-->

perjantai 23. joulukuuta 2016

Joulukuun erikoisemmat: Loru tarinoi

Hau! Täällä tänään kirjoittelemassa on Loru. Ajattelin valloittaa tämän blogin tänään pitkästä aikaa. Viime kerrasta onkin jo melkein vuosi. Minusta tuntuu silti siltä, että viime kerrastani ei ole ihan vuotta. Hmm...

Tuo Aino innokas kuvailija ja postauksien tekijä määräsi minut tarinoimaan kuvista, joissa minä hieno mallikelpoinen koira esiinnyn. Kaikki nuo kuvat onkin otettu tässä joulukuun aikana. Minusta tuo kauhea kuvailu on ihan turhanpäiväistä! Mutta ehkä se on kumminkin ihan hauskaa kun tulevaisuudessa saan sitten katsoa niitä vanhoja kuvia mitä minusta on tullut otettua. Voisimme nyt siirtyä hienojen kuvien pariin!


Tässä kuvassa mä makaan korvat nätisti paikoillaan. Kuvaan mulle laitettiin myös tuollainen hiukan inhottava punainen kaulahömpötys, minkä oikea nimi taisi olla tonttulakki. Kuvaajani Aino yritti panostaa tähän kuvaan jonkin verran, joten laittoi tuon viltin tuohon alle. Olihan se kiva siinä, ettei mun tarvinnut nukkua KOVALLA lattialla!


Tää kuva on mun mielestä tosi hauska ja kiva. Tän kuvan pitäis kyllä valloittaa teidän kaikkienne sydämet, vai mitä? Tässä kuvassa mä kuuntelen mitä se kuvaaja mulle pölpöttää. Samalla kääntelin päätäni! Sitten se räppäs tän kivan kuvan musta!


Tämä kuva on myös siltä samaiselta kuvauskerralta. Tässä kuvassa minä Loru makaan omassa pedissäni! Ja katsokaas mun silmiä, eikö olekkin hauskasti!


Seuraavat kaksi kuvaa onkin eri kuvauskerralta. Ne on kuvattu viime viikonloppuna. Tässä kuvassa juoksen ulkona, kun Aino kutsui minua! Oli kyllä hauskaa ja sen huomaa varmaan ilmeestäkin! Musta tämäkin kuva on aika valoittava ja ihana lumikuva!


Tässä kuvassa en sitten juossutkaan Ainon luokse, vaan karkuun! Sen näkee varmaan jo kuvastakin. Tästä kuvasta kyllä näette miten paljon tykkään olla ulkona ja juosta siellä! Katsokaa mun tassuja ja häntää! :D


Tässä kuvassa mä haukottelenkin! Just Aino kerkes saamaan kuvan, jos ois vähän myöhemmin ottanut niin ei ois tullut hyvää.. Hehe, mää oonki nopee haukottelija! Ei muuta lisättävää.


Aino laittoi yhdelle viltille lasipallon, että vähän tutkisin sitä! Sitten se saikin oikein mainion kuvan musta tutkiessani tuota lasipalloa! Harmi kun tuo pallo oli lasia, enkä voinut alkaa leikkiä sen kanssa. Se olisi ollut hyvin hauskaa!


Viimeisenä kuvana mulla on tälläinen, kuva missä mä otan vähän arskaa ja jos joku ei ymmärtänyt niin aurinkoa! Yleensä mut siirretään aina tästä kohdasta pois, mutta nyt mä sain kerrankin luvan maata ja lämmitellä tässä auringon edessä!

En ajatellut pitkittää tätä postausta yhtään enempää, joten ajattelin sanoa teille vielä, että...

Kommentoikaa mitä piditte ja mitä jos tulisin joku kaunis päivä tarinoimaan teille uudelleen?

10 kommenttia:

  1. No tulehan joku kaunis päivä uudelleen :D nyt sain kyllä nauraa ja ihan älyttömän söpöjä kuvia! Lemppari kuva oli kyllä ehdottomasti tuo Lorun syöksy lumeen! :D Siinä kyllä repesin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Loru varmaan tuleekin tänne joku päivä!

      Poista
  2. Tosi hauska postaus ja ihania kuvia💗

    VastaaPoista
  3. Vähänkö kiva, että Lorukin pääsi kirjoittelemaan!
    Ihana 💗

    VastaaPoista
  4. Hei! Tein Blogi arvostelun johon osallistuit.

    Hartikanlahti

    VastaaPoista