Torstaina olin parin viikon tauon jälkeen ratsastamassa ja meillä oli luvassa estetunti. Tuntilistassa oli oman nimeni vieressä pikkuponi Sunshinen nimi. Olin positiivisesti yllättynyt ratsustani, sillä en ollut pääsyt menemään ponilla pitkään aikaan. Tunnille olin menossa hyvin, mutta omalla tavalla hiukan jännittävin fiiliksin, sillä eihän sitä koskaan tiedä, mitä tuollainen pieni ja pippurinen poni oikein keksiikään kesken esteradan!
Ennen tunnin alkua kävimme viemässä esteet kentälle, jonka jälkeen kiipesin Sunshinen selkään. Ajattelin, että olo olisi pidempi tuon pienen suloisen ponin selässä, mutta yllätyin, ettei se tuntunutkaan siltä, mitä ajattelin. Sitten laitoin jalustimet sopiviksi ja sen jälkeen lähdin kävelemään kenttää ympäri pitkin ohjin. Tunnilla meillä oli tällä kertaa sijainen, joten teimme hiukan normaalista poikkeavan alkulämmittelyn.
Aluksi tulimme ravissa toisella pitkällä sivulla linjalla ravipuomeja, siten, että ensimmäisenä oli kaksi puomia ja seuraavat kaksi puomia olivat vähän matkan päässä. Tämän linjan puolivälissä piti tehdä keskiympyrä yhden puomin yli. Aluksi tulimme tätä tehtävää ravissa ja puomeilla piti nousta kevyeeseen istuntaan. Lisäksi tein muutamia voltteja pitkin kenttää. Hetken ravailujen jälkeen teimme tätä tehtävää laukassa. Heti alusta asti Sunshine oli todella mukavan tuntuinen, se kulki eteenpäin mukavalla energialla. Vaikka poni kulki mukavasti eteenpäin, silti se olisi voinut taipua enemmän. Ja ympyrällä en saanut käännettyä ponia tarpeeksi hyvin, joten sihti oli vähän huono, eikä koskaan osuttu keskelle puomia.
Lisäsimme tähän tehtävään linjan jälkimmäisistä puomeista pienen pystyn. Tähän tehtävään sisään mentäessä Sunshine päätti hiukan testata pikkuisilla pukeilla, mutta niistä selvittiin hyvin ensimmäiselle puomille, jonka jälkeen tein keskiympyrän puomin yli. Tällä ympyrällä jatkui ikuisena ongelmana se, että poni ei mennyt koskaan keskeltä ympyrällä olevaa puomia. Ympyrältä kuitenkin jatkoin kohti pientä pystyä, johon tuli mukava pienenpieni hyppy. Toiseen suuntaan tulimme vielä saman linjan, jossa toinenkin puomi nostettiin pystyksi. Toinen hypyistä meni hiukan pohjaan, mutta toinen hyppy meni todella kivasti.
Muutamien verryttely hyppyjen jälkeen tulimme esteradan, jossa oli linja, jonka välissä keskiympyrä puomin yli. Tämän jälkeen piti tehdä lävistäjä laukassa ja siinä ravin kautta laukan vaihto. Sitten oli seuraavalla lävistäjällä pysty, jonka jälkeen toisella pitkällä sivulla sarja. Laitan tästä tehtävästä kuvan, tehtävän havainnollistamiseksi. Minun ja Sunshinen osalta rata meni oikein kivasti. Se tuntui todella tasaiselta ja poni kulki hyvin eteen, eikä kieltäytynyt kertaakaan hyppäämästä esteitä. Radasta jäi oikein hyvä fiilis!
Tulimme radan vielä uudelleen ja se meni myös edellisen kerran mukaan hyvin. Rata alkoi hyvällä tempolla ja ensimmäisen pystyn jälkeen käänsin keskiympyrälle. Se meni taas vähän niin ja näin, sillä en saanut ponia käännettyä keskelle puomia, vaan se meni toisesta reunasta. Tämän jälkeen tuli toinen pysty, jolle tuli kiva hyppy. Päädyssä sähläsimme jotain laukan ja ravin välillä, mutta pääsimme siitä kuitenkin hyvin jatkamaan lävistäjälle, jossa laukan vaihto ravin kautta. Sitten jatkoimme laukassa päädyn läpi seuraavalle lävistäjälle, jossa olevalle pystylle tuli hyppy, joka tuli vähän pohjaan. Lopuksi piti mennä vielä toiseen päätyyn ja sieltä seuraavalle pitkälle sivulle hyppäämään sarjan kaksi pystyä. Tämä rata meni myös tasaisesti ja kivalla fiiliksellä. Lopuksi hyppäsimme sarjan vielä uudelleen ja esteille tuli oikein kivat ja pikkuiset hypyt.
Kun kaikki olivat saaneet suoritettua viimeiset hypyt, sen jälkeen jatkoimme kenttää ympäri loppuravien merkeissä. Ravia otimme molempiin suuntiin ja ravaillessa teimme ympyröitä. Sunshine tuntui mukavan reippaalta ja se taipui vähän paremmin, mitä aikaisemmin tunnilla. Ravailujen jälkeen siirsimme ponit käyntiin ja annoimme pitkät ohjat. Kun käynnit oli kävelty, tulimme selästä alas ja sen jälkeen kävelin ponin kanssa talliin jäätyneiden varpaiden kera. Tallissa hoidin ponin ja vein sen jälkeen ulos.
Kokonaisuudessaan tunti meni Sunshinen kanssa tosi kivasti ja olin hieman yllättynyt, että selvisimme ratsastustunnista ilman yhden yhtä kieltoa tai muita erikoisempia tuhmuuksia. Muutenkin poni kulki mukavasti eteenpäin ja paikoittain ehkä turhankin reippaasti. Esteradat tuntuivat tasaisilta ja hypyt olivat hyviä! Hieno poni!
Tällä hetkellä vietän hiihtolomaa ja keskiviikkona ja torstaina meillä on estekurssi sekä torstaina meillä on illalla myös viikottainen ratsastustunti. Kurssista mahdollisesti tulossa postausta, jos se kiinnostaa. Tällä viikolla myös luvassa Helsinki Horse Fair ja siellä minut on mahdollista nähdä lauantaina. Siitä myös luvassa postausta! Tässä oli kuitenkin tämä postaus, toivottavasti piditte!

Videot: Mimmi K. ja Nea K.