-->

maanantai 22. toukokuuta 2017

Valkoinen vauhtimopo

Moi! Viime postauksessa mainitsinkin yksityistunnista, jossa olin Alinan kanssa perjantaina 19.5. Halusimme hypätä tunnilla esteitä ja aiheena tekniikka. Ratsunani toimi Etydi ja Alinalla Fiona.

Tallille lähdimme hiukan kiireellä heti kolmen jälkeen ja meidän tunti alkoi neljältä. Hoidimme ponit ja laitoimme omat varusteemme päälle. Sitten menimme kentälle, hyppäsin kyytiin, säädin jalustimet sopiviksi, kiristin satulavyön ja aloin kävelemään pitkin ohjin.

Kiitos kuvista Saralle!
Alkukäppäilyjen jälkeen otimme ohjat tuntumalle ja aloimme tekemään alkuverkkaa ravaten. Ravissa teimme tempomuutoksia, sekä pääty-ympyrää, jossa oli yksi puomi. Etydi oli mukavan rauhallinen, eikä kaahottanut menemään. Tempomuutokset sujuivat hyvin ja poni kuunteli tosi kivasti. Ravailujen jälkeen otimme vähän laukkaa. Sekin sujui oikein kivasti. Laukassa teimme tempomuutoksia, sekä samaista pääty-ympyrää, mitä teimme ravissakin!




Ennen välikäyntejä otimme muutaman verkkahypyn pienelle pystylle ravissa, sekä laukassa! Ravissa meille tuli hiukan huono tie esteelle ja sen seurauksena hiukan huono hyppy. Laukassakaan ensimmäinen hyppy ei ollut mikään paras, mutta muutaman hypyn jälkeen tuli pari hyvääkin hyppyä. Sen jälkeen välikäynnit ja vähän lisää esteitä. Alkuun tulimme muutaman esteen pikkuradan, jossa oli kaksi kaarevaa linjaa. Ensimmäisen kerran tämä rata meni ihan huonosti, tai no ne kaarevat linjat, mutta heti toisella kerralla sujui jo huomattavasti paremmin, kun hoksasin miten se kääntäminen olisi pitänytkään tehdä. Tosin tätä tehtävää vaikeutti minua se Etydin vauhti, joka ei tosin ollut niin hurja mitä se olisi voinut olla.




Tämän jälkeen tulimme jo pidempää rataa, johon tuli vaihtelevasti hyviä ja huonoja hyppyjä. Ensimmäisenä menimme ihan pienillä estekorkeuksilla. Rata sujui kohtuullisessa tempossa. Jotkut tiet tulivat vähän vinoon ja hypytkään ei sitten olleet niin sujuvia, mutta välillä saimme myös niitä onnistumisen tunteitakin ja onnistuneita hyppyjä, sekä hyviä teitä. Minun jälkeen Alina tuli saman radan, jonka jälkeen Pami nosti esteitä vähäsen ja tulimme radan uudelleen. Rata meni aikalailla samoissa tunnelmissa, kuin edellinenkin, mutta astetta paremmin. Ennen yhtä lankkua tapahtui jotain, en tosin tiedä mitä. Poni taisi olla huonosta tiestä johtuen kieltämässä, mutta sain korjattua ja Etydi hyppäsi yli hyvin hupsulla hypyllä. Tämän jälkeen jatkoin radan loppuun onnistuneesti.





Näiden kahden radan jälkeen otimme vielä kaksi lyhyttä rataa, joissa viimeisenä oleva sarja nostettiin hieman isommaksi. Ensin se oli vähän pienempi ja sen jälkeen tulimme toisen kerran, jolloin se oli 80cm. Molemmille kerroille tälle sarjalle tuli hyvät hypyt ja tuosta jäikin oikein hyvä fiilis!




Lopuksi Pami kysyi vielä, että haluammeko testata uusinta maastoestettä bankettia, jossa on siis 60cm pudotus alamäkeen ja  toiselta puolelta se on tasapintainen. Aluksi idea vähän epäilytti, mutta kyllähän me lopulta halusimme. Aluksi kävelimme banketin alas ihan vain käynnissä ja sen jälkeen tulimme sen ylöspäin ravissa tai käynnissä, en tosiaan enää muista. Sitten tulimme sen takaisin alas, mutta vain ravissa. Sen jälkeen Etydi innostui aika paljon, eikä suostunut ravaamaan kunnolla. Tulimme tämän vielä ylös ravissa, mutta Etydillä oli vähän virtaa, joten Pami sanoi, että voit tulla lyhyessä laukassa. Ja siihenhän tuli komia hyppy! Tosiaan poni meni tosi nätisti banketin molempiin suuntiin ja odotan innolla sitä päivää, kun hyppäämme uudelleen bankettia ja muitakin maastoesteitä!




Muutaman banketti hypyn jälkeen menimme takaisin kentälle ravailemaan loppuravit. Sitten hoidimme ponit ja menimme kuvailemaan laitsalle kuvia, joita oli edellisessä postauksessa. Jonkun ajan päästä lähdimme sitten takaisin kotiin.


Kertokaahan kommenteissa mitä piditte! Ens postaukseen!

10 kommenttia:

  1. Näitä postauksia on aina tosi mukava lukea =) Kiva postaus taas Aino♡

    http://toverit.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Vau, sulla on todella hyvä istunta! Ihanaa kuulla, että pääsitte menemään myös maastoesteitä, ja tähän hyppäätte jo todella sujuvan näköisesti, hyvä! :)

    Oli kyllä todella hyvä ja huolellinen postaus taas kerran, mahtavaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihana lukea tällaisia kommentteja! Kiitos paljon Lyydia! Niin ihana saada hyvää palautetta!

      Poista
  3. Olipas mukava tuntipostaus! Kiva, kun laitoit paljon kuvia mukaan, tykkäsin :)
    Oi hurja, oispas huippua päästä taas maastoesteille! Meidän tallille suunnitellaan kuulemma huhujen mukaan myös täksi kesäksi esteitä itse maastoreiteille, kun normaalisti menemme pienellä nurmikentällä niitä. Olisi ihan sairaan siistiä päästä menemään myös maastoreiteillä esteitä- oletko sinä muuten ikinä mennyt maastoesteitä ihan ratana pitkin polkuja tai peltoa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Siiri. En itse erityisemmin tykkää lukea postauksia, joissa on vähän kuvia, joten en itsekkään tee niin. Mukava jos kuvien paljous miellyttää! :)

      Oi, olisipa niin ihana päästä hyppimään maastoesteitä ihan maastoon, eikä vain pellolle. Minun ratsastuskoulullani maastoesteet ovat siis pellolla, tai no laitsalla, eikä maastossa. Mutta tosi kiva jos sinun tallillesi on tulossa esteitä maastoon ja jos pääset vielä hyppimään niitä! Muista nauttia siitä hetkestä!

      Poista
  4. Todella kiva postaus, sulla on kyllä nätti istunta :)

    VastaaPoista