-->

tiistai 10. huhtikuuta 2018

Yllätyksien täytteinen estetunti

Edellisessä postauksessa lupailinkin, että voisin kirjoitella tänne blogiin torstaina olleesta estetunnista, jos satun saamaan tunnilta hyvää materiaalia ja sitä kyllä sainkin sekä hyvän kuvamateriaalin lisäksi tunnista jäi myös paljon kerrottavaa, joten täytyyhän tunnin ajatukset jakaa tänne teidän kanssanne! Samaisessa postauksessa mainitsin, että olisi kiva mennä Eetulla, sillä suunnitelmissa oli toivoa sitä estekisoihin. En kuitenkaan saanut ratsukseni Eetua, vaan menin minulle täysin yllätyksenä tulleella ratsulla, Jasonilla. Fiilikset siinä vaiheessa oli vähän vaihtelevat. Sinänsä oli todella kiva mennä Jasonilla, sillä olen mennyt viimeksi kunnolla vuonna 2016 (jos muutamaa sen jälkeistä maastoa ei lasketa), mutta toisaalta olisi ollut kiva päästä treenaamaan Eetun kanssa. Loppujen lopuksi oli, jopa parempi vaihtoehto mennä Jasonilla kuin Eetulla!

Kuvista iso kiitos Sallalle ja Viiville

Tunnilla teimme taas vähän venytyksiä ennen kuin aloitimme verryttelemään ravissa. Aluksi avasimme lonkkia, jonka jälkeen tehtiin vielä jotain muuta, mutten vain yksinkertaisesti muista, että mitä. Käyntien jälkeen siirsimme kuitenkin ponit raviin ja ravissa teimme suht itsenäisen verryttelyn. Teimme vapaasti ympyröitä sekä tempomuutoksia ja ainoana määrättynä tehtävänä oli tulla ravipuomit. Omalla kohdallani yritin saada Jasonin alusta asti hyvin liikkeelle, sillä poni tuppaa olemaan vähän laiskemman puoleinen. Ravipuomit menivät ihan hyvin, saatiin kerran ainakin kehuja hyvästä tahdista, joka meillä oli puomeilla. Ympyröitä tein parhaani mukaan ja siinä huomaa sen, että miten nihkeästi poni taipuu. Sen lisäksi poni kyttäsi jonkin verran varsin pelottavaa katsomopäätyä.

Ravailujen jälkeen otimmekin heti jo ensimmäiset verryttelyhypyt. Ne otimme ravissa pitkällä sivulla olevalle ristikolle. Ristikon jälkeen otimme laukkaa, laukkasimme päädyn läpi ja toisen pitkän sivun alussa teimme yhden esteen ympärille pääty-ympyrän. Ensimmäisellä kerralla hypystä tuli vähän hassu ja sen jälkeen Jason kulki todella tahmeasti. Seuraavalla kerralla näpäytin ennen estettä raipalla ja siitä Jason sitten vähän protestoikin, mutta sen jälkeinen hyppy onnistui paremmin.



Otimme yhdelle okserille vielä yhden verryttelyhypyn, joka meni meidän osalta ihan hyvin. Tosin sille tuli muistikuvien mukaan aika hidas sisääntulo, mutta ihan hyvä hyppy ja pääsin siihen jopa mukaan oikein hyvin.

Verryttelyhyppyjen jälkeen ryhdyimme hyppäämään jo rataa. Rata oli 4 esteen rata ja siihen sisältyi monenlaisia esteitä kaikkineen erikoisuuksineen. Ensimmäinen este oli jo verkoissa tutuksi tullut pysty, jonka jälkeen B:n jälkeen käännettiin lävistäjälle, jossa oli okseri, jonka alla oli kavalettipalikat pelottimina. Kolmantena esteenä oli okseri, jolle käännettiin R:n jälkeen kohti E:tä ja viimeisenä oli pitkällä sivulla ollut sarja lankkuineen. Laitan taas tehtävän havainnollistamiseksi kuvan radasta alas.

En nyt tarkkaan ottaen muista, mitenkä rata meni ihan tarkalleen. Jasonilla oli kuitenkin vähän enemmän poweria, mitä aijemmin tunnilla, mutta silti se olisi saanut edetä vielä enemmän. Muistaakseni ensimmäinen este meni hyvin, mutta heti toiselle esteelle saattoi tulla kielto, johtuen esteen alla olevista palikoista. Seuraavalla kerralla ratsastin vähän napakammin, joten päästiin sen yli. Kolmas este meni taas kertaalleen hyvin ja sen jälkeen katsomon kohdilla Jason säikähti ovesta tullutta henkilöä ja pysähtyi suoraan laukasta, mutta siitä jatkettiin sitten eteenpäin. Jos muistan oikein, niin sarjalle tultiin vähän huonosti ja sille tuli joko kielto tai muuten vain se meni huonosti, joten tultiin se uudelleen vähän paremmalla menestyksellä.

Vasemman puoleinen rata tämä ylläkertomani rata ja oikean puoleinen esterata on puolestaan seuraava tehtävä.



Loppuun otimme vielä toisen radan, josta onkin kuva yläpuolella. Kerron kuitenkin, että miten se rata oikein menikään. Ensimmäisenä esteenä oli pysty, joka oli kohti C-päätyä ja sieltä jatkettiin päädyn läpi ja R:n paikkeilla käännös kohti E:tä, jossa oli okseri. Siitä jatkettiin B-H-lävistäjälle, okserille, jonka jälkeen tultiin sarja. Sarjalta jatkettiin vastakkaisen pitkän sivun pystylle, josta kaarevalla linjalla olleelle lankulle, josta käännös takaisin pystylle.

Noh, kello alkoi jo siinä vaiheessa olla jonkin verran, kun oli minun ja Jasonin vuoro lähteä radalle ja silloin seuraavat tuntilaiset olivat saapuneet odottamaan jo poniensa kanssa maneesin ulkopuolelle. Siinä sitten olikin omat haasteensa päästä katsomopäädyn läpi, jossa maneesin ovetkin ovat. Jason ei suostunut millään menemään päätyyn. Ponia jännitti hirmuisesti ei suostunut etenemään yhtään, vaan sen sijaan perutteli menemään sen verran, minkä kerkesi. Noh, loppupelissä ratsastuksenopettajani joutui taluttamaan Jasonin päädyn läpi, jonka jälkeen lähdimmekin hyvin vauhdikkaasti kohti ensimmäistä estettä.

Tämä jälkimmäinen rata menikin paremmin meidän osalta ja Jasonista tuntui löytyvän ihan uudenlainen vaihde. Hypyt sujuivat oikein kivasti, kunhan tsemppasin ponia etenemään aktiivisesti ja hyppäämään esteiden yli. Katsomopäädystä selvisimme muina kertoina ihan hyvin. Niissä oikaistiin vain aikapaljon ja niissä poni liikkui huomattavasti rivakammin. Saatiin myös kaareva linja sujumaan hyvin. Ihan viimeiselle esteelle tuli kuitenkin kielto, joka johtui täysin omasta ratsastuksestani. Siinä vaiheessa ajattelin, että poni menisi esteestä yli, sillä olihan se ihan normaali pysty, ilman erikoisuuksia. Noh, olin kuitenkin niin väsynyt jo siinä vaiheessa, että en ratsastanut tarpeeksi ja kielsimme esteelle, Toisella yrittämällä esteelle tuli kuitenkin hyvä hyppy.




Kun kaikki olivat saaneet hypättyä esteradat, niin sen jälkeen otimme ravia ja ravissa teimme isoja ympyröitä. Jason kulki vieläkin mukavan reippaasti. Hetken ravailujen jälkeen annoimme poneille vähän pidempää ohjaa. Vielä käynnissäkin Jason katseli vähän katsomoon ja yhdellä kerralla se vähän singahti keskemmälle kenttää, mutta sen jälkeen kulki ihan mukavasti. Käyntien jälkeen lähdimme Jasonin kanssa talliin ja siellä hoidin ponin pois.

Kokonaisuudessaan tunti meni odotuksia paremmin ja Jason kyllä yllätti miten kivasti se menikään. Se yllätti myös siinä, miten hurjan pelottava katsomopääty oikein olikaan. Hypätessä muutamat kiellot eivät kyllä hirvittävästi haitanneet, sillä kiellot tapahtuivat erikoisemmille esteille, joita Jason ei viime aikoina ole ymmärtääkseni hypännyt kovinkaan usein. Muuten jäi kyllä todella hyvä fiilis ja kisatoiveeksi pistin Eetu/Jason ja luokaksi 60cm. Toivottavasti pääsen vielä kisailemaan estekisoissa jomman kumman ponin kanssa!


Tämä postaus oli kuitenkin tässä! Tässä lähiaikoina on varmasti tulossa useita ratsastuspostauksia, sillä ensi viikolla on luvassa kaksi tuntia, joista toinen on oma ratsastustuntini ja toinen puolestaan minun ja Alinan yksityisestetunti sekä viikon päätteeksi onkin estekisat. Muistakaa pysyä kuulolla, sillä postauksia on varmasti tulossa suhteellisen tiuhaa tahtia!

8 kommenttia:

  1. Ihan ensimmäiseksi- tsemppiä hurjasti kisoihin, kumman ponin nyt saatkaan! :) Toivottavasti menee hyvin! Kiva postaus, ei yhtään liian pitkä minun mielestäni ja hyvin kerroit tehtävät. Kuviakin oli minusta mukavan paljon halkomassa tekstiä ja havainnollistamassa tunnin kulkua! Jasonkin menee kanssasi kyllä niin mukavasti, että eihän tässä kohta enää tiedä, kuka se oma lemppariponi olisi näistä kaikista ihanista- mutta kyllä minä edelleen kannatan Pokemonia jostain syystä, se on vienyt minut ihan täysin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Siiri tsempeistä! Toivotaan, että saan jomman kumman poneista, etten mene kenelläkään yllätysratsulla. Kiva kuitenkin, että tykkäsit pituudesta huolimatta. Välillä tuntuu, että tehtäväselostuksista tulee hieman epäselviä, mutta mahtavaa, jos sait selvää kaikista selityksistäni.

      Jason on kyllä ihana poni ja on miulle kyllä todella tärkeä. Vähän pienempänä olenkin mennyt sillä useamman tunnin ja se on ollut meillä vuokrallakin muutaman viikon parina kesänä. Kiva kuulla, että siulle on löytynyt lemppari poni tämän blogin välityksellä. Pokemon on kyllä ihana poni, mutta eniten tykkään kyllä itse Gerdasta ja pikkuEetusta. Molemmat herttaisia ponskeja!

      Poista
  2. Tää oli tosi kiva postaus, ja tätä oli kiva lukea kun oli aika pitkäkin! Tsemppiä kisoihin<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Iina! Mukava kuulla, että tykkäsit ja suuret kiitokset tsempeistä!

      Poista
  3. Tosi hyvä postaus😍 Oli joteki tosi kiva lukee tätä ja sai hyvin selvää. Onnee kisoihin❣️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Senni! Mukava kuulla, että oli selkeää ja tämän lukeminen oli helppoa! Kiitos kisatsempeistä!

      Poista
  4. Ihana tää viimeinen kuva! Ja hei, tsemppiä tuleviin kilpailuihin! :) Tuo oli varmasti jopa ihan mielenkiintoista saada uudenlainen ratsu alle esteille! Ehkä siitä on jotain hyötyä Eetunkin kanssa :) Ja hei, todella kivasti oot kirjoittanu tän postauksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista heti ratsastustunnin jälkeen otetuista kuvista tuli kyllä yllättävän hyviä. Tosin tausta ei kyllä ole ehkä kaunein mahdollinen, mutta muuten! Ja oli kyllä mukava mennä Jasonilöa esteitä pitkästä aikaa, vaikka olihan se minulle tullut varsinkin miun ratsastushistorian alkuvuosien aikana varsin tutuksi. Ja varmasti on hyötyä, saa nyt nähdä kummalla ponilla menenkään kisoissa, vai mahtaako kisoihin tulla joku ihan muu yllätysratsu. Mut kiva, jos tykkäsit, kiitos!

      Poista