-->

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Millaiseksi ratsastajaksi kuvailisit itseäsi?

Jokin aika sitten kyselin täällä blogin puolella kysymyksiä tulevaa Q&A:ta varten. Tänään kuitenkin ajattelin toteuttaa tämän postauksen ja toivottavasti saatte kysymyksiinne vastauksia, joihin halusittekin. En tiedä vielä, tuleeko tästä vielä toinen osa, mutta ainakin teen tämän yhden osan!

Postauksen kuvat kauden ensimmäiseltä ulkotunnilta, jonka menin Pokemonilla!
(c) Alina Te. & Viivi Va.
Miksi juuri ratsastus?


Äiti on ollut jo nuoruudestaan asti tekemisissä hevosien kanssa ja sen seurauksena pääsin pienempänä käymään eräällä tallilla. Siellä pääsin ottamaan vähän tuntumaa karsinoiden siivoushommiin, tosin enemmän katsojan roolista. Välillä kuitenkin tein joitain pieniä tallihommia. Pääsin myös tutustumaan piensuomenhevoseen Turoon, jolla pääsin vähän ratsastelemaan sekä hoitamaan sitä.

Hevoset veivät sydämen ja sen seurauksena aloitimme etsimään toden teolla meille, minulle ja Alinalle sopivaa ratsastuskoulua, jossa olisi meille sopivia poneja, jotka eivät olisi kovinkaan ison kokoisia, sillä olimmehan me tunnetusti pituudeltaan aika lyhyitä. Löysimme kuitenkin Kiviojan Ponitallin, jossa aloitimme ratsastuksen kerta viikkoon. Tässä vähän pohjustusta, miten ajauduimme harrastamaan ratsastusta. Tällä hetkellä ajattelisin, miksi harrastan vieläkin ratsastusta, niin syy siihen on varmasti se, että Kiviojan ponien kanssa on niin kiva työskennellä, eikä ratsastuskoulusta ole muutenkaan jäänyt minkäänlaisia huonoja kokemuksia, vaikka moni niin ajattelisikin. Muutenkin ponit ovat muutenkin ihania ja on kiva saada ratsastaessa niiden kanssa onnistumisen tunteita!

Kuka on lempiponisi? 

Tällä hetkellä minulla on kaksi lempiponiani ja ne ovat Eetu ja Gerda. Eetu on valloittava shetlanninponi, joka toimii kaikessa niin kivasti. Toinen lemppareistani on dartmoorinponitamma Gerda, joka on myös valloittava tapaus, eikä ponilta luonnetta puutu! Molemmat ovat siis todella ihania poneja!


Haluaisitko oman ponin? Entä vuokraponin tai muun vastaavan? 

Tällä hetkellä elämä on kaiken koulun ohella niin kiireistä, etten olisi vielä ajallisesti valmis saamaan  ponia. Enkä tiedä olenko toisaalta muutenkaan valmis vielä omaan poniin. Vuokraponi voisi kuitenkin olla itselleni parempi vaihtoehto ja sellainen kyllä kelpaisikin. Vaikka se toisikin vastuuta, vastuun määrä ei varmasti kuitenkaan olisi niin suuri kuin omasta ponista. Erityisesti kesäponi kelpaisi, sillä silloin olisi tarpeeksi aikaa ponille ja samalla kerkeisi myös olemaan kavereidenkin kanssa.

Minkälaiseksi ratsastajaksi kuvailisit itseäsi?

Mielenkiintoinen, mutta haastava kysymys! Ajattelisin olevani jokseenkin rohkea, itsevarma sekä päättäväinen ratsastaja. Uskallan ottaa haasteita vastaan ja kokeilla kaikenlaisia uusia tehtäviä sekä poneja. Kuvailisin itseäni myös hyvin kokeilunhaluiseksi ja innokkaaksi. Yksi asia on myös se, että nyt viime aikoina olen kehittynyt jonkin verran, joten sanoisin, että opin nopeasti ja kehityn parhaani mukaan.


Esteet vai koulu? 

Tällä hetkellä tykkään molemmista. Ennen koulu ei ole ollut niin se minun juttuni, mutta kasvettuani sekä kehityttyäni kouluratsastuksesta on tullut mieluisempaa. Uskon, että siihen on vaikuttanut se, että olen oppinut ratsastamaan eritavalla kuin esimerkiksi pari vuotta sitten. Luulen myös, että tähän on vaikuttanut myös se, että olen päässyt menemään koulutunteja suhteellisen usein sellaisilla poneilla, joiden kanssa on sujunut ja joilla olen tykännyt mennä. Sanoisin ehkä kuitenkin, että esteet on ainakin toistaiseksi enemmän se oma juttuni, mutta olen kuitenkin oppinut arvostamaan molempia ratsastuksen lajeja. 

Kuka poni on merkinnyt sinulle eniten?

Yksi minulle tärkeimmistä poneista on Jason ja sanoisin, että se on merkinnyt minulle kaikista eniten. Jasonin kanssa olen kokenut niin paljon kaikkea ja se on ollut yksi poneista, jolta olen oppinut eniten. Jasonin kanssa minulla on paljon muistoja varsinkin aloitus ajoilta. Erityisesti mieleen jääneitä hetkiä on elämäni ensimmäiset laukka-askeleet, jotka otin Jasonilla, ensimmäiset estekisani, joissa sijoituin kolmanneksi ja yksi unohtumattomista kokemuksista Jasonin kanssa on ollut kyllä ehdottomasti Jasonin vuokraus kahtena kesänä muutaman viikon verran. Nykyään en ole mennyt sillä enää niin usein, sillä se käy ponikoulussa. Silti se on kuitenkin minulle todella tärkeä poni.

Millainen on unelmiesi hevonen/poni? 

En ole ihan varma olenko joskus vastannut jo tähän kysymykseen, mutta tällä hetkellä unelmieni ratsu on connemaraponi. Haluaisin, että se on taitava koulussa ja esteillä sekä olisi mahdollisimman varma ratsastettava ja ponin kanssa pystyisi tekemään melkeinpä mitä vaan. Värityksellä ei ole niinkään väliä, mutta kimot ovat kyllä nättejä. Toisaalta en tiedä olisiko se unelmien poni kuitenkaan kimo. Iältään en haluisi sen olevan vielä kovinkaan vanha, joten joku kuusi tai seitsemän vuotias voisi olla potentiaalinen vaihtoehto.


Haluaisitko käydä jollain lähialueen ratsastuskoululla, jossa et ole vielä käynyt? + millä & miksi?

Tällä hetkellä olen käynyt lähialueen ratsastuskouluista Hubsilla ja Raijalla sekä tietysti Kiviojalla. En tosiaan ole tainnut käydä ratsastuskouluista muualla. Enkä ole kylläkään ratsastanut myöskään kummallakaan näistä talleista. Lappeenrannan läheisyydessä on kuitenkin muutamia ratsastuskouluja, joissa en ole käynyt ja eniten niistä haluaisin päästä käymään Päivölässä. Päivölä on siis issikkatalli, joka on kuulemani mukaan oikein kiva ja lämminhenkinen paikka. Olisi varsin kiinnostavaa päästä kokeilemaan issikoilla ratsastamista, sillä se olisi minulle uudenlainen kokemus. Jos pääsisin Päivölään, niin haluaisin päästä siellä maastoon issikoiden kanssa!

Mitä mieltä olet keppihevosista?

Keppihevoset ovat todella monipuolisia asioita, sillä niiden kanssa saa kasvatettua kuntoa sekä pääsee liikkumaan raittiiseen ilmaan. Niillä pystyy myös hyvin harrastamaan ratsastusta, jos oikeilla hevosilla harrastamiseen ole mahdollisuutta. Lisäksi niiden avulla pystyy kehittämään huimasti omia käsityötaitoja. Mielestäni keppareissa ei ole mitään väärää. Se on hieno harrastus ja sitä saa harrastaa. Tämä kuulostaa varmaan hassulta, mutta mielestäni ne ovat hevosia siinä missä muutkin.


Oletko ikinä harkinnut vakavissasi bloggaamisen lopettamista?

Itseasiassa en ole. Olen aina jatkanut blogin kirjoittamista, vaikka jossain vaiheessa onkin ollut aikamoisia motivaation puutteita, mutta silloinkaan en ole edes miettinyt blogin kirjoittamisen lopettamista. Sanoisin, että motivaatiopulat vahvistavat omalla tavallaan tätä blogin ylläpitoa. Ja tykkään todella paljon tallettaa tänne mm. koosteita ratsastuksista, jotta niitä voisi lueskella myöhemmin, joten en näe minkäänlaista syytä lopettaa blogin kirjoitusta.

Milloin ja miten päädyit aloittamaan bloggaamisen? 

Lueskelin muutamia vuosia sitten aktiivisesti tallikavereideni kirjoittamia blogeja, joista sain inspiraatiota oman blogin aloittamiseen. En kuitenkaan saanut lupaa vielä aloittaa blogin kirjoittamista, tosin sisällöllisesti siihen aikaa blogi ei olisi ollut kovinkaan erikoinen. Pöly oli haudannut jo joksikin aikaa idean blogin perustamisesta, mutta eräänä päivänä, kun olimme katsomassa Lorua ja muita pentuja kasvattajallaan, minulla kävi tuuri. Lorun kasvattaja sanoi, että useat koirien omistajat kirjoittavat blogia ja jakavat siellä kuulumisia ja innostuin siitä sekä silloin äitini antoi luvan blogin perustamiseen. Alku aikoina kirjoitin enemmän koirista, mutta myöhemmin aiheet vaihtuivat enemmän poneihin ja ratsastukseen. Tarkka päivä oli, kun perustin tämän blogin oli 23.4.2015. Eli vasta täyttyi kolme täyttä vuotta blogin kirjoittajana.


Lempi blogisi tällä hetkellä? 

Tällä hetkellä lukulistallani on aika paljon minulle vanhoja tuttavuuksia, sillä aika ei meinaa riittä oman blogin kirjoittamiseen, eikä varsinkaan muiden blogien lukemiseen, joten en ole saanut hirvittävästi uusia blogituttavuuksia. Sen sijaan vanhat ja hyvät blogit pysyvät vahvoina suosikkeina. Erityisesti tykkään blogeista Trust is about usPorkkanan voimalla sekä Pennin pyörittäjä. Lukulistallani on myös monia muita todella kivoja blogeja, mutta nämä blogit ovat yksiä suosikeistani!


Onko sinulla tavoitteita bloggaajana?

Ei erityisemmin. Tietysti haluan kehittyä kirjoittajana sekä tietysti valokuvaamisessa, joka onkin aika suuressa roolissa täällä blogissani sekä tietysti muuallakin somessa. Useasti olen myös sanonut, että haluan kehittää itseäni myös ulkoasujen tekijänä. Tässä tavoitteessa ollaan otettu jo yksi askel eteenpäin, sillä tällä hetkellä blogiani koristaa minun tekemäni ulkoasu. Toisaalta kehittämisen varaa on kuitenkin vielä paljon ainakin ulkoasujen suhteen. Lisäksi yhtenä hyvänä taitona olisi osata otsikoida postaukset siten, että ne herättävät mielenkiintoa!

Tämän hetken suosikki ponikuva? 

Tämä on kyllä yksi haastavimmista kysymyksistä. Tällä hetkellä on kyllä niin paljon kivoja kuvia, että on kyllä vaikea valita, mikä se oma suosikki kuva oikein on. Huhtikuun kisapäivältä tuli ainakin ihan kivoja kuvia kävelyreissulta, mutta en ole ole saanut niitä vielä teknisten ongelmien vuoksi. Tämän hetken suosikkikuvia on kuitenkin postauksen ihan ensimmäinen kuva sekä tykkään myös näistä muistakin kuvista tässä postauksessa. Tässä alla on myös yksi kisapäivän kuvista, joka on kyllä varsin kiva otos!

Tämän kuvan ottanut Tiia Käyhty
Tässä oli taas pitkästä aikaa Q&A postausta. Katsotaan tuleeko toinen osa vielä niistä teidän lähettämistänne kysymyksistä, sillä hyviä kysymyksiä riittäisi kyllä vielä toiseenkin postaukseen. Jos jotain jäi vielä mietityttämään tai ette saaneet kysymykseenne vastausta, niin vastaan ilman muuta kommenteissa kysymyksiinne!

17 kommenttia:

  1. Olipas kiva postaus! Hyviä kysymyksiä ja vielä parempia vastauksia :) Kysymyspostaukset ovat kivaa luettavaa, ja niissä pääsee tavallaan työskentelemään yhteistyössä blogin lukijoiden kanssa. Ne ovat yllättävän aikaavieviä tehdä, mutta lopussa kiitos seisoo, niin kuin sitä sanotaan!

    viisiaskellajia.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Pihla! Ja jep, kysymyspostaukset ovat kyllä tosiaan varsin aikaavieviä postauksia, mutta on niiden tekeminen lopulta kuitenkin sen arvoista. Ainakin omassa blogissani näyttökerrat menevät aika mukaviin lukemiin.

      Poista
  2. Tosi kiva postaus :) En oikei hirveesti lue blogeja mut nyt oli sellanen et jakso lukee niiku loppuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Mukava kuulla, että jaksoit lukea tämän postauksen loppuun!

      Poista
  3. Kivaa luettavaa😍 monipuolisia kysymyksiä ja erittäin monipuolisia vastauksia!😍😚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Mila! Niin ihana kuulla, että tykkäsit postauksesta!

      Poista
  4. Taas ihan huippu postaus! Hienoja, ja selkeitä vastauksia olit keksinyt kysymyksiin. Esimerkiksi kun kysyttiin koulu- vai esteratsastus, perustelit vastauksesi selkeästi ja järkevästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Siiri. Hyvä kuulla, että vastaukset olivat tarpeeksi selkeitä. Ja perustelut kirjoitan yleensä aina, sillä mielestäni vastaus ei ole tällaisissa tilanteissa kunnon vastaus, jos sitä ei perustella.

      Poista
  5. Kivaa luettavaa eikä yhtään väsyttävää.
    Jälleen kerran todella hyvä postaus ja kivat kuvat.voli mielenkiintoista/ hauskaa luettavaa��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Mukava kuulla, että jaksoit lukea tämän hyvin loppuun.

      Poista
  6. Oli älyttömän kiva lukea tätä postausta, kun olit perustellut vastaukset niin hyvin. Tosi hyvä ja selkeä postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Elsi! Mielestäni tällaisissa postauksissa vastaukset vaativat juurikin tuon perustelun, jos kysymyksen vastaus sen vaatii. Ihana kuitenkin kuulla, että perustelut olivat onnistuneet.

      Poista
  7. Tosi hyvin vastasit kaikkiin kysymyksiin, vaikka osa oli tosi hankalia! Perustelit vastauksesi hyvin ja vaikka olisi ihan uusi kävijä blogissasi, saisi nämä vastaukset lukemalla aika hyvin kiinni blogin jutuista! :) Melkein kannattaisi koota näitä vastauspostauksia yms. erikoisjuttuja johonkin erilliselle sivulle tai sivupalkkiin, näitä lukemalla saisi hyvin jutun juonesta kiinni! :)
    Onnistunut toteutus ja aivan ihania kuvia kuvituksena! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kovasti kiitoksia maininnastasi, ihana kuulla, että blogi miellyttää! <3

      Poista
    2. Kiitos paljon Siiri kommentistasi! Perusteluista mainitsinkin jo muutamissa edellisissä vastauksissa, mutta mielestäni kaikki tällaiset postaukset vaativat perustelut, joten siksi kysymykset, jotka vaativat perustelut, niin siksi niissä on juurikin ne perustelut. Kuitenkin kiva kuulla, että ne olivat onnistuneet. Ja tuo kuulostaakin hyvälle idealle. Voisinkin joskus tehdä tuonne ylös jonkun sivun, josta löytyykin näihin yleisimpiin kysymyksiin vastauksia!

      Poista
  8. Ihanaa, että blogini miellyttää edelleen! Olet ensimmäisiä seuraajiani enkä ikinä tule unohtamaan tätä sinun blogiasi, jos pitää mainita hevosblogeja niin olet kyllä niitä jotka tulevat mieleen ekana! Sitä paitsi on syytäkin mainita blogisi, kirjoitat mukavia postauksia joita tykkää lukea, vaikka yhdyn tähän että aika on aina rajallista eikä aina ehdi lukemaan. Onneksi kuitenkin aina välillä jaksaa ihan kommentoidakin ja näin aina muistan uudestaan, kun Pennin pyörittäjän alkukautena liityit lukijaksi.

    Kiitän, että olet lukijani ja arvostan kun jaksat aina käydä kommentoimassa! *kumartaa syvään*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Janita! Ihania asioita koko kommentti täynnä! Niin ihanaa, että siekin oot jaksanut seurailla miun blogia ja välillä kerkeät kommentoimaankin. Kommentit ovat kyllä ihania päivän piristyksiä. Siun blogi on myös yhtä ihanien sanojen arvoinen ja sitä jaksaa kyllä seurailla materiaalin erilaisuuden ja hauskan kirjoitustyylin vuoksi. Täytyy olla onnellinen, että olen joskus eksynyt siun blogiin ja alkanut lukemaan sitä!

      Poista