikko sitten sain pienen projektini päätökseen.

Tein muutaman esteen: kaksi lankkua, yksi putki, toinen putki ja myös yksi vähän pidempi, mutta matala este. En tosin tehnyt näitä kaikkia mitenkään tekemällä, sillä joihinkaan ei tarvittu edes muuta, kun vain yhtä tavaraa, mutta joka tapauksessa esteistä tuli ihan kivoja ja Loru suorittaakin ne aika hyvin, paitsi aika usein se empii vähän ennen estettä, mutta eihän se kumminkaan ole mikään agilitykoira. Teemmehän me tätä ihan vain mielenvirkistykseksi!

Viikonloppuna Alina hypytti Lorua, joten päätinkin kaivaa kameran esille ja kuvata heidän touhotusta, tai no oikeastaan Lorun, eikä Alinan. Kuvista tuli jokseenkin kivoja ja onnistuneita, joten ajattelin jakaa teille näitä kuvia nyt tällä kertaa! Nyt siis kuvien pariin!




Noissa yllä olevissa kuvissa on ensimmäinen tuotokseni, lankku, jossa on kuvioituna muuri. Tällä esteellä on se hyvä, että meillä on punaiset tolpat ja puomi, joten saadaan korotettua tätä estettä vielä siten, että väritkin sopivat hyvin toisiinsa! Ja tämän esteen hyppääminen sujuu aika hyvin, ja joskus aika varman oloisestikin.



Toinen tuotokseni, lankku, jossa on vinosti kuvioituna valkoisia raitoja turkoosilla pohjalla. Mielestäni tästäkin esteestä tuli ihan kiva, ja erityisesti tykkään tuosta pirteästä turkoosista väristä. Tämä on ehkä yksi lemppareistani!




Tein myös kaksi putkea, joista toinen oli hiukan pidempi. Putki on sellainen, että se pitää joka kerta tehdä uudelleen, mutta ihan kiva, että siitäkin saa erilaisia putkia tarvittaessa. Tämä putki meni yllättävän hyvin, vaikka Lorulla olikin tuttuun tapaan pientä alku jännitystä.


Tuossa yllä olevassa kuvassa on vielä se hiukan lyhyempi putki, joka on sen verran pieni, että siinä Loru kävelee nurmikolla, eikä tavallaan putkessa. Tämäkin on sujunut hyvin, paitsi mitä nyt Loru muutaman kerran on hypännyt sen yli, koska luuli sen olevan ylitettävä este!



Tämä viimeinen uudempi este, joka todellisuudessa on vain pahvilaatikko. Esteen tarkoitus on olla matala, mutta vähän pidempi. Loru suoriutuu tästäkin oikein hyvin.





Ja yllä olevissa kuvissa vähän vanhempaa estekalustoa, jotka tehtiin aikoinaan meille keppareilla hyppäämistä varten, mutta nyt ovat olleet Lorun käytössä.

Mitäs piditte tällaisesta vähän lyhyehköstästä ja kuvapainotteisesta postauksesta? Olisi kiva kuulla minkälaista estekalustoa teillä mahdollisesti on, joko itsellänne, koirillanne tai sitten hevosillanne. Toivottavasti piditte postauksesta! Ens postaukseen!

torstai 20. heinäkuuta 2017

Hevoseton heinäkuuko?

Vielä heinäkuun alussa luulin, että joudun elämään koko kuukauden ilman hevosia, poneja, ratsastusta, hevosten/ponien kanssa puuhailua ja ilman tallia. Noh, toisin kävi. Äitini ilmoitti kaverimme mökiltä tultuamme, että eräällä tallilla, jolla äitini käy aina viikoittain, olisi yksi piensuomenhevonen Telma, jonka kanssa voisimme käydä kävelemässä maastossa useampaan otteeseen viikossa. Telma olikin tavallaan meille, minulle ja siskolleni Alinalle tuttu heppakaveri, sillä olimmehan me nähneet sen useampaan otteeseen, mutta emme kyllä olleet touhunneet sen kanssa koskaan.

Olimme Alinan kanssa tästä ideasta aika innoissamme, sillä eihän kesää olisi kuukautta ilman hevosia, ei tosiaankaan. Jouduimmekin odottamaan vain viikonlopun yli ja viikko sitten maanantaina pääsimme tallille muutaman viikon tauon jälkeen. Olihan se aika ihanaa!

Postauksen kuvat ovat Alinan ottamia ja ne on otettu maanantaina 17.7.

Maanantaina 10.7. menimme tallille ensimmäistä kertaa liikuttamaan Telmaa, tosin maastoon otimme myös mukaan Enni nimisen ponin. Ennen ratsujemme hakemista sisälle, teimme vähän tallihommia mm. purutimme karsinoita. Tallihommien jälkeen olikin aika ottaa varusteet valmiiksi ja hakea Telma ja Enni sisälle. Minä hoidin tällä kertaa Ennin. Harjasin ponin kunnolla läpi, putsasin kaviot ja selvitin harjan. Sitten suitset ponin päähän sekä omat varusteet päälle ja menoksi. Ja tosiaan, menimme Ennillä ilman satulaa.

Matka sujui hyvin. Enni oli aika hidas, mutta oikein mukavan tuntuinen kiltti poni. Kävelimme erästä tietä pitkin, jonka jälkeen menimme vähän matkaa toista tietä pitkin ja siellä vaihdoimme Alinan kanssa ratsuja. Minä hyppäsin Telman kyytiin ja Alina taas Ennin kyytiin. Telma olikin vähän reippaampi tapaus, tosin eihän se ollut päässyt vähään aikaan liikkumaan, joten se saattoi myös vaikuttaa siihen, että hevosella oli hiukan virtaa. Paluu matka sujui myös hyvin, ilman mitään ongelmia, vaikka minun ratsultani löytyikin sitä virtaa vähän enemmän. Tallille päästyä, otin Telmalta varusteet pois, huuhtelimme sen, koska hevonen oli hiukan hikinen ja sitten vein tarhaan. Ennen kotiin lähtöä, harjasimme vielä tallin lattian puhtaaksi.

Kuvissa Telma
Keskiviikkona suuntasimme uudelleen tallille, tällöin sää ei suosinut meitä kovinkaan paljoa, sillä tikku-ukkoja satoi taivaalta, mutta päätimme silti lähteä maastoon Telman kanssa. Tällä kertaa haimme heti Telman sisälle, jotta se kerkeäisi hiukan kuivua ennen maastoon lähtöä ja Alina harjailikin sitä ja varusti sen. Tällöin minä harjailin Enniä, muttei se lähtenyt tällä kertaa matkaan mukaan.

Maastossa menimme taas saman lenkin eli vähän isompaa tietä pitkin, josta sitten käännyimme vähän pienemmälle tielle, jota menimme vähän pidemmälle kuin viimeksi. Alina ratsasti ensimmäisen puolikkaan matkasta, jonka jälkeen käännyimme takaisin ja minä ratsastin tallille päin. Telma olikin aika vireällä päällä, ja erityisesti sillä pienemmällä tiellä ja yhdellä pellolla, jossa kävimme pyörähtämässä, mutta sitten isommalla tiellä vauhti hidastui huomattavasti, tosin olihan sen pohjakin kovempi verrattuna siihen pienempään ja metsikköisempään tiehen.

Maastosta saavuttuamme hoidimme Telman pois ja jätimme sen karsinaan, koska kello alkoi olemaan jo siinä vaiheessa sen verran paljon. Laitoimme karsinoihin vielä vettä ja kävimme siivoamassa Alinan kanssa pari karsinaa. Sitten lähdimmekin kotiin.


Perjantaina lähdimme kolmannen kerran liikuttamaan Telmaa ja matkaan mukaan lähti myös suomenhevonen, jota kutsutaan Napiksi, mutta ennen sitä siivosimme muutaman karsinan. Kun saimme Alinan kanssa karsinat siivottua haimme hevoset sisälle ja aloimme harjaamaan niitä. Minä hoidin tällä kertaa Telman, koska ratsastinkin sillä koko matkan ja Alina hoiti Napin. Kun saimme hevoset ratsastuskuntoon, menimme kentälle ja nousimme siellä selkään. Siellä testasimme jarrut ja kaasut, jonka jälkeen lähdimme maastoon.

Maastolenkkimme oli tällä kertaa erilainen, sillä menimme erilaisen ja pidemmän lenkin. Alkumatkasta oli vähän kovempaa tietä ja siinä vaiheessa Telma oli paljon hitaampi, kun toisella tiellä johon käännyimme tämän vähän kovemman tien jälkeen. Tällä pehmeämmällä tiellä Telma olikin vähän reippaampi ja välillä meinasimme olla Alinassa ja Napissa kiinni, mutta onneksi ei ihan. Vauhtimme  hidastuikin huomattavasti, kun palasimme takaisin kovemmalle tielle ja matkamme meni hyvin rennosti tallille. Paitsi, että maitoauto ajoi meidän ohi, mutta onneksi pääsimme pusikkoon väistämään sitä, eikä tapahtunut mitään erikoista.

Tallille palattuamme nappasimme hevosien varusteet pois ja harjailimme vähän uljaita ratsujamme. Kylmäsimme myös Napin jalan ja sitten veimme hevoset tarhoihin. Kävimme myös laittamassa vettä lisää muutamiin vesikuppeihin. Sitten lähdimmekin kotiin, kun hommat oltiin tehty.


Nappi edessä ja Telma takana

Nyt tämän viikon maanantaina kävimme taas tallilla ja liikutimme Telman ja myös Napin. Tosin ennen sitä, teimme taas perinteisesti vähän tallihommia. Eli siivosimme pari karsinaa, joidenka siivous olikin viimekertoja paljon helpompaa. Siivouksien jälkeen hain Alinan kanssa Telman, jonka jälkeen Alina jäi hoitelemaan sitä, kun minä menin hakemaan Nappia äitini kanssa. Tallissa minä hoidin Nappia ja vähän Telmaa. Kun kaikki oli valmista, menimme kentälle nousemaan selkään. Minä menin taas koko matkan Telmalla ja äitini meni tällä kertaa Napilla + Alina toimi kameramiehenä, siis naisena!

Maastolenkki sujui taas normaalisti eli hyvin. Menimme sen saman lenkin minkä perjantainakin. Maanantaina Telma oli entistä laiskempi, mutta löytyi siltä silti vauhtia ja varsinkin siinä vaiheessa, kun pienien kuvailujen jälkeen Nappia ei näkynytkään meidän edessämme. Saimme kumminkin Napin kiinni ja sitten jatkoimme matkaa pitkin pientä metsätietä. Matka sujui oikein rattoisasti tallille saakka, paitsi, että vesipisaroita alkoi tippumaan taivaalta loppumatkasta, joka kasteli meitä vähäsen, mutta eipä se paljoa haitannut, koska olimme tottuneet siinä vaiheessa tähän Suomen kesäiseen säähän! :)

Tallille saavuttuamme ja hevosten selästä noustuamme hoidimme hevoset ja kylmäsimme Napin jalan, tosin sähläyksen takia vettä tuli lorotettua tuplasti, koska se oli aluksi lämpimällä, eikä kylmällä. Kun saimme vihdoin ja viimein Napin jalan kylmättyä, veimme sen karsinaan, niin kuin myös Telmankin.  Kun hevoset olivat karsinoissaan lakaisimme lattiat, anoimme vesiä ja hiukan heinää Telmalle ja Napille. Sitten lähdimme kotiin pitkän tallipäivän jälkeen.



Tällaisia heppailuja meillä on ollut nyt heinäkuussa. Mites teillä on mennyt heinäkuu, onko se ollut kuinka hevostäytteinen, vai ettekö ole päässeet ollenkaan ratsastelemaan tai puuhailemaan hevosten kanssa? Toivottavasti piditte tämänlaisesta hevospostauksesta. Seuraavaan postaukseen!

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Onnistumisia ja epäonnistumisia kerrakseen

Muutama kaunis viikko sitten päättyi hieno, tapahtumarikas, onnistumisien kuin myös epäonnistumisien täytteinen kevätkausi Kiviojalla. Tällä hetkellä ponit viettävät ansaittua kuukauden pituista kesälomaa, joka loppuu elokuun alkaessa, jolloin tunnit alkavat pyörimään taas ja meillä alkaa ratsastusleiri. Nyt nämä selittelyt sikseen, voidaan mennä postauksen aiheeseen. Eli kahden viimeisen ratsastuskauden päätyttyä olen tehnyt koosteen mieleenpainuvimmista tunneista Kiviojalla (Kevätkausi 2016 ja Syyskausi 2016) ja sen saman ajattelin toteuttaa nyt tänäkin vuonna. Nyt siis parhaita ja ei niin parhaita paloja ratsastuksen kevätkaudesta 2017!

26.01.2017 - ratsastustunti

26.01.2017 menin Colibrilla. Tällä tunnilla mikään ei meinannut onnistua, ei sitten millään. Tarkkaa muistikuvaa minulla ei edes ole tästä tunnista, mutta sen muistan, että ratsastuksen opettajani joutui olemaan juoksutusraipan kanssa kentällä, että Colibri saataisiin liikkeelle. Ja sen tiedän, että tunnilla menimme puomeja. Ja jos joku ei tiennyt, niin Colibri ei ole se minun ykkösponini, koska se tuppaa jäämään paikoilleen ja potkimaan raipasta. Tunneista olen taas antanut arvosanat ja tälle tunnille se oli 1,5/5.

02.02.2017 - ratsastustunti

02.02.2017 ratsukseni oli valikoitunut Eetu ja meillä oli tunnin aiheena istunta. Tunnilla työskentelimme pääty-ympyrällä, jossa käytimme muun muassa johtavaa ohjaa. Teimme myös pitkillä sivuilla harjoituksia kevyessäistunnassa ja kynttiläistunnassa. Koko tunnin ajan Eetu oli todella hyvä ratsastaa ja saimme paljon hyviä pätkiä. Tunnin jälkeen olin ihan fiiliksissäni, miten hyvin tunti menikään minun osaltani! Tunnista olin antanut arvosanaksi 4,5/5!


16.02.2017 - ratsastustunti

16.02.2017 menin pitkän tauon jälkeen Etydillä ja tunnilla menimme kavalettijumppaa. Alkuun jännitin tuntia jonkin verran, sillä Etydi on vähän reippaampi tapaus, mutta onneksi poni pysyi ihan hallinnassa, vaikka välillä vauhti alkoi kiihtymään. Kavaletit menivät hyvin ja sujuvasti, eikä vauhtikaan kiihtynyt niiden aikana hirvittävän paljoa, onneksi. Minulle jäi tunnista hyvä fiilis, kun poni pysyi hallinnassa ja se oli muutenkin oikein mukava. Arvosanan tunnista annoin 4/5!

23.03.2017 - ratsastustunti

23.03.2017 menin Fionalla ja ponin selkään oli kyllä kiva nousta, koska siitäkin oli jo jonkin aikaa taukoa. Tunnilla teimme eräänlaista puomitehtävää käynnissä, ravissa ja laukassa, joka sujui ihan hyvin. Fiona oli hiukan hidas koko tunnin ajan ja se alkoi vertymään vasta loppu tunnista. Tästä tunnista tein kokonaan oman postauksen jonka voit käydä lukemassa tästä. Arvosana tästä tunnista oli 4/5.


30.03.2017 - ratsastustunti

30.03.2017 oli kauden ensimmäinen maasto, jonne pääsin lähtemään Eetun kanssa. Maastossa kävimme kaikki askellajit läpi ja ne menivät ilman minkäänlaisia ongelmia. Eetu oli ihanan reipas ja varsinkin laukassa pääsimme spurttailemaan pitkällä suoralla! Siinä vaiheessa luotto tuohon kultaiseen poniin vaan kasvoi entistä enemmän. Hieno poni! Tästäkin tunnista löytyy postaus ja sen voit lukea täältä! Arvosanaksi maastolle olin antanut 5/5!

06.04.2017 - ratsastustunti

06.04.2017 meillä oli ratsastustunnilla kavaletteja ja tunnilla menin toivomallani ponilla, eli Eetulla. Teimme aluksi tiiviin alkuverkan puomien kanssa, jonka jälkeen aloimme tulemaan kavalettijumppaa. Tämä sujui meiltä todella hyvin, jopa odotettua paremmin! Jumppaa tulimme useampaan otteeseen, jonka jälkeen otimme laukkaa ympäri kenttää ja tulimme samalla puomeja laukassa. Siinä vaiheessa ponia taisi alkaa väsyttämään, mutta poni jaksoi silti hyvin loppuun saakka! Tunti oli kokonaisuudessaan ihan huippu ja arvosanan sille olin antanut 5/5. Tästäkin tunnista postausta, jos kiinnostaa voit käydä lukemassa sen täältä!


29.04.2017 - ratsastustunti

29.04.2017 olin poikkeuksellisesti lauantaina ratsastustunnilla ja ratsuksi minulle oltiin annettu Queen. Queenillä menosta olikin aikaa jo jonkin verran, enkä muutenkaan ollut mennyt sillä, kun vain kerran, ja sekin oli estetunti. Tunnilla harjoittelimme koulukisoihin tulevia juttuja, jonka takia minulla oli kannukset mukana harjoittelun vuoksi, mutten olisi tarvinnut niitä, koska kannuksia ei tarvinnutkaan kisoissa, vaan raippa riitti. Tunnilla harjoittelimme erityisesti laukannostoa käynnistä ja sen jälkeen pääty-ympyröiden tekoa. Muistaakseen se sujui ihan hyvin. Ponilla tuppasi olemaan välillä vähän vauhtia varsinkin laukoissa, mutta hyvin me kumminkin suoriuduttiin. Tunnista arvosanaksi olin antanut 3,5/5.


04.05.2017 - ratsastustunti

04.05.2017 menin Etydillä ja luvassa oli kauden ensimmäiset kunnon hyppelyt. Aloitimme tunnin alkuverkoilla, jolloin teimme ravipuomeja ja pääty-ympyröitä ravissa. Laukkasimme vain pääty-ympyröillä ja aika vähäsen, mutta Etydi kävi vähän lämpöisenä jo siinä vaiheessa, että hyvä ettei laukattu sen enempää, sillä pakka olisi varmaan lähtenyt kokonaan käsistä. Esteet menivät hyvin. Hyviä hyppyjä tuli vähän jokaiselle esteelle. Meillä oli myös pääty-ympyröillä esteet, joka oli hyvä, koska silloin sain Etydin aina kunnolla kiinni. Tunti meni hyvin ja sen olin arvioinut 4/5.


11.05.2017 - ratsastustunti

11.05.2017 oli viimeinen ratsastustunti ennen seuraavan päivän koulukisoja ja tunnilla menin kisaratsullani Eetulla. Tunti ei mennyt osaltamme kovinkaan hyvin, sillä poni päätti aina laukkaympyröillä punkea ulospäin, eikä oikea laukka meinannut nousta millään. Tunnilla teimme myös kouluradan, joka meni paikoittain ihan hyvin ja paikoittain ei niin hyvin, joten tunnista ei jäänyt kovinkaan varmat fiilikset seuraavan päivän kisoihin. Arvosanaksi olin antanut 2,5/5.


12.05.2017 - kouluratsastuskisat

12.05.2017 oli kisapäivä, ja illalla starttasin Eetun kanssa tallini kisoissa C-merkin. Ennen suoritustani kävin Eetun kanssa kaikki askellajit läpi ja hain poniin tuntumaa. Verkassa fiilis oli jo aika hyvä, sillä Eetu kulki kivasti omalla moottorilla eteenpäin, eikä tehnyt edellispäivän tuhmuuksia. Itse rata meni tosi hyvin. Kaikki sujuivat ongelmitta, eikä väärä laukka noussut, eikä poni päässyt ympyrältä punkemaan, vaikka kerran se yritti, eikä Eetu myöskään pelännyt yhtään tuomaripäätyä, jota se oli jo minua edeltävillä ratsastajilla tehnyt. Rataan olin todella tyytyväinen ja myös itseeni sekä poniin! Yllätyksenä meille tulikin kisoista neljäs sija prosentein 67.22%! Arvosanaksi olin tietysti antanut 5/5! PS. Postaus kisoista löytyy täältä!


18.05.2017 - ratsastustunti

18.05.2017 oli luvassa estetunti, jonka menin Colibrilla. Tunnilla ei oikein onnistunut mikään, tai ainakin sellainen muistikuva minulle jäi tunnista. Yhdessä vaiheessa väänsin, jopa itkua, kun mikään ei tuntunut sujuvan, tosin minulle todella huono numero painoi siinä vaiheessa mieltäni, joten itku saattoi johtua siitäkin. No, mutta tunnilla menimme muutamia ratoja. Ihan hyviä hyppyjä ja pätkiä tuli, mutta esteiden välissä Colibri oli todella hidas ja hyvä, että se lähti edes liikkeelle, kun tuli meidän vuoro hypätä. Loppuraveissa se kulki jo hiukan paremmin, muttei tunnista jäänyt kovinkaan hyvää fiilistä. Arvosanaksi olin silti antanut 2,5/5.



19.05.2017 yksityisratsastustunti

19.05.2017 meillä oli Alinan kanssa yksityisratsastustunti Kiviojalla ja sain ratsukseni toivomani ponin Etydin. Etydi oli tunnilla tosi mukavan tuntuinen, ei ollut liian kiireinen, eikä myöskään liian hidas, vaan sopivan vauhdikas. Tunnilla hyppäsimme esteitä ja meillä oli tekniikkaa. Tulimme muutamaa eri rataa, joissa oli useita kaarevia linjoja. Välillä hypyt onnistuivat ja välillä eivät, mutta esteistä jäi silti hyvä fiilis. Kentällä hyppelyiden jälkeen kävimme vielä testaamassa maastoesteiden puolella bankettia, joka sujui ihan hyvin. Postaus tästä tunnista löytyy tästä


08.06.2017 - ratsastustunti

08.06.2017 menin pitkästä aikaan Ciriuksella ja meillä oli tunnilla koulua. Tunnin meille piti Kati, koska Pami oli vielä sairaslomallaan ja tunti oli jokseenkin erilainen, mutta hyödyllinen. Teimme temponmuutoksia erityisesti ympyröillä ja harjoittelimme katsetta, eli käytännössä pään kääntämistä. Cirius oli aika laiska koko tunnin ajan, mutta laukoissa ponilta löytyi kivasti virtaa, ja saatiin oikein hyviä pätkiä reippaassa laukassa. Tästäkin tunnista löytyy postaus, jonka voit lukea täältä! Tunnille olin antanut arvosanaksi 4/5.


15.06.2017 - ratsastustunti

15.06.2017 oli vuorossa maastoesteitä pellolla sekä erikoisesteitä kentällä Eetun kanssa. Tunti meni vähän, miten meni. Välillä tuli hyviä pätkiä ja välillä ei niin hyviä. Kentällä olleet esteet sujuivat hyvin, paitsi kapea, joka osoittautui meille hyvin haasteelliseksi esteeksi. Maastoesteiden puolella tuli hyviä pätkiä. Muutamalle esteelle tuli kiellettyä, mutta jos ponilta olisi löytynyt vähän enemmän itsevarmuutta, niin nekin olisivat menneet hyvin! Tunnista löytyy postaus täältä! Arvioksi tunti oli saanut 3,5/5!


22.06.2017 - ratsastustunti

22.06.2017 menin Sunshinella ja tunnilla meillä oli vähän haasteellisempi aihe ja se oli tahti. Tunnilla teimme temponmuutoksia ja tahdin piti pysyä samana koko ajan. Ei ollut kyllä helppoa. Meidän piti myös tunnustella poniemme jalkojen liikkeitä ja sanoa Pamille esim. missä vaiheessa oikea takajalka tulee eteen. Tämä ei myöskään ollut kovinkaan helppoa, mutta sain ne aina oikein. Ehkä se oli tuurista kiinni. Tahdin lisäksi sain paljon istuntaani liittyviä ohjeita. Tunnin ajan Sunshine oli ihan kiva, mutta vähän laiska. Arvosanaksi tunnilta olin antanut 4/5.

29.06.2017 - ratsastustunti

29.06.2017 oli kauden viimeinen tunti, jolloin hypimme pikkuesteitä ilman satulaa. Ratsukseni valikoitui Fiona ja olin oikeastaan aika innoissaan päivän ratsusta. Aluksi menimme puomeja ravissa, jonka jälkeen aloimme tulemaan rataa laukassa, jossa oli pieniä esteitä. Tulimme myös toisen radan. Fionan kanssa hypyt onnistuivat oikein kivasti, eikä se saanut minua maistelemaan kentän pöllyävää hiekkaa. Pääsimme hyppäämään korkeimmillaan 65cm pystyä! Tunnista löytyy postaus täältä! Arvosana tunnille oli 4/5.



Tällaisiä hetkiä oli minun kevätkaudella. Mitäs piditte postauksesta? Olisi kiva kuulla myös miten teidän ratsastelut ovat sujuneet tämän vuoden aikana, toivottavasti hyvin! Tämä postaus taisi olla nyt tässä. Toivottavasti seuraava postaus tulee mahdollisimman pian! Moikka!



perjantai 14. heinäkuuta 2017

Vinkit aloittelevalle bloggaajalle

Luulen ja tiedänkin, että siellä ruudun takana on monta lukijaa, jotka haluaisivat aloittaa blogin kirjoittamisen ja sellaisia, jotka ovat vasta aloittaneet blogin kirjoittamisen tai sitten jokin muu bloggaaja, joka haluaa vain lukea minun vinkkini blogin pitämiseen ja muutenkin blogin suhteen! Tässä postauksessa olisi tarkoituksena jakaa minun vinkkejäni bloggaajille ja varsinkin blogin vasta perustaneille.

Ensinnäkin, kun aloitat bloggauksen ja perustat blogin, on mielestäni tärkeää miettiä blogille aihe. Eli mistä blogi kertoo esim. ratsastus, koirat, valokuvaus, lifestyle... Ja, kun aihe on keksitty niin se helpottaa siinä mielessä, että tiedät, mistä kannattaa kirjoittaa ja mitä blogisi tulee sisältämään. Mielestäni blogia on kiva seurata, kun tietää blogin aiheen ja sen mitä blogi pitää yleisesti ottaen sisällään.

Aiheen keksinnän jälkeen olisi aika keksiä blogin aihetta kuvaava, omanlainen ja massasta erottuva nimi. Yleensä nimen keksiminen on hiukan haasteellista puuhaa ja aina se ensimmäinen idea ei välttämättä ole se kaikista parhain idea. Kannattaa siis miettiä useita erilaisia vaihtoehtoja blogin nimeksi! Ja aina, kun keksit mielestäsi hyvän nimen, kannattaa googlettaa, ettei saman nimisiä blogeja löydy. Yrittäkää välttää massa nimiä, eli mm. nimiä, joissa on matkassa, team tai unelmissa -sanoja. Sellaisia nimiä on hevosblogi maailmassa niin paljon, ettei niitä tarvitsisi olla enää yhtään enempää. Muistakaahan myös, että blogin nimi saattaa vaikuttaa siihen, klikkaako lukija itsensä blogiin edes sisälle. Kiinnostusta herättävä nimi siis kannattaa!


Kun blogille on keksitty nimi ja se on luotu haluamalleen pohjalle, on aika tehdä jonkinlaista ulkoasua. Bloggerillahan  on valmiiksi ulkoasuja, jotka toimivat jollaintapaa ihan hyvin ja niiden kanssa pääsee jo aika pitkälle, paitsi bloggerilla ei ole bannereita, joka on aika iso osa blogin ulkoasua ja siihen kiinnittyy ensimmäisenä huomio, kun saapuu blogiin. Mutta jos oikein intoa riittää niin blogista saa oikein kivan kokeilemalla koodailua ja yrittämällä itse, suosittelen! Blogin ulkoasu pystyy säätelemään teema -> muokkaa ja sieltä ihan vain klikkailemalla ja kokeilemalla. Hyviä koodeja löytyy esimerkiksi Blogi koodeja -blogista ja muualta internetistä ihan vain googlettamalla.

Jos ulkoasun suhteen tilanne näyttää niin heikolta, ettei minkään näköistä miellyttävää ulkoasua synny, niin kannattaa ihan rohkeasti kysyä, vaikkapa joltain bloggaajalta, haluaisikohan hän tehdä ulkoasun juuri sinulle. Blogimaailmassa on todella paljon henkilöitä, jotka tekevät todella upeita tuotoksia, ja vieläpä ilman mitään maksua, ihan ilmaiseksi. Itselläni ei esimerkiksi ole tarpeeksi kykyjä, ainakaan vielä, tekemään ulkoasua omaan blogiini, joten viimeiset kolme ulkoasua + yksi banneri ovat olleet ihan muiden käsialaa. Kannattaa siis vain kysyä rohkeasti, jos haluat jonkun muun tekevän ulkoasun blogiisi. Seuraavana on esimerkkinä muutaman blogin bannerisivusto, josta voit esimerkiksi kysellä ulkoasua tai sitten, vaikka vain banneria: Aloittelijasta Kilparatsastajaksi -blogi, Ponivoimat pelissä -blogi, Yhdessä unelmiin -blogi ja Ravuriksi- blogi.

Minun mielestäni ulkoasussa on tärkeintä, että se on yksinkertainen, mutta hieno ja siitä huomaa, ettei sitä ole tehty vain hutaisemalla. Värimaailma ei saa olla silmille hyökkäävä. Itse suosin eniten vaaleita värejä. Tausta on selkeä, eikä siinä ole mitään hirvittävän sotkuisia kuvioita. Kuvat ovat laadukkaita ja ulkoasun tekstien fontit eivät vaihtele jokaisessa mahdollisessa kohdassa. Ja vielä viimeisenä, ulkoasusta kannattaa tehdä oman näköinen ja sellainen, mistä itse pitää. Aluksi koodaaminen ja muu sellainen saattaa tuottaa tuskaa ja haasteita, mutta muistakaa se, että harjoitus tekee mestarin!



Kun ulkoasu on saatu kuntoon, olisi ehkä korkea aika alkaa kirjoittamaan postausta blogiisi. Jos kyseessä on ensimmäinen postaus, kannattaa kertoa siinä hiukan itsestään ja siitä, mitä blogi tuo tullessaan ja mitä se pitää sisällään. Tämä ja kaikki muutkin postaukset kannattaa kirjoittaa huolella, eikä hutaisemalla. Huolellisuuden lisäksi kannattaa myös tehdä siitä mahdollisimman mielenkiintoinen, että lukija jäisi seurailemaan blogiasi vähän pidemmäksikin aikaa.

Postauksia lukiessa lähes kaikki kiinnittävät huomiota oikeinkirjoitukseen. Se on yksi niistä asioista, johon oikeasti kannattaa kiinnittää huomiota, ihan toden teolla. Et varmaan itsekkään jaksa/halua lukea tekstiä, jossa on koko ajan kirjoitusvirheitä, pilkut, pisteet yms. puuttuvat tai sitten, ei ole isoja kirjaimia. Ymmärrän kyllä sen, että jos pilkkuja ja niiden paikkoja ei ole opetettu kunnolla, niin ne saattavat puuttua, mutta, sitten voitkin kysyä jotain vanhempaa oikolukemaan tekstisi, eli tarkistamaan mahdolliset virheet. Toinen hyvä vaihtoehto on käyttää netissä olevaa oikolukija palvelua Oikofixiä! Sinne pitää kopioida ja liittää teksti ja sitten painaa tarkista ja se näyttää aika lailla kirjoitusvirheet ja myös pilkkuvirheet. Kaikkia virheitä oikofix ei välttämättä löydä, mutta senpä takia sinun kannattaa lukea postaus vielä useampaan kertaan läpi tai sitten pyytää jotain muuta lukemaan se.

Jos teksti onkin kirjoitusvirheetöntä, se voi silti olla haasteellista luettavaa esimerkiksi, jos lauseet ovat muotoiltu hassusti, eikä niitä ymmärrä. Joskus huomaa myös postauksissa lauseita, joidenka sanajärjestys voisi olla toisenlainen esimerkiksi näin: "Kävin kaupassa torstaina ja minä ostin omenan sieltä." "Torstaina kävin kaupassa ja minä ostin sieltä omenan.". Noista kahdesta esimerkistä huomaatte varmasti, kumpi on parempi vaihtoehto. Myös vanhoja postauksiani lukiessa huomasin, että kannattaa kirjoittaa lauseita, siten, että lauseiden asiat eivät pomppelehdi, kokoajan. Esimerkiksi näin: "Keskiviikkona ratsastin ponilla. Minulla oli paljon kuvaajia. Poni oli ihana!".


Olette varmasti huomanneet, että blogissani teen kappalejaot aina, siten, että kappaleiden väliin tulee ihan kokonaan tyhjä rivi. Näin blogin lukeminen on huomattavasti helpompaa. Älä siis tee kappalejakoja sisennyksellä blogiin. Muista myös vaihtaa aina kappale, kun asiakin vaihtuu ja älä tee missään nimessä liian pitkiä kappaleita. Pitkät kappaleet ovat mielestäni jokseenkin raskas lukuisia.

Itse suosin tasattua tekstiä, eli ei keskitettyä tekstiä. Sen lukeminen pidemmillä pätkillä on todella inhottavaa ja vaikeaa, joten kannattaa tasata tekstit! Minä käytin aiemmin tasaus vasemmalle, mutta nyt viimeisimmissä postauksissa olen käyttänyt sitä tasausta, joka tasaa tekstin molemmin puolin, eli bloggerissa ihan alin vaihtoehto. Tasauksen avulla teksti näyttää paljon siistimmältä ja sitä on ehkä helpompi lukea.

Vielä postauksien tekstiin liittyen: tee sellaista tekstiä josta itse pidät ja, jota voisit itsekin lukea muiden blogeista. Kirjoita mahdollisimman monipuolisesti, sillä se tuo lisää lukijoita, jos on erilaisia tekstiä. Mielenkiintoa herättävä teksti on aina vain pelkkää plussaa! Mielestäni on myös tärkeää, että postauksia tulee mahdollisimman aktiivisesti. Melkein unohdin jo, mutta puhekieli on ehdoton ei!


Olette varmasti huomanneet, että kuvat ovat todella suuressa osassa blogeja. Niitä on ulkoasuissa, postauksissa, sivuilla, ja no, oikeastaan, kaikkialla. Voisin jopa väittää, että jos blogissa ei ole kuvia, lukijamäärätkään eivät ole mitään päätä huimaavia.

Minun mielestäni jokaisessa postauksessa pitäisi olla edes yksi kuva, mielellään enemmän. Kuvien pitäisi olla hyvälaatuisia ja kaikista parhain olisi, jos kuvat olisivat järjestelmäkamera laatua, eikä puhelimella otettuja kuvia. Tosin voihan ne puhelimellakin otetut kuvat olla hyvä laatuisia, jos puhelimessa on hyvä kamera, mutta yrittäkää silti saada kameralla otettuja kuvia blogeihinne, koska se on aina parhain vaihtoehto!

Kun hyvät kuvat on otettu ja ne ovat julkaisukelpoisia, kannattaa ensin muokkailla tarvittaessa niitä julkaistavia kuvia ennen blogiin laittoa. Kuvista saa aika kivoja säätelemällä esimerkiksi valoitusta ja kontrastia, mutta säätely kannattaa jättää hyvin vähäiseksi, ettei kuvista tule ihan luonnottomia. Sitten, kun muokkailu on hoidettu, sen jälkeen kuvia kannattaa laittaa tekstipätkien väliin postaukseen. Mielestäni paras on, kun tekstien sekaan on laitettu aina kuvia, eikä kaikki kuvat ole postauksen alussa, lopussa, tai sitten keskellä.


Kuvia laittaessa ja blogiin julkaistessa kannattaa huomioida se, missä koossa laitat kuvat blogiin. Joku ehkä ajattelee, ettei koolla ole niinkään väliä, mutta kyllä sillä on. Kuvien katseleminen on ärsyttävää, kun ne ovat pienessä koossa, koska silloin kuvat pitää klikata erikseen auki, että ne näkee tarkemmin. Kun kuvat ovat taas suuressa koossa, kuvien katselu onnistuu oikein hyvin, ilman ylimääräisiä klikkailuja. Laita siis postauksiisi kuvat aina koossa erittäin suuri!

Tähän loppuun haluan vielä sanoa, että muiden blogeja selailemalla saat paljon inspiraatiota ja erilaisia ideoita oman blogin suhteen. Kannattaa siis selailla paljon erilaisia blogeja. Mutta muistathan, ettei kannata, eikä myöskään saa matkia. Siitä on enemmän ehkä haittaa, kun hyötyä!

Yhteenveto postauksesta:


- Keksi blogille sitä kuvaava, omanlaatuinen, mielenkiintoa herättävä ja massasta erottuva nimi
- Jos itse et osaa tehdä esimerkiksi ulkoasua voit pyytää, jonkun muun tekemään sen
- Oikolue tekstisi ja tarkista kirjoitusvirheet
- Älä käytä postauksissa puhekieltä
- Julkaise blogiin laadukkaita kuvia
- Kuvat kannattaa muokata ja julkaista koossa erittäin suuri

Löydättekös kuvasta ponin?

Olisi kiva kuulla, oliko tästä vinkkipostauksesta teille yhtään hyötyä? Vai kenties puuttuiko tästä jotain? Ajattelin tehdä vielä toisen osan jossain välissä, joten jos kaipaat jostain vielä vinkkejäni niin pistäisitkö kommentteihin, että mistä! Toivottavasti tykkäsitte postauksesta ja toivottavasti edes jollekkin oli hyötyä tästä. Olisi kiva kuulla kommenteissa mitä piditte! Ens postaukseen!

perjantai 7. heinäkuuta 2017

Ei se tippuminen kovinkaan kaukana ollut

Torstaina 29.6. oli kevätkauden viimeinen ratsastustunti. Nyt poneilla onkin luvassa kuukauden pituinen kesäloma, eli ratsastelut jatkuvat heti elokuussa. Meillä syyskausi alkaa ratsastusleirin merkeissä, koska opettajamme sairastumisen vuoksi se jouduttiin perumaan kesäkuulta ja siirtämään elokuulle. Mutta se siitä leiristä, nyt voidaan mennä tämän postauksen aiheeseen, eli kevätkauden viimeiseen ratsastustuntiin!

Edellisviikolla olimme toivoneet, että pääsisimme hyppäämään viimeisen kerran kunniaksi esteitä ilman satulaa. Toiveemme toteutui ja tunnilla pääsimme menemään kavaletteja/esteitä. Minulle, Alinalle ja Pihlalle annettiin taas vaihtoehdot, joista saimme valita keskenään, kellä kukakin menee. Tällä kertaa minulle valikoitui connemaratamma Fiona ja sillä olikin kiva mennä sillä pitkästä aikaa, vaikka olisinhan minä voinut Eetullakin mennä, mutta Pihla halusi sen, joten Fiona kävi minulle yhtä lailla.

Todella suuri kiitos ihanista kuvista Siirille, Iinalle ja Nealla! <3
Fiona oli jo minua edeltävällä tunnilla, joten menin sitten kuvailemaan ja katselemaan sitä tuntia. Siinä huomasin, että Fiona oli varsin laiska ja tavoitteeksi laitoin jo siinä vaiheessa, että poni liikkuisi hiukan reippaammin minun allani.

Kun kello löi kuusi ja edellinen tunti loppui, menin Fionan luokse ja hyppäsin selkään. Kyllä, pääsin sinne ihan itse ilman avustusta (yritin kyllä muutaman kerran ennen selkään pääsyä), paitsi edellinen ratsastaja piti ponista kiinni. Kun olin asettautunut selkään lähdin kävelemään kenttää ympäri. Jo siinä vaiheessa yritin saada Fionan liikkeelle.


Taas korvassa kasa teippiä ja korvanappi meinasi tippua silti korvasta.

Alkukäyntien jälkeen tulimme eräänlaista puomitehtävää ravissa, jossa oli kolme puomia ja niiden puomien välissä piti tehdä voltit. Ja aina joka toisella kerralla vaihdettiin suuntaa. (Laitan tuohon alle havainnollistamis kuvan, sillä tämän selittäminen on hiukan haasteellista.)

 Tehtävä oli hiukan haasteellinen minulle ja Fionalle, sillä voltit eivät saaneet olla kovinkaan isoja, koska melkeinpä heti vastaan jo tuli toinen puomi ja pitkillä sivuillakin oli esteitä, jotka olivat edessä. Ja tämän lisäksi Fiona taipui aika nihkeästi, mutta ehkä sieltä muutama hyvä voltti tuli, tai niin ainakin muistelisin. Ja ei sitä vauhtiakaan ollut erityisen paljoa vielä tuossa vaiheessa, mutta selässä istuminen oli minulle hiukan helpompaa hitaammassa ravissa, koska poni omaa hiukan pomputtavan harjoitusravin ja sen huomasi erityisesti silloin, kun vauhtia oli hiukan enemmän!


Tehtävä alkoi C-päädystä tiukalla käännöksellä ensimmäiselle puomille, jonka jälkeen voltti. Sitten jatkoimme seuraavan puomin yli, jonka jälkeen myös tuli tehdä voltti ja viimeisen voltin jälkeen viimeinen puomi, jonka jälkeen mentiin aina eri suuntaan, mihin edelliskerralla oltiin menty.





Kun kaikki olivat tehneet puomitehtävän tarpeeksi monta kertaa, jatkoimme ravia uraa pitkin vasemmassa kierroksessa. Meille laitettiin R-puolen pitkälle sivulle 6 ravipuomia, jotka sujuivat minun ja Fionan osalta muistaakseni hyvin, tai no, ainakin saimme Pamilta kehuja. Näin jälkeenpäin olen katsonut ravipuomien menoa videolta, niin Fiona pidensi askelta aika kivasti, jotta väliin ei sattuisi yhtään askelta ja niin se oli tarkoituskin. Hieno poni! Tässä vaiheessa tuntui myös siltä, ettei se vauhti ollut enää niin hidasta kuin edellisessä tehtävässä.

Ravipuomien jälkeen oli aika siirtää ponit käyntiin ja antaa pitkät ohjat. Tässä vaiheessa pidin myös juomatauon, sillä sää oli hyvin lämmin. Sillä aikaa, kun Pami muokkasi puomien paikkoja, me kävelimme kenttää ympäri ja odotimme innolla, sitä, että pääsisimme jo esteiden pariin!



Käyntien jälkeen pääsimmekin tosi toimiin! Aloimme tulemaan kavalettirataa laukassa, jossa oli myös yksi lankku ja yhdessä vaiheessa vielä puomi. Ensimmäisenä ratana meillä oli rata, joka meni jotenkuten näin: pieni kavaletti M-E-linjalla, jonka jälkeen tiukan käännöksen kautta L-päädystä kavaletti, tiukka käännös puomille, jonka jälkeen myös kavaletti. Lopuksi vielä toisella pitkällä sivulla lankku, jos ette ymmärtäneet laitan vielä havainnollistamis kuvan tuonne alas!

Tämä rata ei mennyt niinkään putkeen osaltani. Fiona oli laukassa aika hidas, jonka takia se ei malttanut edes laukata. No ensimmäinen este tuli ihan hyvin, toinen jotenkuten ja sen jälkeen se siirtyi raviin, puomille se hyppäsi, joka ei ollut odotettavaa ja sen seurauksena tippuminen oli hyvinkin lähellä. Puomin jälkeinen kavaletti menikin tasapainoa hakiessa, jonka jälkeen se tasapaino tuli takaisin ja pääsimme hyvän hypyn kanssa viimeiselle lankulle!

Tulimme tämän radan vielä toisenkin kerran, johon lisäsimme jumppasarjan, jossa oli kolme pienikokoista pystyestettä. Tämä rata meni meidän osalta huomattavasti paljon paremmin ja vauhtiakin oli hiukan enemmän. Radan aikana sain kokea niin ihanan tunteen, kun poni oikein kiihdytti jumppasarjalle ja se ylitettiin ilman ongelmia.




Toivottavasti kuva havinnollistaa edes vähäsen ja nuo esteet eivät olleet noin tiivisti todellisuudessa. Tosiaan tuossa ensimmäisessä radassa oli kaikki muut paitsi jumppasarja ja toisessa kaikki, ja olin tuohon lankun paikalle kirjoittanut ajatuksissani muuri, koska lankku oli muuripalikoiden välissä. Ja pitänee vielä mainita, että nuo missä ei lue mitään on kavaletteja.





Aikaa oli vielä sen verran, että tulimme saman radan vielä uudelleen, mutta jätimme ensimmäisen esteen sekä puomin pois radasta ja minulle korotettiin lankku tuohon muuripalikoiden päälle, joka oli silloin vähän alta 60cm.

Muistikuvien mukaan tämäkin rata meni ihan hyvin, paitsi, että jumppasarjalle Fiona teki ennen ensimmäistä estettä yhden lisäaskeleen, joka tuli hiukan yllätyksenä, jonka jälkeen meinasin taas testata maanpintaa, mutta onneksi sain pidettyä itseni siellä selässä. Muuten rata meni hyvin, Fiona teki oikein kivoja ja mukavia hyppyjä, eikä lähtenyt esteille kaukaa, mikä on siltä hyvin normaalia.

Tämän radan jälkeen otimme vielä jumppasarjan ja ehkä siihen alle lankun. En tosiaan muista tulimmeko myös lankun, mutta ainakin jumppasarjan. Jumppasarja meni todella hyvin. Menimme Fionan kanssa sille hyvässä tempossa ja hypytkin osuivat hyvin kohdalleen! Huippu poni! Ja kaiken tämän lisäksi yllätyin, kun kuulin viimeisen esteen olleen hurjat 65cm. Eihän se iso muuten ole, mutta kumminkin oli se, sillä en ole koskaan kunnolla hypännyt esteitä ilman satulaa.




Joo... en meinannut tippua tai mitään!


Lopuksi esteiden hyppelyn jälkeen otimme loppuravit ja menimme vielä puomeja sekä teimme voltteja. Fiona oli taas siinä vaiheessa vähän hidas, mutta se tuntui allani oikein rennolta ja sillä oli
ihana mennä! Loppu ravit menivät siis hyvissä ja rennoissa merkeissä.

Ravailujen jälkeen otimme loppukäynnit, jotka saimme mennä naistensatulassa. Enkä meinannut tippua siinäkään, kun vain kerran. Lopuksi käänsimme ponit kaartoon ja tein vielä muutaman kerran sakset. Sitten talliin, hoidin Fionan ja menin viemään sen laitumelle. Laitumelle meno matkalla otin vielä muutaman kuvan yhdessä Fionan kanssa!




Tähän lopuksi pieni kooste video tästä tunnista! Videoon pääset tästä!



Kokonaisuudessaan kevätkauden viimeinen tunti oli oikein ihana ja oli kiva mennä pitkästä aikaa ilman satulaa ja pitkästä aikaa myös Fionalla! Muutenkin koko kevätkausi oli oikein antoisa, mutta siitä ei nyt sen enempää, sillä siitä on tulossa kokonaan oma postaus.

Toivottavasti te piditte postauksesta? Olisi kiva kuulla, oletteko te päässeet koskaan hyppimään esteitä ilman satulaa ja mitä olette pitäneet siitä? Yritän joku päivä väsätä jonkun laista postausta, joten sitä siis odotellessa!