-->

keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Pelkoa & elämäniloa

Vielä näin toukokuun päätteeksi ajattelin rustailla tänne blogiin jonkinlaista kuvapostausta ja sainkin idean, että voisin valkkailla kevään aikana otetuista poni- ja ratsastuskuvista kuvia, jotka vastaavat kavereideni lähettämiä adjektiivejä. Osa saamistani sanoista osoittautui todella haasteellisiksi, mutta sain kuitenkin kasattua tähän postaukseen useamman kuvan pienin perusteluin, miksi juuri valitsin sen kuvan. Toivotaan, että ymmärsitte. 

(c) Heidi Nisonen
Tämä on näistä kuvista ensimmäinen ja viimeinen, jota en osaa perustella kovinkaan hyvin. Kuulostaa varmaankin todella kummalliselta, mutta minulle tästä kuvasta tulee mieleen jotenkin hento ja taianomainen maailma. Kuvassa tulee valo siten, että se aiheuttaa minulle moisen fiiliksen.

(c) Alina Tervonen

Kuvia selaillessani huomasin tämän kuvan talvelta Pokemonin kanssa ja mielestäni otoksen pystyi hyvin yhdistää sanaan "kosketus". En tiedä, mitä te oikein ajattelette kuvasta, mutta minun mielestä siinä on jotenkin todella läheinen tunnelma minun ja Poksun välillä.

(c) Viivi Vanhanen

Tämä pieni kultainen poni tuo elämään iloa ihanalla suloisuudellaan ja veikeydellään. Elämäniloa Sunshine toi myös tällä estetunnilla, jonka pääsin menemään sillä keväällä. Tämän vuoksi valitsin tuon kuvan, sillä tuohan noin suloinen poni, niin paljon elämäniloa.


Voi pientä, kun kuvan otto vaiheilla alle vuorokauden ikäisellä varsalla oli niin paljon ihmeteltävää kaikkialla. Kuvassa poni ihmettelee niin suurta kiveä ja varsan emällä Jasulla on myös kaukana tulevaisuudessa jotain ihmettelemistä. Eikö tähän kuvaan sovi juuri täydellisesti tuo sana "ihmeellinen".


Tämä kuva on otettu hiihtoloman aikana, kun olimme tallilla irtohypyttämässä poneja. Mielestäni kuvasta ilmenee hyvin Sintin reipas vauhti ja sanaa "reipas" voisi hyvin korvatakin sana "vauhti". Kuva oli kuitenkin yksi tähän sanaan sopivimmista kuvista, joten siksi valitsin tämän otoksen tähän.

(c) Viivi Vanhanen
Ei, minua ei pelottanut, vaan ponia taisi hiukan pelottaa noinkin hurja vesimatto, sillä ponin tarvitsi tehdä noin eksoottisia hyppyjä pienelle matolle. Eikä tämä este ollut Gerdalle se ainut jännittävä este, vaan tunnin aikana muutkin esteet saattoivat jännittää hiukan pientä ja viatonta ponia.

(c) Sara Laakkonen

Gerda! <3 Ponista on tullut viimeisien kuukausien aikana minulle niin tärkeä, etten ole varmasti koskaan tykästynyt keneenkään poniin yhtä paljon. Tätä kuvaa edelsi onnistunut koulurata yhdessä Gerdan kanssa. Vaikkei kuva ehkä joidenkin mielestä kuvaakaan rakkautta, niin silti se rakkaus ponia kohtaan on ikuistettu tähän kuvaan.


Eikö olekin hellyttävä kuva Ennistä ja aidan toisella puolella olevasta kesän 2017 varsasta. Mielestäni kuvassa on jotenkin todella ihana tunnelma ja tästä tulee mieleen jotenkin hellyttävä ystävyys. 

Tässä oli kuitenkin nämä kuvat! Olisi kiva kuulla, mitä piditte postauksesta ja osuivatko adjektiivit teidän mielestä hyvin näihin valitsemiini kuviin. Kertokaahan myös, jos teillä olisi mahdollisesti jonkilaisia toiveita kesäkuun postauksiin! 

16 kommenttia:

  1. Miusta tää oli tosi kiva idea ja tosi kivasti suunniteltu! Lisää tämmöisiä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tosi mukava kuulla, että pidit tästä postauksesta. Näitä saattaa tulla vielä jatkossakin lisää.

      Poista
  2. Mun mielestä sinun blogi on mennyt reippaasti huonompaan suuntaan. Mielenkiintoni blogin lukemiseen on vähentynyt. Ulkoasu on omasta mielestäni tylsähkö ja näyttää, että siihen ei olisi käytetty paljoa aikaa. Samoin myös tekstit ovat alkaneet käymään tylsiksi. Tuntuu, että et enään keksi mitään uutta kirjoitettavaa ja pyörit vain samoissa asioisssa. Pitäisi keksiä jotain uutta ja spontaanimpaa jos niin voisi sanoa. Pysyisi enemmän mielenkiinto blogia kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rehellisesti sanotusta kommentista! Olisi kyllä ollut kiva, jos olisit rohkaistunut sanomaan tämän ihan omalla nimellä. Ja tosiaan ulkoasu on tällä hetkellä väliaikainen ja se on tulossa muuttumaan lähiaikoina, mutta oli saatava jonkinlainen ulkoasu ennen kesäistä ulkkaa. Siihen siis tulossa muutos! :)

      Ja tekstit saattavat olla ehkä joidenkin mielestä tylsiä, riippuu tosi paljon siitä, mikä kiinnostaa ja mistä tykkää. Olen kuitenkin yrittänyt viime aikoina kirjoitella mahdollisimman paljon tuntipostauksia, joita tahdon lukea itse vielä tulevaisuudessa ja muistella miten ratsastustunnit ovat oikein menneetkään. Yritän kuitenkin kesän aikana kirjoitella enemmän erikoispostauksia, sillä silloin siihen on enemmän aikaa.

      Poista
    2. En sinun kommentteihin enään jaksa vastata enkä asiasta halua alkaa väittelemään. Perusteluita en ole enään pistämässä, koska tätä blogia en enään lue. Oma mielenkiintoni ei riitä blogin lukemiseen joten en sitä pakollakaan lue. Ehkä joskus tulen vielä vilkaisemaan jos asiat ovat muuttuneet.

      Poista
    3. Väittelyä en ole missään välissä halunnutkaan, joten hyvä jos sen suorittaminen jää välistä! Blogini lukeminen on varsin vapaaehtoista, enkä siihen pakota ketään, joten oikein vapaasti voit jättäytyä blogin lukijakunnasta. Mukava kuitenkin, jos saavut vielä tulevaisuudessa vierailemaan! :D

      Poista
  3. sun postauksist on tullu nykyää tosi paskoja näi suoraan sanottuna. mielenkiintoo ei oo enää yhtää lukee. joskus vois olla niit muitaki postauksii ku johoki ratsastuksee liittyen niiku pliis? ehkä ois vaa parempi lopettaa koko bloggaamine jos blogin teksti ja ulkoasuki alkaa olee tätä laatuu.. yh häpeisit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisitko perustella miksi postaukset on paskoja yms? En usko, että oisi parempi lopettaa bloggaaminen jos ei yhtä tai kahya ihmistä tekstit miellytä. Älä sitten enään lue edes koko blogia jos se noin vaikeaa on. Uskon, että tämä on vain väliaikainen ulkoasu, koska Ainon ulkoasut ovat aina olleet hienoja! Jospa vaan rauhottuisit ja miettisit mitä kommentoit ja mihin. yh häpeisit.

      Poista
    2. Kiitos rehellisestä kommentista, mutta kommenttisi olisi saanut hiukan lisää arvostusta, jos olisit voinut lähettää sen omalla nimellä! :D Jos kerta blogini on sanojesi mukaan noin huono, niin olisit voinut vähän perustella, että miksi sanoit juuri noin?

      Mielenkiintoista, jos ajattelet todella noin, että lopettaisin bloggaamisen sinun ja jonkun toisen anonyymin kommentista. Sanoisinko, että juuri tällaiset kommentit antavat vain boostia blogin kirjoittamiseen ja tätä bloggaamista jatkaa enemmän kuin mielellään suuremmalla innolla sekä motivaation määrällä. Ja tosiaan tuo ulkoasu on tällä hetkellä väliaikainen ja siihen on tulossa muutos vielä lähiviikkojen aikana!

      Poista
  4. Olipas tää kiva postausidea, musta nää sun valinnatkin osui nappiin! Kiva lukea välillä tällaisia erikoisempiakin postauksia tuntipostauksien joukossa!

    Pakko muuten sanoa vielä näille nimettömille kommentoijille, jotka käskevät lopettamaan, että eikö sen pitäisi mennä silloin niin, että lukija lopettaa lukemisen jollei blogi miellytä 🤔 En mäkään lue niiden blogien postauksia, jotka eivät mua syystä tai toisesta miellytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos! Ja näitä erikoisempia postauksia on kyllä myös kiva tehdä juurikin noiden tuntipostauksien väleihin. Ja jep, tuo on ihan totta! Lukijat voivat ihan vapaasti lopettaa blogin lukemisen, jos ei kiinnosta tai miellytä blogini. Voivatkin ihan suosiolla siirtyä muiden blogien pariin, jos blogistani ei ole muuta sanottavaa.

      Poista
  5. Kiitos paljon, mukava kuulla, että pidit! Näitä voisi mahdollisesti tullakin jatkossa lisää.

    VastaaPoista
  6. Hurjan hyvä postaus, tuo kivaa vaihtelua blogiin! :) Tosi hyvin toteutettu mun mielestä, mukava kun lisäsit sanat itse kuviin mukaan, etkä vain kuvatekstiin, tosi kaunista! :) Sanat sopivat kuville kuin nenä päähän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Siiri! Todella mukava kuulla tällaista palautetta!

      Poista
  7. Hauska idea ja hyvin toteutettu! Perustelu on joskus vaikeaa, mutta mielestäni hyvin olit osannut laittaa sanoiksi mitä näet kuvissa. Itsekkin voisin joskus tehdä samantyyppisen postauksen.
    Jäi itseänikin harmittamaan Anonyymien kommentit, vaikka kritiikkiäkin on kiva kuulla joskus mutta voisi sen asiallisemmin ilmaista.
    jouhenvarassa.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Perustelu on kyllä haasteellista puuhaa ainakin joskus, mutta tähän postaukseen sain perustelut poikkeuksellisen hyvin kasaan. Mukava kuulla, jos meinaat joskus toteuttaa samanlaisen postauksen!

      Noh anonyymien kommentit olivat, mitä olivat. Kritiikki kyllä kelpaa, mutta olisihan se kiva, jos sen osaisi asiallisesti laittaa!

      Poista