-->

maanantai 12. joulukuuta 2016

oulukuun erikoiset: Lorun kanssa piilosta

Moikka! Enää 12 päivää aattoon! Aika menee hirveää vauhtia ja sitten onkin jo vuosi 2017. Tutuu vain siltä, että aika menee ja kuluu enkä kerkeä tekemään niitä kaikkia maailman asioita joita olin suunnitellut joulukuussa toteuttavan. Kuvailutkin pitäisi hoitaa, pitäähän nyt edes yhdet tonttukuvat ottaa tänäkin vuonna! Ehkä mä saan toteutettua sen joku päivä.

Tämän postauksen tarkoitus ei ole höpistä teille vaan ajattelin kertoa teille yhden leikin mitä voitte leikkiä koiran tai miksei jonkun muunkin eläimen kanssa. Aika moni saattaa sen jo otsikostakin arvata eli tarkoituksena on piiloleikki. Luulen, että kaikki teistä tietää miten leikitään piilosta, joten sen sääntöjä en ala selittelemään!


Alunperin meidän ei edes ollut tarkoitus opettaa Lorulle piilosta silloin, kun sen opetimme. Silloin pyysimme Lorua odottamaan ja menimme itse piiloon. Meillä oli mukana vinkulelu mitä vinguttelimme meidän löytämisen avuksi. Muutamia kertoja toistaen Loru oppi tuon ja sen jälkeen olemme leikkineet sen kanssa useammin piilosta, mutta vain namin kanssa. Yleensä huudamme, kun olemme valmiita piilossa "Etsi Aino" tai jotain muuta vastaavaa!

Mielestäni tämä leikki on kivaa vaihtelua koirien perus elämään. Mielestäni tämä on koirille myös hauskaa ja musta tuntuu, että Lorukin tykkää tästä ja tämän leikkimisestä!


Ajattelin tehdä teille vielä tämän selityksen lisäksi pienen videon, missä leikin Lorun kanssa piilosta. Video ei varmaan ole mikään kaikista selvin, koska kuvasin sen yksinään ja samalla minun piti olla "piilossa"! Ei anneta sen häiritä! Nauttikaahan videosta, kertokaa mitä piditte postauksesta ja videosta, sekä osaako teidän lemmikit mitään vastaavia temppuja tai leikkejä!


6 kommenttia:

  1. Hyvä postaus��ja joo meinkii koirat osaa sellai et seim heittää lelun ja sanoo etsi ja sitä menee piiloon nk ne ettii☺

    VastaaPoista
  2. Hyvä postaus ja hauske Loru! :)

    VastaaPoista
  3. Vähäs kiva idea ja hyvä postaus :)

    VastaaPoista
  4. Vooi vitsit miten suloinen Loru onkaan! <3 Hauskan kuuloinen leikki, ja uskon Lorunkin tykkäävän tosta :') Toi sun banneri on muuten todella ihana♥

    anskisss.blogspot.fi

    VastaaPoista