-->

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Joulukalenteri luukku 24: Joululahjat ja arvonnan voittajat


Hyvää joulua teille kaikille blogini seuraajille sekä muulle kansalle! Tänään on aika päättää tämä kaksikymmentäneljä päivää kestänyt urakka eli joulukalenteri. Ansiokkaasti olen saanut kirjoitettua ja julkaistua jokaisena päivänä postauksen ja ihan hyvällä menestyksellä. Välillä on tullut hyvin panostettuja postauksia ja välillä vähän vähemmän panostettuja, mutta pääasiassa olen oikein tyytyväinen siihen, mitä sain näin lyhyellä ajalla aikaiseksi! 

Tänään on jouluaatto ja tänäkin vuonna sain kasan joululahjoja, jotka ajattelin esitellä teille, koska uskon, että moni teistä tykkää lukea näitä postauksia ja itse ainakin tykkään näistä. Lisäksi näistä voi saada hyvää inspiraatiota tulevina jouluina omiin joululahjatoiveisiin! Saamillani lahjoilla en tahdo millään lailla kehuskella, eli muistakaahan se! Postauksen lopussa julkaistaan myös reilu viikon verran täällä blogissani olleen arvonnan voittajat!


Ensimmäisenä esittelen kaikki saamani herkut. Siskoltani sain lahjaksi tuon tryffelin ja uuniomenan makuisen konvehtirasian ja pätkiksen makuisen konvehtirasian sain kaveriltani. Sain tuttavilta ja mummilta Fazerin sinistä ja kaveriltani sain kismetit sekä purkin, joka sisältää noita karkkeja. Tuon suklaan ja lakritsin makuisen karkkipussin sain kummeiltani.


Kaveriltani sain reseptikirjan, joka sisältää paljon erilaisia ja hyvän näköisiä herkkuja, joista osa pääsee varmastikin testiin. Leipomiseen liittyen sain naapureiltani silikonisia muffinivuokia.


Sain myös toivomiani muumituotteita, eli siskoltani tuli Pikku myy muki ja vanhemmiltani sain myös muumimukin, jossa tosin esiintyy Tiuhti ja Viuhti. Näiden mukien lisäksi paketista paljastui pieni muumipyyhe, joka on todella ihanan värinen!


Siskoltani sain myös suklaan ja muin lisäksi ripsivärin sekä suihkusaippuan. Kosmetiikkaan liittyen sain kaveriltani huulirasvaa sekä käsirasvaa kuivia käsiä ja ahavoituneita huulia ajatellen. Kummiltani sain kaksi purkkia, joista toinen taitaa olla jokin huulituote ja toinen joku tuoksu.


Kaveriltani sain myös kuvassa näkyvät tossut, jotka ovat Super ihanat! Lisäksi kaksi kynttilää ja kuumaan maitoon dipattavan suklaapalan, jonka ansiosta saa tehtyä kaakaota. Sain myös siskoni kanssa yhteiseksi kihartimen!


Lisäksi yhdeltä kavereistani sain hyvin mielenkiintoisia kirjekuoria, joita voi avata niiden päälle lukevien ohjeiden mukaisesti. Innolla odotan, mitä nämä kuoret sisältävätkään, sillä se saattaa oikeasti olla jotain hyvin jännittävää!


Kaveriltani sain yhteensä kolme joulupalloa, joista kaksi pääsivät kuvaan. Yhdessä palloista on jotkin valmiit jouluiset kuvat, kun taas yhdessä on kaksi kuvaa molemmin puolin minusta ja kaveristani. Kolmas palloista ei päässyt kuvaan, mutta sen toisella puolella oli netistä otettu kuva ja toisella puolella kuva minusta ja kaveristani sekä siskoni oli myös kuvassa mukana. 


Paketeista paljastui toivomiani kyniä. Kaveriltani sain puuvärit, jotka pääsevät hyötykäyttöön. Niiden lisäksi sain stabiloita neljänkymmenen kynän paukkauksesta ja mustia eri paksuisia tusseja.


Joululahjaksi teetin itselleni Ifolorilta seinäkalenterin, joka sisältää ratsastus ja Lorusta otettuja kuvia menneen vuoden varrelta. Kummiltani sain lahjaksi Suomalaiseen kirjakauppaan lahjakortin ja kaveriltani sain hevosiin liittyvät kortit.


Sain myös kaksi vaatekappaletta, joista toinen oli veljeni ostama paita ja toinen huppari, jossa on ihanan pehmoinen huppu. Lisäksi sain rahaa, jonka voin käyttää vaatteiden ostoon.

Sain siis kaikkea mukavaa ja olen todella kiitollinen kaikista saamistani lahjoista. Kaikki näistä tulevat varmasti käyttöön ainakin jollakin tapaa! Seuraavaksi julkaistaankin jouluarvonnan voittajat!:

Ratsastussukat: Elsa Patanen
Showsheenin tuotepakkaus: Noora Paakki
Herkkusäkki: Anonyymi, viiviannukkaa@gmail.com

Onnea kaikille voittajille! Yhteyttä otan sähköpostitse tai mahdollisesti jollain muulla tavalla viimeistään huomenna maanantaina 25.12.2017. 

Toivottavasti piditte tästä postauksesta sekä kokonaisuudessaan koko joulukalenterista. Olisi kiva kuulla teidän ajatuksianne tästä kalenterista, että mikä onnistui ja mikä ei onnistunut. Olisi kiva kuulla myös, mitkä olivat teidän suosikki luukkujanne tässä kalenterissa! Tähän loppuun tahdon toivottaa vielä teille kaikille hyvää joulua sekä mukavaa loppu vuotta sekä onnea uudella tulevalle vuodelle!

8 kommenttia:

  1. Oi ihania joululahjoja oot saanu! Ja tää sun joulukalenteri on kyllä ollu aivan ihana ❤️ Onnea voittajille ja ihanaa joulua sulle!

    viisiaskellajia.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki näistä lahjoista oli kyllä todella ihania ja mukava kuulla, että tykkäsit joulukalenteristani!

      Poista
  2. Eikä, noi kirjekuoret on ihan huippu lahjaidea! Muutenkin kyllä oikein kivoja lahjoja oot saanu :) Samat sanat sulle tuohon loppuun viitaten! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ne kyllä oli todella kiva yllätys, enkä itse olisi kyllä keksinyt moista lahjaideaa! Itsekin tykkäsin kaikista saamistani lahjoista, oli paljon kivaa ja hyödyllistä!

      Poista
  3. Aika paljon kaikkea hyödyllistä :) Tosi kivoja ideoita noi joulupallot ja kirjekuore ja ihän älyttömän söpöt tossut :D
    Hyvää uutta vuotta myös sulle!

    vinuski.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paketeista paljastui kyllä paljon kaikkea kivaa ja hyödyllistä! Ja nuo joulupallot ja kirjekuoret olivat kyllä ihan Super hyviä ideoita ja nuo tossut ovat kyllä ihanat!

      Poista
  4. Aaww noi tossut ovat niin suloiset! Ihania lahjoja jokainen♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sini! Tykkäsin kyllä kaikista lahjoista ja nuo tossut ovat kyllä Super suloiset!

      Poista