Tänään ajattelin kirjoitella hiukan enemmän omaan blogiini liittyvää postausta, jossa olisi tarkoitus analysoida tätä minun Eläimet sydämessä -blogia eli siis, arvioin itse omaa blogiani plussin ja minuuksin. Toivottavasti viihdytte tällaisen postauksen parissa! Ja vielä näissä alkupölinöissä haluan kiittää Katria, jolta sain kauan sitten idean kirjoittaa tämän postauksen!
Minun mielestäni blogini ulkoasu on värimaailmaltaan mukavan pirteä ja kesäinen. Kokonaisuudessaan se ei ole hirvittävän yksinkertainen, eikä myöskään liian moderni sekasorto, vaan minun makuuni juuri sopiva. Veera on onnistunut ulkoasuni tekemisessä hyvin ja saanut siitä juuri minun näköiseni!
Ulkoasussani yksi lempikohdistani on banneri ja siinä erityisesti tuo kuva, jossa hyppään Eetun kanssa tuota reunaa. Se on mielestäni hyvin onnistunut ja se on saatu kivasti toteutettua! Tykkään myös noista taustalla olevista kuvista, sillä ne ovat kivan himmeät ja ne sopivat toisiinsa. Tuo oikean puolimmainen kuva on ehkä hiukan hassu, enkä ole vieläkään hahmottanut, miten päin siinä on poni. Tosin se on vain pieni kohta bannerista, eikä niinkään olennainen, joten sanoisinko, ettei sillä ole niin suurta merkitystä, kun esimerkiksi tuolla hyppykuvalla.
Ulkoasussa tykkään myös todella paljon tuosta kaunofontista, joka esiintyy otsikoissa ja bannerissani. Mielestäni se on kivasti epäselvä, mutta silti, siitä saa todella hyvin selkoa! Omasta mielestäni siinä on joitakin yksityiskohtia, mitkä saavat sen fontin esille. En tiedä ajattelenko ihan omiani, vai mitä, mutta joka tapauksessa, tykkään tuosta fontista todella paljon!
Minun mielestäni sivupalkistani löytyy kaikki olennainen ja sellainen, mitä lukijat sieltä tarvitsevatkin. Ehkä sinne voisi lisätä tunnisteet, mutten koe sitä, niin tarpeelliseksi, joten se ei ainakaan toistaiseksi ole sivupalkissa.
Sivupalkissa on ensimmäisenä kuva, jonka ympärillä on kaksi sydäntä. Mielestäni tuo kuva sopii tuohon todella hyvin, ja sen toteutus on onnistunut. Toisena sivupalkista löytyy tervetuliais teksti, joka on ehkä hiukan tylsähkö, eikä niin mukaansa tempaiseva. Sitten löytyy ulkoasuni tekijä, ja se on siinä ihan hyvä. Sitten on someikonit, jotka ovat ihan kivat. Tosin itse tykkäisin enemmän, jos instagramin ja jalustimen ikonit olisivat tuolla samalla mintunvihreällä, millä sähköpostikin. Someikonien jälkeen löytyykin instagramini uudelleen, jossa vaihtuu kuva. Mielestäni se on kiva ja yksi lempikohdistani sivupalkissa. Sen jälkeen löytyykin lukijat, jonka jälkeen on kuukauden kommentoijat. Tykkään myös siitä, sillä siitä näkee, kuka on kommentoinut eniten, ja olettaisin, että myös itse kommentoijat pitävät siitä, kun voivat löytää itsensä kolmen eniten kommentoijan joukosta! Toiseksi viimeisenä sivupalkista löytyy blogiarkisto, joka on sivupalkin hyödyllisin asia ja viimeisenä katsotuimmat tekstit. Mielestäni katsotuimpien tekstien, vaikka sanottaisiinko, että malli, voisi olla joku muu, koska tuo mikä tuossa on, niin on niin perinteinen, että vaihtelu olisi virkistänyt.
Kokonaisuudessaan tykkään sivupalkista, vaikka siellä muutama kohta olisikin, jotka voisivat muuttua, mutta ei se niin olennaista ole, joten se saa olla, mikä siinä onkin!
Sitten niihin sivuihin, jotka löytyvät bannerin alapuolelta. Mielestäni blogissani on kaikki olennaiset sivut ja mielestäni niitä on sopivasti, ei liikaa, eikä myöskään liian vähän. Pidän siitä, kun sivut ovat aseteltu perinteisesti bannerin alle, eikä niissä ole mitään ylimääräisiä hörpöttimiä ja ne löytyvät helposti.
Kirjoittajan sivulla on mielestäni teksti vähän liian luettelomaisesti, mutta en ole vielä kerennyt sitä vaihtamaan, mutta olen aika varma, että siihen tulee vielä muutos ja en todellakaan tiedä miksi sivun alussa on erikseen kirjoittaja, myös otsikon lisäksi. Vaikka sivulla onkin hiukan korjattavaa, sanon silti, että sieltä löytyy suurinpiirtein kaikki se olellinen tieto, mitä siellä pitää ollakkin.
Lorun sivulla taas teksti on hiukan sujuvampaa ja mielestäni sieltäkin löytyy aika lailla olellisin tieto. Ehkä näyttelytulokset saattavat olla jonkun mielestä turhia, mutta niitä pidän siellä oikeastaan, vain itseäni varten. Lorun sivulla olen tajunnut ottaa "Loru" tekstin pois otsikon alta.
Melkein viimeisenä sivuna on sivu, jossa esittelen poneja, jotka seikkailevat useimmiten blogissani. Omasta mielestäni se sivu on kivasti toteutettu ja siitä löytyy aika lailla olellinen. Ehkä kaipaisin siihen vielä lisää itse tuottamaani tekstiä, jossa kertoisin hieman enemmän poneista.
Viimeisenä sivuna onkin yhteystietoni, jossa lukee blogini sähköposti, jolla saat minuun yhteyttä. Eipä siellä oikeastaan muuta ole.
Viimeisenä voidaankin analysoida postauksiani. Mielestäni blogini materiaali on hyvin monipuolista ja postauksien aiheet vaihtelevat aika paljon, mutta blogilla on silti yksi pääpaino ja se on ponit + ratsastus.
Omasta mielestäni tuottamani teksti on suht sujuvaa ja yleensä sieltä ei löydy, mitenkään suuria kirjoitusvirheitä, ja jos niitä löytyy, niin ne yleensä ovat yksittäisiä yhdistys-, pilkku ja yhdyssanavirheitä. Ja olen huomannut, että kirjoitustaitoni on kehittynyt huimasti, siitä, kun aloitin bloggamisen.
Blogini postauksissa on yleensä runsas määrä tekstiä ja sen lisäksi sieltä löytyy paljon isoja ja laadukkaita kuvia. Joskus blogini kuvat eivät ole muokattuja, joten siinä olisi parantamisen varaa. Pidän myös hyvänä, että kuvia on tekstien väleissä, eikä kaikki kuvat ole könttänä lopussa, alussa, eikä keskellä.
Olisi mukava kuulla, oletteko te samaa mieltä kanssani näistä kohdista. Toivottavasti piditte postauksesta. Huomenna taas uuden postauksen parissa!
Tosi hyvä postaus ja olen aikalailla samaa mieltä blogistasi! Tekstisi on todella sujuvaa ja saa lukijan helposti tempaistuistua mukaansa!
VastaaPoistaKiitos Esteri, mukava kuulla! Tuollaisen kommentin saaminen on aina ihanaa ja tykkäänkin saada sellaisia kommentteja!
PoistaVautsi, tosi kiva tälläinen postaus! Oon aikalailla samaa mieltä siun blogista, tietenkin jossain asioissa ajattelen toisin. Jälleen kerran, teksti oli sujuvaa ja sitä oli mukava lukea!
VastaaPoistaKiitti SIiri! Mukava kuulla, että tekstiäni on kiva lukea ja sen lukeminen on sujuvaa! Tämmöinen palaute on aina ihanaa!
PoistaIhanaa, kun pystyt kertomaan rehellisen mielipiteesi! Selkeästi pystyi lukea, että olet oikeasti tyytyväinen esimerkiksi ulkoasuusi. Teksti sujuvaa ja helppo lukuista, kiva postaus :)
VastaaPoistaNyt, kun tuon sanoit, että huomaa sen, että olen tyytyväinen ulkoasuuni, niin se on aivan totta. Miksi, minä muuten olisin kehunut sitä täällä jokaisesta mahdollisesta asiasta, niin, miksi? Ja mielestäni on hyvä ja jokseenkin myös tärkeää, että pystyy kirjoittamaan rehellisesti, eikä kirjoittele tänne ihan puuta heinää. Siksi kirjoitankin niin, sillä valehteleminen on varsin ikävää.
PoistaVoi ei, multahan on mennyt hiukan sivusuun tää sun postausten lukeminen, kun sä teetkin tälläviikolla jokapäivä! :'D
VastaaPoistaNo mutta mun mielestä sun blogi on kyllä juuri sellainen mitä itsekin kuvailit, ja varsinkin tykkään tosta sivupalkista! ♥ Ja tosi kiva kun olit myös näin rehellinen! :)
Eipä mitään, mukava, että joitain postauksia olet päässyt lukemaan, vaikka osa onkin tainut jäädä huomioimatta! Ihana kommentti, tällaista palautetta on aina ihana saada!
PoistaToi on oikeasti totta! En oo nähny sulla montaa kirjoitusvirhettä. Ja vielä yks plussa on se et oot tosi aktiivinen<3 Se ei TODELLAKAAN haittaa se on hyvä asia. Oot mun yks lemppari bloggaaja. Ja oon muuten ig:ssä @kht_pilviratsu ja @kaisaaaaws.
VastaaPoistaKiva kuulla, ettei kirjoitusvirheitä ole erityisemmin näkynyt, tosin kyllähän niitäkin löytyy, muttei ne taida olla niinkään huomattavissa! Kiva, että aktiivisuus on mielestäsi hyvä asia, itsekin tykkään lukea blogeja, jotka omaavat aktiivisen postaustahdin! Kiitos paljon kommentistasi!
Poista