-->

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Avoja ja paljon ympyröitä

Kirjoitin blogiini kauden ensimmäisestä estetunnista oman postauksen, jonka pääset lukemaan täältä ja siitä tykättiin todella paljon sekä lisäksi sain itselleni siitä entistä enemmän motivaatiota kirjoittaa näitä perinteisiä tuntipostauksia. Kyseisen estetunnin menin Pokemonilla ja tunti meni kokonaisuudessaan oikein kivasti. Heti seuraavalla viikolla pääsin jatkamaan ratsasteluita Poksun kanssa ja tässä postauksessa päätinkin kertoa, miten ratsastustunti meillä oikein menikään!

Tunnille mentäessä oli oikein kiva fiilis Pokemonista, sillä sen kanssa sujui edelliselläkin viikolla niin kivasti ja se tunti jäi mieleen vain positiivisella tavalla. Viime kerran tuntipostauksessa mainitsin myös koulusatulasta, jonka kanssa jouduin hyppäämään ja Pokemonia varustaessa huomasin, että ponilla on se sama satula ja onnekseni pystyin istumaan siinä satulassa huomattavasti paremmin koko tunnin ajan kuin edellisellä kerralla.

Tunnin kuvat: Viivi Vanhanen

Heti alkukäyntien jälkeen otimme molemmille lyhyille sivuille askeleen lyhennyksiä ja molemmille pitkille sivuille puolestaan askeleen pidennyksiä. Lyhennykset menivät paremmin kuin pidennykset, sillä Pokemon kuunteli niissä enemmän. Pidennyksissä Poksu olisi puolestaan voinut venyttää vielä enemmän, mutta kyllä saimme näissäkin ihan hyviä pätkiä. Askeleen muutoksien jälkeen siirsimme ponit raviin ja sen jälkeen aloimme taivuttelemaan poneja ravissa ympyröillä. Tehtävänämme meillä oli tehdä ympyrät aina pitkien sivujen ensimmäisiin ja viimeisiin kirjaimiin. Tässä tehtävässä meidän oli tarkoitus vain taivutella poneja. Ympyröitä tehdessä Poksu taipui välillä ihan hyvin, mutta välillä ei sitten, niin hyvin. Välillä huomasin myös, että pääni on ponin niskassa, enkä katsonut suoraan eteenpäin, joten tätä virhettä koitin korjata aina parhaani mukaan. 

Kun olimme verrytelleet jonkin aikaa ravissa, sen jälkeen siirryimme käyntiin ja aloitimme tekemään molemmille pitkille sivuilla avotaivutusta käynnissä. Teimme aina pitkän sivun ensimmäiseen kirjaimeen voltin, jonka jälkeen jatkoimme pitkän sivun viimeiseen kirjaimeen asti avotaivutusta. Avotaivutus meni ainakin omasta mielestäni ihan kivasti. Pokemon taipui  hyvin ja, vaikka kesken pitkää sivua tapahtuikin jotain, niin pääsimme silti jatkamaan taivutusta suoraan ilman uuden voltin tekemistä. Ylipäänsä käynnissä ja erityisesti avoissa Pokemon jäi jotenki hitaaksi, eikä käyttänyt takaosaa kovinkaan aktiivisesti. Ratsastuksenopettajamme sanoi, että poni voisi taipua enemmän koko rungosta, eikä pelkästään kaulasta. Kun olimme tehneet muutaman pätkän avoja käynnissä, niin sen jälkeen siirryimme raviin ja teimme samaa tehtävää ravissa. Ravissa oli vähän samat fiilikset kuin käynnissä. Poksu jäi paikoittain hitaaksi, mutta paikoittain kulki ihan kivasti. Avot kuitenkin menivät hitaahkosta vauhdista huolimatta oikein kivasti ja olin tyytyväinen poniin.



Teimme avotaivutuksia myös toiseen suuntaan ihan samalla tavalla ja aloitimme harjoittamaan avoja ensimmäisenä käynnissä. Saimme ponin kanssa muutamia oikein kivasti menneitä pätkiä avoissa, mutta silti itseäni jäi häiritsemään hiukan vähän hidas, etenemätön vauhti. Käynnin jälkeen jatkoimme vielä ravissa muutamat taivutukset, jonka jälkeen päätimme avotaivutukset tämän tunnin osalta.

Tällä kertaa meillä ei ollut mitään erikoisempaa tehtävää laukassa vaan laukkasimme vain kenttää ympäri. Tosin päätyihin sai tehdä ympyröitä. Laukassa Pokemon tuntui tällä kertaa ihan hyvältä ja sen laukassa oli jotenkin huomattavasti helpompi istua, mitä edellisinä kertoina, mitä olin Pokemonilla mennyt. Tuntui siltä, että pääsin syvemmälle satulaan ja se tekikin laukasta paljon mukavamman. Muutenkin Poksu laukkasi ihan kivasti. Välillä mentiin reippaasti ja välillä piti puolestaan edetä vähän enemmän, ettei poni jäisi laukkaamaan vain paikoilleen. Laukasta jäi kuitenkin hyvä fiilis, eikä laukannostoissa tullut niitä edellisellä kerralla olleita pupuloikkia! Laukkasimme molempiin suuntiin pidempää pätkää kenttää ympäri, jonka jälkeen siirryimme raviin.


Ravissa menimme mahdollisimman rentoa ravia kenttää ympäri ja teimme päätyihin isoja ympyröitä. Pokemon alkoikin tuntumaan ravissa oikein kivalta ja saimme myös yhdessä vaiheessa kehut hyvästä ravista. Ravista jäi todella hyvä ja rento fiilis ja sen jälkeen siirsimme ponit käyntiin ja kävelimme pitkin ohjin. 

Kokonaisuudessaan tunnista jäi oikein kiva fiilis ja sain Pokemonin kanssa aina välillä oikein kivoja pätkiä, vaikka vauhti jäikin aina välillä turhan hitaaksi. Olen tyytyväinen myös avoihin ja siihen, miten hyvin ne oikein menivätkään, verrattuna siihen, milloin viimeksi olemme niitä edes tehneet. Pääasiassa tuntimme meni oikein kivasti ja Pokemon oli oikein mukava. Seuraavalla kerralla meillä onkin ratsastuksessa pohkeenväistöjä ja innolla odotan kenen kanssa pääsen niitä harjoittelemaan! 



Tämä tuntipostaus oli tässä, olisi kiva kuulla, mitä te oikein tykkäsittekään! Itse tykkäsin taas todella paljon kirjoittaa tätä, kun tiesin, että moni teistä blogini lukijoista tykkää todellakin lukea näitä tuntipostauksiani. Ens postaukseen!

8 kommenttia:

  1. Sulla on kyllä kiva tyyli kirjoittaa näitä tuntipostauksia, näitä on mielenkiintoista lukea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi! Mukava kuulla, että tykkäät näiden tuntipostauksien kirjoitustyylistä!

      Poista
  2. Hyvä postaus! Kyllä näitä "tavallisia" tuntipostauksia on kaivattu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Alina! Kiva kuulla, että oot kaivannut näitä tuntipostauksia, näitä on varmasti tulossa vielä tulevaisuudessa enemmänkin!

      Poista
  3. Nämä siun tuntipostaukset ovat vaan aina yhtä kivaa luettavaa, kuten oon tainnut jo aiemmin mainita! Saat kaiken tekstin jotenkin tosi kivasti tiiviiksi paketiksi ilman turhanpäiväisiä jaaritteluja, mulla meinaa aina jotenkin venähtää liian pitäksi kera turhien selitysten..:D

    VastaaPoista
  4. Ihana kuulla, kiitos paljon Tiia! Yritän parhaani mukaan tiivistää nämä, siten, ettei tulisi ylimääräisiä jaaritteluja ja olen tainut jokseenkin onnistua siinä ainakin viime vuoteen verrattuna! Ei sullakaan kyllä mitään erikoisempia jaaritteluja ole, sun postauksissa!

    VastaaPoista
  5. Olipa todella kiva postaus ja hyviä kuvia! Pokemon kuulostaa aikas mukavalta ponilta! <3

    Tämä tuntipostaus itsessään oli todella hyvä, kuten jo mainitsin. Olet kertonut asiat niin, että teksti säilyy mielenkiintoisena loppuun asti ja sen jaksaa lukea kevyesti. Hyvää työtä! ;D

    www.ystavanihevonen.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Aada! Pokemon on kyllä oikein mukava poni! Ja mukava kuulla, että postaus oli helppo lukea loppuun saakka ihan kevyesti, tällaisen palautteen saaminen on kyllä aina yhtä mukavaa!

      Poista