-->

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Kovaa vauhtia yli esteiden + uusi ulkoasu

Täällä blogissa olen maininnut viime aikoina jo useampaan otteeseen Ratsuryhmän järjestämistä estekisoista Kiviojalla. Me tuntilaiset saimme osallistua estekisoihin tuntiponeilla ja itse osallistuinkin luokkaan 60cm ja toiveenani oli Eetu ja Jason. Eetua oli toivonut kisoihin niin moni, joten kisaratsukseni sain Jasonin, joka oli ehkä kuitenkin parempi vaihtoehto näistä kahdesta ponista.

Alinan kanssa meillä oli kisoja edeltävänä perjantaina yksityisestetunti Jasonin kanssa, josta kerroinkin edellisessä postauksessa, johon pääset tästä. Tunnista jäi ihan hyvät fiilikset ja hyvillä mielin lähdettiin kisailemaan sunnuntaina. Päätehtävänä oli saada kisoissa Jason hyvin liikkeelle ja saada puhdas rata.

(c) Ida Lehtonen

Tallille saapuessa katsoin radan ja sen jälkeen lähdinkin kävelemään rataa 50cm luokan osallistujien kanssa samaan aikaan, sillä 50cm ja 60cm luokissa oli samat radat. Radan kävelyn jälkeen menin hoitamaan Jasonia. Olin ainut kuka meni Jasonilla, joten sain päättää itse miten Jasonin harja ja häntä letitetään. Äitini letittikin Jasonille harjaan ranskalaisen ja häntään myös ranskalaisen letin. Otsatukka jätettiin kokonaan auki. Pian olikin aika alkaa varustamaan Jasonia, jonka jälkeen täytyi lähteä heti verryttelemään, jotta kerkeän saamaan verryttelyn aikana poniin tarpeeksi vauhtia.

Verryttely tapahtui kokonaan ulkona. Aluksi kävelin ja ravailin sekä ravailujen jälkeen otin myös laukkaa. Jason tuntui vähän tahmealta, mutta liikkui loppupeleissä yllättävän hyvin. Muutaman kerran Jason protestoi pienillä pukeilla, joka tuntui olevan vain positiivinen asia, sillä sen jälkeen poni liikkui paremmin. Verryttelyssä oli esteinä pysty ja okseri. Ensimmäiselle esteelle tuli kielto, mutta sen jälkeen verryttelyhypyt olivat ihan hyviä. Itse en mennyt kävelemään rataa enää uudelleen, sillä koin ettei sitä tarvinnut tehdä ja parempi oli jäädä verryttelemään. 

(c) Alina Tervonen

Violetti on perusrataa, kun taas keltainen on uusintaa.
Olin luokan toinen ratsastaja ja menin odottamaan maneesin ovelle ensimmäisen ratsastajan kanssa samaan aikaan. Ennen omaa rataa sai ottaa yhden verryttely hypyn ensimmäiselle esteelle, jolle tuli hyvä hyppy. Sen jälkeen tervehdys ja laukannosto, jonka jälkeen kohti ensimmäistä estettä. Laukka oli jotenkin epänormaalin reipas, joka oli kyllä aikamoinen yllätys. Ensimmäiselle esteelle tultiin vähän pohjaan, mutta päästiin siitä kuitenkin puhtaasti yli. Siltä esteeltä jatkettiin okseri pysty linjalle, joka tuntui ainakin omasta mielestäni todella sujuvalle ja siinä välillä Jason etenikin todella hyvin.

(c) Tiia Käyhty

(c) Iina Ahtiainen
Linjalta jatkettiin pystylle, jota ennen vauhti hidastui turhan paljon, mutta poni hyppäsi kuitenkin hyvin. Esteeltä jatkettiin omasta huolimattomuudestani väärällä laukalla, enkä tajunnut vaihtaa sitä ennen seuraavaa estettä. Oletan, että seuraavalle okserille tuli hiukan huono hyppy juuri tuon väärän laukan vuoksi. En päässyt kyllä siihen hyppyyn ollenkaan mukaan, mutta onneksi poni hoiti homman hyvin ja ylitimme esteen puhtaasti. Seuraavalle esteelle jatkettiin kuitenkin ihan oikeassa laukassa, mutta valitettavasti pystylle tuli kielto. Jos olisin ratsastanut vähän napakammin, olisimme varmasti ylittäneet sen esteen. Muutaman kerran koitin, jos poni olisi hypännyt esteen ja se melkein hyppäsikin, mutta päädyin kuitenkin ottamaan uusi lähestyminen. Samassa hätäkässä poni meinasin lähteä ihan väärään suuntaan, mutta siitä kuitenkin jatkettiin takaisin kohti estettä, josta pääsimme loppujen lopuksi yli.

(c) Tiia Käyhty

(c) Alina Tervonen

(c) Julia Kaarna
Toiseksi viimeisin este perusradalla oli sama kuin ensimmäinenkin este. Edelliseltä esteeltä oli siis kaareva linja seuraavalle esteelle. Esteiden väli oli sujuva ja siinä vähän spurtattiin eteenpäin. Hyppy oli myös mukavan lennokkaan tuntuinen ja pääsin siihen hyvin mukaan. Lopuksi jatkettiin vielä viimeiselle esteelle, joka oli okseri. Okserille jatkettiin reippaalla tahdilla eteenpäin ja pääsimme esteestä puhtaasti yli. Yhden kiellon vuoksi emme päässeet jatkamaan uusintaan, mutta Jason oli kuitenkin todella hyvä ratsastaa ja meni reippaasti, joka tuli täytenä yllätyksenä. 

(c) Tiia Käyhty

(c) Iina Ahtiainen
 Oman radan jälkeen kävimme kävelemässä vielä vähän matkaan tiellä. Käännöskohdassa otimme muutamat kuvat minusta ja Jasonista, jonka jälkeen lähdimme takaisin tallille. Tallin pihassa otimme vielä muutamat kuvat siten, että olin itse maassa. Tämän jälkeen vein ponin talliin ja siellä hoidin ponin pois ja vein sen ulos. 

Olen kyllä todella tyytyväinen poniin ja siihen, miten hyvin se oikein liikkuikaan! Poni kulki kyllä tielläkin hyvin, eikä reagoinut mitenkään vastaan tulleeseen koiraan. Kaikin puolin oli kiva päivä ja oli kyllä kiva päästä kilpailemaan Jasonin kanssa. Olihan siitä edellisestä kerrasta jo aika monta vuotta aikaa!

Näitä kuvia tulee varmasti vielä lisää tänne blogiin, kunhan saan niitä teknisten ongelmien ratkasístuttua!
(c) Ida Lehtonen
Moni varmasti on huomannut, että blogini koki muodon muutoksen, jonka tein ihan itse omin kätösin. Olen kyllä itsestäni aika ylpeä, että osasin tehdä itse ulkoasun ja vielä halusin julkaista sen tänne blogiin. Saa nähdä, kauanko se täällä blogissa kestää, mutta kertokaahan kuitenkin, että mitä te pidätte siitä!

Toivottavasti piditte tästä postauksesta! Kertokaahan kommenteissa, miten teillä on mennyt kilpailut viime aikoina! 


14 kommenttia:

  1. Tosi hyvä postaus lisää tälläsii!
    Voisit myös tehdä kuva postauksen?��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kisapostauksia tulee kyllä aina, kunhan pääsen kisailemaan. Ja kuvapostauksia on varmasti tulossa vielä lähitulevaisuudessakin. Kiitos toivomuksesta!

      Poista
  2. Tää ulkka on ihan superkiva, kuten postauskin, teidän meno näytti myös ihan paikan päältä katsottuna oikein kivalta! Oli myös oikeesti aika hauskaa päästä vähän siunki kanssa juttelemaan siinä sun luokan jälkeen!

    Meiltä Pokkiksen kanssa tosiaan harmillisesti jäivät ne meidän harkkarit välistä.. Leikkimielisistä simatölteistä (=sima/melassimuki kädessä vedetään joku rata läpi, tavoitteena nopea rata ja mahdollisimman paljon nestettä jäljessä mukissa) mä en vielä osaa sanoa Pokkiksen kannalta, mutta saatan sinne mennä jonkun muun heppakaverin kanssa!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tiia! Mukava, että tykkäät tästä ulkasta, itsellä oli vähän epävarma olo aluksi, että julkaisenko tätä ulkoasua ollenkaan, mutta onneks julkasin! Ja jep, oli kiva nähdä ja päästä juttelemaan!

      Toivottavasti pääset simatöltteihin jonkun muun heppakaverin kanssa, jos et pääse Pokkiksen kanssa tölttäilemään. Tuo kuulostaa kyllä varsin mielenkiintoiselta!

      Poista
  3. Ihana postaus! Kiva lukea miten kisoissa meni��. Itseni kyllä hylättiin kisoissa, koska unohdin radan��, mutta ei siitä sen enempää! Oli tosi mukava ja rennon oloinen postaus! Lisää tälläisiä tulevista kisoista ja muistakin🦄😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Mila! Näitä tulee kyllä lisää aina kisojen jälkeen, joten toivotaan, että pääsen vielä lähitulevaisuudessa kilpailemaan ulkopuolisiinkin kisoihin! Teillä meni varmasti kuitenkin Eetun kanssa hyvin, vaikka rata unohtuikin. Tietää sitten, missä parantaa ens kerralla!

      Poista
  4. nyt on kiva ulkoasu! ihania kuvia ja hyvä postaus! pitäisi varmaan omaakin blogia herätellä🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitti Alina! Mukava kuulla, että tykkäsit! Ja joo, kannatan ideaa!

      Poista
  5. Ihanan keväiset värit tässä ulkoasussa! :) Tää postauskin oli jälleen oikein kiva ja nää kuvatkin on oikein onnistuneita! Mahtavaa, että sulla jäi kisoista hyvä fiilis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä tuli kyllä mukavan keväinen! Kiva, että pidit ja jep, kisoista jäi kyllä hyvä fiilis, joka on tärkeintä!

      Poista
  6. Ihanan pirtsakka tämä uusi ulkoasu ja oot kyllä onnistunut ihan omin kätösin tosi hienosti tässä! Tuon oikean puoleisen kuvan rajaukseen sen verran, että kannattaa käydä aina rajatun kuvan reunat sumennus työkalulla läpi, niin reunat eivät jää niin näkyviin ;)

    Kisathan meni teillä tosi hyvin! Mukavaa myös, että pääsit kisaamaan hevoskaverilla, jonka halusitkin :)

    Meidän kisoista voit lukea blogista, eipä kannata tähän edes kirjoitella.. :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja mukava kuulla, että tykkäät! Ja joo, tuo oikean puoleinen kuva kyllä häiritsee hiukan itseäni, ja vähän sen kanssa taistelin, muttei siitä oikein tullut mitenkään siistiä, joten jätin sen tuollaiseksi. Ja kisat menivät kyllä ihan kivasti, vaikkei puhdasta rataa tullutkaan ja oli kyllä kiva päästä kisoihin Jasonilla!

      Pitääkin käydä lukemassa teidän kisakuulumiset heti, kunhan aika antaa periksi!

      Poista
  7. Hienoa, että kisoista jäi hyvä fiilis! :) Tosi harmi tuo kielto! Hyvin kerroit postauksessa kisapäivän kulusta ja omista fiiliksistä, tykkäsin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tuo kielto jäi kyllä vähän harmittamaan, mutta sen sijaan muuten oli niin hyvä rata, ettei sillä enää niin väliä. Kiva kuitenkin kuulla, että tykkäsit postauksesta kokonaisuudessaan!

      Poista