-->

torstai 5. tammikuuta 2017

Joulukuu 2016

Moi! Tänään viimeinen kuukausi postaus vuodelta 2016! Ajattelin kirjoittaa vielä tämän joulukuun version samalla tavalla, kuin edellisetkin suosikkipostaukset. Tammikuun postaus tulee sitten muuttumaan! Pidemmittä puheitta mennään postauksen pariin!:

Kuukauden blogi

Joulukuussa olen lukenut todella paljon eri blogeja ja olen ollut muutenkin aika aktiivinen muiden blogeissa! Joulukuun blogiksi olen valinnut blogin jossa oli joulukalenteri ja se blogi on Ajoponin vauhdissa. Tässä blogissa on ollut todella mielenkiintoisia postauksia ja postauksia tullut joulukalenterin päivittäin. Kaikki postaukset ovat kruunanneet hyvät kuvat! Käykäähän kurkkaamassa tämä todella kiva blogi!


Kuukauden kommentti

Tämän valitseminen ei ollut todellakaan helppoa. Kommentteja tuli jokaiseen joulukuun postaukseen ihan kivasti. Tämä kommentti piristää mun päivääni vielä tänäkin päivän joten ajattelin ottaa sen nyt tähän! Ihana kommentti!


Kuukauden postaus

Postauksien katselukerrat heittelivät 52 ja 135 välillä! Suosituin postaus olikin joulukuussa omien joululahjojen esittely postaus!


Kuukauden näyttökerrat


Joulukuun aikana näyttökertoja on tullut ihan kiitettävästi ja olen kiitollinen jokaisesta katselijasta kuka täällä blogissani on käynyt joulukuun aikana! Joulukuulle olin laittanut tavoitteeksi 1500 ja rikoitte sen hyvin reippaasti! Näyttökertoja tuli 2324.  Ajattelin, että tavoitteita ei ainakaan tammikuulle, koska en tiedä millaisia nämä kuukausipostaukset ovat jatkossa.


Kuukauden ratsu

Joulukuussa ratsastin neljällä eri ponilla. Ne olivat Sunshine, Gerda, Pokemon ja Jasu. Kuukauden ratsu(t) ovat kyllä Sunshine ja Jasu. En osaa päättää kumpi poneista joten valitsin molemmat! Molemmilla tunneilla menin ilman satulaa.

Jasu takana ja Sunshine edessä
Kuukauden tapahtuma

Joulukuussa tapahtui kaikkea kivaa, joten en osaa sanoa mitään yhtä tiettyä suosikkia, mutta muutamat yökyläilyt ja joulu on ollut parasta mitä joulukuussa on tultu tehtyä!

Kuukauden hauskin

Jaa-a. No kaikki mitä on esim. yökylissä tapahtunut yms.

Kertokaahan kommenteissa mitä piditte postauksesta, joku päivä tulossa raketti kuvia nähdään sitten!

20 kommenttia:

  1. Nää postaukset on kyllä tosi kivoja! :) Rakastan sun ulkoasua <33

    www.tiiaemilia.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Tää on aina kiva lukea! Mielenkiintoisempi mielestäni entä esimerkiksi höpöttelypostaus, jossa kertoisi samat asiat!

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva postaus, kuukauden suosikeita on kyllä aina kiva lukea! :)
    Kiitokset blogini maininnasta, ihana kuulla että oot tykännyt 💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iida! Sun blogi on kyllä ihan huippu ja on maininnat ansainnut!

      Poista
  4. Eksyin tänne blogiisi ja jäin ihan koukkuun xD mutta kiva postaus tämäkin, jatka samaan malliin ;)

    P.S käy kurkkaamassa meidänkin blogia, jos keppihevoset kiinnostaa... :)
    pilvenhattarantalli.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kuinka kiva kuulla! Kiitos paljon kivasta kommentista!

      Poista
  5. Voisitko tehdä ohjepostauksen bannerin teosta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkoasu/banneri ei ole minun käsialaani, mutta mahdollisesti ohjepostausta tulossa, jos sen toteutus onnistuu!

      Poista
  6. Jännä nähdä mitä uutta saat tehtyä näille kuukausipostauksille! En malta odottaa, että olisi jo helmikuu :)

    VastaaPoista
  7. Kiva postaus taas kerran, ei voi muuta sanoa :) Innolla ootan, miten nämä kuukauden suosikit uudistuu.

    VastaaPoista
  8. Mulla onkin aika saman verran katselukertoja kuin sulla ja lukijoiden määräkin on sama! haha. :-D Mä en ollut törmännyt tällaiseen postaukseen aiemmin, joten tosi kiva lukea jotain erilaista! <3

    VastaaPoista