-->

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Onnistumisia ja epäonnistumisia kerrakseen

Muutama kaunis viikko sitten päättyi hieno, tapahtumarikas, onnistumisien kuin myös epäonnistumisien täytteinen kevätkausi Kiviojalla. Tällä hetkellä ponit viettävät ansaittua kuukauden pituista kesälomaa, joka loppuu elokuun alkaessa, jolloin tunnit alkavat pyörimään taas ja meillä alkaa ratsastusleiri. Nyt nämä selittelyt sikseen, voidaan mennä postauksen aiheeseen. Eli kahden viimeisen ratsastuskauden päätyttyä olen tehnyt koosteen mieleenpainuvimmista tunneista Kiviojalla (Kevätkausi 2016 ja Syyskausi 2016) ja sen saman ajattelin toteuttaa nyt tänäkin vuonna. Nyt siis parhaita ja ei niin parhaita paloja ratsastuksen kevätkaudesta 2017!

26.01.2017 - ratsastustunti

26.01.2017 menin Colibrilla. Tällä tunnilla mikään ei meinannut onnistua, ei sitten millään. Tarkkaa muistikuvaa minulla ei edes ole tästä tunnista, mutta sen muistan, että ratsastuksen opettajani joutui olemaan juoksutusraipan kanssa kentällä, että Colibri saataisiin liikkeelle. Ja sen tiedän, että tunnilla menimme puomeja. Ja jos joku ei tiennyt, niin Colibri ei ole se minun ykkösponini, koska se tuppaa jäämään paikoilleen ja potkimaan raipasta. Tunneista olen taas antanut arvosanat ja tälle tunnille se oli 1,5/5.

02.02.2017 - ratsastustunti

02.02.2017 ratsukseni oli valikoitunut Eetu ja meillä oli tunnin aiheena istunta. Tunnilla työskentelimme pääty-ympyrällä, jossa käytimme muun muassa johtavaa ohjaa. Teimme myös pitkillä sivuilla harjoituksia kevyessäistunnassa ja kynttiläistunnassa. Koko tunnin ajan Eetu oli todella hyvä ratsastaa ja saimme paljon hyviä pätkiä. Tunnin jälkeen olin ihan fiiliksissäni, miten hyvin tunti menikään minun osaltani! Tunnista olin antanut arvosanaksi 4,5/5!


16.02.2017 - ratsastustunti

16.02.2017 menin pitkän tauon jälkeen Etydillä ja tunnilla menimme kavalettijumppaa. Alkuun jännitin tuntia jonkin verran, sillä Etydi on vähän reippaampi tapaus, mutta onneksi poni pysyi ihan hallinnassa, vaikka välillä vauhti alkoi kiihtymään. Kavaletit menivät hyvin ja sujuvasti, eikä vauhtikaan kiihtynyt niiden aikana hirvittävän paljoa, onneksi. Minulle jäi tunnista hyvä fiilis, kun poni pysyi hallinnassa ja se oli muutenkin oikein mukava. Arvosanan tunnista annoin 4/5!

23.03.2017 - ratsastustunti

23.03.2017 menin Fionalla ja ponin selkään oli kyllä kiva nousta, koska siitäkin oli jo jonkin aikaa taukoa. Tunnilla teimme eräänlaista puomitehtävää käynnissä, ravissa ja laukassa, joka sujui ihan hyvin. Fiona oli hiukan hidas koko tunnin ajan ja se alkoi vertymään vasta loppu tunnista. Tästä tunnista tein kokonaan oman postauksen jonka voit käydä lukemassa tästä. Arvosana tästä tunnista oli 4/5.


30.03.2017 - ratsastustunti

30.03.2017 oli kauden ensimmäinen maasto, jonne pääsin lähtemään Eetun kanssa. Maastossa kävimme kaikki askellajit läpi ja ne menivät ilman minkäänlaisia ongelmia. Eetu oli ihanan reipas ja varsinkin laukassa pääsimme spurttailemaan pitkällä suoralla! Siinä vaiheessa luotto tuohon kultaiseen poniin vaan kasvoi entistä enemmän. Hieno poni! Tästäkin tunnista löytyy postaus ja sen voit lukea täältä! Arvosanaksi maastolle olin antanut 5/5!

06.04.2017 - ratsastustunti

06.04.2017 meillä oli ratsastustunnilla kavaletteja ja tunnilla menin toivomallani ponilla, eli Eetulla. Teimme aluksi tiiviin alkuverkan puomien kanssa, jonka jälkeen aloimme tulemaan kavalettijumppaa. Tämä sujui meiltä todella hyvin, jopa odotettua paremmin! Jumppaa tulimme useampaan otteeseen, jonka jälkeen otimme laukkaa ympäri kenttää ja tulimme samalla puomeja laukassa. Siinä vaiheessa ponia taisi alkaa väsyttämään, mutta poni jaksoi silti hyvin loppuun saakka! Tunti oli kokonaisuudessaan ihan huippu ja arvosanan sille olin antanut 5/5. Tästäkin tunnista postausta, jos kiinnostaa voit käydä lukemassa sen täältä!


29.04.2017 - ratsastustunti

29.04.2017 olin poikkeuksellisesti lauantaina ratsastustunnilla ja ratsuksi minulle oltiin annettu Queen. Queenillä menosta olikin aikaa jo jonkin verran, enkä muutenkaan ollut mennyt sillä, kun vain kerran, ja sekin oli estetunti. Tunnilla harjoittelimme koulukisoihin tulevia juttuja, jonka takia minulla oli kannukset mukana harjoittelun vuoksi, mutten olisi tarvinnut niitä, koska kannuksia ei tarvinnutkaan kisoissa, vaan raippa riitti. Tunnilla harjoittelimme erityisesti laukannostoa käynnistä ja sen jälkeen pääty-ympyröiden tekoa. Muistaakseen se sujui ihan hyvin. Ponilla tuppasi olemaan välillä vähän vauhtia varsinkin laukoissa, mutta hyvin me kumminkin suoriuduttiin. Tunnista arvosanaksi olin antanut 3,5/5.


04.05.2017 - ratsastustunti

04.05.2017 menin Etydillä ja luvassa oli kauden ensimmäiset kunnon hyppelyt. Aloitimme tunnin alkuverkoilla, jolloin teimme ravipuomeja ja pääty-ympyröitä ravissa. Laukkasimme vain pääty-ympyröillä ja aika vähäsen, mutta Etydi kävi vähän lämpöisenä jo siinä vaiheessa, että hyvä ettei laukattu sen enempää, sillä pakka olisi varmaan lähtenyt kokonaan käsistä. Esteet menivät hyvin. Hyviä hyppyjä tuli vähän jokaiselle esteelle. Meillä oli myös pääty-ympyröillä esteet, joka oli hyvä, koska silloin sain Etydin aina kunnolla kiinni. Tunti meni hyvin ja sen olin arvioinut 4/5.


11.05.2017 - ratsastustunti

11.05.2017 oli viimeinen ratsastustunti ennen seuraavan päivän koulukisoja ja tunnilla menin kisaratsullani Eetulla. Tunti ei mennyt osaltamme kovinkaan hyvin, sillä poni päätti aina laukkaympyröillä punkea ulospäin, eikä oikea laukka meinannut nousta millään. Tunnilla teimme myös kouluradan, joka meni paikoittain ihan hyvin ja paikoittain ei niin hyvin, joten tunnista ei jäänyt kovinkaan varmat fiilikset seuraavan päivän kisoihin. Arvosanaksi olin antanut 2,5/5.


12.05.2017 - kouluratsastuskisat

12.05.2017 oli kisapäivä, ja illalla starttasin Eetun kanssa tallini kisoissa C-merkin. Ennen suoritustani kävin Eetun kanssa kaikki askellajit läpi ja hain poniin tuntumaa. Verkassa fiilis oli jo aika hyvä, sillä Eetu kulki kivasti omalla moottorilla eteenpäin, eikä tehnyt edellispäivän tuhmuuksia. Itse rata meni tosi hyvin. Kaikki sujuivat ongelmitta, eikä väärä laukka noussut, eikä poni päässyt ympyrältä punkemaan, vaikka kerran se yritti, eikä Eetu myöskään pelännyt yhtään tuomaripäätyä, jota se oli jo minua edeltävillä ratsastajilla tehnyt. Rataan olin todella tyytyväinen ja myös itseeni sekä poniin! Yllätyksenä meille tulikin kisoista neljäs sija prosentein 67.22%! Arvosanaksi olin tietysti antanut 5/5! PS. Postaus kisoista löytyy täältä!


18.05.2017 - ratsastustunti

18.05.2017 oli luvassa estetunti, jonka menin Colibrilla. Tunnilla ei oikein onnistunut mikään, tai ainakin sellainen muistikuva minulle jäi tunnista. Yhdessä vaiheessa väänsin, jopa itkua, kun mikään ei tuntunut sujuvan, tosin minulle todella huono numero painoi siinä vaiheessa mieltäni, joten itku saattoi johtua siitäkin. No, mutta tunnilla menimme muutamia ratoja. Ihan hyviä hyppyjä ja pätkiä tuli, mutta esteiden välissä Colibri oli todella hidas ja hyvä, että se lähti edes liikkeelle, kun tuli meidän vuoro hypätä. Loppuraveissa se kulki jo hiukan paremmin, muttei tunnista jäänyt kovinkaan hyvää fiilistä. Arvosanaksi olin silti antanut 2,5/5.



19.05.2017 yksityisratsastustunti

19.05.2017 meillä oli Alinan kanssa yksityisratsastustunti Kiviojalla ja sain ratsukseni toivomani ponin Etydin. Etydi oli tunnilla tosi mukavan tuntuinen, ei ollut liian kiireinen, eikä myöskään liian hidas, vaan sopivan vauhdikas. Tunnilla hyppäsimme esteitä ja meillä oli tekniikkaa. Tulimme muutamaa eri rataa, joissa oli useita kaarevia linjoja. Välillä hypyt onnistuivat ja välillä eivät, mutta esteistä jäi silti hyvä fiilis. Kentällä hyppelyiden jälkeen kävimme vielä testaamassa maastoesteiden puolella bankettia, joka sujui ihan hyvin. Postaus tästä tunnista löytyy tästä


08.06.2017 - ratsastustunti

08.06.2017 menin pitkästä aikaan Ciriuksella ja meillä oli tunnilla koulua. Tunnin meille piti Kati, koska Pami oli vielä sairaslomallaan ja tunti oli jokseenkin erilainen, mutta hyödyllinen. Teimme temponmuutoksia erityisesti ympyröillä ja harjoittelimme katsetta, eli käytännössä pään kääntämistä. Cirius oli aika laiska koko tunnin ajan, mutta laukoissa ponilta löytyi kivasti virtaa, ja saatiin oikein hyviä pätkiä reippaassa laukassa. Tästäkin tunnista löytyy postaus, jonka voit lukea täältä! Tunnille olin antanut arvosanaksi 4/5.


15.06.2017 - ratsastustunti

15.06.2017 oli vuorossa maastoesteitä pellolla sekä erikoisesteitä kentällä Eetun kanssa. Tunti meni vähän, miten meni. Välillä tuli hyviä pätkiä ja välillä ei niin hyviä. Kentällä olleet esteet sujuivat hyvin, paitsi kapea, joka osoittautui meille hyvin haasteelliseksi esteeksi. Maastoesteiden puolella tuli hyviä pätkiä. Muutamalle esteelle tuli kiellettyä, mutta jos ponilta olisi löytynyt vähän enemmän itsevarmuutta, niin nekin olisivat menneet hyvin! Tunnista löytyy postaus täältä! Arvioksi tunti oli saanut 3,5/5!


22.06.2017 - ratsastustunti

22.06.2017 menin Sunshinella ja tunnilla meillä oli vähän haasteellisempi aihe ja se oli tahti. Tunnilla teimme temponmuutoksia ja tahdin piti pysyä samana koko ajan. Ei ollut kyllä helppoa. Meidän piti myös tunnustella poniemme jalkojen liikkeitä ja sanoa Pamille esim. missä vaiheessa oikea takajalka tulee eteen. Tämä ei myöskään ollut kovinkaan helppoa, mutta sain ne aina oikein. Ehkä se oli tuurista kiinni. Tahdin lisäksi sain paljon istuntaani liittyviä ohjeita. Tunnin ajan Sunshine oli ihan kiva, mutta vähän laiska. Arvosanaksi tunnilta olin antanut 4/5.

29.06.2017 - ratsastustunti

29.06.2017 oli kauden viimeinen tunti, jolloin hypimme pikkuesteitä ilman satulaa. Ratsukseni valikoitui Fiona ja olin oikeastaan aika innoissaan päivän ratsusta. Aluksi menimme puomeja ravissa, jonka jälkeen aloimme tulemaan rataa laukassa, jossa oli pieniä esteitä. Tulimme myös toisen radan. Fionan kanssa hypyt onnistuivat oikein kivasti, eikä se saanut minua maistelemaan kentän pöllyävää hiekkaa. Pääsimme hyppäämään korkeimmillaan 65cm pystyä! Tunnista löytyy postaus täältä! Arvosana tunnille oli 4/5.



Tällaisiä hetkiä oli minun kevätkaudella. Mitäs piditte postauksesta? Olisi kiva kuulla myös miten teidän ratsastelut ovat sujuneet tämän vuoden aikana, toivottavasti hyvin! Tämä postaus taisi olla nyt tässä. Toivottavasti seuraava postaus tulee mahdollisimman pian! Moikka!



16 kommenttia:

  1. Olipa kiva postaus ja postausidea! Tämän jaksoi lukea ihan loppuun asti vaikka suht pitkä postaus olikin. Tosi kiva!

    viisiaskellajia.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pihla! Hyvä, että jaksoi lukea loppuun saakka, sillä mietinkin, että olikohan tässä vähän liikaakin tätä tekstiä.

      Poista
  2. Mun ratsastustunnit on sujuneet hyvin vaihtelevasti. Ensin saattaa mennä muutama tunti hyvin ja sit taas muutama tunti huonosti. Mutta myös näiden (kevään ja kesän) tuntien ansiosta oppinut ja kehittynyt lisää

    http://hevostytonelamaax.blogspot.fi/?m=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan normaalia, alku vuosi tuntui olevan koko ajan vaihtelevaa, eli välillä tuli hyviä ja välillä ei niin hyviä tunteja, mutta nyt sentäs on sujunut vähän paremmin. Hyvä silti, että olet oppinut ja kehittynyt, vaikkei aina olekkaan onnistunut! :)

      Poista
  3. Mukava koostepostaus, sai hyvän kokonaiskuvan kevätkaudesta! Mielenkiintoinen oli myös seurata tuota "tunti arvostelua", millaisista tunneista olit pitänyt ja minkälaisia tehtäviä olette tehneet :)
    Voisit tehdä näitä jatkossakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kiva kuulla, tuon arvostelun tekeminen on kyllä ollut hauskaa. Aina kirjaan paperille kotona ratsastustunnin jälkeen tunnin päivämäärän, ratsun, tunnin aiheen ja juuri tuon arvostelun eli mitä/5. Siitä on kyllä hyvä katsoa vähän keillä on tullut mentyä ja miten on mennyt ja mitä ollaan tehty, on kyllä hyödyllinenkin! Jep, näitä tulossa aina kauden päättyessä!

      Poista
  4. En oo ennen tälläistä postausta lukenutkaan! Oli kiva lukea, että minkälaisia tehtäviä teilläpäin tehdään ratsastuskoulussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, tosin itekkii vaa nähny kahessa tallikaverini blogissa tällaisia postauksia, mutta sen enempää en kyllä ole näitä nähnyt. Mutta, kiva jos pidit!

      Poista
  5. Ihania kuvia ja kivan postauksen olet kirjoittanut!

    VastaaPoista
  6. Hei tää oli muuten aivan huisin mukava idea, ja toteutus myös! Ja sait myös kuvat useimmista noista kerroista, mahtavaa ♥
    Ja kyllä, todellakin pidin tästä! Osasit tosi hyvin tiivistää tän kevätkauden! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiitos! Jep, oli kyllä yllättävän paljon kuvia nyt kevätksudelta, ja se oli hyväkin, ettei tämä postaus jäänyt ihan kuvattomaksi! Mutta kiitos!

      Poista
  7. Täytyy kanssa sanoa, että tosi kiva idea + mukava lukea pieni kooste koko kaudesta. Teillä vaikuttikin olevan hyviä tunteja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä tunteja olikin ja varsin hyödyllisiä sellaisia! Mutta kiitos, kiva kuulla, ett pidit!

      Poista
  8. Mäkin tykkäsin tästä ideasta ja toteutuksesta! Jokaisesta tunnista oli tälläiseeseen koosteeseen sopiva tekstin pätkä. Ei liikaa eikä liian vähän:). + kivoja kuvia!


    www.satulassakohtiunelmia.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aino! Mukava, että säkin pidit tästä ja hyvä, että tekstit olivat sopivan pituisia!

      Poista