-->

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Kesäkuu 2017

"Taas yksi hieno sekä tapahtumarikas kuukausi on tullut päätökseen ja on aika uuden kuukausipostauksen." Tähän alkuun voidaankin lainata viime kuukausipostauksen ensimmäistä lausetta, joka sopii myös tämän kuukausipostauksen alkuun oikein hyvin! Tosiaan, yksi tapahtumarikas ja ihana, paitsi myös jokseenkin kylmä kuukausi on tullut päätökseen ja tänään taidammekin olla taas vaihteeksi kuukausipostauksen parissa.

Mainittakoon näin tähän alkuun, että minun kesäkuu meni todella hyvin ja hyvissä merkeissä sekä se oli ensimmäinen kuukausi kesälomaa. Tuntuu vain ihan hirveältä ajatella, että se on nyt ohi ja enää niin vähän aikaa koulun alkuun... Okei okei, ei ajatella sitä yhtään enempää, sillä onhan tässä vielä edessäpäin yksi kuukausi ja muutama hassu päivä elokuussa! Nyt koulun ajattelut sikseen ja kesäkuun pariin!

Kuukauden katsotuin postaus:

Vou! Olin ihan häkeltynyt kesäkuun aikana postailtujen postauksien katselukertoihin, sillä ne olivat ihan huimia, eikä minulla ole koskaan luvut näyttäneet sitä luokkaa, paitsi "Linkkaa blogisi" postauksissa. Ja kaiken lisäksi kolme kesäkuun aikana postatuista postauksista nousi suosituimpien top 5 postauksien listalle. Sanoisinko näin, että tämähän on ihan ennen näkemätöntä! Mutta siis, kesäkuun aikana postauksia tuli yhteensä kahdeksan ja 231 katselukerralla "#120 Ratsastusko urheilua" postaus nousi katsotuimmaksi postaukseksi kesäkuulta. Tuossa postauksessa kerroin mielipiteeni siitä, onko ratsastus urheilua vai ei ja lisänä siellä oli perustelut. Jos tuo postaus on mennyt sinulta ohi, niin voit käydä lukemassa sen tästä!




Ajattelin, että voisin lisätä tähän kuukauden katsotumpien postauksien listalle myös tilaston, jossa näkyy viisi kuukauden katsotuinta postausta. Tässä yläpuolella siis ne!



Kuukauden näyttökerrat:

Kesäkuun näyttökerroistakin olen ihan häkeltynyt, sillä niitä tuli ihan hurja määrä. Lähes 3000, muttei siltikään se ollut lähellä sitä. Kesäkuussa näyttökertoja oli huimat 2731 ja kesäkuu on blogini yksi katsotuimmista kuukausista!


Kuukauden kommentti:



Kommentteja kesäkuussa tuli todella mukavasti. On niin ihanaa, kun joku jaksaa vaivautua kirjoittamaan kommentin aina postauksen perään. Ja ainiin, olettehan te huomanneet, että sivupalkista löytyy kuukauden kommentoija kohta ja se myös tulee tähän postaukseen ja sen lisäksi se vanha tuttu kirjoituksellinen kommentti.

Määrällisesti kuukauden ajalta Alina Tamminen ja Lyydia ovat kommentoineet saman verran eli 7 kommenttia tullut kesäkuussa molemmilta. Iso kiitos kaikista niistä kommenteista, ne olivat ihania ja ne merkitsevät minulle todella paljon, niin kuin kaikki muutkin teidän lukijoiden laittamat kommentit.

Tämä kirjoituksellisen kommentin titteli meneekin tänään Siirille, joka olikin kolmannes kuukauden kommentoijissa eli tämä on tavallaan kaksinkertainen titteli. Joka tapauksessa, Siiri kirjoittaa aina niin ihania ja pitkiä kommentteja, että ihan sanattomaksi vetää. Kiitos kuuluu myös Siirille ahkerasta ja ihanien kommenttien kirjoittamisesta blogiini!


Kuukauden tykätyin instagramkuva:

Kesäkuussa kuvia postailinkin instagramiin @elaimetsydamessa aika paljon, sillä pystytin sinne kuvakisan. Kaksi instagram kuvaa, tai no toinen oli kuvasarja, saivat saman verran tykkäyksiä ja se tykkäysten määrä oli yhteensä 84. Toinen näistä tykätyimmästä oli kuvasarja maastoestetunnilta ja toinen kuva, jossa ilmoitin kuvakisasta. Alla nämä kaksi kuvaa!




Kuukauden ratsu:


Kesäkuussa meillä kerkesi olemaan viisi ratsastustuntia, joista jokaisen menin eri ponilla. Kesäkuussa ratsuinani toimivat Jasu, Cirius, Eetu, Sunshine ja Fiona. Jokaisen näiden ponin kanssa oli onnistuneita ja ei niin onnistuneita hetkiä, mutta silti kesäkuun tunneista jäi todella hyvä fiilis. Tämä kuukauden ratsu tittelin voikin saada tällä kertaa Fiona, joka toimi torstaina ratsunani. Siitä tunnista teen ihan oman postauksen, mutta kerron nyt valmiiksi, että hyppelimme pikkuesteitä ilmansatulaa.





Kuukauden mieleen jääneimmät tapahtumat:



Kesäkuun alussa oli muutama koulupäivä, jotka olivat oikein lyhyitä sekä rentoja ja kesäkuun ensimmäisenä lauantaina alkoi pitkään odotettu ja ansaittu kesäloma. Alkukuusta olin aika paljon kavereiden kanssa, söin jäätelöä ja lenkitin Lorua. Kesäkuun aikana pyörähdin myös sisarusteni ja isäni kanssa Tallinnassa, siellä kävimme mm. eläintarhassa, shoppailemassa ja tv-tornilla. Kesäkuusta viimeiset kaksi viikkoa menikin töissä S-marketissa ja siellä oli ihan mukavaa, tai no oikeastaan tykkäsin käydä siellä, sillä olihan se vaihtelua perusarkeen. Juhannuksena kävimme mökillä ja kävimme myös kuun viimeisenäkin päivänä mökillä uimassa ja saunomassa. Loppukuussakin olin paljon kavereiden kanssa ja kävin muutamaan otteeseen kuvaamassa tallilla kavereideni ratsastustunteja.


Näkymät hotellihuoneestamme Tallinnassa auringonlaskun aikaan.


Tässä oli nyt tiivistettynä minun kesäkuu. Minusta olisi kiva kuulla teidän kesäkuistanne, miten ne menikään ja mitä teitte! Nyt, kun työtkin ovat ohi, pääsen kirjoittelemaan hiukan enemmän ja aktiivisemmin, tosin pitää vielä mietiskellä mistä, koska ratsastuksesta alkoi kesätauko ja ratsastelut jatkuvat vasta elokuussa ratsastusleirin merkeissä.

20 kommenttia:

  1. Hieno postaus jälleen! Kivoja tapahtumia siulla on kyllä ollut! Myös nämä uudistukset täällä blogissa on piristäviä. Itse tykkään lukea tälläsiä "koonti" postauksia ja siksi tykkään näistä kuukausipostauksista. Ja jälleen kerran upeita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Siiri ihanasta kommentista! Kivoja tapahtumia kyllä oli ja toivottavasti sullakin. Ja mukava kuulla, jos nää uudistukset on kivoja ja piristäviä! Mutta, siis kiva, että tykkäät näistä!

      Poista
  2. Ihan supermahtava postaus taas kerran, sä vaan osaat kirjoittaa niin hyvin että kateeksi käy :D Sun teksteistä välittyy jotenkin aina sellainen mukava ja rento fiilis, sekä ne saa aina hyvälle mielelle.
    Mulla on mennyt kesäkuussa ihan hyvin, kävin kesäkuun alussa heppaleirillä ja muuten olen ollut aika paljon tallilla sekä koirajutuissa. Olen mä tietysti syönyt jäätelöä ja ollut kavereitten sekä perheen kanssa :)
    Sun kesäkuu kuulosti kyllä kivalta ja toivottavasti heinäkuustakin tulee mukava. Ja muuten ihania kuvia ♥
    Mutta hyvää heinäkuuta sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinuna en kadehtisi laisinkaan, koska siunkin blogissa on niin hyvää, siistiä ja mielikuvituksellista tekstiä. Ennemmin miun pitäis kadehtia siun kirjoitustaitoa!

      Mukava kuulla, että kesäkuusi meni hyvin ja tuo heppaleiri oli varmasti ihan muisto kesäkuulta, miulla se vasta elokuussa, koska sairastumisen vuoksi se jouduttiin siirtämään.

      Poista
  3. Hyvä postaus taas kerran! Sun kirjoitustyyli on jotenkin erillainen, ei niin kirjakielinen muttei myöskään ihan löpinä.:D Tosi hauska tää kuukauden kommentoijat, ja todella mukavaa päästä siihen!

    VastaaPoista
  4. Postaus oli kiva lukea, kun se oli sopivan täynnä! Jatka ihmeessä tekstien kirjoittamista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukava kuulla! Ja todellakin jatkan, sillä onhan tämä aika hauskaa puuhaa!

      Poista
  5. Tiivistit kyllä tosi taitavasti tän kesäkuupostauksen! Niin hyviä kohtia myös, ja upeita nuo kuvat kyllä, en lainkaan ihmette miksi ne on tykätyimmät ❤
    Hyvä fiilis tuli tämän lukemisesta, kirjoitat niin positiivisella tavalla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Lyydia! Mukava ja ihana kuulla tällaista kommenttia!

      Poista
  6. Tykkään näistä postauksista�� Nää on tosi selviä ja hyvin kirjoitettuja.Mun kesäkuu meni keppareitten kanssa puuhaten ja kavereitten kanssa olemisen. Juhannus meni myös kivasti��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos anonyymi. Mukavaa, että sun kesäkuu on mennyt hyvin!

      Poista
  7. Ja noitten kysynys merkkejen paikalla pitäis olla :)

    VastaaPoista
  8. Mahtia, kun pääsit hyppäämään ilman satulaa! :) Mahtoi olla kivaa, toivottavasti jäi hyvät fiilikset! En malta odottaa postausta :)
    Voi, ole hyvä vain jättämistäni kommenteista, ihana että ne lämmittävät mieltäsi! :) Kiitos kovasti valinnasta, piristi päivää! <3
    Minä tässä just kirjoittelen kesäkuun suosikkeja, joten enpäs paljastakaan nyt vielä mitään ennen kuin saan postauksen julkaistua ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, jep! Oli kyllä ihan huippua ja siitä kyllä jäi ihan mahtavat fiilikset!

      Sun kommentit on aina niin ihania, pitkiä, huolella ja ajatuksella kirjoitettuja, joten olihan sun kommentin pakko tähän päästä!

      Poista
  9. Kivoja kohtia! Kiva postaus! Kirjotat tosi hyvin

    VastaaPoista
  10. Kiva postaus. Sopivasti noita kohtia ja ne oli toteutettu hyvin.

    VastaaPoista