-->

keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Uljas musta!

Lauantaina olin korvaustunnilla, kun en päässyt torstaina ratsastamaan musiikkiopiston oppilaskonsertin vuoksi. Tunnilla meillä oli vastalaukat, joita meillä ei ole ollut aikaisemmin. Ratsukseni sain Pokemonin, joka ei ollut ehkä se ensimmäinen vaihtoehto, jonka olisin halunnut tunnille, mutta poni osoittautui tunnin aikana kuitenkin oikein kivaksi!

Kuvat: Viivi V. & Alina T.
Ponini hoidettua lähdin kohti maneesia, jossa verryttelimme ensimmäiseksi maassa. Aluksi venyttelimme lonkat auki, jonka jälkeen teimme muutaman harjoituksen jossa piti hakea vähänä tasapainoa, kun seisoimme yhden jalan varassa liikuttaen toista jalkaa. Tämän jälkeen nousimme ponien kyytiin ja kävelimme hetken aikaa, jonka jälkeen tulimme kaikki tuntilaiset isolle pääty-ympyrälle kävelemään, jossa ratsastuksen opettajamme kyseli vähän juttuja tunnin aiheeseemme liittyen.

Hetken kuluttua aloimme tulemaan ravissa loivaa kiemurauraa toisella sivulla. Sen lisäksi tein mahdollisimman paljon ympyröitä, jotta Pokemon kulkisi mukavalla tempolla, rennosti eteenpäin. Poni kulki kuitenkin kivasti eteenpäin, paitsi se meinasi rullautua liian alas vähän liikaa. Kiemuraura meni hyvin ja siinä saatiin hyviä pätkiä. 


Teimme aika nopean verryttelyn ravissa, jotta päästäisiin mahdollisimman nopeasti tunnin tehtävään. Ennen sitä otimme kuitenkin kenttää ympäri laukkaa. Siinä samalla tehtiin päätyihin ympyröitä tarvittaessa. Laukassa Pokemon kulki kivaa tahtia ja ilman kiireellisyyksiä. Aluksi tuntui tosin siltä, ettei takaosa ollut niin aktiivinen, mutta hetken laukkailtua laukka tuntui paremmalta kuin alussa. Laukkailimme molempiin suuntiin, jonka jälkeen siirsimme ponin käyntiin ja annoin hiukan pidempää ohjaa, Siinä vaiheessa itselleni oli tullut niin kuuma, että oli pakko ottaa takkini pois ja jatkaa ratsastamista fleecessä.

Kävellessä saimme selostuksen tulevaan tehtävään. Tarkoituksena oli nostaa loivalla kiemurauralla vastalaukka ja jatkaa siitä ihan pienen pätkän verran laukkaa, jonka jälkeen piti siirtyä takaisin raviin. Raviin siirtyminen tehtiin kuitenkin vielä kiemurauran aikana. 


Välikäyntien jälkeen siirryin raviin, jossa Pokemon tuntui hirvittävän energiseltä, ja Poksulla oli ihan liikaa menohaluja. Sen jälkeen aloitimme tulemaan yksitellen vastalaukkaharjoitusta. Pitkälle sivulle mentäessä poni oli liian paljon menossa eteenpäin, eikä meinannut pysyä pöksyissään. Sain kuitenkin vastalaukan nostettua hyvin, heti ensimmäisellä yrittämällä. Teimme muutaman kerran kiemurauraa, jonka jälkeen sitä loivennettiin vähän  ja myöhemmin vielä lisää. Pienellä kiemuralla laukat onnistuivat kivasti, mutta kokeilimme pari kertaa vastalaukkaa myös suoralla. Ensimmäisellä kerralla en saanut nostettua vastalaukkaa, mutta toisella kerralla vastalaukka nousi moitteettomasti.

Vaikka ensimmäisessä suunnassa Pokemon meni alkukiireiden jälkeen vähän hitaammin sekä kuunteli paremmin minua. Toisessa suunnassa Pokemon oli huomattavasti kiireisempi, eikä millään malttanut pysyä ravissa ennen varsinaista laukannostoa. Jälkimmäisessä suunnassa vastalaukka ei meinannut edes nousta, joka saattoi johtua omasta ratsastuksestani. Muutama hyvä pätkä saatiin kuitenkin vastalaukkaa tähänkin suuntaan kiemurauralla, vaikka tehtävään sisälle tulimme aikamoisella kiireellä.


Lopuksi ravailimme vielä loppuravit, ja niissä Pokemon tuntui taas puolestaan oikein mukavalta. Raveista saimmekin kehuja ja se tuntui omasta mielestänikin rennolta. Ravissa teimme vielä ympyröitä ympäri kenttää, jonka jälkeen siirsimme ponit käyntiin ja kävelimme hetken aikaa pitkin ohjin. Tämän jälkeen hyppäsin ponin kyydistä ja kävelin talliin, jossa hoidin ponin pois.

Kokonaisuudessaan tunti meni oikein kivasti, muutamia liian reippaita pätkiä lukuun ottamatta. Ja poni meni odotuksia paremmin, joka oli tietysti vain positiivinen asia. Torstaina luvassa kuitenkin uusi koulutunti, joka menee toivottavasti mahdollisimman hyvin.


Tässä kuitenkin tämä vähän lyhyempi tuntipostaus kouluratsastustunnista. Olisi kiva kuulla kommenteissa, mitä oikein pidittekään tästä postauksesta! Kertokaahan myös, jos teillä on jotain postausideoita lähitulevaisuudelle!

8 kommenttia:

  1. Tää oli kiva postaus, just sopivan pituinen! Kelpaisi kyllä välillä Pokkiksen kanssa nuo liian reippaat pätkät aina joskus..:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tiia! Todella mukava kuulla, että tykkäsit. Vähän hitaampien ponien kanssa ne reippaat pätkät ovat kyllä mukavia mielenvirkistyksiä!

      Poista
  2. Oikein kivoja kuvia ja myös teidän meno näyttää ihan superkivalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Tunnin kuvista tuli kyllä poikkeuksellisen kivoja!

      Poista
  3. Näyttääpäs teidän meno kivalta! :)

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia postaus täynnä, ja muutenkin tosi hyvä ja kiinnostava postaus! Pokemon on niin suloinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Pihla! Mukava kuulla, että tykkäsit. Pokemon on kyllä varsin hieno ja suloinen poni!

      Poista